Jonkin verran on tullut huomattua pk-seudun takseja joissa on kitkarenkaat.
Onko kitkarenkaiden käyttö yleistynyt täällä?
Onko kitkarenkaiden käyttö yleistynyt täällä?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ai jonkin verran? Mä en tunne yhtään taksiautoilijaa joka ajaisi nastarenkailla.
Olen käyttänyt kitkarenkaita vuodesta -92 lähtien. Kitkoilla ajettuja kilometrejä on takana toista miljoonaa, enkä enää koskaan osta nastarenkaita.
Nastoista on kuitenkin kokemusta pojan autolla ajamisesta eli pystyn kyllä vertaamaan niitä kitkoihin. Tuossa ajassa ja näillä kilometreillä on ajettu kaikessa mahdollisessa kelissä myös silloin kun aurat ei vielä ole liikahtaneet. Koskaan ei ole tullut eteen sellaista tilannetta että olisin kaivannut nastarengasta.
Usein sanotaan että kitkalla ei tee pohjoisessa mitään, mutta siitäkin väitteestä olen toista mieltä. Kitkan pito on nimenomaan pakkaslumella parhaimmillaan.
Samoin asfalttipito on nastaa parempi. Ne on myös monikäyttöisemmät koska ne voi heittää alle jo hyvissä ajoin ja ajaa keväällä niin pitkälle kun pintaa riittää. Ei tarvitse arpoa laittaako alle vai eikö laita. Kulutuskestävyyskin on hyvä, yhdellä rengassarjalla ajaa noin 60-70 tuhatta. Tosin keväällä kuluminen on nopeampaa kun tiet lämpenee.
Kitkarenkaiden soisi yleistyvän enemmänkin, ihmisten olisi vain päästävä ennakkoluuloistaan eroon.
Höpö höpö. Ai et tunne ketään taksiautoilijaa, joka ajaa nastarenkailla? Olen ajanut aikanaan kitkoilla ja palasin nastarenkaiden käyttöön takaisin, enkä kadu. Tottakai poto lumella on OK, vaan sitten kun on esim. bussien silittänät liikennevalojen edustat, ei kitkoilla tee yhtikäs mitään! Vaikka nastan postovoimaa on heikennetty paljon viime vuosina, on se tietyillä keleillä tarpeen sekin vähä. No, et sitten tunne minua, vaikka mulla on ollut luvat stadissa jo yli 30 vuotta, alalla olen pllut jo tli 40 vuotta..... Nastoilla jatkan vielä pari talvea, kunnes jälkikasvu ottaa homman haltuunsa...
> ei kitkoilla tee yhtikäs mitään!>
Mitenköhän mä olen selvinnyt kaikki nämä vuodet....?
>et sitten tunne minua, vaikka mulla on ollut luvat stadissa jo yli 30 vuotta,>
Juu en taida tuntea, mutta on paljon muitakin joita en tunne. Ilmeisesti nastarengasmiehet ei veljeile kitkarengasmiesten kanssa :)
Järkipuhetta!Kitkoilla siviiliautolla olen ajanut 10 vuotta ja en laita enää nastoja.
Tosin työkseni ajan rahtiautoa,niissä ei käytetä nastoja kuin muutamaa poikkeusta
lukuun ottamatta eturenkaissa.
Nasta on pito-ominaisuuksiltaan aina kokonaisuudessaan parempi kuin kitka. Jääpinnalla nasta on ylivertainen ja lumellakin yhtä hyvä. Kitkarenkaan puolesta puhuvat muut asiat, mutta kun tuijotetaan puhtaasti pitoa, nastarengas voittaa aina. Helsingin liikenteeseen en lähtisi itse kitkoilla koska 98% talvipäivistä ajetaan jäisillä teillä, jolta lumi on aurattu tai suolattu sohjoksi, jonka alla jäätä vielä on. Kitkarenkaista on kokemusta siviiliautossa, mutta taksiajo on sen verran dynaamisempaa, että vaadin renkailta parempaa suorituskykyä niin kiihdytyksen kuin jarrutuksen osalta.
On mun mielestä oikein että molempia käyttäjiä on. Sse taitaa olla tottumus kysymys mitä tykkää käyttää siitä on aika turha tapella. Tosin itse suosin nastoja vaikka käyttöikä on huomattavasti lyhyempi kun kitkoilla.