Punikkinilkit hakkaavat viattomia eläimiä!

Jos kerran anarkistivasuri uskaltaa hakata poliisin hevosia verille ja kehtaa vielä ylpeillä ¨saavutustaan¨ niin ollaan samalla tiellä kuin kommunisti-Stalin Neukkulassa.

Ihmiset jotka ovat proletaarin yläpuolella on tuhottava.
Juopottelu ja renttuilu on noissa piireissä hyve.
Väärä ammatinvalinta koituu kohtaloksi, vain anarkisti on hyvä ihminen.
Eläimillä ei ole oikeasti merkitystä - aate on tärkeintä.
Valehtelu, kusetus, väkivalta ja viranomaisten halveksunta on näissä piireissä okein!

Roskaväkeä sanon minä.
20169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Väkivaltaiset persuthan siellä taas riehuivat. Joko Soini on ottanut täyden vastuun suojattiensa tuhoista?

Äänestä

Ei siellä "punikit" riehuneet, vaan perussuomalaisten kannattajat. Yksi kaljupää sanoo suoraan oikein lehtihaastattelussakin olevansa persu.

Mahtaa olla palstan idiooteille kova pala nieltäväksi, että riehunut nuoriso oli perussuomalaisten riveistä, eli Soinin kannattajia.

Äänestä


  • Scientist kirjoitti:

    Kummia persuja kun kokoontuivat vasemmistonuorten kanssa.

    Ehkäpä he kaikki sitten olivat persuja?

    Äänestä

  • tämä peruspulliainen oli kommareiden kaappama ääliö joka laitettiin esille. Kyllä ne riehujat olivat äärivasureita, punageenisiä, vallankunouksellista roskajoukkoa

    Äänestä

  • jjljkj kirjoitti:

    tämä peruspulliainen oli kommareiden kaappama ääliö joka laitettiin esille. Kyllä ne riehujat olivat äärivasureita, punageenisiä, vallankunouksellista roskajoukkoa

    Tunnustaisit nyt vaan että ne riehujat olivat teikäläisiä, jatkuva pelleilysi palstalla vaan todistaa sen miten kovilla sinun persuego on. olette jääneet jo kiinni ja turha sinun on siinä venkoila.

    Tunnustaisit nyt itsekkin että fanitat puoluetta jonka kansanedustajat ovat likaisia rikollisia ja sinun puoluetoverit mellakoitsija natseja.

    Äänestä

Ihan helvetin yksi lysti jos joku poliisin hevonen on hakattu. Sen eläimen kuuluu päätyä meetwurstiksi ja ruokalautaselle, joten eikö se ole ihan yksi vitun sama miten sitä elukkaa on kohdeltu kun se saa lopuksi naulan kalloonsa kuitenkin?

Ennen joulua teurastetaan tolkuton määrä sikoja eikä kukaan nosta meteliä siitäkään. Mitä väliä jollakin hevosella on?

Jos se elukka kärsi mielenosoituksessa niin poliisin olisi pitänyt lopettaa se sitten eikä jeesustella jossain mediassa julkisesti miten hevonen sai pataansa. Se hevonen on muutaman vuoden päästä makkaraksi laitettuna kuitenkin.

Ei kiinnosta pätkän vertaa miten jotain tuotantoeläintä kohdellaan. Lihamyllyyn päätyy kuitenkin.

Äänestä

hevosten hakkaajat varmaan vaikeroivat turkiseläinten puolesta kuitenkin , phöh!

Äänestä

nimimerkki "mitä väliä",

Toivottavasti tavataan joskus.

Äänestä
  • No ei ne nyt mitään persuja olleet vaan niiden vastakohtia lähinnä. Tämä kavarin itsensä persuksi nimittäminen oli lähinnä vitsi. Ettekö sitä tajunneet.

    Äänestä

  • Scientist kirjoitti:

    No ei ne nyt mitään persuja olleet vaan niiden vastakohtia lähinnä. Tämä kavarin itsensä persuksi nimittäminen oli lähinnä vitsi. Ettekö sitä tajunneet.

    Persuthan yleensä niitä vitsejä vääntävät joten mieshän oli ilmiselvästi persu.

    Äänestä

  • Scientist kirjoitti:

    No ei ne nyt mitään persuja olleet vaan niiden vastakohtia lähinnä. Tämä kavarin itsensä persuksi nimittäminen oli lähinnä vitsi. Ettekö sitä tajunneet.

    Ei se ollut vitsi, vaan "väärä lippu".

    Äänestä

  • kjhgsdtghuj kirjoitti:

    Ei se ollut vitsi, vaan "väärä lippu".

    Jeps. Persut syyttää vihervasemmistoa jälleen kerran omista teoistansa.

    Kyllähän se on tiedossa että persut valehtelevat, valehtelihan T.Soinikin äänestäjillensä.

    Äänestä

STARI!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! HELESINKI se käpykylä on!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä

Antaisin peukkua ellei Suoli24:n vasuriylläpito estäisi.

Äänestä
  • Persumielisillä on aina kaikenlaisia paranoijaa siitä että teitä seurataan ja estetään peukuttamista.

    Äänestä

Viranomaishalveksuntahan on persumielisten kesken aivan standardikäyttäytymistä, näkeehän sen jo palstapersuloisten puolesta, haukutaan "hyysäreitä" "kokkareita" sun muuta surutta.

Persumielisethän päivästä toiseen höpöttävät valtion kaatamisesta ja "suuresta unelmasta" joten mellakka ei ole edes yllätys.

Äänestä

Miksi hevosta ei voisi hakata. Sehän kuitenkin viedään makkaratehtaalle ja tapetaan niskapiikillä, kuten siatkin.
Viranomainen on pelkkä loisiva pummi. Umpihullu apina kiduttaa eläintä istumalla sen selässä.

Äänestä
  • ei vaadi suurta älykkyyttä vierittää syy toisten niskoille.

    näköjään jopa vihervasurit yrittävät sitä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Gerge Fin-88 kirjoitti:

Jos kerran anarkistivasuri uskaltaa hakata poliisin hevosia verille ja kehtaa vielä ylpeillä ¨saavutustaan¨ niin ollaan samalla tiellä kuin kommunisti-Stalin Neukkulassa.

Ihmiset jotka ovat proletaarin yläpuolella on tuhottava.
Juopottelu ja renttuilu on noissa piireissä hyve.
Väärä ammatinvalinta koituu kohtaloksi, vain anarkisti on hyvä ihminen.
Eläimillä ei ole oikeasti merkitystä - aate on tärkeintä.
Valehtelu, kusetus, väkivalta ja viranomaisten halveksunta on näissä piireissä okein!

Roskaväkeä sanon minä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu