Kiina lähettää kantoraketin Kuuhun.

Kiina on lähettänyt miehittämättömän avaruusraketin kohti maapallooa kiertävää Kuuta, jolloin annettujen laskelmien mukaan voimme odottaa kantoraketin lähettämän modulin laskeutumista Kuun kamaralle 14 Joulukuuta, jolloin modulista lähtee liikkeelle 6 pyöräinen mönkijä suorittamaan tutkimusta Kuun kraatereista ym.

http://www.digitoday.fi/tiede-ja-teknologia/2013/12/01/uusi-monkija-matkaan--mutta-ampujana-ei-ollut-nasa-eika-kohde-ole-mars/201316698/66
362
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Se antaa valtavasti omanarvontuntoa kiinalaisille, joista valtaosa ei ole kuullut, että kuuhun on menty jo vuosikymmeniä sitten. Edellyttäen tietysti, että kiinalaisraketti osuu maaliinsa.

Äänestä

Onhan se ihailtavaa Kiinalta osoittaa kansakuntansa Tiedemiesten laatua ryhtymällä ottamaan ensimmäistä kunnollista askelta maapallosta seuraavan kiertoplaneetan valloittamiseksi.

Yhdysvaltain Nasa teki 60 luvulla aivan valtavasti töitä Kuun valloittamiseksi, mikä tarkoittaa että ensin lähetettiin Kuuta kiertäviä aluksia, kunne 1969 Apollo 11. teki ensimmäisen miehitetyn avaruuslennon Kuuhun.


http://fi.wikipedia.org/wiki/Kuun_valloituksen_aikajana

Äänestä

Eikö kuussa ookkaan omia kantoja ?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Robert McKeancy kirjoitti:

Kiina on lähettänyt miehittämättömän avaruusraketin kohti maapallooa kiertävää Kuuta, jolloin annettujen laskelmien mukaan voimme odottaa kantoraketin lähettämän modulin laskeutumista Kuun kamaralle 14 Joulukuuta, jolloin modulista lähtee liikkeelle 6 pyöräinen mönkijä suorittamaan tutkimusta Kuun kraatereista ym.

http://www.digitoday.fi/tiede-ja-teknologia/2013/12/01/uusi-monkija-matkaan--mutta-ampujana-ei-ollut-nasa-eika-kohde-ole-mars/201316698/66

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu