Keskustan tupaillat kunniaan

Kuulutan kaikkiin kyliin välittömästi viikonlopuksi tupaillat. Aiheena on akuutti kriisi Kainuussa. Joka tilalta on nyt kerättävä kymmenykset saaduista maataloustuiaisista. Näin saaduilla varoilla, noin 480 miljoonaa euroa tuemme Talvivaaran jatkoa ensi vuoden ajalle.
Kaikki mukaan!
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Hieno idea. Näin tehdään ja pelastetaan koko Suomi. Kyllä Pekkarinen kiittää.

Äänestä
  • Pekkarinen voisi lahjoittaa kuusi tyhjää tölkkiä, sillä saa jo aimo läjän Talvivaaran osakkeita, tosin ero on se, että tölkkien arvo saattaa tulevaisuudessa nousta, Talvivaaran ei.

    Äänestä

  • Mauri Pätkä kirjoitti:

    Pekkarinen voisi lahjoittaa kuusi tyhjää tölkkiä, sillä saa jo aimo läjän Talvivaaran osakkeita, tosin ero on se, että tölkkien arvo saattaa tulevaisuudessa nousta, Talvivaaran ei.

    Kaikki keskustalaiset kansalaiskeräämään tölkkejä (kiljupöntöt ei käy) ja Talvivaara on pelastettu.

    Äänestä

Hyvä idea Keputalkoot Talvivaaran pelastamiseksi. Ajattele, että maataloustuesta vain 10% osuudella voi pelastaa Pekkarisen maineen. Muistakaa, että ilman tupailtarahaa tulemme kuulemaan ikäviä asioita Talvivaaran tiimoilta kymmenet vuodet.

Äänestä
  • Keput voisi uhata liemien laskemisella Talvivaarasta vesistöön, jos ei kaupunkilaiset maksa, ai niin, nehän laskettiin jo vesistöön.
    Tupaillassa muisteltaisiin susijahteja ja Talvivaaran kaasuja, oli elämä silloin jännää jopa maaseudulla.

    Äänestä

Tehkää parannus ja tukekaa Talvivaaraa loppuun saaka. Omistaahan suuret johtajanne sen virman.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jälleen kirjoitti:

Kuulutan kaikkiin kyliin välittömästi viikonlopuksi tupaillat. Aiheena on akuutti kriisi Kainuussa. Joka tilalta on nyt kerättävä kymmenykset saaduista maataloustuiaisista. Näin saaduilla varoilla, noin 480 miljoonaa euroa tuemme Talvivaaran jatkoa ensi vuoden ajalle.
Kaikki mukaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu