Keisari, Caesar Marcus Aurelius Antoninus, Germanicus, Parthicus, Sarmaticus, Rooman kansalle, ja pyhälle senaatille, tervehdys.
Minä selitin teille suuren suunnitelmani, ja mitä etua minä sain Germanian rajaseuduilla, paljolla raatamisella ja kärsimyksellä, sen olosuhteen seurauksena, että olin vihollisen ympäröimänä.
Minä itse olin suljettuna Carnuntumiin 74 kohortin kanssa, lähes 15 kilometrin päässä. Ja vihollisen ollessa käden ulottuvilla, tiedustelijat osoittivat meihin, ja meidän kenraalimme Pompeianus näytti meille, että meidön lähellämme oli sekalainen joukko, 977 000 miestä, jonka me itse asiassa näimmekin. Ja minä olin tämän valtavan sotajoukon sulkema, mukanani vain eräs pataljoona, joka oli muodostettu ensimmäisestä, kymmenennestä ja merilegioonista.
Tutkittuani siis omaa asemaani, ja sotajoukkoni asemaa, kunnioituksella tuota valtavaa barbaarien ja vihollisen joukkoa kohtaan, minä nopeasti vetäydyin rukoilemaan maani jumalia. Mutta ne eivät välittäneet minusta, ja minä kutsuin luokseni niitä meidän keskuudestamme, joita kutsutaan kristityiksi. Ja tehtyäni tiedusteluja, minä löysin heitä suuren määrän ja valtavan sotajoukon, ja minä raivosin heitä vastaan, mikä oli todella turhaa, sillä vasta jälkeen päin minä opin heidän voimansa.
He aloittivat taistelun, ei valmistelemalla aseita, ei varustuksia eikä torvia, sillä sellainen valmistautuminen on heille inhottavaa, sen Jumalan tähden, jota he kantavat omassa tunnossaan. Siksi on niin, että niillä, joita me pidämme ateisteina, on Jumala hallitsevana voimana, linnoittautuneena heidän omaantuntoonsa.
Sillä kun he olivat heittäytyneet maahan, he eivät rukoilleet ainoastaan minun puolestani, vaan myös koko armeijan puolesta, että heidät vapautettaisiin nälänhädästä ja janosta. Sillä viiteen päivään meillä ei ollut yhtään vettä, koska sitä ei ollut missään. Me olimme Germanian sydämessä ja vihollisen alueella. Ja samaan aikaan, kun he heittäytyivät maahan ja rukoilivat Jumalaa (Jumalaa, jota minä en tunne), taivaasta satoi kaatamalla vettä, meidän yllemme virkistävän viileänä, mutta noiden Rooman vihollisten ylle palelluttavana hallana. Ja me havaitsimme välittömästi Jumalan läsnäolon rukouksen seurauksena - Jumalan, joka on voittamaton ja jota ei voi tuhota.
Kun tämä on saatu selville, antakaamme anteeksi sellaisille, jotka ovat kristittyjä, etteivät he rukoilisi ja saisi sellaista asetta meitä itseämme vastaan. Ja minä neuvon, että yhtäkään ihmistä ei saa omassa maassaan syyttää siitä, että on kristitty. Mutta jos löydetään kuka tahansa, joka syyttää kristittyä siitä, että hän on kristitty, minä haluan tehdä määräyksen, että se, jota syytetään kristittynä olemisesta, hänet tiedostetaan sellaiseksi, eikä häntä siis syytetä mistään muusta, kuin siitä, että hän on kristitty, mutta se, joka häntä syyttää, poltettakoon elävältä.
Ja lisäksi minä tahdon, että hän, joka on provinssin hallituksen luottamusta nauttiva, ei pakota sellaisia kristittyjä antautumaan, jotka tunnustavat ja edistävät sellaista asiaa, eikä luopumaan, eikä heille tule tehdä mitään muutakaan. Ja minä haluan, että nämä asiat vahvistetaan senaatin julistuksella.
Ja minä käsken, että tämä minun käskykirjani on julkaistava Trajanin foorumissa, siinä tarkoituksessa, että se luetaan. Prefekti Vitrasius Pollio pitäköön huolta, että se viedään kaikkiin ympäröiviin maakuntiin, ja että kukaan, joka toivoo, että hänellä on sille käyttöä, tai toivoo omistavansa sen, ei saa olla estetty saamaan kopiota tästä dokumentista, jonka nyt julkaisen.
