Entinen pääministeri Paavo Lipponen pilkkaa Stasi-listojen julkistamista haluavia tahoja poikkeuksellisen rajuin sanakääntein.
http://is11.snstatic.fi/img/468/1288332818550.jpg
Paavo Lipponen kirjoittaa Turun Sanomien kolumnissaan vihreiden kansanedustaja Heidi Hautalan ehdotuksesta perustaa asiantuntijaryhmä. Lipponen sanoo sitä "ylivoimaisesti päättömimmäksi lausunnoksi".
Lipponen maalailee ajatuksen toteutumista seuraavia tapahtumia. Hänen mukaansa komissio kävisi läpi Tiitisen listan ja Supon arkistot, pyytäisi lausunnot Alma Medialta ja tilaisi näytöt "iltapäivälehtien kaunatoimituksilta".
- Tutkinnan helpottamiseksi Alpo Rusi värvättäisiin merkitsemään epäiltyjen kotiovet ja hautakivet. Töölönlahdelle pystytettäisiin giljotiini ja päiden pudottua hipit marssisivat Hietaniemeen ruumiita potkimaan, Lipponen sanailee.
Lipponen katsoo median vihjaillen ennakoineen, että Stasiin liittyvästä aineistosta koituisi ongelmia nimenomaan sosiaalidemokraateille.
Paavo Lipponen oli itse 1970-luvun alussa Sdp:n kansainvälinen sihteeri, jonka aikana puolue loi DDR-suhteet.
IS kertoi viime viikolla Alpo Rusin päättelevän arkistolöytöjen perusteella tulevassa kirjassaan, että Stasi olisi antanut Lipposelle yhteyshenkilönä peitenimen "Mungo". Lipponen ei kolumnissaan edelleenkään kommentoi asiaa.

Vastaukset 6
Vanhimmat
katkera politiikko
Stasi olisi antanut Lipposelle yhteyshenkilönä peitenimen "Mungo"
Halosella "Mongertaja "
Varmaan sitten avataan, kun enemmätä demarit haipyneet holvinvartioista.
elää giljotiinin alla, vanhana hylättynä politiikkona..
280 000 € /v
päivän paras
pojoja tästä..