Huoh. Uutinen ei kerro mitään siitä, mitä oikeasti on tapahtunut, etkä ilmeisesti sinäkään tiedä enempää mitä uutisessa on kerrrottu, joten ihan turhaa tyhjän puhumista. Huippukokeneillekin kuskeille sattuu virheitä (esimerkiksi ei huomata mustaa jäätä tai joudutaan vesiliirtoon) ja ajaessa voi aina sattua myös yllättäviä tapahtumia, kuten eläin juoksee tielle tai kuljettaja saa sairakohtauksen (kyllä, sairaskohtauksen voi saada ilman että on mitään tdettua sairautta).
On turha lähteä syyttämään heti kuljettajaa ajotaitojen puutteesta, jos ei tiedä mitä oikeasti on tapahtunut.
Onneksi tapahtumassa ilmeisesti selvitiin säikähdyksellä ja hevonenkin oli kunnossa, ainakin viimeisimpien uutisten mukaan.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Huoh. Uutinen ei kerro mitään siitä, mitä oikeasti on tapahtunut, etkä ilmeisesti sinäkään tiedä enempää mitä uutisessa on kerrrottu, joten ihan turhaa tyhjän puhumista.
Huippukokeneillekin kuskeille sattuu virheitä (esimerkiksi ei huomata mustaa jäätä tai joudutaan vesiliirtoon) ja ajaessa voi aina sattua myös yllättäviä tapahtumia, kuten eläin juoksee tielle tai kuljettaja saa sairakohtauksen (kyllä, sairaskohtauksen voi saada ilman että on mitään tdettua sairautta).