Kuntien, valtion ja kirkon eläkelaitoksen johto luopuu yksi toisensa jälkeen ylimääräisistä eduistaan.
Omistajaohjaus sai veretseisauttavan voiton:
Ministerin ansiota?
1554
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Oinosen ja hänen jahtikoira Fifin hampaisiin joutuminen pelottaa.
Miten Keva liittyisi johonkin Ministeriöön? Talvivaara liittyy Viereiden ministeriöön ja se ei mene hyvin ohjatusti.
Omistajaohjauksesta on kyse
: Kevassa nostettiin hallituksen palkkioita roimasti
Aamulehti
Ilta-Sanomat kertoo perjantain lehdessään Kuntien eläkevakuutus Kevan hallituksen roimista palkkiokorotuksista. Lehti kertoo, että esimerkiksi hallituksen puheenjohtajan Laura Rädyn vuosipalkkiot nousivat 1.1.2013 voimaan astuneen korotuksen myötä vajaalla 5 000 eurolla. Rädyn vuosi- ja kokouspalkkiot olivat yhteensä viime vuonna 18 000 euroa ja tänä vuonna 22 800 euroa.
Palkkiokorotukset koskivat lehden mukaan myös valtuuskuntaa. Esimerkiksi puheenjohtajan vuosipalkkio nousi 7 500 eurosta 9 000 euroon. Lehti kertoo, että niin valtuuskunnan kuin hallituksenkin jäsenien kokouspalkkio nousi 250 eurosta 400 euroon.
Päätöksen korotuksista teki Kevan valtuuskunta hallituksen esityksen pohjalta.
yhteisvastuun pohjalla mennään.
Tarkoitat siis että ottavat nykyisten auto- ja asuntoetujensa sijaan palkkansa rahana? No, häviäväthän he siinä pikkaisen kun verotusarvot ovat turhan alhaisia mutta eihän tuo käytännössä muuta mitään.
Aivan oikein. Esimerkiksi autoedusta "luopuminen" tarkoitti edun siirtämisestä määrähintaisena osaksi palkkaa.
Ei voi muuta sanoa kuin että tuponeuvotteluissa tavataan, kunnallispamput!
Keskustellaan sitten niistä "maltillisista palkankorotuksista".
Ymmärrät väärin. Nämä ovat palkkioita - ei palkkaa. Luuletko. että joku eliittiin kuuluva ansaitsisi vain noin 22.000 euroa / vuosi. Huomaan. että tavallinen kansa ei ole ollenkaa selvillä asioista. Palkkiot eivät ole palkkaa - eikä siinä ole ole mitään autoetuja muutettu rahaksi.
Niin mitkä ovat palkkioita? Auto- ja asuntoetu ovat osa palkkaa ja kun niistä luopuu saa niiden tilalle selvää rahaa.
Onko joku väittänyt vuosipalkaksi 20000 euroa (siis joku muu kuin sinä)? Sillä tuohan on kuukausipalkka.
Tai ehkäpä jotain tapahtuukin, ainakin siellä, minne valtio-omistusohjauksen katse ylettyy:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013112317755122_uu.shtml
Jep. Pisteet Pekalle tällä kertaa. YLE:stä on hyvä aloittaa. Sitten kun sopimustarkistukset saataisiin ulottumaan KEVA:an asti. Jos koko johtokunta on tottunut saamaan kohtuuttomia etuja, on järjestelmää vaikea purkaa, varsinkin, jos johtokunnat ja hallitukset vain pesevät toistensa käsiä ja laiminlyövät valvonnan?
Ehkä näissä johtokunnissa pitäisi olla maallikkolautamiehiä käräjäoikeuksien tapaan valvomassa, että päätöksissä säilyy edes joku kohtuullisuuden taso?
> Jos koko johtokunta on tottunut saamaan kohtuuttomia etuja
Mitä kohtuuttomia etuja tarkoitat? Ailuksen palkka oli työeläkejohtajien huonoimpia.
Jos tarjoatte johtajalle siivoojan palkkaa saatte johtajaksi siivoojan. Miten käy sitten eläkemiljardien? Haluatko sinä ottaa riskin? Hups, sinne menivät eläkerahat! Mutta ei hätää, johtaja saa pientä palkkaa joten kaikki kunnossa.
Vapaavuori joutui ottamaan Talvivaaran pois Pekalta. Pekka ei osaa.
Joutuiko? Mistäs löysit tällaisen uutisen? Ainakaan Yle ei tunne asiaa.
Yle ei tunne totta, mutta ei muuta faktaa. Vapaavuori hoitaa Talvivaaraan ja Homo-Pekka tuontipojan.
Niin siis arvelusi mukaan Vapaavuori tulee joskus tulevaisuudessa ottamaan Talvivaaran pois Perältä vai että näin on jo käynyt? Mistään ei löydy uutista että tämä olisi jo tapahtunut tosiasia.
Homoksi haukkuminen kertoo haukkujansa homofobiasta ja se taas johtuu tutkimusten mukaan taipumuksesta homouteen jota haukkuja koettaa peitellä.