Puhutaanko Raamatussa mitään siitä,että joku luopuu tai menettää uskonsa, mutta löytää ja saa sen myöhemmin takaisin? Tuhlaajapoika tarinako?
Uskoontulo uudelleen Raamatussa?
hmmmss
1387
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Tuhlaajapoika vertauksen sanoma
http://www.tv7.fi/vod/player/?program=7631
Tietoa linkin ohjelmasta:
Tuhlaajapoika-vertauksen sanoma
Vesa Ollilainen on tehnyt väitöskirjan Jeesuksen 'tuhlaajapoika'-vertauksesta ja syventyy sen sanomaan.
Leif Nummelan toimittama keskusteluohjelma, jossa paneudutaan ajankohtaisiin teemoihin juurevasti kristityn näkökulmasta.
Cafe Raamattu on keskusteluohjelma, jossa paneudutaan ajankohtaisiin teemoihin kristillisestä näkökulmasta. Toimittajana ohjelmassa on Uusi tie -lehden päätoimittaja Leif Nummela.
Kolme vertausta Jumalan rakkaudesta kadonneisiin (15:1-32)
Vertaukset kadonneesta lampaasta, rahasta ja tuhlaajapojasta ovat Lk:n erityisaineistoa. Yhteiseksi nimeksi niille voisi antaa: Jumalan ilo. Vertausten taustana on fariseusten pahansuopaisuus ja ärtyisyys. He sulkivat mielellään ihmisiä pois seurakunta- ja seurusteluyhteydestä. Mikä vastakohta onkaan tälle Luuk:n sanoilla "kaikki publikaanit ja syntiset tulivat Jeesuksen tykö" ja hän "hyväksyi heidät seuraansa" (j. 1-2, ks. UK).
a. Kadonnut lammas ja raha (15:3-10)
Kuva paimenesta ja lampaista oli fariseuksillekin kyllä tuttu VT:sta (Hes. 34, Ps. 23 ym), mutta he osoittivat olevansa niitä paimenia, jotka vallitsevat lampaitaan "tylysti ja väkivaltaisesti" (Hes. 34:4) tai niitä lampaita, jotka "kylki- ja niskavoimalla ovat sysineet ja sarvillaan puskeneet kaikkia heikkoja, kunnes ovat saaneet ne ajetuiksi ulos ja hajallensa" (34:21). - Kuitenkin lammas on tunnetusti kaikkien puolustuskyvyttömimpiä eläimiä, joka myös helposti eksyy laumasta ja väsyy eikä omin voimin pääse takaisin. - Vieläkin voimakkaammin vertaus kadonneesta rahasta julistaa ihmisen passiivisuutta ja kykenemättömyyttä itse löytää takaisin. Se löydetään kovalla etsimisellä ja etsijänä on Jumala. Suuri ilo vaatii osanottoa (j. 6, 9). Tätä iloa Jumala jakaa yhdessä enkelien kanssa (j. 7, 10). Alkutekstissä on viittaus tulevaisuuteen (futuurit): tämä ilo jatkuu aina aikojen loppuun asti. - Farisealaisen ajattelun mukaan ilo syntisestä liittyy lähinnä hänen tuhoutumiseensa: "Jumalan edessä on ilo, kun häntä vastustaneet häviävät maailmasta.", sanovat he Talmudissa. Molemmissa vertauksissa löytämisen ilo on niin suuri, että järjestetyt ilojuhlat tulevat kalliimmiksi kuin inhimillisesti voisi arvioida lampaan tai denarin arvon olevan. - Tässä juuri näkyy Jumalan käsittämätön rakkaus syntisiin. Luvut 100 ja 10 merkitsevät täydellisyyttä, joka särkyy, jos yksikin osa puuttuu. Ehkä tuo hopearaha kuului otsakoristeeseen, häälahjaksi saatuun, joka oli käyttökelvoton, jos siitä yksikin osa puuttui. Meillä on siis oma paikkamme Jumalan valtakunnassa, Kristus-viinipuussa, hänen laumassaan, sija taivaassa. Väsymättömän vainukoiran tavoin Jumala etsii kadonneita lapsiaan, ettei näiden paikka jäisi tyhjäksi ja kokonaisuus siten särkyisi.
b. Tuhlaajapoika (15:11-32)
Kertomus on maailmankirjallisuuden helmiä. Kyseessä on vertaus, joka on kuitenkin kerrottu niin havainnollisesti kuin se olisi todella tapahtunut. Juuri tässä on Jeesuksen opetuksen viehätys ja kertomuksen soveltuvuus kaikkien aikojen elämäntilanteisiin. - Kertomuksen nimenä voisi ehkä vielä paremmin olla "Vertaus rakastavasta isästä" tai "Kertomus kahdesta veljeksestä". Kertomus jakaantuu selvästi kahteen osaan: nuorempi veli (11-24) ja vanhempi veli (25-32).
11-13. Nuorempi veli lie ollut perheen musta lammas, työtä vieroksuva haaveilija. Perinnönjako tapahtui nähtävästi 5 Moos. 21:17 mukaisesti. Esikoiselle jäi kaksi kolmannesta, nuorempi sai yhden kolmanneksen. Kaukokaipuu veti nuorta ihmistä ulkomaille koettelemaan siipiään. "Vieras maa kaukana" tarkoitti jotakin Välimeren ympäristön pakanamaata Rooman imperiumissa (sikatalous!). Niissä maissa kautta aikojen matkalaiset ovat "ottaneet ilon irti elämästä" ja jäljelle on jäänyt iloton elämä. "Irstaileva elämä" (UK) tulee kreikan sanasta asootoos, ja tarkoittaa sisäisesti rikkirepivää elämäntyyliä (kantasana soos = ehjä, kokonainen, ja siitä tulee Vapahtajan nimi Sooteer, ehjäksi, kokonaiseksi tekijä).
14-15. Poikaa kohtasi kaksi onnettomuutta peräkkäin. Ensimmäinen johtui täysin hänen moraalittomasta elämästään. Se vei hänet köyhyyteen. Toinen oli täysin hänestä riippumaton, nimittäin katovuosi ja sen seurauksena nälänhätä. - Mutta katovuosi puolestaan synnytti työttömyyden, joka pakotti juutalaisnuorukaisen ottamaan työtä, mikä oli täysin vastoin juutalaisuutta
16. Alamäki kuitenkin jatkui. Hänet arvioitiin jopa sikojakin halvemmaksi, ja hän siis tavallaan menetti ihmisoikeutensakin. Mutta jaloa ei ollut tämä ravinto, jota Palestiinassa käytetään köyhän kansan ravintona ja eläinten rehuna.
17. Kaikki vaikeudet asettivat pojan nyt kasvokkain karun totuuden kanssa. Juutalainen sananlasku sanoo: "Kun israelilaisten on pakko syödä palkohedelmiä, he kääntyvät." Lääkkeiden on siis oltava kovia. Ja edelleen: "Kun israelilaisen on vieraalla maalla kuljettava paljain jaloin, hän muistaa isänkodin hyvyyden." - Illuusiot kaukaisen maan onnesta, rahasta ja hekumasta olivat särkyneet ja särkeneet hänen sydämensä. Hyvän kodin ja hyvän, alamaisilleenkin oikeudenmukaisen isän muisto nousivat nyt mieleen. Lanka ei pitkästä siimasta ollut katkennut!
(jatkuu)
jatkuu:
18-19. Synti taivasta vastaan, oikeastaan "taivaaseen asti ulottuva synti", kuten Esran synnintunnustuksessa: "Jumalani, olen häpeissäni enkä kehtaa kohottaa kasvojani sinun puoleesi.., sillä meidän rikkomuksemme ovat nousseet päämme ylitse ja meidän syyllisyytemme on kohonnut taivaaseen asti." (9:6).
20. Isän käytös tulee yhä hallitsevammaksi ja yllätyksellisemmäksi kertomuksen edetessä. Tähän asti isä oli vaiennut, antanut kaiken tapahtua. Nyt olisi voitu odottaa isän tulevan vitsa kädessä vastaan: "Joka poikaansa rakastaa, antaa hänelle jatkuvasti vitsoja.." (Siir. 30:1). Mutta niin ei tämä isä. Kotona oli odotettu pojan paluuta ja tehty valmisteluja. Koko ajan isä oli tähyillyt tielle päin, ennättääkseen edelle. Erityisesti juokseminen kuvaa isän odotusta ja riemua. Juoksuhan on todella harvinaista itämailla ja liittyy vain hyvin poikkeuksellisiin tilanteisiin, kuten pakenemiseen ja tulipaloon!
20-23. Synnintunnustus purkautuu esiin vasta anteeksiannon jälkeen. Isä on jo sitä ennen sulkenut pojan syliinsä hellästi. Isä keskeyttää pojan ripinkin osoittaakseen hänelle, että hän on isän lapsi ilman mitään suullisia tunnustuksiakin, hän on ollut sitä jopa syntiretkillään. Parhaat vaatteet merkitsevät yhdessä sormuksen kanssa erityistä kunnioitusta ja arvonantoa, sellaista, jota Joosefkin sai kokea faaraon hovissa (1 Moos. 41:22). Kengät olivat itämailla vapaan miehen merkki. Poika oli tullut orjan tavoin paljain jaloin, hänet vastaanotetaan kunniavieraana. - Juhlan valmisteluihin jo ennalta viittaa myös isän kehotus: "Tuokaa vasikka, se syötetty." Se oli pidetty varalla ja valmiina. - Sikojen ruoka oli evätty, juhlaruokaa tarjottiin.
24. Tässä on klassinen kuvaus itse Vapahtajaltamme hengellisesti kuolleen eloonvirkoamisesta. Nekros, kuollut, kuoleman oma (kuten Paavali Room. 8:10:ssä) tai vielä paremmin hengellisesti kuollut (Room. 6:13, Ef. 2:1, vrt myös Joh. 5:25, jossa kuolleet merkinnevät myös hengellisesti kuolleita, koska aika "on jo"). "Virkosi eloon", anedzeesen, sisältää merkityksen "jälleen". Tämä kuolema oli siis kohdannut poikaa silloin, kun hän oli tietoisesti valinnut väärän tien. - "Jälleen löytynyt", heurethee, on passiivinen aoristimuoto: kyseessä on Jumalan aktio ja pojan reaktio!
Sisällä oli "iloinen juhla" (UK). Laulu, symfoonia, tarkoittaa useiden soittimien yht'aikaista soittoa, tuon ajan sinfoniaa. "Karkelo", khoros, merkitsee tuon ajan tanssia (UK), joka oli piirileikkiä tai tanhuamista, ei siis pareittain tapahtuvaa seksuaalisväritteistä liikuntaa, kuten usein nykyään, vaan yhteistä liikunnan iloa musiikin tahdissa.
25-28. Vanhempi veli astuu nyt kuvaan. Hänen reaktionsa on tyypillisesti farisealainen suuttuminen siitä, että syntinen raukka on otettu vastaan isän kotiin kuin ruhtinas ja hänen vuokseen pantu vielä pystyyn suuret juhlatkin. Vastakkain ovat tässäkin vertauksessa farisealainen nurina (15:2) ja taivaallinen ilo kääntyneen syntisen tähden. - Voimme viitata siihen VT:ssa usein toistuvaan ilmiöön, että nuorempi veli usein saavuttaa suuremman Jumalan suosion kuin vanhempi veli (Aabel, Iisak, Jaakob, Joosef ja Benjamin, Daavid...). Liekö taustalla usein ilmenevä vanhemman veljen asenne, joka ei ole Jumalan mieleen. - Isä tulee kuitenkin aivan samalla tavoin vastaan vanhempaakin poikaansa ja puhuttelee "leppeästi", suostuttelee (UK).
29-30. Vanhemman veljen asenne on joka suhteessa täysin erilainen ja vastakkainen kuin hänen veljensä. Ehkä tämä jäätävä asenne oli kerran veljen karkoittanutkin maailmalle. - Kun nuorempi veli vaikenee häpeästä ja ilosta, vanhempi puhuu ylpeästi ja loukatulla tunnolla. Onhan hän mallikelpoinen poika. Luuk. käyttää sanaa duuleuoo, joka merkitsee orjan työn tekemistä. Vanhempi poika ei siis tajunnut asemaansa ja oikeuksiaan, vaan palveli kuin orja, hammasta purren. - "Ystäväni" viittaa hyvin valikoituun ystävien piiriin. Ahdassydäminen hyväksyy vain harvoja ystävikseen. Muilla ei ole sijaa hänen sydämessään (2 Kor. 6:12!). - Ilmaisu "tämä sinun poikasi" kuvastelee syvää halveksuntaa. Isä ojentaa tässäkin hyvin leppeästi vanhempaa poikaansa puhumalla hänelle "tästä sinun veljestäsi" (j. 32).
31-32. Isä ei suutu poikansa puheesta, vaan osoittaa hänelle, kuinka pienet hänen ajatuksensa ovat hänen etuoikeuksiensa laajuudesta. Saamme verrattoman opetuksen suhteesta mammonaankin. Itsekkyyttä olisi ajatella: Minun omani on minun omaani ja sinun omasi on sinun. Vihaa ja väkivaltaa aiheuttaa vaatimus: Sinun omasi on myös minun. Mutta kristillinen asenne on oikea ja siunauksellinen: Minun omani on myös sinun. Näin on Isä antanut meille omansa (ks. 1 Kor. 3:21-23: "Kaikki on teidän.."). "Pitihän nyt riemuita" tai "olihan nyt täysi syy iloita" (UK). Tämä on jumalallista pakkoa (samaa sanaa dei käytetään myös Vapahtajamme kärsimyksestä, esim. Mark. 8:31). Ilon esteet on murrettu, kun synti on sovitettu ja anteeksiannettu. Synti "irrottaa" ilon, armo "kiinnittää" sen.
http://sley.fi/luennot/Raamattu/UT/Luukas/15-16ER.htm
Entäs Heprealaiskirje? Eikö se taas sano toista tästä asiasta mutta Jeesuksen opetukset ovat tottakai painavampia.
hohhoijakkaa... Hebrealaiskirje opettaa että jos luopuu niin ei käännä vaan selkäänsä käskyille vaan JUMALALLE, jos luopuu niin ei ole enään mitään uhria. Olisi parempi ettei olisi koskaan tullutkaan tuntemaan totuutta... jeesuskin sanoo että jos palaa takas vanhaan on tilanne lopussa seitsenkertaisesti pahempi kuin alussa.. Eli jos sä tuut uskoon ja pääset eroon kaikista sun pahoista tavoista ja sit jossain vaiheessa luovut ja lähet takas pahoille teille on sun tila sen jälkeen pahempi ku sillon ku tulit uskoon.
Vertauskuva hengistä mitkä vaeltaa autiomaassa ja palaa lakaistuun huoneeseen... Raamattu puhuu vahvasti juuri niin ettei takasin ole tulemista.. JA KUKAPA haluaa edes ottaa takas sellasta joka tieten tahtoen luopuu, tietäen mistä luopuu.. ENKÄ mä henk koht usko et paluuta enään on.. EI sitä yhteyttä saa enään takas..
Eihän siinä välttämättä rupea uudestaan tekemään syntejä. Entäs jos se aikaisempi usko on ollut sellaista laimeaa hetken huumaa joka on sitten haihtunut pois kun on alkanut ajattelemaan asiaa? Eihän kaikilla ole usko niin vahva että pysyisi. Ja onko Heprealaiskirje Jumalan sanaa niinkuin ei todennäköisesti muutenkaan ole koko Raamattu?
Sitäpaitsi uskonnotonhan voi olla olla uskoa lukuunottamatta yhtä hyvä kuin käskyjä noudattava uskova. Ei kaikki uskovatkaan ole niin esimerkillisiä ihmisiä vaikka uskovat.
Tietentahtoen luopuu? Jos joku oikeasti tietää mitä kristinusko on niin miksi siitä tarkoituksella haluaisi eroon? Kyse on enemmänkin siitä, että usko haihtuu, ei jaksa uskoa. Uskonsa voi menettää, mutta ei minun mielestäni sanota missään, että sitä ei voisi saada takaisin, tuleehan ihmisiä katumapäälle ja uudelleen uskoon. Jotkut sanovat, että oikeaa uskoa ei voisi menettää vaan joka on uskonsa menettänyt ei olisi ollutkaan siinä oikeassa uskossa.
Ja se, että tilanne on lopussa seitsemän kertaa pahempi, ei tarkoita että tilanne on mahdoton vaan pahempi. Ei uudelleenjärjestely ole mahdotonta jos on halua ja katumusta. Ja noista taivaallisten lahjojen maistamisesta, ei kaikilla tapahdu sellaista vaan uskoontulo on voinut olla hyvin pinnallinen eikä ns, oikeaa uskoa ole syttynytkään.
Jotkut sanovat, että ne jotka ovat uskon menettäneet ja saaneet myöhemmin takaisin niin se ensimmäinen usko ei todennäköisesti edes ollut sitä "oikeaa" uskoa koska oikea usko ei kuulemma lopahda kovinkaan helpolla. Eli jos ihminen on oikein ymmärtänyt ja sisäistänyt kristinuskon ja sen sanoman niin sen ei pitäisi loppua noin vain. Jos loppuu niin ihminen on alun perinkin ehkä ymmärtänyt koko uskon väärin eikä osaa nähdä uskoa myönteisenä asiana.
Tuhlaajapoikatarina on erittäin kuvaannollinen esimerkki. Samoin Israelin kansa. Kuinka monta kertaa tuo Jumalan valittu silmäterä on kääntänyt selkänsä Herralle, mutta saanut katumuksen jälkeen palata Isän luo. Se on esimerkki myös yksilöuskovalle.
Ainut on mikä estää takaisin paluun on Pyhän Hengen pilkka. Mutta jos sellaisen tekee, niin on jo niin paatunut että ei enää osaa kaivata vaan rienaa ja pilkkaa Jumalaa ja uskonasioita.
Mutta mitä on Pyhän Hengen pilkka? Tuli myös mieleen sellainen uskon jättäminen, kun joku eroaa jostain ahdasmielisestä lahkosta ja myös uskosta. Eli kokee uskon ahdistavaksi ja kokee että on parempi elää uskonnottomana. Tälläinen ihminen on siis saanut uskosta aivan vääränlaisen kuvan eikä osaa sitä arvostaa vaan tietoisesti hankkiutuu eroon.
Hei !
Tuhlaajapoika tarina on hyvä. Kun ihminen ottaa harha-askeleen Jumala puhuttelee aikanaan itse kun aika on kypsä. Aika on kypsä ratkaisuun kun ihminen on asian tiedostanut.
San 24:16 on mainio asiayhteydessä !
Minä olen kirjoittanut harha-askeleen otosta tänne;
http://jarinhotelli.blogspot.com/search/label/5.21
Yst. t. Jari Laurila