tinnitus

Itselläni tinnittää oikea korva ja sitä on jatkunut kolmisen vuotta . Alkoi aivan yhtäkkiä eikä korvalääkäri ole siihen löytänyt mitään syytä. Kuulo on alentunut selvästi kuulotestin mukaan .
Oletteko huomannut tinnituksen takia joiden äänien kuulemisen muuttuneen , minulla häiritsee esim. jääkaapin ja pakasteen käyntiäänet , kuulen jotenkin korkeata ääntä ja kun olen kysynyt muilta niin kuulevat vain hieman jääkaapin kohinan joka on kuulema ollut sama koko ajan mutta itse kuulen jotain korkeaa ujellusta joka häiritsee valtavasti. Mietin pitäisikö uusia jääkaappi vai tuleeko häiritsevä erikoinen ääni päästäni tai tinnutuksen takia ?????
6115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kyllä se tulee tinnityksestä.
On itselläni ihan samat oireet, mutta alkoivat vuosi sitten, kun sairastin pahan lenssun.

Lääkärini ei oikeastaan ota mitään kantaa, vain kysyy jokakerta, kun lääkärissä käyn, mites SE tinnitys.

Toivon vain, että jonakinpäivänä se loppuu. Apua kun EI näytä löytyvän.

Äänestä

olisiko purennassa vikaa

Äänestä

Hampaassa voi olla radiolähetin.

Äänestä

Lainatkaa akupainantaa käsitteleviä kirjoja. Ei siinä ainakaan menetä mitään, jos kokeilee akupisteiden painantaa. Se pitää sitten tehdä riittävän pitkäjänteisesti. Mitä kauemmin oire on kestänyt, sitä kauemmin toipuminen kestää. Tämä koskee hyvin montaa erilaista terveysongelmaa ihottumista psyykkisiin ongelmiin saakka. Lohdutuksena voin kertoa, että joskus aika auttaa pitkäaikaisiinkin terveysongelmiin (kuten selkäsärky, ihottumat jne, näistä näkemystä itsellä ja lähipiirillä).

Äänestä

Gigantista saa halvalla jääkaappeja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ahdistunutko kirjoitti:

Itselläni tinnittää oikea korva ja sitä on jatkunut kolmisen vuotta . Alkoi aivan yhtäkkiä eikä korvalääkäri ole siihen löytänyt mitään syytä. Kuulo on alentunut selvästi kuulotestin mukaan .
Oletteko huomannut tinnituksen takia joiden äänien kuulemisen muuttuneen , minulla häiritsee esim. jääkaapin ja pakasteen käyntiäänet , kuulen jotenkin korkeata ääntä ja kun olen kysynyt muilta niin kuulevat vain hieman jääkaapin kohinan joka on kuulema ollut sama koko ajan mutta itse kuulen jotain korkeaa ujellusta joka häiritsee valtavasti. Mietin pitäisikö uusia jääkaappi vai tuleeko häiritsevä erikoinen ääni päästäni tai tinnutuksen takia ?????

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu