Aloitin kolmea viikkoa sitten elämäni ensimmäiset e-pillerit (Microgynon) ja nyt on ensimmäinen päivä taukoviikosta menossa.
Aloitettuani pillerit minulla oli varsinaisten menkkojen jälkeen noin puolentoista-parin viikon ajan pientä punaista tiputtelua, joka kuitenkin lakkasi noin puoleksi viikoksi-viikoksi. Viime perjantaina alkoi hitaasti pahenevat alavatsakivut sekä pientä ruskeaa tiputtelua. Tiputtelu on lisääntynyt nyt taukoviikkoa kohden ja viikonvaihteesta alkaen on tiputtelun ohessa alkanut ilmestyä pieniä "hyytymäviiruja", jotka näkyvät kyllä lähinnä vain vessapaperissa. Pikkuhousunsuojaa joutuu käyttämään, mutta vuoto ei ole niin runsasta, että varsinaisia siteitä tarvitsisi. Tänään oli myös kauhea päänsärky ja jonkinasteista kuvotusta/pahan olon tunnetta.
Onko muilla ollut samankaltaisia kokemuksia, onko tämä jotenkin poikkeavaa? Koska tyhjennysvuoto normaalisti alkaa taukoviikolla?
Olen kaukosuhteessa ja harrastin seksiä viimeksi noin puolitoista viikkoa sitten. Raskaus olisi mahdollinen ilman pillereitä. Luin, että alkuraskauden aikana voi esiintyä ensimmäisellä ja toisella viikolla ruskeaa vuotoa. Hermoilenkin parhaillani, olisiko mahdollista, että olen raskaana? Testiähän ei vielä kannata tehdä, kun hedelmöityksestä olisi kulunut niin vähän aikaa.
E-pillerit ja ruskea vuoto
3
1899
Vastaukset
- :)))))
Lue pakkauksen mukana tuleva käyttöohje, siellä kyllä kerrotaan että tuo mainitsemasi on mahdollista, ja jopa ihan yleistä.
- aloittaja1
Käyttöohjeen oon lukenut moneen kertaan, mutta silti kuumottelen tätä raskauden mahdollisuutta kun alavatsakivut ovat aika kovat (normaalisti minulla ei ole menkkakipuja) ja vuoto tuollaista kummallista. :(
- 2+2=3
aloittaja1 kirjoitti:
Käyttöohjeen oon lukenut moneen kertaan, mutta silti kuumottelen tätä raskauden mahdollisuutta kun alavatsakivut ovat aika kovat (normaalisti minulla ei ole menkkakipuja) ja vuoto tuollaista kummallista. :(
Voi että teidän kanssa -.- aina voi soittaa paikkaan josta on ehkäisyn hankkinut ja tarkastaa jos on epävarma. Ekan ehkäisyn ekoina kuukausina lähes kaikki on normaalia, myöskin tuo vuotosi joka saattaa kestää jopa 2 kuukautta lisää. Kehosi saa uusia hormooneja joihin se ei ole tottunut joten tottakai jotain "poikkeavaa" tapahtuu, sen kertoo maalaisjärkikin!
Kukaan ei voi kertoa eikä ennustaa minä päivänä sulla alkaa menkat taukoviikolla. Joillain alkaa heti, joillain puolessavälissä, jollain saattaa alkaa vasta taukoviikon lopussa tai jopa seuraavan laatan alussa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad911487- 541033
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että384877- 156859
- 56733
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän124727- 51668
- 57641
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38635- 76632