Minä selitin teille suuren suunnitelmani, ja mitä etua minä sain Germanian rajaseuduilla, paljolla raatamisella ja kärsimyksellä, sen olosuhteen seurauksena, että olin vihollisen ympäröimänä.
Minä itse olin suljettuna Carnuntumiin 74 kohortin kanssa, lähes 15 kilometrin päässä. Ja vihollisen ollessa käden ulottuvilla, tiedustelijat osoittivat meihin, ja meidän kenraalimme Pompeianus näytti meille, että meidön lähellämme oli sekalainen joukko, 977 000 miestä, jonka me itse asiassa näimmekin. Ja minä olin tämän valtavan sotajoukon sulkema, mukanani vain eräs pataljoona, joka oli muodostettu ensimmäisestä, kymmenennestä ja merilegioonista.
Tutkittuani siis omaa asemaani, ja sotajoukkoni asemaa, kunnioituksella tuota valtavaa barbaarien ja vihollisen joukkoa kohtaan, minä nopeasti vetäydyin rukoilemaan maani jumalia. Mutta ne eivät välittäneet minusta, ja minä kutsuin luokseni niitä meidän keskuudestamme, joita kutsutaan kristityiksi. Ja tehtyäni tiedusteluja, minä löysin heitä suuren määrän ja valtavan sotajoukon, ja minä raivosin heitä vastaan, mikä oli todella turhaa, sillä vasta jälkeen päin minä opin heidän voimansa.
He aloittivat taistelun, ei valmistelemalla aseita, ei varustuksia eikä torvia, sillä sellainen valmistautuminen on heille inhottavaa, sen Jumalan tähden, jota he kantavat omassa tunnossaan. Siksi on niin, että niillä, joita me pidämme ateisteina, on Jumala hallitsevana voimana, linnoittautuneena heidän omaantuntoonsa.
Sillä kun he olivat heittäytyneet maahan, he eivät rukoilleet ainoastaan minun puolestani, vaan myös koko armeijan puolesta, että heidät vapautettaisiin nälänhädästä ja janosta. Sillä viiteen päivään meillä ei ollut yhtään vettä, koska sitä ei ollut missään. Me olimme Germanian sydämessä ja vihollisen alueella. Ja samaan aikaan, kun he heittäytyivät maahan ja rukoilivat Jumalaa (Jumalaa, jota minä en tunne), taivaasta satoi kaatamalla vettä, meidän yllemme virkistävän viileänä, mutta noiden Rooman vihollisten ylle palelluttavana hallana. Ja me havaitsimme välittömästi Jumalan läsnäolon rukouksen seurauksena - Jumalan, joka on voittamaton ja jota ei voi tuhota.
Kun tämä on saatu selville, antakaamme anteeksi sellaisille, jotka ovat kristittyjä, etteivät he rukoilisi ja saisi sellaista asetta meitä itseämme vastaan. Ja minä neuvon, että yhtäkään ihmistä ei saa omassa maassaan syyttää siitä, että on kristitty. Mutta jos löydetään kuka tahansa, joka syyttää kristittyä siitä, että hän on kristitty, minä haluan tehdä määräyksen, että se, jota syytetään kristittynä olemisesta, hänet tiedostetaan sellaiseksi, eikä häntä siis syytetä mistään muusta, kuin siitä, että hän on kristitty, mutta se, joka häntä syyttää, poltettakoon elävältä.
Ja lisäksi minä tahdon, että hän, joka on provinssin hallituksen luottamusta nauttiva, ei pakota sellaisia kristittyjä antautumaan, jotka tunnustavat ja edistävät sellaista asiaa, eikä luopumaan, eikä heille tule tehdä mitään muutakaan. Ja minä haluan, että nämä asiat vahvistetaan senaatin julistuksella.
Ja minä käsken, että tämä minun käskykirjani on julkaistava Trajanin foorumissa, siinä tarkoituksessa, että se luetaan. Prefekti Vitrasius Pollio pitäköön huolta, että se viedään kaikkiin ympäröiviin maakuntiin, ja että kukaan, joka toivoo, että hänellä on sille käyttöä, tai toivoo omistavansa sen, ei saa olla estetty saamaan kopiota tästä dokumentista, jonka nyt julkaisen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
A: Voisitko antaa lähteen?
B: Marcus Aurelius vainosi, joskin aika lievästi, kristittyjä. Kirje ei oikein sovi siihen.
C: Keisareiden julkisissa kirjelmissä on aina päiväys, outoa että se on unohtunut tästä.
D: Se, joka kirjeen on kääntänyt englannista suomeksi, ei ole huomannut että "Trajan" on englantilainen väännös, suomessa kyseisestä keisarista käytetään latinan alkuperäistä muotoa Trajanus. Miksei kirjettä ole käännetty alkukielestä?
Ei ihan sitä vielä, mutta on tällainenkin sivu:
http://ikkunat.blogs.fi/2013/04/09/marcus-aurelius-hyvaen-elaemaen-edellytyksistae-15738126/
Marcus Aurelius oli stoalaisen filosofian vankkumaton kannattaja, mutta monet stoalaisuuden keskeiset ajatukset ovat hämmästyttävän samanlaisia kuin stoalaisten kanssa kilpailleessa filosofisessa koulukunnassa epikurolaisuudessa esistetyt. Esimerkiksi tämä lause on puhdasta epikurolaisuutta, vaikka nämä filosofiat taistelivat ajoittain ankarastikin seuraajista Rooman valtakunnassa ennen kristinuskon nousua.
Pyhä piispa Aberkios teki sen jälkeen monia ihmetekoja parantaen muun muassa sokeita ja karkottaen riivaajia. Hän paransi myös Roomassa keisari Marcus Aureliuksen tyttären riivaajan vallasta.
http://www.ortodoksi.net/index.php/Aberkios_Hierapolilainen
Muuta siihen liittyvää
Marcus Aureliuksen (Rooman keisari vuosina 161-180 jKr.) aikaan asti uskovat eivät hakeutuneet sotilaiksi armeijaan. Sotilaan tultua uskoon he erosivat armeijasta. (The Rise of Christianity (London, 1947), E. W. Barnes, s. 333.)
He kieltäytyivät ottamasta osaa valtakunnan (Rooman) siviilihallintoon sekä sotilaalliseen puolustukseen .... oli mahdotonta että kristityt olisivat luopuneet pyhästä velvollisuudesta ottamalla sotilaan, tuomarin tai ruhtinaan luonteen. (History of Christianity (New York, 1891), Edward Gibbon,s. 162, 163.)
Hartaat kristityt eivät palvelleet armeijassa eikä poliittisissa viroissa. (World History, The Story of Man?s Achievements (River Forest, Ill; 1962) Habberton, Roth and Spears, p. 117.)
Roomalaisten keskuudessa pidettiin korkeimpana kunniana omistaa Rooman kansalaisuuden etuoikeudet. Kristityt julistivat olevansa taivaan kansalaisia. He vetäytyivät julkisista viroista sekä armeijasta. (Persecution of the Christians in Gaul, A.D. 177? by F.F.G. Guizot, former prime minister of France, Vol. III of The Great Events by Famous Historians (New York; 1905), Rossiter Johnson, ed, s. 246)
Justin Marttyyrin dialogi juutalaiselle Tryphoolle: Me jotka olimme täynnä sotaa, teurastusta ja kaikkea pahuutta, niin meidän sotaiset aseet ovat muuttuneet - miekat auranteriksi ja keihäämme maanviljelyksen välineiksi. (The Ante-Nicene Father, Vol. I. p. 254)
Todisteiden mukaan yhden ainoankin kristityn sotilaan olemassaolo 60-165 jKr. vuosien aikana on erittäin pieni ... Marcus Aureliuksen valtakaudella yksikään kristitty ei alkanut sotilaaksi kasteensa jälkeen. (The Early Church and the World by C. J. Cadoux (pp. 275, 276)
Toisella vuosisadalla kristinusko vahvisti ettei asepalvelus ja kristinusko ole keskenään yhteensopivia. (A Short History of Rome, by G. Ferrero and C. Barbagallo (p. 382)
Kristittyjen käyttäytyminen oli täysin toisenlaista kuin roomalaisten. ... Koska Messias oli julistanut rauhaa, niin he (kristityt) kieltäytyivät tulemasta sotilaiksi. (Our World Through the Ages, by N. Platt and M. J. Drummond (p. 125)
Tyhmät rasvaletit adoptoi juutalaisten orjiensa myrkyn. Ei auttanut enää vesijohdot germaanien ja hunnie jyrätessä.