Kauppalehti väittää, ettei kaikkien autojen mittareita ole ruuvattu Saksassa! Miksi Suomeen ei tuoda lainkaan ruuvaamattomia?
http://www.taloussanomat.fi/autot/2013/11/18/joka-kolmannen-kaytetyn-auton-mittaria-peukaloitu-saksassa/201316049/304
kaikkien mittareita ei ruuvattu.
3
255
Vastaukset
- fjwwd
Missä olisi nähtävänä Saksasta tuotu auto, jonka mittaria ei ole ruuvattu? Ei ole vielä osunut kohdalle, vaikka olen satoja tuontiautoja nähnyt ja monta ostanutkin.
- romun tuojat-kerho
jos kaikki näkemäsi ja ostamasi autot ovat olleet ruuvattuja, katso ensin peiliin ja sitten myyjään. Vika löytää tältä väliltä.
- Olen vuosien
kuluessa tuonut kolmisenkymmentä autoa Suomeen eikä niistä ole osoittautunut ruuvatuksi kuin yksi vanha diesel-Mersu yksityiseltä turkkilaiselta perheeltä. Sekään ei ollut paha moka koska auto toimi myös seuraavalla omistajalla vuosia ilman ongelmia. Toisen olisin ostanut mutta myyjäliike rupesi epäilemään itse huoltokirjan paikkansapitävyyttä ja paljastui että ruuvattuhan sekin oli. Myyjäliike harmitteli kovasti tapahtunutta ja sai kai kunnon korvauksen liikkeeltä josta oli sen ostanut. Autossa ei sinänsä olisi ollut mitään vikaa. Onneksi tapauksesta ei tullut muuta harmia kuin vähän ylimääräisiä matkakuluja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka672395- 661377
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww741185EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje41107- 79835
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19780- 43678
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta82660Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe24638- 30626