Ruotsidemokraatit on noussut Ruotsin kolmanneksi suurimmaksi

Ruotsidemokraatit on noussut Ruotsin kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi, osoittaa Ruotsin Radion (SR) teetättämä mielipidemittaus. Se saa 9,4 prosentin kannatuksen mielipidemittauksessa. Göteborgin yliopiston valtio-opin professori huomauttaa, että puolueen kannatus on pitkään ollut korkea.

– Ei ole yllättävää, että puolue on, missä se on. Kannatus nousi noin vuosi sitten, ja se on pysynyt korkealla, professori Johan Hinnfors sanoo. Hänen mielestään on kuitenkin liian aikaista sanoa, että Ruotsidemokraatit on vakiinnuttanut asemansa keskisuurena puolueena.

– Meidän täytyy odottaa vaaleja. Monia asia kuitenkin viittaa siihen, että puolue on vakiinnuttanut asemansa, Hinnfors sanoo.

Puolueen tärkeimpiin kysymyksiin kuuluu maahanmuutto, ja se on ollut esillä julkisessa keskustelussa Ruotsissa viime aikoina.
24108
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Se sama mikä on Ruotsissa nyt tulee Suomeen pienellä viiveellä. Maahanmuutto pitää vain ottaa tärkeimmäksi vaaliteemaksi niin nukkuvat äänestäjät saadaan liikkeelle.

Äänestä

Miten Ruotsidemokraatit suhtautuu pakkoruotsiin?

Äänestä
  • Samalla lailla kuin Packaleenkin. Soinihan käski pitää pienempää ääntä pakkoruotsista koska se häiritsee Soinin urakehitystä.

    Äänestä

  • Kaksilla rattailla kirjoitti:

    Samalla lailla kuin Packaleenkin. Soinihan käski pitää pienempää ääntä pakkoruotsista koska se häiritsee Soinin urakehitystä.

    Täytyy muistaa, että MIKÄÄN PUOLUE EI VASTAA 100 -PROSENTTISESTI ÄÄNESTÄJIÄÄN.

    Perussuomalaiset ovat ylivoimaisesti yhtenäisin puolue

    - eu-kriittisyydessä
    - pakkoruotsin vastustamisessa
    - suomalaisen pohjan ajamisessa



    Tietenkin näistä kaikista on perussuomalaisten keskuudessa
    myös joitain eriäviä mielipiteitä.

    Hajanaisin puolue ehkä kaikissa asioissa on eduskunnassa
    hajonnut kommunisti-vasliitto,
    joka tukee neuvostoliittoa ja islamia
    euroa ja ruplaa.

    Äänestä

  • Pitäisi kysyä, miten Ruotsidemokraatit suhtautuisi ruotsissa Pakkosuomeen.

    Äänestä

  • PS puolesta Suomen kirjoitti:

    Täytyy muistaa, että MIKÄÄN PUOLUE EI VASTAA 100 -PROSENTTISESTI ÄÄNESTÄJIÄÄN.

    Perussuomalaiset ovat ylivoimaisesti yhtenäisin puolue

    - eu-kriittisyydessä
    - pakkoruotsin vastustamisessa
    - suomalaisen pohjan ajamisessa



    Tietenkin näistä kaikista on perussuomalaisten keskuudessa
    myös joitain eriäviä mielipiteitä.

    Hajanaisin puolue ehkä kaikissa asioissa on eduskunnassa
    hajonnut kommunisti-vasliitto,
    joka tukee neuvostoliittoa ja islamia
    euroa ja ruplaa.

    Kiitos, tulipa makeat naurut!

    Äänestä

Uskotaanko nyt taas galluppeihin? Persujen kannatuksen laskiessa gallupit ainakin valehtelevat.

Äänestä

Ruotsidemokraattien kannatushan on sopiva myös persuille. Aina sentään 10% nurkantakaamölisijöitä pystytään ylläpitämään. 20% on jo paha, tulee kansalle kalliiksi.

Äänestä

Kumpi sitten parempi, RKP vai Ruotsindemokraatit?

Äänestä

Monet suomenruotsalaiset äänestävät ruotsindemokraatteja
ja ovat puolueen jäseniä.

Holtiton maahanmuutto pelottaa Ruotsissa asuvia suomalaisperäisiä, suomalaiset ovat pohojois-Ruotsin
alkuperäiskansa joten he eivät ole maahanmuuttajia.

HOLTITON MAAHANMUUTTO RUOTSISSA TUO JOKAPÄIVÄISEN ASEELLISEN YHTEISOTON RUOTSIIN

mamu ehti olla kaksi viikkoa ruotsissa kun poliisi oli pakko ampua
häntä kaksi kertaa ja tappaa räyhäämisen takia eilen

mamu tapettiin vastaanottokeskuksessa Gegersholmissa
Ruotsissa

SUOMALAINEN VARO ETTEI SUOMESTA TULE ASEELLISTEN YHTEENOTTOJEN
MAMULAA KUTEN RUOTSI JO ON

70 VUOTIAS MAMU HYÖKKÄSI POLIISIN KIMPPUUN JA TAPETTIIN

http://www.svd.se/nyheter/stockholm/man-ihjalskjuten-av-polis-i-husby_8168368.svd

Strax före klockan 21 beslutade ansvarigt befäl att man skulle gå in i bostaden och när polismannen öppnade dörren kom den 69-årige mannen rusade mot honom med kniven. Polisen sköt då mot honom i nödvärn.

Äänestä
  • PAINOVIRHE PITÄÄ OLLA TIETENKIN

    Monet RUOTSIN suomalaiset äänestävät ruotsindemokraatteja
    ja ovat puolueen jäseniä.

    Äänestä

Sverigedemokraternoilla on myös oma joulutorttu. Onko persuilla muuta kuin härskiintynyt viinakakku?

http://www.hs.fi/ulkomaat/Ruotsalaiset hämmästelevät hakaristin muotoisia joulutorttuja/a1384657817495

Äänestä

Suomessa tilanne ei ole päässyt niin pahaksi kuin Ruotsissa

kiitos perussuomalaisten varhaisen puuttumisen ylisuureen
mamutusprojektiin, jota suunnittelivat Tuija Brax vihreissä
ja kommunistiset arhinmäkiläiset.

15 kertaa Ruotsissa tuomittu LAPSESTA ASTI RUOTSISSA ASUNUT KONGOLAINEN SOPEUTUMATON HAKKASI
KAKSI IHMISTÄ JULKISESTI MUIDEN KATSELLESSA
KUOLIAAKSI PUTKELLA 15-VUOTIAAN POJAN JA TOISEN
POJAN VAPAUTTANEEN TUNTEMATTOMAN NAISEN

Kongolaisella on pitkä rikoshistoria lapsuudesta asti Ruotsissa. Väkivaltarikoksia ja paljon muuta, tuomittu 15 kertaa. Kasvanut Ruotsissa.
Saanut lähestymiskiellon asuinpaikallaan Ljungsbrossa, pieni paikka. Ei auta, pelkkää pelleilyä.

Tällainen linja ei vedä Suomessa. HALLITSEMATON MAAHANMUUTTO ON LOPETETTAVA, SIKSI PERUSSUOMALAISET NYT.

Katso ruotsin lehdistössä näitä murhia pienessä (4000 asukasta) Ljungsbron kylässä

http://www.dn.se/nyheter/sverige/anhallen-for-dubbelmord-i-ljungsbro/

Mannen, född 1979, är från kommunen och känd av polisen sedan tidigare och är dömd för flera brott. Inget talar för att det är fler gärningsmän, även om polisen till en början inte vill utesluta att det kan finnas fler.

katso vielä kuvat:

http://www.exponerat.info/15-ganger-tidigare-domd-kongoles-slog-ihjal-tva-svenskar/


http://whitetv.se/sv/inget-fritt-medium-i-sverige/716.html

Äänestä

Miksi eivät äänestä Perussuomalaisia veljespuolueita?

Äänestä
  • Rasistit ovat jo vankilassa!

    Äänestä

  • siksi.. kirjoitti:

    Rasistit ovat jo vankilassa!

    Ei ruotsidemokraateissa voi olla suomalaisia kun suomalaiset ovat ruotsissa mamuja!

    Äänestä

mitä Ruotsidemokraatit saavat gallupeissa. Yksin saavat tumputtaa - puolue on suljettu täydellisesti ulkopuolelle. Se on niille rasistipaskiaisille aivan oikein.

Äänestä
  • Niinkö ongelmat ratkeaa eristämällä osa kansasta. Entä sitten kun ruotsidemokraatit on suurin puolue.

    Äänestä

  • Te punikit olette niitä todellisia rasisteja,hörhöjä jotka haluaa maan täyteen mutiksia sossulla elään.

    Äänestä

  • Noususuhdanne kirjoitti:

    Niinkö ongelmat ratkeaa eristämällä osa kansasta. Entä sitten kun ruotsidemokraatit on suurin puolue.

    ..suuremmaksi kuin kaikki muut yhteensä. Yksikään ruotsalaispuolue ei sittenkään suostuisi yhteistyöhön fasistien kanssa.

    Ruotsalaiset ovat Euroopan viisain kansa eikä alistu populistipaskiaisten pelotteluun

    Äänestä

  • yyyöökkk kirjoitti:

    Te punikit olette niitä todellisia rasisteja,hörhöjä jotka haluaa maan täyteen mutiksia sossulla elään.

    Pelkäätkö, että sossusta ei enää jatkossa riitä yhtä paljon viinarahaa sinulle?

    Äänestä

NO JAA... ITE TOIVON MODERATERNA-CENTERN-KRISTILLISET POHJAA...

Äänestä

Suosituin/ Suuruus eivät ole synonyymejä. persuilla ja ylen toimittajilla on pakottava tarve sekoittaa em. asiat keskenään. Muilla ei.

Äänestä
  • islampaskan hokia mamipalstalla samat massapostaukset sielläkin mitkä tässäkin viestiketjussa.

    Arkistoi KAIKKI avauksensa kunnon sekopää?!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


NO CENSOR kirjoitti:

Ruotsidemokraatit on noussut Ruotsin kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi, osoittaa Ruotsin Radion (SR) teetättämä mielipidemittaus. Se saa 9,4 prosentin kannatuksen mielipidemittauksessa. Göteborgin yliopiston valtio-opin professori huomauttaa, että puolueen kannatus on pitkään ollut korkea.

– Ei ole yllättävää, että puolue on, missä se on. Kannatus nousi noin vuosi sitten, ja se on pysynyt korkealla, professori Johan Hinnfors sanoo. Hänen mielestään on kuitenkin liian aikaista sanoa, että Ruotsidemokraatit on vakiinnuttanut asemansa keskisuurena puolueena.

– Meidän täytyy odottaa vaaleja. Monia asia kuitenkin viittaa siihen, että puolue on vakiinnuttanut asemansa, Hinnfors sanoo.

Puolueen tärkeimpiin kysymyksiin kuuluu maahanmuutto, ja se on ollut esillä julkisessa keskustelussa Ruotsissa viime aikoina.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu