Mikä minulle tuli?

Aluksi kerottakoon, että olen 22-vuotias naisenalku. Minulla on alttius paniikkioireistolle todennäköisesti johtuen siitä, että äitini sairastaa paniikkihäiriötä. Olen kasvanut isäni kanssa, äitini lähdettyä ollessani vain 5-vuotias. Minun on pitänyt pienestä asti olla "kova" ja vahva, koska meidän kotona ei tunteita näytetty. Leikit ja muut korvattiin hienoilla tavaroilla.. Olen aina ollut jonkinlainen suoriutuja ja ottanut itselleni stressiä ja vastuuta. Minun tehtäväni on ollut olla kova ja itsenäinen.

Viime keväänä sairastuin flunssaan, jonka seurauksena olin sairaslomalla töistäni. Tunsin syyllisyyttä ja häpeää. Pohdin mitä työkaverini minusta sanovat ja mahtavatkohan he mahdollisesti ajatella, että lintsaan. Työnkuvani oli muutamaa kuukautta aikaisemmin vaihtunut vaativammaksi. Olin hyvin stressaantunut ja kehitin itselleni kaikenlaisia kauhuskeenarioita miten minut irtisanotaan jne.
Tilanne kärjistyi kaikkien mutkien kautta siihen, että menetin sekä ruokahaluni että yöuneni. Sain aivan järkyttäviä paniikkikohtauksia ja luulin kuolevani. Valvoin valehtelematta ainakin neljä vuorokautta putkeen. En halunnut mennä lääkärille, koska pelkäsin että he pitäisivät minua hulluna. Samalla näyttäisin nyös oman heikkouteni. Minä en pärjääkään.
Kuulin ääniä, mutta varsinaisen harhanäyn näin vain kerran. Tämä harhanäkykään ei ollut mikään demoni tms vaan kuvittelin, että eräs henkilö on toinen kuin olin nähnyt. Siis joku tuntematon näytti eräältä tutulta. Äänetkään eivät olleet mitään käskyj tms vaan lähinnä epämääräistä puheensorinaa..

Loppujen lopuksi päädyin hakemaan psykiatrisen polin päivystyksestä lääkitystä. Kerroin tilannettani ja veljeni oli mukana. Sain ketipinoria ja sertralinia. Söin näitä lääkkeitä ohjeistuksen mukaan parin päivän ajan. En vieläkään saanut nukuttua. Pelkäsin olevani skitsofreeninen ja koska tiesin miten skitsofreeninen ajattelee niin sain tälläisiä pakkoajatuksia. Pelkäsin, että henget riivaavat minua ja Saatana kiusaa minua tahallaan. Joka tapauksessa tilanne kärjistyi siihen, että otin yliannostuksen ketipinoria ja jouduin suljetulle. Kerroin lääkärille ja hoitajille, että luulen olevani skitsofreenikko. Vietin kuukauden päivät sairaalassa. Kokoajan he olivat sitä mieltä, että en kuulu suljetulle osastolle. Pyysin, että voin olla siellä, koska he ovat ammattitaitoisia ja osaavat auttaa mikäli tarvitsen. Kuukauden jälkeen olin valmis lähtemään kotiin. Diagnoosina pakko-oireinen häiriö ja lääkkeenä sertralin ja ketipinor.

Tämä oli nyt lyhennelty versio, mutta voisikohan kyseessä olla burn out? Niin ja unohtui mainita, että stressinaiheita oli muitakin kuin se sairasloma..