Ensimmäisen kerran elämässäni kuulin Jehovilta että Jeesus on syntynytkin olikohan se nyt Lokakuussa ja että tämä meidän viettämämme jeesuksen syntymä-juhla on pakanallinen juhla onkohan muitakin uskontokuntia joiden mielestä tämä joulun vietto on vääränä ajan kohtana itse en kyllä kallistu tuohon Jehovien uskoon.
Jouluko ei olekkaan jeesuksen syntymäjuhla
joulu on joulu
464
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Jehovan todistajien usko perustuu taikauskoon ja pelkoon, siinä kerätään rahaa amerikkalaisille kulttijohtajille.
Valitettavasti näin on.
tuo joulu on auringon jumalan juhla jota kaikki juhlii jouluna.
Lainasin tämän wikipediasta ja se kuuluu näin:
"Kirkko äänesti ja yhdisti hallinnollisella käskyllä alkujaan syyrialaisperäisen aurinkojumalan Sol Invictuksen päivän juhlat Jeesuksen syntymäjuhlaan 350-luvulla."
Jeesuksen syntymästä kerrotaan sekä Matteuksen[12] että Luukkaan evankeliumeissa[13], mutta kummassakaan ei sanota, mihin aikaan vuodesta se tapahtui. Luukkaan evankeliumissa tosin mainitaan, että Jeesuksen syntyessä paimenet olivat laitumella yöllä.[14] Tämä antaa ymmärtää, ettei kertomus sijoitu ainakaan joulukuuhun, sillä se on tuolla alueella kylmä ja sateinen kuukausi, ja laumat vietiin yöksi katettuun suojaan.[15]
Protestanttisen reformaation jälkeen puritaanien kaltaiset ryhmät vastustivat joulun viettoa. 1600-luvulla joulun vietto oli ajoittain kiellettyä Englannissa ja Bostonin siirtokunnassa Pohjois-Amerikassa. Charles Dickensin romaani Joulutarina vuonna 1843 elvytti ihmisten hiipumassa olevan kiinnostuksen juhlaan.[16] Samana vuonna ilmestyi ensimmäinen painettu joulukortti. Uudenvuoden kortteja oli painettu Pohjoismaissa jo paljon aiemmin. Korttien kuvitus oli maallista.[17] Ensimmäinen painettu lasten joulukalenteri painettiin ilmeisesti Saksassa 1900-luvun alussa[18].
http://fi.wikipedia.org/wiki/Joulu
Eli se ei ole jehovien usko vaan on nähtävissä historian kirjoista ja mm:wikipediasta netissä.
On paljon juhlia esim:luterilaisilla mitä juhlivat milloin mitenkin.
En kuulu kirkoon enkä mihinkään uskontoon mutta tuon tietää verrattain moni.
Ei todellakaan! Joulu on maailman suurin kusetus juhla. Lapsia huijataan, krääsä täyttää kodit, isi hilluu lärvit täynnä hakkaa äidin ja lapset, ruokaa ostetaan niin paljon että sitä kärrätään roskiin kilotolkulla YM. Perinteet unohtuneet koko joulusta. Kaupallista paskaa.
Ja KIRKON SEDÄT keräävät kolehdin ( t ), pohjattomiin pussukkataskuihinsa.
Siinä samalla saarnatessaan, syyllistää herkkähermoisia luopumaan, sekä
testamenttaamaan omaisuutensa HERRAN HALTUUN, jolloin varmimmin
lunastaa Taivaspaikan, sekä synnit anteeksi !
AAMEN !