Raamatun totuus kaataa ateismin ja pakanuuden

Raamattu eroaa siten kaikista maailman uskonnollisista teksteistä että se on järkiperäisempi, historiallisempi ja myös tuntee ajatusmaailmoina ateismin ja kaikenlaisen pakanuuden aatemaailmat ja omassa ilmoituksessaan käsittelee niitä todistaen ne vääräksi.

Jo vuosituhansia sitten eläneet ateistit uskoivat että kaikki on syntynyt erilaisten maailman alkuvoimien kautta. Nykyinen ateismi uskoo aivan samaten. Usko luonnonvalintaan ja kaiken syntymiseen maailmankaikkeuden luonnonlakien ja alkuvoimien mukaan on nykyisen "tieteellisen maailmankuvan" kulmakivi. Raamattu todistaa ilmoituksessaan sitä vastaan.

Kol.2:8 "Pitäkää varanne, ettei kukaan houkuttele teitä harhaan tyhjillä ja pettävillä viisauden opeilla, jotka nojautuvat ihmisten perinnäisiin käsityksiin ja maailman alkuvoimiin eivätkä Kristukseen."

Jo Jeesuksenkin aikaan monet pakanat eivät uskoneet persoonallisiin voimiin ja jumalolentoihin vaan erilaisiin alkuvoimiin. Nykyisen kaltaista ateismia on ollut siis jo vuosituhannet. Uuden Testamentin kirjoittajat tunsivat heidän maailmankatsomuksensa.

Maailmankaikkeus on niin hieno ja monimutkainen järjestelmä että se todistaa itsessään ateismia vastaan, kuten myös Raamattu sanoo.

Room.1:20 "Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa "

Jotkut pakanat uskovat myös persoonallisiin jumaliin, mutta heidän jumalansa ei ole oikea elävä Jumala.

1Aik.16:26 "Sillä kaikki kansojen jumalat ovat epäjumalia, mutta Herra on tehnyt taivaat. "

Pakanoiden jumalat eivät ole luoneet maailmankaikkeutta, mutta Herra on. He eivät tiedä sitä mitä heidän jumalansa oikeasti ovat. Heidän jumalansa ovat riivaajia, langenneita enkeleitä.

1Kor.10:20 "Ei, vaan että, mitä pakanat uhraavat, sen he uhraavat riivaajille eivätkä Jumalalle; mutta minä en tahdo, että te tulette osallisiksi riivaajista."

Uuteen Testamenttiiin kuuluva Apostolien teot-kirjaa voi pitää enemmänkin historiallisena kirjoituksena kuin uskonnollisena kirjana. Siinä kerrotaan kristinuskon voimasta ja sen leviämisestä pakanamaailmaan.

Kristityt kohtasivat esimerkiksi kreikkalaisen uskonnon edustajia jotka harjoittivat pakanuuttaan ja palvoivat esimerkiksi Zeusta.

Apt.14:13 "Ja kaupungin edustalla olevan Zeuksen temppelin pappi toi härkiä ja seppeleitä porttien eteen ja tahtoi väkijoukon kanssa uhrata."

Yksikin nuori pakana nainen teki hyvät rahatulot ennustamalla, ja hänellä oli todella voima ennustaa, mutta hänen voimansa ei ollut peräisin Jumalalta.

Apt.16:16 "Ja tapahtui meidän mennessämme rukouspaikkaan, että meitä vastaan tuli eräs palvelijatar, jossa oli tietäjähenki ja joka tuotti paljon tuloja isännilleen ennustamisellaan."

Kun riivaaja ajettiin pakanatytöstä ulos tämä menetti ennustuskykynsä.

Apt.16:18-19 "Ja tätä hän teki monta päivää. Mutta se vaivasi Paavalia, ja hän kääntyi ja sanoi hengelle: "Jeesuksen Kristuksen nimessä minä käsken sinun lähteä hänestä". Ja se lähti sillä hetkellä. Mutta kun hänen isäntänsä näkivät, että tulojen toivo oli heiltä kadonnut, ottivat he Paavalin ja Silaan kiinni ja vetivät heidät torille hallitusmiesten eteen."

Kristinuskon varhainen kirjoitettu historia on kaikkein paras todiste kristillisen uskon ja elävän Jumalan puolesta.

Apt.19:10-13 "Ja sitä kesti kaksi vuotta, niin että kaikki Aasian asukkaat, sekä juutalaiset että kreikkalaiset, saivat kuulla Herran sanan. Ja Jumala teki ylen voimallisia tekoja Paavalin kätten kautta, niin että vieläpä hikiliinoja ja esivaatteita hänen iholtansa vietiin sairasten päälle, ja taudit lähtivät heistä ja pahat henget pakenivat pois. Myöskin muutamat kuljeksivat juutalaiset loitsijat rupesivat lausumaan Herran Jeesuksen nimeä niiden ylitse, joissa oli pahoja henkiä, sanoen: "Minä vannotan teitä sen Jeesuksen kautta, jota Paavali julistaa"."

Apt.19:17-20 "Ja tämän saivat tietää kaikki Efeson asukkaat, sekä juutalaiset että kreikkalaiset; ja heidät kaikki valtasi pelko, ja Herran Jeesuksen nimeä ylistettiin suuresti. Ja monet niistä, jotka olivat tulleet uskoon, menivät ja tunnustivat ja ilmoittivat tekonsa. Ja useat niistä, jotka olivat taikuutta harjoittaneet, kantoivat kirjansa kokoon ja polttivat ne kaikkien nähden; ja kun niiden arvo laskettiin yhteen, huomattiin sen olevan viisikymmentä tuhatta hopearahaa. Näin Herran sana voimallisesti kasvoi ja vahvistui."
450
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ilmankos sinun kirjoitukseesi ei ole vastattu, kun se oli totuutta" terv. benedi

Äänestä

Maailmankaikkeus on kaikkea muuta kuin hieno ja järjestelmällinen ympäristö.
Maailmankaikkeus on itseasiassa täyttä kaaosta ja epäjärjestystä ja viimeaikaiset tähtitieteen havainnot paljastavat maailmankaikkeuden valtavan kaaoksen syitä.

Suuria tähtiä, joiden massa on miljoonia kertoja aurinkoamme suuremmat luhistuvat ja kuolevat niin, että jäljelle jäävä aines on massaltaan niin suuri, että se imee kaiken ympärillään olevan itseensä samalla kuitenkin kutistien itse olemattomaksi kooltaan ja suunnattomaksi massaltaan. Tämä taasen johtaa siihen, että valtavassa kuumuudessa tapahtuu ns. kosminen räjähdys, joka synnyttää uusia aurinkokuntia ja tähtiä.
Vastaavalla tavalla on myös maailmankaikkeus kerran saanut alkunsa, joskin vain vielä suuremmassa mittakaavassa.

Äänestä

"raamattu eroaa siten kaikista maailman uskonnollisista teksteistä että se on järkiperäisempi, historiallisempi.."

Vanha testamentti on järkiperäinen? Joona kalan mahassa? Nooan Arkki? jumala lyö vetoa saanana kanssa ja antaa kiduttaa jobia? sadistinen, narsistinen, psykopaattinen jumala murhaa, murhauttaa, kehottaa raiskaamaan ja ottamaan orjia?

raamatun esittelemä jumala on moraaliton, kuvottava p*skiainen. en ymmärrä miksi kukaan haluaisi moisen olevan oikeasti olemassa tai palvoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


OnVainYksiJumala kirjoitti:

Raamattu eroaa siten kaikista maailman uskonnollisista teksteistä että se on järkiperäisempi, historiallisempi ja myös tuntee ajatusmaailmoina ateismin ja kaikenlaisen pakanuuden aatemaailmat ja omassa ilmoituksessaan käsittelee niitä todistaen ne vääräksi.

Jo vuosituhansia sitten eläneet ateistit uskoivat että kaikki on syntynyt erilaisten maailman alkuvoimien kautta. Nykyinen ateismi uskoo aivan samaten. Usko luonnonvalintaan ja kaiken syntymiseen maailmankaikkeuden luonnonlakien ja alkuvoimien mukaan on nykyisen "tieteellisen maailmankuvan" kulmakivi. Raamattu todistaa ilmoituksessaan sitä vastaan.

Kol.2:8 "Pitäkää varanne, ettei kukaan houkuttele teitä harhaan tyhjillä ja pettävillä viisauden opeilla, jotka nojautuvat ihmisten perinnäisiin käsityksiin ja maailman alkuvoimiin eivätkä Kristukseen."

Jo Jeesuksenkin aikaan monet pakanat eivät uskoneet persoonallisiin voimiin ja jumalolentoihin vaan erilaisiin alkuvoimiin. Nykyisen kaltaista ateismia on ollut siis jo vuosituhannet. Uuden Testamentin kirjoittajat tunsivat heidän maailmankatsomuksensa.

Maailmankaikkeus on niin hieno ja monimutkainen järjestelmä että se todistaa itsessään ateismia vastaan, kuten myös Raamattu sanoo.

Room.1:20 "Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa "

Jotkut pakanat uskovat myös persoonallisiin jumaliin, mutta heidän jumalansa ei ole oikea elävä Jumala.

1Aik.16:26 "Sillä kaikki kansojen jumalat ovat epäjumalia, mutta Herra on tehnyt taivaat. "

Pakanoiden jumalat eivät ole luoneet maailmankaikkeutta, mutta Herra on. He eivät tiedä sitä mitä heidän jumalansa oikeasti ovat. Heidän jumalansa ovat riivaajia, langenneita enkeleitä.

1Kor.10:20 "Ei, vaan että, mitä pakanat uhraavat, sen he uhraavat riivaajille eivätkä Jumalalle; mutta minä en tahdo, että te tulette osallisiksi riivaajista."

Uuteen Testamenttiiin kuuluva Apostolien teot-kirjaa voi pitää enemmänkin historiallisena kirjoituksena kuin uskonnollisena kirjana. Siinä kerrotaan kristinuskon voimasta ja sen leviämisestä pakanamaailmaan.

Kristityt kohtasivat esimerkiksi kreikkalaisen uskonnon edustajia jotka harjoittivat pakanuuttaan ja palvoivat esimerkiksi Zeusta.

Apt.14:13 "Ja kaupungin edustalla olevan Zeuksen temppelin pappi toi härkiä ja seppeleitä porttien eteen ja tahtoi väkijoukon kanssa uhrata."

Yksikin nuori pakana nainen teki hyvät rahatulot ennustamalla, ja hänellä oli todella voima ennustaa, mutta hänen voimansa ei ollut peräisin Jumalalta.

Apt.16:16 "Ja tapahtui meidän mennessämme rukouspaikkaan, että meitä vastaan tuli eräs palvelijatar, jossa oli tietäjähenki ja joka tuotti paljon tuloja isännilleen ennustamisellaan."

Kun riivaaja ajettiin pakanatytöstä ulos tämä menetti ennustuskykynsä.

Apt.16:18-19 "Ja tätä hän teki monta päivää. Mutta se vaivasi Paavalia, ja hän kääntyi ja sanoi hengelle: "Jeesuksen Kristuksen nimessä minä käsken sinun lähteä hänestä". Ja se lähti sillä hetkellä. Mutta kun hänen isäntänsä näkivät, että tulojen toivo oli heiltä kadonnut, ottivat he Paavalin ja Silaan kiinni ja vetivät heidät torille hallitusmiesten eteen."

Kristinuskon varhainen kirjoitettu historia on kaikkein paras todiste kristillisen uskon ja elävän Jumalan puolesta.

Apt.19:10-13 "Ja sitä kesti kaksi vuotta, niin että kaikki Aasian asukkaat, sekä juutalaiset että kreikkalaiset, saivat kuulla Herran sanan. Ja Jumala teki ylen voimallisia tekoja Paavalin kätten kautta, niin että vieläpä hikiliinoja ja esivaatteita hänen iholtansa vietiin sairasten päälle, ja taudit lähtivät heistä ja pahat henget pakenivat pois. Myöskin muutamat kuljeksivat juutalaiset loitsijat rupesivat lausumaan Herran Jeesuksen nimeä niiden ylitse, joissa oli pahoja henkiä, sanoen: "Minä vannotan teitä sen Jeesuksen kautta, jota Paavali julistaa"."

Apt.19:17-20 "Ja tämän saivat tietää kaikki Efeson asukkaat, sekä juutalaiset että kreikkalaiset; ja heidät kaikki valtasi pelko, ja Herran Jeesuksen nimeä ylistettiin suuresti. Ja monet niistä, jotka olivat tulleet uskoon, menivät ja tunnustivat ja ilmoittivat tekonsa. Ja useat niistä, jotka olivat taikuutta harjoittaneet, kantoivat kirjansa kokoon ja polttivat ne kaikkien nähden; ja kun niiden arvo laskettiin yhteen, huomattiin sen olevan viisikymmentä tuhatta hopearahaa. Näin Herran sana voimallisesti kasvoi ja vahvistui."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu