Voin suositella köyhille ja muuten vain piheille äideille lämpimästi kestovaippoja. Olemme sijoittaneet vaippoihin muutaman satasen (kaikki käytettynä ostettu) ja lisäksi olen ommellut itse lisää (kaavat olen saanut ostetuista vaipoista). Olen kytännyt hyviä paketteja ja saan vaipoista myydessäni enemmän rahaa kuin ostaessa maksoin. Näin ollen koko vaippaiän vaipat ovat ilmaisia meille.
Voi herranjestas kun aina vaippahyllyn ohi kulkiessani päivittelen kappalehintoja vaippapaketeissa. Varmasti tuhat jos toinenkin kuluu koko vaippaiän vaippoihin kun ostelee kertakäyttöisiä marketista. Puhumattakaan siitä, että kun kertseihin on niin kivaa pissata, että lapsella kestää se vaippaikä pidempään.
Oma taaperoni on nyt 1v ja 4kk ja sujuvasti kertoo kun on hätä ja usein saadaan sama vaippa kestämään kuivana pari vaihtoväliä. Arvioisin hänen olevan kuiva ennen 2v. syntymäpäiviä. Tämä kestoilu on toki vaatinut vaivannäköä ja paljon pyykkäämistä alussa kun ei homma vielä luonnistunut mutta olen tyytyväinen valintaani ja ennenkaikkea siihen valtavaan rahansäästöön, mihin tämä on johtanut. Pieni lisäsäästö syntyy kun käytän itse kestositeitä, jotka olen kauniista kankasita itse ommellut. Muoviset hengittämättömät siteet nykyään ällöttävät minua, sain traumoja niistä kun episiotomiaompeleet muhi kesäkuumalla auki niiden ansiosta!
Suosittelen kaikille lämpimästi kestoilua itselle ja lapselle! Kokeile edes..
Säästövinkki pienten lasten äideille!!!
Juuhpuuh
3
162
Vastaukset 3
- only lady
Jäks ällöä pestä kestositeitä. Olen niin herkkä. Hyrrr.
kokeilkaa ensin ,hyvä juttu meillä on koneet vesi tulee raanasta helppo homma.
- mmmvi w
Itsekin olen ommellut rikkinäisistä lakanoista jne pieniä nenäliinan kokoisia tilkkuja, joita käytetään pienemmän hädän ollessa kyseessä pyyhkimiseen. Rätit kannelliseen ämpäriin ja sitten pesuun muun pyykin mukana. Säästää ympäristöä ja wc-paperikuluissa.
Pienten lasten äitien kannattaa myös tehdä kestovaippailun lisäksi itse soseet. Kaupan purkit tuntuu halvoilta, mutta itsetehtynä nuo soseet tulevat todella edullisiksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 100822
Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.361770Mä olen tosi
Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui38589- 65575
- 47568
- 30556
- 68553
En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä
Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.25530Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla
Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei48527Jos se onkin niin
Että me molemmat kaivataan toisiamme. Odotetaan sitä näkemistä. Ollaan mustasukkaisia ja mietitään, että kenen kanssa se27522