Jutta Urpilainen puolusti demariväelle voimakkaasti sekä rakenneuudistuksia että puolueen tekemisiä hallituksessa.
- Lopputulos, joka eilen hallituksessa hyväksyttiin, on hyvä, ja kaikki hallituspuolueet voivat olla siitä ylpeitä, Urpilainen hehkutti kokousväelle.
Urpilainen otti kursailematta kunnian rakenneuudistuksista itselleen ja SDP:lle.
- Hallitusta johtaa pääministeri, mutta oli SDP:n aloite laittaa rakenneuudistusten valmistelu liikkeelle kesällä.
- Me herätimme Suomen politiikan kestävyysvajetalkoisiin.
Urpilainen totesi "herättämisen" olleen suorastaan velvollisuus.
Virkamiesten on täytynyt opetella kävelemään takaperin eli karsimaan tehtäviä siellä, missä se ei ole ollut aivan välttämätöntä.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Vaikka en osaa hymyillä ihan juttaurpilaisena, koska kyseessä on vakava asia, niin todettakoon aivan aluksi muutama tosiasia.
Tultuaan SDP:n puheenjohtajaksi Jutta Urpilainen lupasi nuorille ilmaiset liput julkisiin kulkuneuvoihin. Ilmaisen päivähoidon alle kouluikäisille lapsille. Viinakin oli niin kallista Urpilaisen mielestä, että köyhillä ei siihen olisi kohta varaa. Vanhusten hoitokin oli häpeän pilkku.
Monta verkkosukkaa on kulahtanut sairaanhoitaja "Sarilta" noista päivistä, mutta kursailematon linja pitää.
Takinkääntö on tapahtunut luontevasti ja kohderyhmäkin lähes sama.
Urpilainen on kohdistanut rankaisukeinot siihen väestöryhmään, jossa vastustus on vähäisintä heidän puolustuskyvyttömyytensä takia.
Vanhusten ja vammaisten laitoshoitoa ajetaan nyt alas Urpilaisen toimenpitein, joka käytännmössä tarkoittaa monessa tapauksessa heitteillejättöä tai vastuun siirtämistä omaisille.
Työttömille Urpilainen esittää vaatimuksen mennä pakkotöihin jopa toiseen lääniin, muuten iskee kuukausien karenssi.
Viinan ja tupakan hinta nousee Urpilaisen surkutteluista huolimatta.
Päivähoitomaksut nousee ja lasten kodinhoitotuki puolittuu.
Rakennepaketissa on myös tarkoitus karsia menoja lastensuojelusta ja suurentaa peruskoulukoulun luokkakokoja. Lisäksi on tarkoitus lakkauttaa lukioita, että mahdollisimman monella nuorella olisi este päästä myöhemmin korkeakouluopintoihin.
Rakennepaketti sisältää ammttikoulujen rajun karsintalistan, joka käytännössä tarkoittaa yhä useamman nuoren jäämistä ilman minkäänlaista koulutettua ammattipätevyyttä.
"nuorisotakuun" osalta käytännön toimet.
Nuoret kadulle, siellähän ne oppivat.
Se on sitten eri-asia mitä!
Keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän mielestä hallituksen rakennepaketti ei täytä sille asetettuja odotuksia.
Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilän mielestä hallituksen rakennepaketin
pitäisi ottaa kansalaisilta paljon enemmän jotta rakennevajaus täyttyisi.
noin sanoo ?
Paksua reittä levveeetä perrää ei luut kolise lemmenleikeissä
hontoa täynnä
http://m.iltalehti.fi/uutiset/2013111817736149_uu.shtml
Aamulla oli mielenkiintoinen Raimo Sailaksen haastattelu TV1:n aamulähetyksessä.
"Kuntalous on ylilastissa, sitä lastia on purettava reippaasti".