Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

oppi kasteista

IsoP.

Joh. 1:26-33

Johannes kertoo kuinka Jumala on asettanut hänet osoittamaan Jeesus Messias Israelille. Merkki josta Johannes tunnisti Messiaan oli hengen laskeutuminen Messiaan päälle kyyhkyn tavoin.

Johannes kastoi esikuvallisesti vedellä ihmisiä, jotka osoittivat katumusta ja kääntymystä. Tämä oli esikuva siitä mitä tulee tapahtumaan uudessa liitossa.

Nyt kohtaavat kaksi suurinta "ihmistä" vanhan ja uuden liiton kynnyksellä. Muutoksen hetkellä. Uudessa liitossa maalliset esikuvat toimitetaan taivaallisessa todellisuudessa. Tämä kaste, kastevedellä tulee muuttumaan taivaalliseksi kasteeksi, kasteeksi Pyhällä Hengellä. Tämä kaste tapahtuu silloin kun tulemme synnintuntoon ja koemme itsemme syntiseksi Jumalan edessä. Jumala, sydänten tuntija näkee tämän ja kastaa sen merkiksi. Nyt sitä ei enää tee Johannes vedellä, vaan Jeesus Pyhällä Hengellä.

"hän, joka lähetti minut vedellä kastamaan, sanoi minulle: 'Se, jonka päälle sinä näet Hengen laskeutuvan ja jäävän, hän on se, joka kastaa Pyhällä Hengellä'."


Olemme siirtyneet pesuista ja vesikasteesta Pyhän Hengen kasteeseen. Olemme siirtyneet uhraamisesta tunnustamiseen. Olemme siirtyneet lain tauluista Pyhän Hengen ohjaukseen. Olemme siirtyneet lihan ympärileikkauksesta sydämmestä nousevaan rakkauteen Jumalaan.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Millä voin

        Hyvittää kaiken?
        Ikävä
        94
        2434
      2. Jotain puuttuu

        Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
        Ikävä
        101
        2143
      3. Haluan sut

        Haluatko sinä vielä mut?
        Ikävä
        82
        1788
      4. Hei A, osaatko

        sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
        Ikävä
        44
        1581
      5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

        Ei tästä mitään tule koskaan.
        Ikävä
        78
        1556
      6. Ampuminen Iisalmessa

        Älytöntä on tämä maailman meno.
        Iisalmi
        11
        1515
      7. Pohjola kadulla paukuteltu

        Iltasanomissa juttua.
        Iisalmi
        33
        1478
      8. 54
        1340
      9. Synnittömänä syntyminen

        Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
        Helluntailaisuus
        87
        1296
      10. Mitä tämä tarkoittaa,

        että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
        Ikävä
        30
        1219
      Aihe