Miksi ette vastaa viesteihin?

maksamakkara

Miksi jätätte vastaamatta, jos joku lähettää teille tärkeän viestin/sähköpostin/fb-viestin? Kyseessä ei ole mikään turhanpäiväinen viesti, missä todetaan vain jotain tai kysellään kuulumisia, vaan yleensä lähetän viestiä, jos minulla on tärkeää kysyttävää, johon tarvitsisin vastauksen.

Tällainen ilmiö on hyvin usein toistuva ja kumma kyllä, aina pelkästään naisilla. Miehet vastaavat aina viestiini, mutta naiset ei. Tämä on hyvin yleistä Facebookissa, jonka kautta on helppo lähestyä ihmisiä, joita ei tunne yksityiselämässä kovin hyvin, jotta voisi puhelimella esimerkiksi tavoittaa, kuten yliopistotuttavia, työkavereita tai vanhoja tuttuja. He kyllä näkevät ja lukevat viestin, koska facebook ystävällisesti siitä ilmoittaa minulle, kun viesti on luettu (jos ette ole sitä itse huomanneet). Ja kuitenkin muuten käytätte usein montakin kertaa päivän aikana FB:tä, mutta ette silti vaivaudu vastaamaan viestiin, jossa tarvitaan apuanne.

Mistä tällainen käytös johtuu? Suorastaan ihmettelen. Kuten jo totesin, se ei johdu siitä, että henkilö ei vain näkisi viestiä. Kyllä hän on sen avannut ja lukenut. Se ei johdu myöskään siitä, että olisi niin kiire, ettei ehdi vastata, koska on kuitenkin samalla aikaa kirjoitella hölynpölyä Facebookin julkiselle sivulle. Jos se johtuu silkasta unohduksesta, eikö se muistu mieleen vähintään siinä vaiheessa kun näkee jonkun minun kirjoitukseni uutisvirrassa tai kun avaa viestiboksin ja näkee minun lähettämän viestini kuvan siinä päällimmäisenä. En kerta kaikkiaan osaa kuvitella mitään syytä itseni kohdalla, että jättäisin näiden jälkeen vastaamatta tärkeään viestiin. Vastaan aina ja mahdollisimman pikaisesti, jos joku on kysynyt jotain itselleen tärkeää apua/neuvoa asiassa, jossa minä osaan auttaa.

Onko se vain sitä, ettei jaksa vastata? Ei koe toista sen verran merkitykselliseksi itselleen, että jaksaisi vaivautumaan vastauksen kirjoittamiseen. Onko se vain itsekkyyttä ja välinpitämättömyyttä? Valaisisitteko ajatusmaailmaanne hieman, kanssasisaret.

29

6880

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • maksamakkara

      Oho, kirjoitin tämän melko nopeasti ja huonosti tarkistaen. Tuli aika paljon virheitä... Pahoittelen.

    • ...

      Itse kyllä vastaan aina ja heti, joten vaikea valaista, kun en tiedä mitä niiden vastaamattomien päässä liikkuu.

      • maksamakkara

        Haha, no joo. Rupesin miettimään, että minkä ihmeen takia edes kirjoitin tänne tästä aiheesta? Jos nämä vastaamattomat eivät osaa missään muuallakaan vastata viesteihin, niin miksi he täälläkään sen enempää niin tekisivät?


    • 8+14

      Mä olen taas huomannut että miehet tekee tuota, jättää vastaamatta viesteihin

      • Anonyymi

        Miehet osaa ilkeilyn ja sikailun jalon taidon.


    • nainen30.

      En vastaa miehille jos en pidä sen ulkonäöstä.

      • Anonyymi

        100-200 kg pullukka mies ei ole
        kauhean komean näköinen edes.


    • Johtuisko tuo siitä että ei ole selkeästi vieläkään olemassa sellaista netti-etikettiä, miten kuuluu toimia. Itse pyrin vastaamaan henk. koht viesteihin aika nopeasti, koska muuten ne unohtuvat. Toisaalta mulla on kaveri, jolla on kolme pientä muksua ja häneltä saa usein odottaa tekstariinkin pari päivää vastausta, jos ei ole akuutista asiasta kyse(silloin on paras soittaa ja vielä monta kertaa, koska puhelin on usein äänettömällä) Meilaamisessa saattaa välillä olla kuukaudenkin viive, molemmin puolin, mutta se toimii, koska molemmat tietää, että toinen vastaa kun on sopiva aika. Muksut ja muu perhe-elämä vaan on tietyssä vaiheessa aika aikaa ja energiaa vieviä.

      Luulen, että esim. fb:ssä joillakin on monta rautaa tulessa, eli viestivät useiden kanssa yhtäaikaa ja siksi joillekin vastaaminen jää ja ehkä unohtuu? En ottaisi tuota kovin henkilökohtaisesti ellei ole muusta kuin kevyestä jutustelusta kyse.

      Ehkä joku voi olla myöskin vain niin huonokäytöksinen, ainakin nuoret mimmit.. Jos se on vaan niin siistiä olla vastaamatta joka suuntaan?! :/

    • nuamakirijajajajajaj

      Se on tämän ajan henki. Koko ajan otaksutaan, että on tavattavissa. Ennen aikaan oli vaan lankapuhelin ja se oli kotona. Jos ei huvittanut vastata, niin jätti vastaamatta ja jos myöhemmin joku kysy, että miks et vastannu, niin saatto heittä vastaukseksi, ettei ollu kotona. Nyt sille ei jää mahdollisuutta. Aina sitä ei halua olla juttusilla toisten kanssa, mutta itse oyrin vastaamaan mahdollisimman pian. Ja vastaan jotain turhimpiinkin sähköposteihin, että toinen tietää, että perille on tullut. Mutta luulen siis että jonkinlainen inflaatio alkaa vaivata tätä nykyistä informaatiotulvasukupolvea.

    • Keskeisistä

      Tarkoitatko nyt miksi naiset ei vastaa miehelle vai miksi naiset ei yleensäkään vastaa viesteihin? Omasta puolestani voin tunnustaa mitkä viestit jää vastaamatta/lukematta loppuun saakka ja miksi. Alla kaksi melkoisten tyypillistä viestiä.

      A.) Emailissa on tekstiä ja kysymyksiä ainakin 3 A4 paprun verran. Serkulla (nainen) oli tapana kirjoitella niitä näitä. Ihan kiva, mutta vastaaminen kesti pitkään, kun en en kehdannut kuitata kirjoitusta lyhyesti. Varmaan joskus jäi vastaamatta.

      B.) Ja mun 17 cm seisoo juttuja en vaan tule kommentoida. Pitääkö edes?

    • 18+17

      En useinkaan jätä viesteihin vastaamatta, mutta saatan vastata useamman tunnin viiveellä vaikka viestin heti lukisinkin. Tämä johtuu siitä, että käytän Facebookia vapaa-aikanani. Kuten kaiken muunkin vapaa-ajalle ajoittuvan tekemisen kanssa, minä haluan itse päättää, milloin mihinkin viestiin vastaan (tai vastaanko ollenkaan). Töissä joudun vastaamaan viesteihin heti, en halua samaa stressiä vapaa-ajallani. On todella röyhkeää olettaa, että ihmiset tanssivat sinun pillisi mukaan ja keskeyttävät kaiken tekemisensä (joka sinun mielestäsi on "hölynpölyä") vastatakseen sinun viestiisi. Ilmeisesti oletat näin usein jos kuvaamasi käytös on mielestäsi "hyvin usein" toistuvaa.

      Sitäpaitsi jos asia on oikeasti tärkeä, minulle kannattaa soittaa eikä lähettää Facebookissa viestejä...

      • maksamakkara

        Öööh, no en tarkoitakkaan että pitää heti vastata. Itse kyllä vastaan heti jos vain kykenen, ettei unohdu. Ellei ole superpitkä viesti. Nämä, jotka jättäävät viesteihin vastaamatta eivät vastaa niihin KOSKAAN. Mutta samanaikaisesti päivittävät omia facebookejaan, eli hirveä kiire ei voi olla. No, ihan sama, minusta tämä on epäkohteliasta mutta ei nähtävästi kaikkien mielestä. Harmi vaan, jos on oikeasti tärkeää kysyttävää. Eikä pysty ottamaan yhteyttä puhelimella (kun ei ole toisen numeroa)


      • syitä
        maksamakkara kirjoitti:

        Öööh, no en tarkoitakkaan että pitää heti vastata. Itse kyllä vastaan heti jos vain kykenen, ettei unohdu. Ellei ole superpitkä viesti. Nämä, jotka jättäävät viesteihin vastaamatta eivät vastaa niihin KOSKAAN. Mutta samanaikaisesti päivittävät omia facebookejaan, eli hirveä kiire ei voi olla. No, ihan sama, minusta tämä on epäkohteliasta mutta ei nähtävästi kaikkien mielestä. Harmi vaan, jos on oikeasti tärkeää kysyttävää. Eikä pysty ottamaan yhteyttä puhelimella (kun ei ole toisen numeroa)

        " Nämä, jotka jättäävät viesteihin vastaamatta eivät vastaa niihin KOSKAAN"
        En vastaa koskaan, jos lähettäjä tai kirjoituksen aihe on epätoivottu henkilö tai asia. Vihamiehet ja exät kuuluvat epätoivottuihin henkilöihin ja mainokset epätoivottuihin asioihin.

        En ole somessa, joten muulta osin en osaa vastata aloitukseesi.


    • _N_28_

      Jaa, oisko vaan yksinkertaisesti niin ettei kyseisellä ihmisellä ole minkäänlaisia käytöstapoja :P Tota tuntuu tekevän sekä naiset että miehet (itse olen nainen) ja parhaita on kyllä nämä tapaukset jotka tekee sitä ja vähän ajan päästä viestittelevät itse jostain asiasta ihankuin koko episodia ei olisi ollut olemassakaan. Ja auta armias jos satut itse jättämään vastaamatta..

    • 13 + 6

      Se johtuu pitkälti siitä, että naisen täytyy miettiä tarkkaan, kenelle lähtee vastailemaan ja millä tavalla. Tähän on henkilökohtaisia ja sosiaalisesta ympyrästä kumpuavia syitä.

    • Ei asiaa ei elämää

      Mä en ymmärrä miksi yleensäkään pitäisi vastata jossain somessa. Ne oikeat tärkeät ihmiset ottaa yhteyttä suoraan puhelimella.
      Ja ne jotka ei niin tee .Ne on rahavaikeuksissa pyöriviä hörhöjä ja niille en vastaa tai vastaan kun kerkiän. Kaikenmaailman kyselijöillekö kuuluu vastata. Miksi ihmeessä ?

    • määmy

      Onks kyse frendipiiriin kuuluvist vai ulkopuolisist?
      Mä vastailen kaikil sitä mukaa ku kerkeen.

    • jonniinjoutavaa

      en jaksa vastata jos ei ole oikein mitään sanottavaa. Esim. vältän lähettämästä turhia tekstiviestejäkin, eihän ne ilmaisia ole.

    • Nettiin käytöstä

      Itse käyttäisin paljon facebookkia myös henkilökohtaiseen viestittelyyn koska työttömänä saa venyttää jokaista senttiä ja kun kerran sen nettiyhden maksaa niin miksi sitä ei hyödyntäisi ystävyyssuhteidenkin hoidossa. Mutta vaikka kaverit nyt ovat tulleet, aikaisemmista puheistaan huolimatta, facebookiin, niin se ei ole parantanut yhteydenpitoa. Yhtä yksi puolista kuin aina ennenkin.

      Facebookissa kun kyselee, niin antaa toiselle mahdollisuuden vastata silloin kun on aikaa. Ja voi esittää omat kysymyksensä silloin kun muistaa, päivisin kun ei voi kavereille soittaa, koska ovat töissä.

      Viimein vuoden aikana olen kyllä jo luopunut toivosta. :) Eivät ilmeisesti halua olla työttömän kanssa enää tekemisissä...

      Näistä huolimatta hyvää lokakuuta ja talven odotusta kaikille teille, jotka olette tähän asti lukeneet tätä vanhaa viestiketjusa. :D

    • Ärsyyntynyt22

      Eikö se ole selvää että kyseinen henkilö ei ole kiinnostunut?
      Mua henkilökohtasesti ärsyttää kun pojat alkaa pommittaan viesteillä, ja sitten syyttää mua siitä kun en vastaa.

      Toisella ihmisellä ei ole mitään velvollisuutta vastata sun viestiin.

    • suuri_loogikko

      Olen nainen ja kokemukseni mukaan monet ihmiset jättävät vastaamatta, miehetkin. Juuri tämän takia kannattaa soittaa, jos asia on tärkeä ja haluaa varmasti saada vastauksen. Jos lähettää viestin, on suuri riski, että vastausta ei tule.

    • oisko niin,ettei tarpeeks kiinnosta, mikäli viestiin jättää syystä tai kolmannesta vastaamatta kokonaan.

    • HmielessäinN

      Jos oon ihastunut pahasti saatan jättää vastaamatta tai en edes lue koko viestiä. älä kysy miksi koska en tiedä. myös jos viestin lähettäjä yhdentekevä, en pidä kiirettä vastaamisessa.

    • kaislatuulessa

      En koskaan jättäisi vastaamatta hälle
      🌾
      Enkä varmaan Myhveröllekkään....

    • vähemmänsomeanykyään

      Kysyt miksei toiset vastaa lähettämiisi -tärkeisiin- viesteihin
      Siksi ettei sinun viestisi ole tärkeitä vastaanottajille. Heitä ei voisi vähempää kiinnostaa.

      Itse olen vähentänyt vuosi vuodelta somen käyttöä. Suljin ekaksi face- ja viime vuonna insta tilini, nyt poistun muualtakin. Whatsup viestejä lähettelen silloin tällöin perheenjäsenille ja tekstareita. Ystäville en edes niitä, soitan jos mulla on heille jotain asiaa.
      Olen suoraan sanonut ystävilleni että minulta on turha odottaa peukutuksia ja kommentteja, kun en kenenkään sivuilla käy enää.

    • Koetanpa veikata omien elämännäkemyksieni pohjalta.

      Miehille on näkemäni mukaan yleensä tärkeämpää olla kaikkien tapaamiensa ihmisten hyvissä kirjoissa. Naapureille luvataan vaikka mitä oman perheen kustannuksella ja vaimolle suututaan jos hän "hankaloittaa asioita" pitämällä omien lasten puolta vaikka kanta olisi kuinka kohtuullinen. Tämä johtuu todennäköisesti pohjimmiltaan siitä että sosiaalinen status - jota ei pidä sotkea ystävyyssuhteisiin - on biologisesti miehille naisia tärkeämpi asia. He haluavat "nousta rankeissa" vaikka heillä olisi jo ystäviä, eivätkä halua joutua väärälle puolelle aitaa. He ovat valmiita näkemään vaivaa jo siksi että status pysyisi hyvänä, että ihmiset puhuisivat heistä hyvää "on se x hyvä mies", "x:n kyllä voi luottaa", "x hoitaa hommansa".

      Naiset ovat puolueellisempia ja siinä missä miehet vastaavat mihin sattuu viestiin tai tekevät mitä pyydetään jos sattuvat ehtimään, osa naisista keskittää vaivannäkönsä suorastaan matemaattisen prosessin kautta tietyssä suhteessa tiettyihin ihmisiin. Kenelle lähetän kortin tänään, kuka sai kirjeen eilen, kenen vuoro saada ylimääräinen palvelus. Heidän päässään on lista ihmisistä joilla jokaisella on vuoronsa ja käsitys reiluudesta etkä välttämättä yksinkertaisesti ole sillä listalla tai heidän listansa saattaa olla kilometrejä pitkä epätoivoisessa yrityksessä varmistaa että jokainen saa vuoronsa kristillisellä tasajaolla.

    • Anonyymi

      Olen tämän saman ilmiön huomioinut
      miehenä, mulla se taas on niin ettei
      tahdo miehet eikä naiset vastata vies-
      teihini kun heille viestiä lähetän.

      Saatanan ärsyttävää tällainen ilmiö.

      Nykyään itsekkyys ja omahyväisyys
      ovat kovassa kurssissa monen elämässä,
      "minäminä"-sukupolven elämänarvoja.

      Voi monelle nykypäivän aikuiselle sanoa
      "kehitä itseäsi, äläkä ole tuollainen yli-
      mielinen dissaaja ja joutavista hermostuva
      ja loukkaantuva".

    • Anonyymi

      Vanha aloitus, mutta tunnustan käyttäytyväni noin monien ihmisten kohdalla.
      Joudun työni ja vapaa-ajan harrastusten vuoksi seuraamaan hirvittävän monien ihmisten somekanavia. En viesteihin näistä syistä;

      a) avaan sivun, mutta siellä oleva juttu on niin pitkä etten jaksa lukea sitä yhtään.

      b) kysymys on "tyhmä", vastauksen asiaan löytää googlettamalla 10:ssä sekunnissa.

      c) koen ettei kysymys ole minulle osoitettu tai asia ei kuulu minulle, tai en ole millään tapaa osallinen enkä vastausvelvollinen esitettyyn kysymykseen.

      d) en tunne kysyjää, enkä halua häntä lähipiiriini, mutta joudun syystä tai toisesta katsomaan hänen tiliään. Kun en lähempää tuttavauutta halua, pidän keskinäiset viestittelyt minimissä.

    • Anonyymi

      En ymmärrä miksi minun pitäisi vastata viesteihin, jonka lähettäjää en tunne? En koskaan vastaa tuntemattomien viesteihin.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3970
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      82
      2071
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      549
      1647
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      86
      1323
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1107
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1038
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      215
      909
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      883
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      854
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      828
    Aihe