12-vuotiaan sukulaispoikani isä on kuolemansairas ja elinaikaa on vain joitain kuukausia. Tuo ikä on jotenkin todella vaikea, sillä tavallaan poika on vielä lapsi, mutta murrosikä lähestyy enkä halua aliarvioida nuorta ja hänen kykyään käsittää asioita. Tiedän, että surun käsitteleminen ja suhtautuminen on yksilöllistä, mutta haluaisin kuulla muiden kokemuksia ja kommentteja asiasta. Miten esiteini-ikäisen kanssa kannattaisi keskustella vanhemman kuolemasta? Pitäisikö hänen itse antaa ottaa puheenaiheen esiin vai onko vaara, että hän patoo sisälleen kaiken? Ja osoitanko oman suruni ja pahoitteluni käytökselläni vai onko minun pysyttävä "vahvana"/neutraalina (juteltava normaalisti,esittää reipasta), jos asia ei tule puheeksi? Tiedän, ettei asiaa saa kieltää/vältellä, mutta täytyykö lapsen antaa ns. olla rauhassa? Pelkään, että tämä kyseinen poika ei pysty käsittelemään asiaa rakentavasti eikä saa tarpeeksi ohjausta tulevaisuudessa (esim. isän kuoleman jälkeen). Olen itse yksi niistä läheisistä, joka tulee olemaan tärkeässä asemassa tämän nuoren elämässä. En kuitenkaan tiedä yhtään, kuinka kohdella ja puhutella häntä. Ensi vuonna alkaa yläaste, joten oman käsityksen ja kokemuksen mukaan tuon ikäinen kykenee jutteleen syvällisestikin eikä halua tulla kohdelluksi kakarana (eikö???). Pienempien lasten kohdallahan suositellaan, että kerrottaisiin asiat rehellisesti, mutta vain lasten kysymysten kautta. Olisko kuitenkin mahdollista esimerkiksi kysellä tältä 12-vuotiaalta varovaisesti hänen ajatuksia ja tunteitaan (siis vähän niinkuin johdatella avautumaan asiasta enemmän jos näyttää merkkejä halukkuudesta)? Voiko tuon ikäinen nolostella/ujostella aiheen puimista ja esille ottamista? Kannattaako siis yrittää rohkaista puhumaan asiasta muidenkin läheisten kuin vain oman äidin kanssa?
Kauheasti kysymyksiä ja vaikeita asioita! Toivoisin lähinnä ihmisten omia kokemuksia ja näkemyksiä.
Kauheasti kysymyksiä ja vaikeita asioita! Toivoisin lähinnä ihmisten omia kokemuksia ja näkemyksiä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Jos sinä olet läheinen tälle pojalle niin uskon että on parempi kysyä kuin olla vaaan hiljaa niinkuin mitään ei tapahtuis. Kysy suoraan häneltä kuinka hän voi .
Useasti kaikki pyörii tämän sairaan ympärillä että lapset ehkä jäävät vähemmälle.
Mene kirjastoon ja lainaa kirjoja lapsen ja nuoren surusta. Itsekkin olen sieltä niitä joskus lainannut. Vaikka etälainana kannattaa tilata jos ei paikalliskirjastossa satu olemaan. Kysy teoksia kirjastovirkailijoilta. Nyt en muista nimeltä yhtään. Noista kirjoita saat eväitä tähän ja tulevaan aikaan. Kannattaa satsata nuoren ihmisen elämään.