Pelkään kuolemaa. On kauheaa ajatella, että tässäkö tämä nyt sitten oli. Pelkoni eivät ole täysin aiheettomia, koska minulla on jo pitkään ollut oireita siitä, että sydänkohtaus on tulossa. Odottelen tässä sitä viimeistä niittiä kun lähdetään viimeiselle matkalle.
Muutaman kerran on jo pumpusta ottanut tälläkin viikolla, että olen ajatellut, että tässäkö tämä sitten oli, mutta jollakin ihmeellä matka on taas jatkunut vähän pitempään.
Asun yksin niin kukaan tuskin edes huomaa kun lähdöt aika koittaa. Jos kukaan ei huomaa kuolemaani. Voi käydä myös niin, että mätänen viikkoja asunnossani ilman, että kukaan huomaa. Kuulostaa kauhealta, mutta elämä on.
En haluaisi lähteä elämästä vielä, mutta kun päivät tulevat täyteen ei mitään ole enää tehtävissä. Näin se vain on. Välillä mietin sitä käyköhän se kipeää vai onko kuoleminen helpompi kuin luulinkaan.
Ihan hyvä elämä minulla oli kun ottaa huomioon miten surkeat lähtökohdat sain. Sain yllättävänkin paljon asioita tehdyksi ja koettua kaikkea mitä halusin. Sain sentään kokea miltä rakkaus tuntuu, miltä tuntuu onnistua jossain itselle tärkeässä vaikeassa asiassa.
Monissa asioissa epäonnistuin. Olen oikea epäonnistumisen mestari, siltikin jotenkin loppujen lopuksi käänsin epäonnistumiset voitoksi. Vaikka kaikki rahat ja työt olisi menneet ryssimisen takia lopulta ajattelin, että tyylillä sitten epäonnistutaan jos ei muuta.
Eipä silti kuoleman läheisyys pelottaa hirveästi. Välillä taas olen täysin rauhallinen ja ajattelen, että ehkä minun pitää vain antautua antaa itseni mennä kuolemaan. Kun on tässä pisteessä missä itse olen. Mikään ei enää auta paitsi ehkä se, että ei enää yritä mitään.
Muutaman kerran on jo pumpusta ottanut tälläkin viikolla, että olen ajatellut, että tässäkö tämä sitten oli, mutta jollakin ihmeellä matka on taas jatkunut vähän pitempään.
Asun yksin niin kukaan tuskin edes huomaa kun lähdöt aika koittaa. Jos kukaan ei huomaa kuolemaani. Voi käydä myös niin, että mätänen viikkoja asunnossani ilman, että kukaan huomaa. Kuulostaa kauhealta, mutta elämä on.
En haluaisi lähteä elämästä vielä, mutta kun päivät tulevat täyteen ei mitään ole enää tehtävissä. Näin se vain on. Välillä mietin sitä käyköhän se kipeää vai onko kuoleminen helpompi kuin luulinkaan.
Ihan hyvä elämä minulla oli kun ottaa huomioon miten surkeat lähtökohdat sain. Sain yllättävänkin paljon asioita tehdyksi ja koettua kaikkea mitä halusin. Sain sentään kokea miltä rakkaus tuntuu, miltä tuntuu onnistua jossain itselle tärkeässä vaikeassa asiassa.
Monissa asioissa epäonnistuin. Olen oikea epäonnistumisen mestari, siltikin jotenkin loppujen lopuksi käänsin epäonnistumiset voitoksi. Vaikka kaikki rahat ja työt olisi menneet ryssimisen takia lopulta ajattelin, että tyylillä sitten epäonnistutaan jos ei muuta.
Eipä silti kuoleman läheisyys pelottaa hirveästi. Välillä taas olen täysin rauhallinen ja ajattelen, että ehkä minun pitää vain antautua antaa itseni mennä kuolemaan. Kun on tässä pisteessä missä itse olen. Mikään ei enää auta paitsi ehkä se, että ei enää yritä mitään.
Vastaukset 8
Vanhimmat
On minun vuoroni ja minun aikani. Kukaan ei ole niin ovela, että voisi kuolemaa huijata. Kun, kuolema kolkuttaa sille kolkuttajalle on pakko avata. Se onkin se ainoa kolkuttaja tässä elämässä, joka on pakko päästää sisään ja jota ei nopeinkaan pääse karkuun. Ovelinkaan ei sitä huijaa, eikä vahvin voi estää sitä tulemasta.
Kun alkaa ottaa pumpusta, ajattelen vain, että mikään ei ole mahdotonta, kun toivoo tarpeeksi. Hölmöähän se on luulla pelkällä toivolla käydä kuolemaa itseään vastaan ilman muita aseita. Kuoleminen on aika hölmöä, joten sitä vastaan ei voi käydä kuin hölmösti.
Raato vain ja se oli siinä. Kuulostaa kyllä hölmöltä ajatella, että pian on itsekin sellainen raatokärpäsen ja muiden matojen ja hajottaja sienien rakkauden kohde.
Elämä ei ole reilua, eikä siitä koskaan tule reilua, mutta ainakin sain tehdä elämässä monta hyvää koelentoa vaikka moni niistä päätyi sakkaamiseen ja maanpintaan. Onneksi oli muutama, melkein hyväkin koelento ne tekivät elämästä elämisen arvoisen. Mikään määrä epäreiluutta ei estä koelentämistä jos en muuta oppinut niin ainakin sen.
Nyt on koelentäjän viimeinen lento. Se on kiitos ja näkemiin!
Ei olemassaolo kuolemaan pääty. Ihminen on iankaikkisuusolento. Rukoile Jeesusta Kristusta elämäsi herraksi ja vapahtajaksi. KUn lähtee uskossa niin kuolemassa ei ole mitään pelättävää.
Jos sinulla on sydänoireita ja niitä ei ole tutkittu, niin mene lääkäriin.
Kyllä olemassaolo kuolemaan päättyy !! Älkää jauhako potaskaa vanhoille sairaille ihmisille.
Me elämme vain tässä hetkessä, eilistä emme saa takaisin korjattavaksi, huomisesta ei voi olla varma, joten miksi ette ota tästä hetkestä irti mitä on saatavilla.
Älkää tuhlatko lyhyttä elämäänne turhan odotteluun josta ei ole mitään varmuutta, se on vain joidenkin tahojen viimeinen yritys putsata taskunne.
Ihmisen elämä on hyvin heikon langan varassa. Lukekaa päivän lehdistä kuinka jokapäivä joku/jotkut poistuvat muonavahvuudesta tavalla jos toisella varoittamatta, luullen elämän jatkuvan loputtomasti, ja luullen olevansa kuolemattomia.
Toisen kuolema on toisen leipä.
Kuolema ei katso aikaa ei paikkaa, se on vain tuurista kiinni täällä olomme.
Uskokaa nyt vain, ja hyväksykää tilanne, turhaa on rukoilla olemattomalta mitään apua, eihän se ole muitakaan auttanut.
Jos ihminen kuolee sydänkohtaukseen, on lähtö nopea mutta ei tuskaton.
Äärimmäinen kipu lävistää olemuksen parin minuutin ajan, mutta sitten tajuttomuus armahtaa ja elintoiminnot pysähtyvät.
Sitten kuolema tuo lopullisen helpotuksen.
Maailmanloppu, oman maailmasi...
Näin se todennäköisesti käy. Onneksi tajuttomuus seuraa aika nopeasti. Sydämeni on niin huonossa kunnossa, että mitään taikatemppuja saada sitä paremmaksi ei ole olemassa. On vain ajankysymys milloin se pettää lopullisesti.
Yritän olla ajattelematta asiaa liikaa. Mitäs sitä viimesiä hetkiään turhaa tuhlaamaan murehtimiseen. Olen alkanut tehdä taidetta pelkästään itseäni varten, koska se vie ajatukset pois sydän ongelmista. Ei sillä oikeastaan ole väliä onko tässä aikaa vielä tunti, päivä, viikko vai kuukausi. Josku elämä on pitkä, joskus lyhyt pääasia, että suurimmaksi osaksi viihtyy omassa elämässään se on tärkeintä. Ihan turhaa on murehtia asioista mille ei voi mitään. Parempi huolehtia vain niistä asioita mihin voi vielä vaikuttaa.
Sydänkohtaus on armollinen, että kipu ei ainakaan kestä pitkään toisin kuin monessa muussa sairaudessa ihminen riutuu hitaasti pois.
Ei pidä antaa elämän huijata itseään murehtimaan. Ehdin murehtia sitten kun se viimeinen niitti tulee. Pisara murhetta ja kaksi hauhallista iloa ja viisi kauhallista toivoa ja kauhallinen rohkeutta niistä syntyy elämän koelentäjä.
Mikä on ikäsi mies nainen?
Tai sun voi se tulla sullekin.
niin en myöskään osaa kuolemaa pelätä. Ennemminkin otan sen "uutena kokemuksena", niin hullulta kuin se kuulostaakin. Tänään suihkussaollessa löysin patin oikean rinnan sivulta, kainalon alta. Tietysti pelästyin hetkeksi, mutta työnsin tiedon työpäivän ajaksi taka-alalle, Nyt rintasyövän, tai vielä pahempaa metastaasien mahdollisuus hieman pelottaa ja tunteet on pinnassa. Ensi viikolla, jos lääkärikäynnillä selviäisi, että minulla on syöpä, se olisi tietysti järkytys. Kuitenkin mietin, että jos näin huono tilanne olisi ja ennuste olisi huono, niin seikkailijaluonne kun olen, mietin että millainenkohan kokemus tuo olisi "riutua" pois. Ja etenkin tuo sen jälkeinen vaihe herättää uteliaisuutta.
Onneksi Suomessa on kuitenkin syöpäpotilaille tarjolla kunnon kipulääkitys, koska syöpäkivut ovat kuulemma aika helvetilliset.
Samalla olen tässä aloittanut "kaupankäynnin" päättäen, että ellei pattini olekaan syöpää, niin lopetan samantien tupakoinnin ja teen muutenkin täydellisen elämäntapamuutoksen, koska minulla on elämässä niin monta tärkeätä henkilöä ja elämäni muutenkin niin antoisaa, etten ihan vielä olisi valmis täältä lähtemään.