Ailus olisi halunnut 2,3 miljoonan euron asunnon.

Kuntien eläkevakuutusyhtiön Kevan toimitusjohtaja Merja Ailus olisi halunnut noin 2,3 miljoonan euron työsuhdeasunnon, mutta Kevan hallitus ei suostunut tähän. Asiasta kertoo Helsingin Sanomat.

Keva osti Ailukselle 1,3 miljoonan euron työsuhdeasunnon toukokuussa 2010. Asunto ei miellyttänyt Ailusta, joten hän esitti Kevan hallitukselle uuden työsuhdeasunnon hankkimista. Loppukesällä 2012 Ailus saikin uuden työsuhdeasunnon, jonka hinta oli 1,1 miljoonaa euroa.

Helsingin Sanomien tietojen mukaan Ailus oli kuitenkin toivonut itselleen yli kaksi kertaa kalliimpaa asuntoa. Hän esitti Kevan hallituksen silloiselle puheenjohtajalle Sampsa Katajalle (kok), että hänelle hankittaisiin 2,3 miljoonan euron asunto.

Kevan hallitus ei kuitenkaan suostunut asunnon hankkimiseen, koska se oli liian kallis. Hallitus oli sopinut, että Ailus toimii samoilla ehdoilla kuin edeltäjänsä.

http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194854253342/artikkeli/hs ailus olisi halunnut 2 3 miljoonan euron asunnon kevan hallitus tyrmasi.html
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Ailusta syrjitty kirjoitti:

Kuntien eläkevakuutusyhtiön Kevan toimitusjohtaja Merja Ailus olisi halunnut noin 2,3 miljoonan euron työsuhdeasunnon, mutta Kevan hallitus ei suostunut tähän. Asiasta kertoo Helsingin Sanomat.

Keva osti Ailukselle 1,3 miljoonan euron työsuhdeasunnon toukokuussa 2010. Asunto ei miellyttänyt Ailusta, joten hän esitti Kevan hallitukselle uuden työsuhdeasunnon hankkimista. Loppukesällä 2012 Ailus saikin uuden työsuhdeasunnon, jonka hinta oli 1,1 miljoonaa euroa.

Helsingin Sanomien tietojen mukaan Ailus oli kuitenkin toivonut itselleen yli kaksi kertaa kalliimpaa asuntoa. Hän esitti Kevan hallituksen silloiselle puheenjohtajalle Sampsa Katajalle (kok), että hänelle hankittaisiin 2,3 miljoonan euron asunto.

Kevan hallitus ei kuitenkaan suostunut asunnon hankkimiseen, koska se oli liian kallis. Hallitus oli sopinut, että Ailus toimii samoilla ehdoilla kuin edeltäjänsä.

http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194854253342/artikkeli/hs ailus olisi halunnut 2 3 miljoonan euron asunnon kevan hallitus tyrmasi.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu