Autoveromuutokset 2015

Lakiteknisistä syistä ollaan muokkaamassa siis taksien veroetu pois sekä ulkomaankomennusten osalta. Kyseinen asia tehdään jotta ei tule yllätyksiä 2015 autoveron poistuessa. Nämä pienet asiat valtion budjetissa kertovat siis selkeästi veromuutoksia olevnan tulossa. Uuden auton osto tällä hetkellä on sama kuin ottaisi mustan pekan käteen.
11444
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Autovero ei ole poistumassa.

Erheellisiä postauksia erinäisille keskustelupalstoille postaileva häirikkö on seurannassa ja ilmeistä holhousta vailla.

Äänestä

Autoveromuutoksia kuitenkin tulee kuten hyvin tiedät. Sehän on nyt ilmoitettu budjetin osalta...

Äänestä
  • Muutoksia kyllä. Lähinnä muutoksia saattaa tulla lievänä autoverotuksen kiristämisenä, eli nostona.
    ...aivan kuten alkoholiverotuskin kiristyy.

    Äänestä

  • Heh!
    Linkkihän johtaa yleiselle keskustelupalstalle. ihan niinkuin tämäkin suoli24 palsta on... eli ei mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

    Äänestä

"ei mitään tekemistä todellisuuden kanssa"

Sanotaanko näin että sillä foorumilla on paljon suurempi totuusarvo kuin esim. Sandelin lausunnoilla.

Äänestä

Jos autovero olisi poistumassaq, niin miksi ihmeessä pitäisi tehdä mitään suunnitelmia taxi- ja muuttoautoverohelpotusten poistamisesta ???

Jos autovero poistuisi, niin nuo helpotuksethan katoaisivat automaattisesti!
Autoverolaki pitäisi joka tapauksessa muuttaa ja silloin nuokin lakitekstit poistettaisiin, eikä ole mitään tarvetta suunnitella tuollaisia etukäteen.

Tuohan todistaa nimenomaan, että verotuloja halutaan jatkossa laajentaa poistamalla nuo helpotukset. eli autovero ei varmasti ole poistumassa!

Äänestä
  • Nimenomaan näinpäin; veroa ollaan KIRISTÄMÄSSÄ noilta osin nyt verohelpotetuilta autoilijoilta ja "pikkulintutietona" 2014-2015 tulee pienoisia korotuksia myös yksityisille autonostajille autoverotukseen. Siis KOROTUKSIA, ei alennuksia saati poistoa...

    Äänestä

  • Syynä on se että taksit ja takaisin muuttajat tekevät pitkän aikavälin suunnitelmia autoja hankkiessaan ja niiltä ei voi vetää kerralla mattoa alta, kuten tavalliselta Suoli jopelta.

    Taksit ovat yrityksiä, jossa vähennyksellä vaikutetaan investoinnin kannattavuuteen.
    Takaisin muuttaja on hyväksynyt että autoverottomuuden vastineeksi autoa ei voi myydä Suomeen rekisteröintiä seuraavan kolmaen vuoden aikana.

    Äänestä

  • veronmaksajat kirjoitti:

    Nimenomaan näinpäin; veroa ollaan KIRISTÄMÄSSÄ noilta osin nyt verohelpotetuilta autoilijoilta ja "pikkulintutietona" 2014-2015 tulee pienoisia korotuksia myös yksityisille autonostajille autoverotukseen. Siis KOROTUKSIA, ei alennuksia saati poistoa...

    Se oliskin kiva näille YK-sotilaille kun vuoden pitävät autoa satamassa seisomassa saadakseen veroedun niin etu on vuodessa haihtunut ja tilalla on yksi vuotias veroton käytetty auto...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jyrki Käteinen kirjoitti:

Lakiteknisistä syistä ollaan muokkaamassa siis taksien veroetu pois sekä ulkomaankomennusten osalta. Kyseinen asia tehdään jotta ei tule yllätyksiä 2015 autoveron poistuessa. Nämä pienet asiat valtion budjetissa kertovat siis selkeästi veromuutoksia olevnan tulossa. Uuden auton osto tällä hetkellä on sama kuin ottaisi mustan pekan käteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu