Toistaiseksi ainoa istuva perussuomalainen EU-parlamentaarikko ja filosofian maisteri Sampo Terho on yksi uutterimmista mepeistä.
- Olen osallistunut yli 15 000 äänestykseen ja aina kun asiaa on käsitelty, olen äänestänyt unionin liittovaltiokehitystä vastaan. Olen myös Suomen europarlamentaarikoista ainoa talousvaliokunnan varsinainen jäsen. Tuodakseni EU-asioita lähemmäksi kansalaisia, olen julkaisut yli sata blogia, tehnyt videoita, julkaisut Perussuomalaiset Euroopassa -lehteä ja laatinut erilliset eurokriisiä käsittelevät nettisivut, Terho listaa työmaata.
Terho toivoo työlleen jatkoa ensi keväänä pidettävissä EU-parlamenttivaaleissa.
- Taistelu liittovaltiokehitystä vastaan on ratkaisuvaiheessa. Uudessa Euroopan unionin parlamentissa meitä perussuomalaisia ja muita EU-kriittisiä on oltava nykyistä enemmän, ja sen eteen on nyt yhdessä ponnisteltava.
- Koska EU vaikuttaa käytännössä nykyään kaikkeen, on tärkeää, että me perussuomalaiset olemme siellä mukana. Europarlamentissa näkee mihin suuntaan unioni kehittyy, Sampo Terho perustelee jatkoaikeitaan.
EU-kriittisyydestään tunnettu Terho ei näe unionia pelkästään pahuuden linnakkeena. Hyvänä asiana hän pitää vuoropuhelua Euroopan kansojen kesken.
- Unioni mahdollistaa yhteisten ratkaisujen hakemisen yhteisiin ongelmiin. Huonoja puolia on sitten niin paljon, etteivät niiden luettelemiseen yhden Perussuomalainen-lehden sivut riitä, Terho naurahtaa.
- Kaikkein huonointa on federalistien halu muuttaa Euroopan unionin perusajatus itsenäisten valtioiden yhteistyöstä keskusjohtoiseksi liittovaltioksi.
Ei vielä eroa, mutta uusi kansanäänestys
Sampo Terhon mielestä nykymuotoinen EU on tullut tiensä päähän, vaikka kaikki eivät sitä halua tunnustaa.
- Vaikeinta on kääntää suunta kohti kevyempää unionia. On vakuutettava nykyiset vallanpitäjät siitä, että ikuisesti yhdentyvän EU:n aika on ohi, eikä heitä voi vakuuttaa muulla kuin meidän EU-kriittisten vaalivoitolla. Jäsenmaat kykenevät ratkaisemaan ongelmistaan noin 95 % paremmin itse kuin EU:sta saneltuna. Unioni ei todellakaan ole ratkaisu kaikkiin ongelmiin, vaan päinvastoin se on itse usein ongelma, Terho painottaa.
Perussuomalaisten europarlamentaarikko on kuitenkin toiveikas sen suhteen, että EU:lla ja eurolla on yhä toivoa, mutta vain jos tyyli muuttuu.
- Suomen ei tarvitse tietoisesti pyrkiä eurosta eroon, mutta on valmistauduttava siihenkin mahdollisuuteen, että euroero tulee joskus eteen. Perussuomalaisten linja on se, että emme ole sitoutuneet euroon vaan ainoastaan Suomen etuun.
- Suomen ei myöskään tarvitse nykytilassa erota EU:sta, mutta jos unioni kehittyy liittovaltioksi, ei EU-kriittisille juuri muuta vaihtoehtoa kuin ajaa eroamista, Terho painottaa.
Terhon mielestä Suomessa pitäisi järjestää uusi kansanäänestys EU-jäsenyydestä.
- Uusi kansanäänestys olisi perusteltu, koska nyt on kulunut jo parikymmentä vuotta edellisestä kansanäänestyksestä, joka toimitettiin vuonna 1994. EU on muuttunut aivan toisenlaiseksi kuin mitä se oli 90-luvulla. Lisäksi kokonainen uusi sukupolvi nuoria on kasvanut äänestysikään. Itsekään en aikanaan saanut vielä äänestää asiasta, vuonna 1977 syntynyt meppi toteaa.
http://uutiset.perussuomalaiset.fi/europarlamentaarikko-sampo-terho-eurovaalit-voitetaan-tyolla/

Vastaukset 22
Vanhimmat
Sampo saa taas minunkin ääneni eurovaaleissa.
Paras ehdokas perussuomalaisten listoilta
Viisaita puhutte, Sampo Terhoa, minäkin äänestän, hänellä on homma hanskassa!
Itse äänestin aikoinani Sampo Terhoa ettei veltto pääse häsläämämään Soinin jälkeen. Ja myös äänestän jatkossa, koska hän on minusta PS-n kärki-älykkö ryhmää..............
Kuis se Vistbacan nimeämä kannustama ehdokas Tolppanen, jota ei ole puolueen hallitus edes hyväksynyt. Toivottavasti ei edes nimitetäkään Vaasanvaalipiiriin kuuluu yksi hyvä ehdokas Kulpakko joka ei olekkaan kolpakko.miehiä. Vitsi vitsi.
Pohjoismohjanmaa toivoo, että Tolppasta ei nimitetä Vistbacan metelöinnistä huolimatta Ilkka (5.12 sivu 5 )
Putkonen ei ole puolueen sääntöjä laatinut eikä ole puoluehallituksessa, Raimo Vistbackka oletetusti hallitsee valintaprosessin kuviot ja istunee itsekin puolueen hallituksessa.
Miksi hajoittaa lehdissä puoluetta jolla on sääntötulkinta ongelmia median mukaan jo ennestäänkin.
Milloin Sampo tekee aloitteen kuolemanrangaistusdirektiivistä Euroopalle? Onko Sampon köyhien kyykytykseen tähtäävä talousohjelma edennyt?
Terhon kannanotot eurosta ja EU:sta ovat mitäänsanomatonta liirumlaarumia, joka tähtää persujen tyypilliseen päätöksenteon seuraamiseen katseella.
Sampo Terho on ehdottomasti paras vaihtoehto ja äänestän häntä, vaikka perussuomalaisten toiminta on muuten siirtynyt aivan väärille raiteille Matti Putkosen mukaan tulon myötä.
Puolue ei toimi omien sääntöjensä mukaan ja Putkonen pelaa likaista peliä, Soinin katsoessa toisaalle. Soinista on tullut fariseus lampaan kaapuun puettuna, koko touhu on todella vastenmielistä ja jäsenistön pitäisi katkaista tämä likainen kehitys puolueessa.
Olisiko pitäydyttävä koko ps. puolueen. ohjelman puitteissa. Jokaisessa meissä on hyviä ja huonoja piirteitä. Jos menemme kaikki yhden miehen taakse, se ei ole puolueelle hyväksi. Olkoon sitte Soini joku muu!
Soinilla on kansan suosio Terholla ei. Näin se menee.
"Eurovaalit voitetaan työllä"
Siinä meni sitten Soinin mahdollisuudet, jos Europarlamenttiin pääseminen edellyttää työn tekemistä. Soinihan on parhaansa mukaan väistellyt työtä koko aikuisikänsä ja onnistunutkin tässä suhteessa loistavasti. Toivottavasti Terho on väärässä, sillä Soinin rannalle jääminen olisi monelle kova paikka, ei vähiten Soinille itselleen.
Demarien pullee pappi?
http://yle.fi/uutiset/tyottomat_eivat_innostu_sampo_terhon_laakkeista/6461919
Köyhät kyykkyyn toivoo Sampo Terho.
"Terho ehdottaa myös työttömyyskorvauksille puolen vuoden ylärajaa.
Työttömien valtakunnallisen yhteistyöjärjestö TVY:n puheenjohtaja Lea Karjalainen sanoo olevansa järkyttynyt Terhon esityksistä. Karjalaisen mukaan esitykset ovat asiantuntemattomia ja antavat väärän kuvan suomalaisesta työttömyysturvasta. Esimerkiksi ammattisuojaa on suomalaisessakin järjestelmässä jo purettu, Karjalainen huomauttaa."
http://yle.fi/uutiset/tyottomat_eivat_innostu_sampo_terhon_laakkeista/6461919
Tupakan suosinta!
Täytyy on muistaa mihin ryhmään Perussuomalaiset siellä EU:ssa kuuluvat. Berlusconin siipiveikkoja.
Byää Byäää
Terho sai jo selkäpuukkoa Soinilta lakeijansa kautta!
"Ruohonen-Lerner: Perussuomalaiset sanoutuu jyrkästi irti Terhon ehdotuksesta"
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/ruohonen-lerner--perussuomalaiset-sanoutuu-jyrkasti-irti-terhon-ehdotuksesta/1896268
Kovin on uskottavaa persujen touhu: ensin kutsutaan puolueen viralliseen tiedotustilaisuuteen puoluetoimistoon talousohjelman julkistamista varten ja sitten sanoudutaan heti irti siitä, kun huomataan ettei ohjelma herätäkään ihastusta.
Kaikkea kaikille ja lopuksi ollaan muuta mieltä, sillä persun mielipide ei voi olla väärä, koska se on persun mielipide.
AIVAN VAALITYÖ KÄYNTIIN NYT. Itse äänestän Sampo Terhoa mutta avustan
useampia ehdokkaita esim. tohtori Halla-ahoa.
Halla-ahon pelko on viisauden alku. Hesari lopetti Halla-ahon SUORAN nälvinnän
(epäsuora jatkuu) kun Halla-aho valittiin eduskuntaan isolla äänimäärällä mutta
Soinin pelko on viisauden alku ja Hesari ei anna Soinille palstatilaa
pääkirjoitussivun tekstille eikä pyydä häntä kirjoittamaan vaikka
hömppä-Stubbin hörinät ja ollikivis-vanhuksen olli kivinen jorinat ovat siellä
jokapäiväistä häiriköintiä.
JOS
SOINI TULEE EU-VAALIIN MUKAAN
JA KESKUSTA ON NIIN VIERAANTUNUT ETTÄ KÄYTTÄÄ KAKSIPÄISTÄ
KIELTÄ (Väyrynen / Rehn)
saavat perussuomalaiset noin 6 paikkaa EU-parlamenttiin.
Tätä Soini miettii nyt.
Itse pitäisin TÄSSÄ TILANTEESSA TÄRKEÄNÄ että Soini menisi vaaleihin
mukaan EU:ssa ja ottaisi mitä annetaan.
http://timosoini.fi/2013/12/hoosianna-ja-typeryyden-torppaus/
http://timosoini.fi/2013/11/rehnin-purkaus-kertoo-paljon/
Onneksi eu:n vastustus on kasvanut koko eu:n alueella. Äänestetään vaalien ääniharavaksi Sampo
Perussuomalaiset: Suomalaisesta sosiaaliturvasta päätettävä Suomessa
Perussuomalaiset ovat huolestuneita siitä, että Suomen asumisperusteista terveydenhuoltoa ja sosiaaliturvaa ollaan parhaillaan murentamassa pala palalta. Eduskunnassa on juuri nyt käsittelyssä useita hallituksen esityksiä, joiden kokonaisvaikutus on laaja ja perusteellinen. Muutosten taustalla on Euroopan komission antama potilas- ja yhdistelmälupadirektiivi, joka avaa suomalaisen sosiaaliturvan EU:n ulkopuolelta tuleville kolmansien maiden kansalaisille.
Esitysten läpimeno tarkoittaa käytännössä sitä, että kolmansien maiden kansalaiset pääsevät jatkossa kattavan suomalaisen sosiaaliturvan piirin hyvin lyhyen ja vähäisen työmarkkinoilla olon jälkeen. Erilaiset perhe-etuudet ulottuvat jopa työntekijän perheenjäseniin. Muutokset ovat myrkkyä julkiselle sektorille, joka jo ennestään rimpuilee kasvavien kustannuspaineiden puristuksissa.
Hallituksen esitykset rajat ylittävästä terveydenhuollosta, työttömyysturvalain ja ulkomaalaislain muuttamisesta sekä EU:n yhdistelmälupadirektiivi liittyvät kaikki talous- ja rahaliitto EMU:n sosiaalisen ulottuvuuden kehittämiseen. Pala palalta etenemisen vaihtoehto on valittu todennäköisimmin siksi, että sosiaalipolitiikan siirtäminen kertarysäyksellä jäsenmailta EU:lle olisi poliittisesti mahdotonta. Pitkän aikavälin tavoitteena euroalueelle halutaan oma autonominen budjetti, josta solidaarisuuden nimissä voidaan tukea niitä maita, jotka erilaisten rahoitusongelmien vuoksi tarvitsevat apua julkisen sektorinsa vahvistamiseen.
Perussuomalaiset eivät anna tukeaan EMU:n sosiaaliselle ulottuvuudelle. Olemme jättäneet hallituksen esityksiin perustellut vastalauseet esitysten hylkäämiseksi ja tänään nostimme aiheen esiin myös suullisella kyselytunnilla. Uskomme ja luotamme siihen, että suomalaiset osaavat itse pitää huolta kansallisesta sosiaaliturvasta. Päätökset suomalaisen sosiaaliturvan tasosta tulee jatkossakin tehdä Suomessa, ei EU-tasolla Brysselissä. Suomalaisten veronmaksajien kontolle ei voi sälyttää vastuuta koko euroalueen sosiaalijärjestelmästä.
Lisätietoja:
Kansanedustaja Hanna Mäntylä
Eikö ole vallesmanni päässyt aikaeroissan ja väsyneenä viellä sotkemaan toisten vaalitöitä.
Mieletäni 5.12. Pohjalaisessa mustamalatiin EU-ehdokas Kulpakkoa todella alatyylisesti.
Tolppasta nostettiin ja vallesmannin vaalityötä kaikki taas.
Eikö kukaan saa mitään vaasanvaalipiirille?