TURVALIIVIT JALANKULKIJOILLE, ONHAN AUTOSSAKIN VALOT !

JALANKULKIJAA ON VAIKEA NÄHDÄ AUTOSTA, AUTON TULLESSA VALAISTULTA KATUOSUUDELTA PIMEÄLLE KATUOSUUDELLE, KOSKA SILMÄT EIVÄT EHDI MUKAUTUA VALOISUUSEROON.

HELSINKI Jalankulkijalla oli tummat vaatteet eikä heijastinta.
Noin 60-vuotias nainen jäi auton alle suojatiellä Helsingissä Vallilassa. Onnettomuus tapahtui hieman ennen iltaseitsemää Hämeentien ja Eurankadun risteyksessä. Nainen loukkasi törmäyksessä jalkansa.

– Naisella oli tummat vaatteet eikä heijastinta, eikä henkilöauton kuljettaja ollut huomannut häntä, kertoo Helsingin poliisilaitoksen yleisjohtaja Jukka Tylli.

Vielä ei ole varmaa, vaikuttiko se, ettei naisella ollut heijastinta onnettomuuteen. Talven pimeinä iltoina jalankulkijan kannattaa kuitenkin aina käyttää heijastinta.

– Jos ei ole heijastinta, niin jalankulkijaa on kyllä vaikea nähdä, Tylli toteaa.

Onnettomuuspaikalla oli tapahtuma-aikaan hämärää ja kosteaa, minkä takia näkyvyys oli huonompi kuin yleensä.

Henkilöauton kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Alkoholilla ei ollut osuutta asiaan.
IS
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


LIIVISTÖ kirjoitti:

JALANKULKIJAA ON VAIKEA NÄHDÄ AUTOSTA, AUTON TULLESSA VALAISTULTA KATUOSUUDELTA PIMEÄLLE KATUOSUUDELLE, KOSKA SILMÄT EIVÄT EHDI MUKAUTUA VALOISUUSEROON.

HELSINKI Jalankulkijalla oli tummat vaatteet eikä heijastinta.
Noin 60-vuotias nainen jäi auton alle suojatiellä Helsingissä Vallilassa. Onnettomuus tapahtui hieman ennen iltaseitsemää Hämeentien ja Eurankadun risteyksessä. Nainen loukkasi törmäyksessä jalkansa.

– Naisella oli tummat vaatteet eikä heijastinta, eikä henkilöauton kuljettaja ollut huomannut häntä, kertoo Helsingin poliisilaitoksen yleisjohtaja Jukka Tylli.

Vielä ei ole varmaa, vaikuttiko se, ettei naisella ollut heijastinta onnettomuuteen. Talven pimeinä iltoina jalankulkijan kannattaa kuitenkin aina käyttää heijastinta.

– Jos ei ole heijastinta, niin jalankulkijaa on kyllä vaikea nähdä, Tylli toteaa.

Onnettomuuspaikalla oli tapahtuma-aikaan hämärää ja kosteaa, minkä takia näkyvyys oli huonompi kuin yleensä.

Henkilöauton kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Alkoholilla ei ollut osuutta asiaan.
IS

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu