Kumpi siis oli ensin, muna vaiko kana ? :)
Joko on tiede ratkaissut muna ongelman ?
KanaMuna
75156
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 75
Vanhimmat
On ratkaissut.
Munia on nimittäin ollut paljon kauemmin kuin kanoja.
Niin, munastahan se kanakin tietysti tulee.
Kana ei tule munasta.
Kukaan ei ole nähnyt munasta tulevan kanaa.
Munasta tulee tipu.
Tipu kasvaa kanaksi.
Mutta mistäs sinä sen olisit tiennyt?
Muna tuli ensin munasolun muodossa. Sitä edeltää pitkä ketju evoluutiota. Solun syntyminen on toisaalta tavallaan muna.
Sitähän muna on: munasolu jolla kuori ja ravinnepussi, siis valkuainen.
On ratkaissut. Ei kumpikaan ensin. Onko kreationismi ratkaissut yhtään ainutta ongelmaa? Onko kretut saaneet vieläkään ratkaistua edes tätä ikiaikojen ongelmaa: "Montako enkeliä mahtuu tanssmaan neulankärjellä?"
Ahaa, siis kana ja muna syntyivät yhtaikaa.
Ajaakohan Apo nyt takaa sitä, että se muna oli jo itseasiassa kana, vaikkei vielä ollut aikuiseksi kanaksi kehittynytkään.
Tiede joutuu ratkaisemaan ongelmia joihin ei oltaisi kreationismin kautta edes jouduttu!'
'
Ainoastaan ajattelevat olennot ymmärtävät, että ongelmia voi ylipäätään olla.
Ei. Tuli ajatusmoka. Munat ovat kehittyneet paaaaaljon ennen kanoja.
Munat ovat kehittyneet sammakkoeläinten alkiopusseista (kudusta) kalsifioinnin kautta.
Niinpä. Siksi mm. varislinnut ja papukaijat ovat erinomaisia ongelmanratkaisijoita.
Niin, evoluutiolla on kyllä aika paha ongelma luomisen suhteen koska se on tiedoton, tyhmä voima jonka uuden luomisessa käyttää umpimähkäisiä kaottisia mutaatioita ja kaiken kukkuraksi sillä ei ole mitään päämäärää saavuttaa yhtikäs mitään !
Entäs se kananmuna, kuinka se on kehittynyt ?, oliko kana ensin sammakko ? vai syntyikö sammakonmunasta yhtäkkiä tipu josta kasvoi kana joka muni munan !
Sammakosta tuli matelija, siitä lisko, siitä dino, siitä alkulintu, siitä kana.
Muna muuttui siinä rinnalla asteittain sammakonmunasta kananmunaksi.
Muuten, ennen sammakonmunia oli kalanmunia ja tietenkin kaloja.
Onko sinulle kenties jotain ongelmaa siitä, ettei evoluutiolla ole tietoisuutta?
Minusta se ei ole mikään ongelma.
Sinunkin tekstistäsi saisi muuten huomattavasti fiksumman vaikutelman, jos jättäisit turhat adjektiivit ja kirjoitusvirheet pois. Näin:
"Se [evoluutio] on tiedoton voima, joka uuden luomisessa käyttää mutaatioita. Sillä ei ole päämäärää."
Kas näin. Enkä edes vääristellyt sanomaasi. :)
On :), jos kerran lähdetään siitä olettamuksesta että evoluutio on tiedoton, päämäärätön, mutaatioihin perustuva voima niin kuitenkin tämä evoluutio kykenisi ihan vahingossa ja tiedottomasti saamaan aikaan tietoisuutta, älyä, tunteita !
Miksei?
Tietenkään tämä ei tapahdu yhtäkkiä, kuten tunnut kuvittelevan, vaan vähitellen ja asteittain.
Siltä tuo nyt vain pahan kerran näyttää:
"..niin kuitenkin tämä evoluutio kykenisi ihan vahingossa ja tiedottomasti saamaan aikaan tietoisuutta, älyä, tunteita !"
Ketju bakteerista ihmiseen on toki pitkä ja aukollinen, mutta vakuuttaa sen, joka sen pystyy ymmärtämään.
Luoja on sen ketjun kuvannut ilmoituksena ihmisille luomakunnassaan merkeillä kivissä, eliöiden rakenteissa ja elintoiminnoissa sekä DNA-molekyylien atomeissa.Sekä antanut ihmisille älyn ja aistit sen ymmärtämiseen.
Jos päämäärä saavuttaa jotain puuttuu niin siinä ei auta vuosimiljarditkaan sen enempää kuin umpimähkäiset mutaatiot.
Evoluutioteorian yksi hauskuus on siinä että lajin syntyminen hävitetään pitkään ajanjaksoon ja sitten voidaankin käyttää ilmaisuja kehittyi, syntyi. :)
»Jos päämäärä saavuttaa jotain puuttuu..»
Voisitko vähän avata, mitä tuo vajavainen lause tarkoittaa?
Mitä puuttuu? Saavuttaa jotain joka puuttuu? Saavuttaa joitain, mutta puuttuu? Mitä?
Jos (kun) ajanjakso ON pitkä, miksi pitäisi väittää jotain muuta?
Miksi pitäisi aina selittää miten kaikki syntyi, kun sen voi tarkistaa mistä tahansa alan oppikirjasta?
Miksi Raamatussa sanotaan, että Herra vain teki jotain? Miksei siinä kerrota, miten se kaikki on mahdollista tai edes uskotta?
Mielestäni matra "ihme" ei ole uskottava.
Päämääräksi riittää pysyä elossa ja lisääntyä. Luonnonvalinta hoitaa jatkon.
Siis jos päämäärä puuttuu elikkä saavuttaa jotain ennalta suunniteltua, otetaan esimerkiksi silmä, se on aika hyödytön kapine ennenkuin sen kaikki osat ovat valmiita ja toimivia.
Pelkästään jo yksi ainoa solu on todella monimutkainen kokonaisuus saatikka sitten ihminen henkisine/fyysisine kykyineen.
Olisiko tyhmä, tiedoton evoluutio onnistunut tekemään ihmisen joka kykenee tiedostamaan itsensä sekä ihmettelemään omaa olemassaoloaan ?,tuskin!
Eikö sulle (tai ainakin muille kretuloille) kerrottu jo monta kertaa silmän evoluutio. Vinkki: silmä ei ilmestynyt yhtäkkiä.
Ei evoluutiota voi sanoa tyhmäksi tai viisaaksi. Aiva kuten et voi sanoa painovaimaakaan tyhmäksi tai visaaksi.
Kreationistia voi. Arvaa kummaksi.
Montako miljoonaa vuotta tarvittiin että ihmissilmä oli valmis tiedottomalta ja päämäärättömältä evoluutiolta ?
Eihän ihminen edes ymmärrä mitä painovoima on :)
Ihmissilmä on vain vähäinen muunnos alkukädellisen silmästä. Ja niin edelleen kohti alkusilmää.
Yksinkertaisin nykyeliön (erään perhostoukan) silmä koostuu kahdesta solusta päällekkäin Toinen on linssi ja toinen verkkokalvo. Erottaa valoisan ja pimeän, mutta voittaa umpisokeuden. On vain vähän alkusilmää mutkikkaampi.
Ai vähäinen !!, ihmissilmä joka näkee värit, on stereonäköä, näkee kirkkaassa ja hämärässä.
Ihmissilmässä on paljon enemmän kuin kaksi solua !
Kuinka tiedoton, mutaatioita luomisvoimanaan käyttävä evoluutio pystyisi rakentamaan edes kaksisoluista silmää, kun se ei edes ymmärrä mitä silmällä voisi tehdä.
Fyysisessä maailmassa ei ole värejä lainkaan!
"Kuinka tiedoton, mutaatioita luomisvoimanaan käyttävä evoluutio pystyisi rakentamaan edes kaksisoluista silmää, kun se ei edes ymmärrä mitä silmällä voisi tehdä. "
Tuo on taas niitä kommentteja, joista tulee mieleen että jos jonkun näistä pölhistä saisi ymmärtämään mistä evoluutiossa on kyse, se olisi heille kokemuksena samaa tasoa kuin Matrix-leffan kohtaus jossa Morpheus kysyy Neolta, että "ilmaako luulet hengittäväsi?" Ehkä kreationistien ymmärtämystason ja todellisuuden välinen kynnys on niin korkea, että he eivät joko uskalla tai kykene nousemaan sen yli.
Kuinka niin ei ole, voitko hieman täsmentää ?
Esimerkiksi valon eri aallonpituudet eivät ole värejä vaan valon aallonpituuksia. Aivoissakaan ei ole värejä vaan aivosoluja ja niiden välisiä yhteyksiä ... .
Etkö parempaa vastausta osannut antaa! :)
Jos asian haluat noin ilmaista, olkoon punainen ja sininen sitten valon eri aallonpituuksia, mutta ihmissilmä/aivot kuitenkin kokee ne eri väreinä :)
Ei jaksa selittää samoja asioita kerta toisensa jälkeen kuuroille korville, mutta kopioidaan vanha selitys, vaikka en hetkeäkään usko sinun ymmärtävän siitä mitään.
"Evoluution perusajatus omin sanoin ilmaistuna mahdollisimman yksinkertaisesti (Jaakobin pyynnöstä):
Aaltojen nouseminen ei ole meren tai luonnon tietoinen valinta, vaan ilmiö joka johtuu paine-eroista eri alueilla. Vastaavasti evoluutio ei ole luonnon tai eliön tietoista toimintaa, vaan yksinkertainen ilmiö joka johtuu siitä, että toiset eliöt ovat parempia hankkimaan ravintoa tai suojautumaan uhkilta kuin toiset.
Tuloksena ne eliöt joilla on parhaiten ympäristöön sopivat ominaisuudet (asia jonka määrittelee lajin kyky selvitä ja lisääntyä) ehtivät lisääntyä enemmän ja niinpä näiden eliöiden osuus ja sitä kautta niiden kantamat hyödylliset ominaisuudet leviävät heikompia nopeammin syrjäyttäen ne lopulta kokonaan sukupuuttoon/kadoksiin.
Evoluution mukainen kehitys ei siis edellytä tietoista valitsemista tai kykyä erottaa parempi vaihtoehto huonommasta. Ainoat asiat mitä tarvitaan on olemassaolo planeetalla, jolla on rajalliset resurssit ja kyky lisääntyä.
Evoluution mekanismi on siis hyvin yksinkertainen: jos on olemassa ympäristön resursseista ja olosuhteista riippuvainen eliö joka kykenee tuottamaan lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä, evoluutiota tapahtuu. Muuta ei tarvita. Evoluutio ei olekaan mikään tietoinen suunnittelija tai rakentaja, vaan automaattinen rajallisista resursseista aiheutuvasta kilpailusta johtuva ilmiö."
Kipeetä kyllä teki kun luin ajatuksiasi.
Ensinnäkin luonnonlait, mistä ne ovat tulleet ?
Siinä voidaan olla samaamieltä että evoluutio muokkaa olentoja elinympäristöönsä paremmin sopiviksi, mutta evoluutio ei luo olentoja.
Aivot eivät koe mitään, mutta jotkut aivojen tilat voidaan kokea väreinä.
"mutta jotkut aivojen tilat voidaan kokea väreinä", siis kuka on kokija ? :)
Koetko olevasi itsestäsi tietoinen ?
"Kipeetä kyllä teki kun luin ajatuksiasi."
Enkös minä tuossa taannoin sanonut, että: " jos jonkun näistä pölhistä saisi ymmärtämään mistä evoluutiossa on kyse, se olisi heille kokemuksena samaa tasoa kuin Matrix-leffan kohtaus jossa Morpheus kysyy Neolta, että "ilmaako luulet hengittäväsi?" Ehkä kreationistien ymmärtämystason ja todellisuuden välinen kynnys on niin korkea, että he eivät joko uskalla tai kykene nousemaan sen yli."
