Tavoite on pitää heidät kiireisinä ,..

250
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

tätähän tämä suomenkin työttömyyspolitiikka on. kyykytetään ja hyppyytetään ihmistä niin ettei tämä ehdi pysähtymään ja miettimään. riskinä on nimittäin, että tekemätön ihminen turhautuu ja alkaa kyseenalaistamaan vallitsevaa olotilaa. saattaa hänelle tulla mieleen myös esimerkiksi ladata netistä kielikurssi, opiskella uusi kieli ja lähteä maahan jossa töitä on. ja tämä ei käy. työttömällä on tärkeä rooli suomen yhteiskunnassa pitää palkkataso kurjana. jos työttömyyttä ei ole, voi duunari itse sanella palkkansa. ja voitko kuvitella kokkareen mielestä ikävämpää tilannetta, kuin että duunarille on maksettava se, minkä duunari ansaitsee..

siksi on tärkeää kaikin keinoin keksiä jotain joutavalle, joka pitää hänet kiireisenä. myöskin pitää tehdä kaikkensa, ettei köyhä saisi säästetyksi rahoja ulkomaille muuttoa varten!

Äänestä

En ole alkoholisti enkä narkkari, mutta tällä hetkellä työtön ja se ei ole minun vikani vaan jouduin taloudellis-tuotannollisista syistä irtisanotuksi. Yritän kuitenkin säästää rahaa (muutin mm. pienempään asuntoon halvemmalla vuokralla), jotta voin muuttaa ulkomaille.

Työnhaun suuntaan Norjaan, Ruotsiin, Islantiin, Hollantiin ja Kanadaan. Tarkoitus päästä muuttamaan Suomesta pois ensi vuonna, toivottavasti jo alkuvuodesta. Suomessa ei hyvin koulutettua ammattilaista tarvita, koska kaltaiseni ammattilainen kehtaa myös pyytää työstä palkkaa, sensijaan ulkomailla osaamiselleni on kysyntää ja sitä arvostetaan. Käteisen hallitus haluaa halpaa työvoimaa Suomeen ja suomalaisille potkut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


köyhyyteen myös apua kirjoitti:

Viisas päätös..

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2013111917737332_ul.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu