4. lokakuuta 2010 – Iranin presidentti Mahmud Ahmadinejad aloitti Libanoniin suuntautuvan äärimmäisen provokatiivisen matkansa ja saapui Beirutiin keskiviikkoaamuna. Kymmenettuhannet radikaalimuslimit toivottivat Ahmadinejadin tervetulleeksi islamilaisen vallankumouksen sankarina, ja torstaina hän vieraili Israelin vastaisella rajalla. Hänen missionsa: kiihottaa Hizbollahin terroristijoukkoja aloittamaan juutalaisvaltiota vastaan apokalyptinen sota, joka valmistaisi näyttämön tulevalle shiialaiselle islamilaiselle messiaalle, joka tunnetaan nimellä ”Mahdi” tai ”Kahdestoista imaami”.
Sunnuntaina Iranin presidentti Mahmud Ahmadinejad totesi, että Israel tulee pian ”saamaan matkapassin helvettiin”, ja kehotti Länttä lopettamaan juutalaisvaltion tukemisen.
Uutistoimisto Khabarin mukaan Ahmadinejad totesi Luoteis-Iranissa sijaitsevassa Ardabilissä pitämässään puheessaan seuraavaa: ”Olemme parhaillaan valmistelemassa maaperää sionistihallituksen [Israel] pikaiselle helvettiin joutumiselle, ja kaikki tätä hallitusta tukevat maat liittyvät sen seuraan samalle matkalle.”
Sunnuntaina lausutut kommentit kuuluvat samaan kategoriaan kuin ne lukuisat kansainvälistä suuttumusta aiheuttaneet provokatiiviset lausunnot, joita Iranin johtaja on antanut Israelista viimeisten vuosien aikana.
Muiden vaatimustensa ohella hän suositteli, että Israel pitäisi siirtää Eurooppaan tai Pohjois-Amerikkaan, ja epäili toisen maailmansodan aikana tapahtuneen holokaustin laajuutta.
Iranin presidentti esitti kommenttinsa heti sen jälkeen, kun hän oli palannut Libanoniin suuntautuvalta kiistanalaiselta matkaltaan, jonka aikana hän ilmaisi antavansa tukensa asialle, jota hän nimitti Israelin aggressioita vastaan suunnatuksi Libanonin vastarinnaksi.
Puhuessaan viime viikolla Etelä-Libanonissa sijaitsevassa Bint Jbeilin kaupungissa, josta tuli yksi vuonna 2006 käydyn toisen Libanonin sodan symboleista, Ahmadinejad nimitti paikallisia asukkaita ”Libanonin ensimmäiseksi puolustuslinjaksi”.
”Te olette sankareita, te olette niitä, jotka puolustavat Libanonin itsenäisyyttä”, hän totesi kymmenilletuhansille shiioille, jotka olivat kokoontuneet sille samaiselle jalkapallokentälle, jossa Hizbollahin johtaja Hassan Nasrallah piti kuuluisan ”hämähäkinverkko”-puheensa vain kaksi päivää sen jälkeen, kun Israelin puolustusvoimat olivat vetäytyneet Etelä-Libanonista vuoden 2000 toukokuussa.
Ahmadinejad lupasi, että Iran jatkaa edelleen Libanonin kansan tukemista ja sen Israeliin kohdistettua ”vastarintaa”. Hän vältteli kuitenkin huolellisesti käyttämästä sellaisia ilmaisuja, joista voisi päätellä, että Iran tai Hizbollah hyökkäisi Israeliin Libanonin maaperältä.
”Sionistit suunnittelivat tuhoavansa tämän yhteisön [Bint Jbeilin], mutta se seisoi vahvana miehittäjiensä edessä”, hän julisti. ”Koko maailman tulee tietää, että sionistit on tuomittu katoamaan maan päältä, mutta Bint Jbeil jää henkiin. Ja Bint Jbeilin pojat saavat tietää, kuinka sionistivihollinen lyödään.”
HIZBOLLAH-LIIKKEEN TERRORISTIJOHTAJAN JA AHMADINEJADIN
LIBANON-ISÄNNÄN AJATUKSIA ISRAELISTA
Iranin avulla Hizbollahista on tullut maailman vaarallisin shiiamuslimien terroristijärjestö. Tarkastele muutamia sen viime vuosina antamia lausuntoja:
”Emme usko useisiin erillisiin islamilaisiin tasavaltoihin, vaan yhteen yhden keskushallinnon hallitsemaan islamilaiseen maailmaan.”
”Jerusalemia ja Palestiinaa ei hallita poliittisin pelein vaan asein.”
”Amerikka pysyy pääasiallisena vihollisenamme ja on suurin saatana. Israel on oleva meille aina syöpäkasvain, joka täytyy poistaa.”
”Pyydän kaikkivaltiasta Allahia... tekemään teistä juuri niitä miehiä, jotka raivaatte tien tämän maapallon Mahdille, joka on saattava täällä voimaan jumalallisen oikeudenmukaisuuden.”
Patmos
(löydät googlesta)

Vastaukset 5
Vanhimmat
Ne eivät uutisissa kerro kuin jotain pientä ja monet tärkeät asiat jäävät ihmisiltä tietämättä.
Oi sori toi nikki piti piilottaa - en ole tämän aloittaja !!
Tyhmä nikki!
En tiedä kertoiko TV uutiset (en omista TV) mutta yksi yö - kuuntelen paljon uutisia yöllä radiosta – uutiset sanoi häthätää että Egyptin presidentti Mursi käskee kannattajiaan opettamaan lapsilleen juutalaisvihaa. Se tuli parikin kertaa yöllä, mutta ei samalta radiokanavalta edes päivällä. USAn pressa Obamakin otti siihen kantaa että väärin menee.
Mielestäni oli oikein että Mursi poistettiin Pressan paikalta. Ties mitä kamalaa olisi saanut aikaiseksi jos olisi saanut kaikki lait tehdyksi sharian mukaisiksi. Siinä kyllä meni demokratia. Ja siinä meni minun uskoni demokratiaan.
Jos enemmistö ääri-islamia kannattavia voi tosta vaan yllättäen valita ääri-islamin sharioineen maan johtoon, voi se sama tapahtua Suomessakin jonakin päivänä.
Egyptin hommeli opetti ainakin minulle etten enää tiedä on Demokratia.
4. lokakuuta 2010 – Iranin presidentti Mahmud Ahmadinejad
”Emme usko useisiin erillisiin islamilaisiin tasavaltoihin, vaan yhteen yhden keskushallinnon hallitsemaan islamilaiseen maailmaan.”
_____
MUTTA : Helsingin piispa Irja Askola
08.08.2010
Pyydän vain että uskovaiset käyttäisi kerrankin omaa järkeään ja miettii kuka opettaa oikein miten rakkautta islam on !
Ja onko meillä sama Jumala - joka käskee ja opettaa samoja asioita
NIINKÖ?
Uskovatko kristityt samaan Jumalaan ?
Minut on määrätty taistelemaan ihmisiä vastaan, kunnes he todistavat, että ei ole muuta jumalaa kuin Allah ja että Muhammad on Hänen palvelijansa ja Hänen lähettiläänsä, suuntaavat kasvonsa qiblaamme [rukoussuuntaamme] kohti, syövät mitä teurastamme ja rukoilevat tavallamme. (Abu-Dawud 14:2635)
Allah tuhoaa kaikki muut uskonnot kuin islamin." (Sunan Abu Dawud 37: 4310)
Koraanin mukaan ei-muslimit ovat alempiarvoisia kuin muslimit. Haditheissa on täysin pöyristyttäviä kertomuksia, miten muslimit ovat raiskanneet kokonaisia heimoja (ensin tapettiin naisen perhe ja sukulaiset ja sitten piti vielä suostua seksiin murhaajien kanssa).
Juutalaisille ja kristityille annettiin nk. 'Kirjan kansojen' edustajina armeliaasti lisävaihtoehto:
heitä ei tapettu tai otettu orjiksi, mikäli he maksoivat suojelurahaa eli jizyaa ja alistuivat nk. dhimmeiksi, halveksituiksi toisen luokan kansalaisiksi, joihin islamin laki määrää kohdistamaan tarkoin määriteltyjä syrjintätoimenpiteitä.
Uskovaiset, älkää ottako juutalaisia ja kristittyjä ystäviksenne; he ovat toistensa ystäviä. Joka ottaa heitä
ystäväkseen, kuuluu heihin. Allah ei johdata väärintekijöitä. (Koraani 5:51)
Muhammad on Allahin lähettiläs ja ne, jotka seuraavat häntä, ovat ankaria uskottomille, mutta armeliaita toisilleen. (Koraani 48:29)
Allahin lähettiläs suoritti yllätyshyökkäyksen karjaansa juottamassa olleita pahaa aavistamattomia Banu Mustaliq -heimolaisia vastaan.
Hän tappoi ne, jotka panivat vastaan ja vangitsi loput. Juuri tuona päivänä hän sieppasi Juwairiya bint al-Harithin [jalkavaimokseen]. (Muslim 19:4292)
Taistelkaa niitä Kirjan ihmisiä vastaan, jotka eivät usko Allahiin ja viimeiseen päivään, eivät pidä kiellettynä sitä, mitä
Allah ja Hänen profeettansa ovat kieltäneet, eivätkä ota uskonnokseen totuuden uskontoa [islamia]. Taistelkaa heitä
vastaan, kunnes he maksavat nöyrinä veronsa. (Koraani 9:29)
Uskovaiset, taistelkaa niitä uskottomia vastaan, jotka asuvat lähellä teitä, ja huomatkoot he teidät lujiksi. Tietäkää, että
Allah on hurskaiden kanssa. (Koraani 9:123)
_________________________
Uskovatko kristityt samaan Jumalaan ?
ps meilläkin on sananvapaus - niin myös teilläkin on sananvapaus : Onko Irja Askola oikeassa ?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ihmisoikeuksien_yleismaailmallinen_julistus
19. artikla. Jokaisella on oikeus mielipiteen- ja sananvapauteen; tähän sisältyy oikeus häiritsemättä pitää mielipiteensä sekä oikeus rajoista riippumatta hankkia, vastaanottaa ja levittää tietoja kaikkien tiedotusvälineiden kautta.