Eli tieto on kuin omena ja kreationistin aivot kuin hampaaton suu, jolla ei pysty haukkaamaan tai pureskelemaan. Huomasitkos kun vielä tarkensin vertaustani, että ymmärtäisit. Muuten olisit valvonut koko yön pohtien omenan ja hampaattoman suun mysteeriä.
"Ensinnäkin luonnonlait, mistä ne ovat tulleet ?"
Eivät ne ole mistään tulleet, ne ovat aina olleet.
"evoluutio muokkaa olentoja elinympäristöönsä paremmin sopiviksi"
Mikä estää muokkautumasta niin pitkälle sukupolvien saatossa, ettei kykene enää lisääntymään alkuperäisen esi-isä-lajinsa kanssa? Ja kun tätä polkua kuljetaan alkuunpäin, päästään elämän syntyyn ja kun elämän synnyn alkuun päästään, törmätään kemialliseen evoluutioon, joka ei olekaan muuta kuin kemiaa. Väitätkö seuravaksi, että kemialliset reaktiot ovat evolutisti-ateisti-satanistien salajuoni? :)
"Eivät ne ole mistään tulleet, ne ovat aina olleet.", uskotaan siis että ovat aina olleet olemassa :)
Ai mikäkö estää, no sanotaanko että älyn puute !, ja toi polkuhan on miljardien vuosien pituinen eikö vain ;)
"uskotaan siis että ovat aina olleet olemassa :)"
Siitä asti kun ainetta on ollut, koska kyseessä on aineen ominaisuus. Aineen ominaisuudet taas johtuvat sen rakenteesta, mutta silloin mennään ydinfysiikan puolelle.
"Ai mikäkö estää, no sanotaanko että älyn puute"
Juu kyllä minä tämän olen huomannut jo aikoja sitten teissä kreationisteissä, mutta ei se että sinä et ymmärrä jotain tarkoita, ettei se olisi mahdollista.
Tunnen asuvani kerrostalossa, jossa näkee vain yhtä alempaan kerrokseen. Kokija asuu kolmannessa kerroksessa, eka on fyysinen, toka liittyy aistimuksiin. Itseään ei voi kokea suoraan. Ekasta kerroksesta saa tietoa mittalaitteilla kunhan tulos tuotetaan kakkoskerrokseen.
Jos luonnon lait kerran ovat olleet aina olemassa niin eiköhän se aine mene siinä samalla.
Ja aine se vasta merkillistä onkin ja loppuseltaan ollaan kohta kvanttiteoriassa jossa ydinfysiikkakin kalpenee.
Niin mikä on loppujenlopuksi mahdotonta taikka yliluonnollista, siinäpä kysymys, mutta ilman älyä ei pitkälle pötkitä.
>syntyikö sammakonmunasta yhtäkkiä tipu josta kasvoi kana joka muni munan !
Kreationistien keksimän evo-opin mukaan juuri noin.
>Tiede joutuu ratkaisemaan ongelmia joihin ei oltaisi kreationismin kautta edes jouduttu!
Neiti on jälleen kerran oikeassa, hyvänä esimerkkinä vaikkapa entisajan valtava lapsikuolleisuus jonka tiede ratkaisi.
Eikun sehän olikin luomisuskovaisuuden aikaan se lapsikuolleisuus. Mitäs minå nyt sekoilen.
Näkee simpanssikin. näki myös sen ihmisen kanssa yhteinen esi-isä:
"Ai vähäinen !!, ihmissilmä joka näkee värit, on stereonäköä, näkee kirkkaassa ja hämärässä."
Mutaatioita ja valintaa käyttävä evoluutio pystyi rakentamaan kaksisoluisen silmän ihon valoa aistivasta läiskäst'ä, Ja tuon ihon tavallisesta ithosta.
Ihan totta, ensiksi ne tulivatkin:
"Ensinnäkin luonnonlait, mistä ne ovat tulleet ?"
Evoluutioteoria selittää elämän kehityksen aivan yhtä hyvin, tulivatpa luonnonlait - ja myös ensimmäinen elämä - ihan mistä vain.
Jumalan ilmoitus luomakunnassaan ei ole ainakaan vielä osoittanut ihmisille ymmärrettävästi, miten luonnonlait syntyivät. Sensijaan se kertoo täysin kiistattomasti elämän moninaisuuden syntyneen evoluitiolla.
"Mutaatioita ja valintaa käyttävä evoluutio pystyi rakentamaan kaksisoluisen silmän ihon valoa aistivasta läiskäst'ä, Ja tuon ihon tavallisesta ithosta."
Taas tullaan tähän !, miten valinta toimii kun sillä ei ole älyä eikä tietoisuutta ?
Umpimähkäiset mutaatiot ennemminkin tuhoavat kuin rakentavat uutta !
Olet lukenut vastauksen tuohon jo varmaan kymmenen kertaa:
"Taas tullaan tähän !, miten valinta toimii kun sillä ei ole älyä eikä tietoisuutta ?"
Valinta toimii siten, että ruoka ja tila ei riitä kaikille syntyneille ja täkköin karsiutuvat epäsuotuisat mutaatiot sekä suotuisat runsastuvat jälkeläisten joukossa. Älyä ja tietoisuutta ei tarvita.
Jos mutaatio on todella umpimähkäinen, se ei pysty estämään itseään rakentamasta myös toisinaan uutta.
Umpimähkäisiä mutaatioita voisi verrata vaikkapa sirpalepommiin, kuinka usein sillä saadaan rakennettua jotain toimivaa ?, se tuhoaa ennemminkin toimivat rakenteet !
Jos sinulla on kellon osat pahvilaatikossa ja hölskyttelet sitä vaikkapa 10 miljoonaa vuotta niin uskotko että laatikosta voisi löytyä tikittävä kello ??
Tää on just tätä, millä ihmeellä tämä valinta voisi onnistua tekemään oikean valinnan kun se äly puuttuu ja kun näitä oikeita valintoja tarvitaan aika paljon enemmän kuin se yksi, mistä on tullut mekanismi joka tallentaa sen hyvän mutaation ja unohtaa huonot!. DNA:n syntyminen sattumalta satunnaisilla mutaatioilla ja luonnonvalinnalla ei vaikuta kovinkaan uskottavalta.
>Umpimähkäisiä mutaatioita voisi verrata vaikkapa sirpalepommiin,
Jos suikassa hurisee oikein kovaa. Ei muuten.
Kuinka ei tullut aikaisemmin mieleen ydinvoima :), esim. Tšernobyl ja viimeisimpänä Fukushiman katastrofi joka on parhaillaan meneillään.
Näiden luomiskoneiden lähiympäristössä varmasti tapahtuu niitä mutaatioita oikein kunnolla, mitähän paranneltuja kasveja/olentoja ovat saaneet aikaiseksi.
Tekeydytkö luupääksi vai oletko oikeasti:
"..mistä on tullut mekanismi joka tallentaa sen hyvän mutaation ja unohtaa huonot!."
Tuossahan ihan yläpuolella on sinulle ja kaksikin kertaa sanottu, että tuo mekanismi on luonnonvalinta. Ihan älyä käyttämättä ja päätöksiä tekemättä se "unohtaa" (oikeasti tuhoaa) huonot mutaatiot ja "tallentaa" (runsastuttaa populaatiossa) hyvät.
Se on tullut ihan itsestään siitä, että eliöiden lisääntymiskyky pystyy täyttämään ja ylittämään niiden käytössä olevat tilat ja resurssit. Apuna on ollut se, että monet eliöt käyttävät toisia eliöitä ruuakseen.
Voithan sinä verrata vaikka atomipommiin. Biologit katsovat itse, millaisia ne ovat:
Jos uskot että DNA on vain sattumalta syntynyt tiedottomien voimien vaikutuksesta niin taidat olla itse se luupää ja vielä pää syvällä pensaassa !
Tiede ei ole tainnut vieläkään pystyä selvittämään/ luomaan laboratoriossa ede sitä yhtä ainoaa elävää solua elottomasta aineesta !, kuinka luonnon valinta onnistui tekemään tämän elämän peruspalikan sattumalta?!, joo nyt mennään jo sinne abiogeneesin puolelle, mutta eliötä ei voi olla ennen sitä yhtä solua....mistä on pieni solu tehty !!
Minkälainen välivaihe kananmunan kuorella oli silloin kun se ei kestänyt vielä ehjänä munimista eikä hautomista?
Liskot munivat vielä pelkkiä nahkamunia, joita kanatkin vielä joskus pyöräyttävät. En tunne kuoren kehityksen vaiheita, mutta joku muu varmasti tuntee. Dinon munissa ole jo kalkkikuori, joten kana sai sen valmiina perintökaluna.
Heitit siis kummankin hanskan tiskiin - sekä haukun että aiheenvaihdon:
"..joo nyt mennään jo sinne abiogeneesin puolelle, mutta eliötä ei voi olla ennen sitä yhtä solua....mistä on pieni solu tehty !!"
Usko sen tulleen vaikka sotkan munasta, niin pääset tuosta inttämisestä. Evoluutio sen jälkeen on kyllä ihan yhtä totta silloinkin.
En toki, hanskojani en heittele, ja itse aloit ensin nimittelemään. ....sitä saa mitä tilaa ;)
Tarkoitus ei ollut sinänsä vaihtaa aihetta vaan ainoastaan tarkentaa hieman ongelmaa että päästäisiin ongelman ytimeen ! :)
"Minkälainen välivaihe kananmunan kuorella oli silloin kun se ei kestänyt vielä ehjänä munimista eikä hautomista?"
Tyypillinen möttösiini. Ensin kuvitellaan, että munankuori ei kestänyt munimista ja sitten ihmetellään miten se muka kesti.
Sammakon kutukin kestää "munimisen" vaikka on vain ohuen kalvon peittämä.
"Esimerkiksi valon eri aallonpituudet eivät ole värejä vaan valon aallonpituuksia."
Jos halutaan saivarrella tuolla tasolla, niin ei ole valoakaan. On vain sähkömagneettista säteilyä. Me nyt satumme näkemään tietyn osan sähkömagneettisesta säteilystä valona ja kutsumme tuon sähkömagneettisen säteilyn näkyvän osan eri alueita eri väreiksi. Luokittelu ja termi ovat ihmisen mielen tuottamia, mutta ilmiö on todellinen.
Kuoresta on kyse!
Miksi sekoilet?
Mikset sinä pysy samassa asiassa?
Sitäpaitsi vastauksistasi puuttuu kaikki oleellinen.
Evoluutioko sinun älyttömyysi on aikaansaanut?
Munan kalkkikuori on ilmeisimmin alunperin kasvavan alkion kalsiumvarasto. Kalkkikuorisen munan koossapitävä kerros on ollut nahkamainen sisäkerros ja ulkopinnalla oleva kalkki hiljalleen imeytynyt kehittyvän alkion tarpeisiin. Aivan kuten tapahtuu krokotiileilla, jotka (yllätys, yllätys) ovat nykyisin elossa olevista matelijoista genetiikaltaan lähimpänä lintuja.
>>...se on tiedoton, tyhmä voima jonka uuden luomisessa käyttää umpimähkäisiä kaottisia mutaatioita ja kaiken kukkuraksi sillä ei ole mitään päämäärää...
Ohos, sinä ehditkin huomaamaan tuon ensiksi. Minä tuossa ylempänä vain hieman siistin AntiEvokin tekstiä. Minusta siitä tuli huomattavasti selkeämpi.
Evoluutioteoriahan perustuu siihen, että evoluutio teki luonnonvalinnan ennenkuin oli itse edes olemassa ja sen perusteella loi itse itsensä tyhjyydestä ja olemattomuudesta. Kun tämä oppi sovelletaan muna vai kana kysymykseen saamme sille evolutionistisen vastauksen: Kana kuoriutui munasta, jonka se oli itse muninut.
Saattaa kuullostaa normaalijärkisestä ihmisestä oudolta, mutta evoluutioteorian mukaan tarvitaan vain paljon aikaa ja niin kaikki on mahdollista.
Kun kana munii muutama miljardi vuosi munia, niin ihminenkin voi kuoriutua kanan munasta. Tämä on evolutionistista tiedettä.
Eivät ole yhtään uskottavia nuo omatekoiset evoluutioteorian mutoilusi.
"..evoluutio teki luonnonvalinnan ennenkuin oli itse edes olemassa."
Luonnonvalinta syntyy itsekseen siitä, että eliöt lisääntyessään täyttävät elintilansa (olipa se sitten lätäkkö tai manner) eivätkä kaikki jälkeläiset ole samanlaisia. Ei sitä kukaan suunnittele tai tee.
Onhan painovoimakin tehnyt tepposiaan jo paljon ennen painovoimateoriaa.
Kun kreationisti huutelee tällä palstalla riittävän kauan, niin sieltähän saattaa tulla joskus jopa järjellinen lause. Ja juuri näin, täysin vahingossa ja sattumalta, on muutamaan otteeseen käynytkin.
»Saattaa kuullostaa normaalijärkisestä ihmisestä oudolta, mutta evoluutioteorian mukaan tarvitaan vain paljon aikaa ja niin kaikki on mahdollista.»
Tuo kuulostaa kieltämättä juuri yhtä oudolta, kuin kaikki muukin sanomasi.
Lisäksi siitä puuttuu edes jyvä totuutta.
"evoluutio teki luonnonvalinnan ennenkuin oli itse edes olemassa"
-Siis mikä tai kuka oli olemassa? Ei evoluutiolla ole persoonaa, se on kehityskulku. Tyypillistä pseudokretua personalisoida kaikki mahdollinen.
"Saattaa kuullostaa normaalijärkisestä ihmisestä oudolta"
-Ja pilvien päällä tanssivat enkelitkö ei ole mielestäsi outoa?
Universumin luominen sormia napsauttamallako ei ole outoa?
"mutta evoluutioteorian mukaan tarvitaan vain paljon aikaa ja niin kaikki on mahdollista. "
-Eipä nyt varmaankaan ihan kaikki, vai mitä?
"Kun kana munii muutama miljardi vuosi munia, niin ihminenkin voi kuoriutua kanan munasta. Tämä on evolutionistista tiedettä."
-Ei, vaan tämä on jaakobinististä näennäistiedettä.
Kummallista järjenkäyttöä kretujen kuninkaalta jälleen kerran. Ihanko itse olet ajatuksesi pähkäillyt? Vai onko tämä jonkun kretusaarnamiehen oppikirjasta?
Kyllä Jaakobin kannattaisi käydä psykiatrin pakeilla. Kun harhat yltävät tälle tasolle, voi olla jo kiire.
Harmi että Armo Hormia on kuollut, mutta onhan noita muita.
"Evoluutioteoriahan perustuu siihen, että evoluutio teki luonnonvalinnan ennenkuin oli itse edes olemassa ja sen perusteella loi itse itsensä tyhjyydestä ja olemattomuudesta. Kun tämä oppi sovelletaan muna vai kana kysymykseen saamme sille evolutionistisen vastauksen: Kana kuoriutui munasta, jonka se oli itse muninut.
Saattaa kuullostaa normaalijärkisestä ihmisestä oudolta, mutta evoluutioteorian mukaan tarvitaan vain paljon aikaa ja niin kaikki on mahdollista.
Kun kana munii muutama miljardi vuosi munia, niin ihminenkin voi kuoriutua kanan munasta. Tämä on evolutionistista tiedettä."
Jaakob, panepa käsi Raamatulle ja kerro tämä uudelleen.
Jos munalla tarkoitetaan nimenomaan kanan munaa niin vastaus riippuu siitä miten kananmuna määritellään. Onko se muna josta kuoriutuu kana vai muna jonka munii kana. Jos ns protokana munii munan josta kuoriutuu kana niin onko se kanan vai protokanan muna? Jos kanan muna on muna josta kuoriutuu kana niin silloin muna tuli ensin, mutta jos kananmuna on muna jonka munii kana niin silloin kana tuli ensin
Miksi Jeesus ei vastaa näin(kään) helppoon kysymykseen? Onx liikaa kiireitä terroristien suojelussa, Jeesus?