Minä en ainakaan henkilökohtaisesti suuremmin välitä ko. automerkeistä.
Mitä mieltä olette
Volvosta ja Toyotasta?
11654
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
onhan isoissa Volvoissa häivähdys "karismaa", Tojoa en luokittelisi autoksi vaan kulkuvälineeksi.
että Volvolla ajelen mieluummin kuin Toyotalla. Molemmat löytyy itseltä, ja kumpikin on hoitanut tehtäväänsä kiitettävästi.
Minäkään en välitä automerkeistä.
Toyota on autoista tutkitusti kestävin ja Volvo ylellisin ja urheilullisin.
Taitaa Saabit ja Volvot tulevaisuudessa hävitä markkinoilta,merkkejä jo näkynyt.Marginaali merkkiähän ne suurten rinnalla.
Aasialaiset kasvattaa osuttaan koko ajan ja kiinalaiset ei viellä kunnolla aloittaneetkaan.
Taitaa euroauto kiivailijoilla olla vielä kauhu ajat edessään.
Oman aikamme ladahan se on. Ei niitä muuten paljoa näkiskään mutta kun firmat on saaneet niitä halvoilla sopimuksilla liisareiks työläisilleen.
Aloittaaksesi keskustelun aiheesta...
Jos TODELLA asia ei kiinnostaisi niin et varmaan viitsisi.
En ole merkkifanaatikko, joten ko. pirssit eivät herätä intohimoja.
Toyota on lähinnä auton irvikuva. Itse ihailen isoja ja urheilullisia autoja kuten Volvo, vaikka itse ajelen toistaiseksi pakulla. Ensi kesäksi haen Saksasta oman Volvon.
Molemmista kokemusta ettei Volvoa enää tule. Hidas, heikko, hutera ja karmean näköinen. Pellit ei kestä pientä hipaisua kun menee kasaan ja moottoria saa jatkuvasti rempata.
Toyotan voisin taas vaihteeksi ottaakin jos löytäis jenkkiversion jostain. Ovat siellä paremman näköisiä kuin Euroopassa. Mulle on turha tulla väittämään Japsien heikkoutta. Pahemmin tuo minun 10v Mersu on ruosteessa kuin saman ikäinen Toyota. Ja takavuosina Tojoa tönäistiin pyöräkuormaajalla niin, että se siirtyi metrin sivuttai. Vahingot: viiden sentin kokoinen läiskä keltaista maalia lokasuojassa, Edes pelti ei taipunut, takavalon lasi halki, hinausketju osui siihen. Samanlaisen tojon ajattelin silloin ostaa varaosiksi. Oli kuulemman ajettu Volvon kyljestä sisään 70 km/h vauhdilla. Volvo kapeni liki puolimetriä ja Toyotan olisi saanut parissa tunnissa taas liikenteeseen. Lokasuoja, konepelti, maski ja lamput uusiksi ja taas mentiin.
Volvot on hienoja ja varmatenkin hyviä autoja. Uusi S80 on aivan loistopeli ajaa. Siinä on vähän semmosta maantielaivan ominaisuutta. Uskoisin kaikkien isompien Volvojen olevan sangen hyviä pelejä. Varsin varteenotettavia vaihtoehtoja jos olis autoa ostamassa.
Uusista Tojoista ei oo kokemusta. Jotkut uudet Avensikset on ihan miellyttävän näköisiä. Uskoisin niiden olevan varsin luotettavia ja hyviä kulkuvälineitä. Varmasti oikein hyvä perusauto. Itse en tosin ole kauheasti kiinnostunut Toyotasta.
Ilman koeajoa on paha sanoa mitään kauheen syvällistä..