Toimin kesällä 2009 erään suomalaisen teollisuusyrityksen palveluksessa ja minulla oli ilo tavata nyt etsimäni nuori naishenkilö, joka toimi tuolloin teollisuus- tai toimistosiivoojana Lassila & Tikanoja -yhtiössä. Ilmeisesti kyseinen siivoojatar lähti opiskelemaan syksyllä 2009 mahdollisesti Vaasaan ammattikorkeakouluun, enkä valitettavasti enää nähnyt häntä työpaikallani.
Nyt päätinkin laatia etsintäkuulutuksen, sillä haluaisin todella tutustua tähän kyseiseen henkilöön, jonka etunimi on mahdollisesti Jenni tai Jenny, muistaakseni sinisilmäinen, hänellä oli tuolloin ruskehtavat pitkät hiukset ja pituudeltaan hän oli noin 165-170 cm työsandaalit jalassa.
Etsimäni henkilö puhui sujuvaa suomea kanssani, kun vaihdoimme muutaman sanan työnteon yhteydessä. Kyseisen henkilön työparina tai esimiehenä toiminut tomera ja tumma nuori nainen, joka muistanee minutkin, siirtyi myöhemmin vuonna 2009 toisen yhtiön palvelukseen Kokkolassa. Pyydän teitä ottamaan yhteyttä sähköpostitse, mikäli voitte ilmoittaa minulle etsimäni henkilön koko nimen tai antaa tietoja, jotta voisin tavoittaa hänet. Jos tunnistit itsesi, ota toki suoraan yhteyttä minuun niin tavataan.
Kiittäen,
slinqshot(at)jippii.fi

Vastaukset 1
Vanhimmat
Nosto. Hyvää joulua tämänkin viestin lukijoille!