Kenen on vastuu ?...ihmisenkö !

Luotu

Onko Jumala vastuussa ihmisen luomiseta ?, toisaalta kenelle hän olisi vastuussa...hmm

8

206

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • entinen kysyjä

      Mietin, että vaikka löytyisi sanallinen vastaus, niin poistaako se kärsimyksen?

      Ratkaisin pulman siten, että poistin kysyjän. Tällöin kysymyskin poistui. Aika buddhalaista, kun kyllästyin ikuisesti kyselevään mieleeni.

      Gordionin solmun ratkaisu Aleksanteri suuren tavoin - solmu miekalla halki.

      • Luotu

        Niinpä !

        Jumala jolla ei ole alkua eikä loppua päättää ikuisuuden päästä luoda ihmisen omaksi kuvakseen !...jospa Jumala on yhtälailla vastuussa kuin luomansa kuvatus eli ihminen !..hmmm


    • sekavaa2

      Jos on sellainen Luoja kuin väitetään olevan(luotu siis määrittelee ajatuksessa luojaansa,,, kuin myös itseään), niin tietysti tällöin kaikki on "tapissa" Luojan vastuulla, mutta toisaalta osana tuollaista Luojaa olemme itsekin vastuussa,, eli se "pieni piiri pyörii".

      Tuo oletus Luojasta tekee paradoksaalisesti yksilön syyntakeellisuudesta ja syyllisyydestä väitteellisesti myös vähintäänkin oudon koska silloin kristiuskon mukaista pelastajaakaan ei tarvita.
      K aikki on Luojan ceissiä, eli "käres".
      Toisaalta vastuumme myös kasvaa, mutta täytyy ihmetellä, miten hoituu kehällisyys joka tekee meistä sokeita ja myös itsemme vankeja?
      Miten voisimme muuttaa itseämme, koska tälläisiä vain olemme ja kukaan ei meitä tuomitse, eikä pelastusta tarvita?

      • Entiselle kyselijälle Miten olisi jos muuttaisit käsityksesi maailmasta=kärsimyksestä. Näe maailma mahdollisuutena. En käske, esitän vain viittauksena.

        kuten sekavaa2 esittää kun kaikki on"tapissa" joka hetki eli "kaikkin on jo pelastetu"

        Hyväksykäämme se ja sota Libyassa tai humesota Meksikossa ja eri lahkojen, -- puolueiden taistaelu on heille kullekkin elintärkeä "elämäntapa" Mitäs sitten. Olen itse se mitä haluan olla, ja sopeudun eli rakastan tätä tilannetta ja kaikin on valtakunassa juuri kuten ihmiset haluavat asioiden olla! Taistelija saa taistella .. jne...
        Ja iloisella mielellä lähetän rahaa erilaisiin hyväntekijä toimijoille... ja maksan vaeroni.

        Muuttamalla itseni, käsitykseni muutan maailman


    • Gilgamesh

      Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksi mutta ei kaltaisekseen joten mielestäni ihmisellä on valta iseensä ja on siten vastuulinen.

      • ynnääjä

        Mutta ihminen luotiin Jumalan tahdosta, eikö Jumala sitten ole vastuussa myös luotuensa tekosista olivatpa ne sitten hyviä taikka pahoja ?

        Eikö vanhemmatkin ole vastuullisia lapsiensa tekosista vaikka eivät suoranaisesti niitä itse tekisikään, sitten vasta kun lapsi kasvaa ja on 18v loppuu vanhempien vastuu ?


        Tai sitten tämä kaikki onkin sitä vaastuun kantoa, pahat helvettiin ja hyvät taivaaseen !!


    • Mutta ihminen luotiin Jumalan tahdosta

      Näin on. Kuitenkin teoista puhuttaessa lyhyesti vain rakkauden teot ovat pysyviä. Elämä tuo udelleen erilaisia tai samanlaisia tilanteita jolloin on mahdollisuus tehdä toisin. Valintana rakkaus.
      Kannatta myös ajatella että sinun tai minun tietoisuus (persoona) syntyy uuteen kehoon jos nämä aiemmat valinnat ovat epäonnistuneet.
      Henki kantaa tietoisuutta joka "oppii" elämien myötä valitsemaan oikein.
      Kaikki tämä on tietenkin Jumalan "syy" tietoisuutta ei hävitetä, tietoisuus eli henki ei kuole.

      Ihmeiden Oppikurssi antaa hyviä vastauksia.

    • valistunut

      Jos jumalan tilalle pannaan sana ajaton elämä, joka ei ole koskaan syntynyt, eikä koskaan kuole, se on ajaton tietoisuus, jonka osa myös me olemme.
      Syy miksi maailmankaikkeus on ilmennyt, on, että syntyoisi planeetoilla olosuhteet jossa tuo ajaton elämä voisi ilmentää itseään ajassa ja aineessa
      TUO ELÄMÄ VARJOSTAA KAIKKIALLA ja kun materiasta kehityksen kautta syntyy olosuhteet, niin tuo elämä antaa sille hengen automaattisesti.
      Sen takia on milardeja eri elämänmuotoja, ja ihminen heistä pisimmälle kehittynyt, ajattoman syyn ja seuraksen lain alaisena
      Tuota elämän lakia ei ihminen ole ymmärtänyt vaan luullut sitä ulkopuolisen voiman jumalan aihettamaksi

      Kun usko ja ateismi päättyy, niin elämä on läsnä tässä hetkessä, ja poistaa kaiken kärsimyksen ja tuskan

      Se on lopullista, siihen ei ole enään paluuta, koska silloin nousemme korkeammalle henkiselle tasolle.
      Ae on uudestisyntyminen.

      Uskon avulla uudestisyntyminen on vain illuusio jota pitää pitää rukouksen ja joukkohypnoosin avulla pitää yllä sillä muuten se haihtuu pois

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      138
      3159
    2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      40
      2992
    3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      108
      1408
    4. Empaattisuus ja suoruus.

      Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
      Sinkut
      138
      1129
    5. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1077
    6. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1057
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      60
      997
    8. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      969
    9. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      41
      797
    10. Sä saat mut tuntemaan

      Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
      Ikävä
      22
      783
    Aihe