Olisko 2.maailmansota vältetty jos Stalinia ei olisi

potkittu pois pappisseminaarista ja Hitler olisi päässyt opiskelemaan taideaineita?

Hyvin paljon mahdollista.
20103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Ei mitään merkitystä. Sodan syntymisen objektiivisiin syihin kummallakaan herralla ei ollut mitään jakoa.

Entente teki Saksalle äärettömän raskaan rauhansopimuksen 1918 jälkeen. Saksa menetti vähäisetkin siirtomaansa ja mahdollisuudet teollisuuden rakentamiseen olivat heikot. Se loi pohjaa yltiöisänmaallisuudelle.
Hitler ja natsismi ei koskaan olisi tullut valtaan ilman finanssipääoman tukea.
Finassipääoma näki saksalaisessa fasismissa keinon jolla kansa saadaan mukaan maailmanmarkkinoiden jakamisesta uudelleen. Fasismi oli fin.pääoman tuote.

Saks. finanssipääoma ei ollut tyhmä. Se ei julistanut (ei antanut Hitlerin julistaa) taistelua länttä vastaan. Lännen valloittaminen (Ranska ja benelux-maat ym) oli vain varokeino selustan turvaamiseksi pääkohteen valloittamiseksi.
Missä oli vapaita kansoja alistettavaksi niiden raaka-aineiden anastamiseksi? Idässä. Sen valloittamisesta ja tuhoamisesta finanssipääoma lupasi Hitlerin mesota. Voidaan täysin olettaa, että ainakin tilapäinen rauha finanssirosvojen kesken olisi syntynyt, mikäli Saksa olisi voittanut Neuvostoliiton.

Saksan pääsuunta oli siis idässä. Tilanne olisi ollut sama vaikka Venäjällä olisi ollut tsaarinvalta tai kapitalistien valta. Saksa sai vapaaehtoisiksi liittolaisiksi Suomen, Unkarin, Romanian, Italian ja Espanjan. Puola, Norja, Jugoslavia ja Kreikka otettiin väkisin ja niiden teollinen potentiaali alistettiin Saksan sotavoiman käyttöön.

Yksittäisillä henkilöillä ei ollut mitään tekemistä II maailmansodan syntymiseen.
Hitlerillä oli sikäli poliittista silmää, että laittamalla puolueensa nimeksi kansallissosialistinen, se hämäisi työväenluokkaa natsipuolueen todellisesta suurten omaisuuksien haltijoiden puolueesta.
Kun Suomen porvaristo meni natsiliittoon, meidän porvarit ymmärsivät natsipuolueen pääomien puolueeksi.

II maailmansota ei ollut Hitlerin eikä muunkaan yksilön oikku. Takana oli Saksassa saksal. finanssipääoma ja jopa länsi tuki Saksan sotateollisuuden jälleenrakentamista toiveella että tykit suunnattaisiin itään.
Italian ja Espanjan fasismit ryhtyivät liittoon Saksan fasismin kanssa omien pääomiensa omistajien tahdon mukaisesti.

Äänestä
  • Jossitelkaa, ei teistä kommunisteista muuhun olekaan.

    Faktasta keskustelemaan sinä et kyllä pysty ja historian väärennät sujuvasti.

    Näin sanoit Suomesta:
    "1940 luvulla osallistui Saksan rinnalla tai sitä tukien kahteen tappiolliseen sotaan."

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/11904107#comment-64946430-view

    Kerrohan mitkä nämä mainitsemasi sodat ovat ja Kalle sitten korjaa sinun onnettoman huonot tietosi Suomen historiasta.
    Jos et pysty kertomaan, että mitä sotia tarkoitit niin silloin tarkoituksesi oli vain mustamaalata Suomen historiaa valheillasi - paskot siis omaan pesään.

    Noin, kerrohan sitten, että mitkä olivat käsityksesi mukaan ne kaksi Suomen 1940 luvulla häviämää sotaa, joita se kävi joko Saksan rinnalla tai sitä tukien.

    .................

    Äänestä

  • neukkulassa finanssikapitlaistit korvas kamala komudiktatuuri, ne téki mitä halusivat kansan omaisuudella, kansallahan ei ollut muuta tehtävää kuin palvella kommunismidiktatuuria...

    Kumma vaan että kaksi sosialistia, Hitler ja Stalin aloittivat maailmansodan jaettuaan ensin Euroopan omiin piireihinsä... Kyllä sosialistit ovat omituista, sanoisko tosi paskamaistaporukkaa.

    Äänestä

  • Olet oikeassa !!! kirjoitti:

    neukkulassa finanssikapitlaistit korvas kamala komudiktatuuri, ne téki mitä halusivat kansan omaisuudella, kansallahan ei ollut muuta tehtävää kuin palvella kommunismidiktatuuria...

    Kumma vaan että kaksi sosialistia, Hitler ja Stalin aloittivat maailmansodan jaettuaan ensin Euroopan omiin piireihinsä... Kyllä sosialistit ovat omituista, sanoisko tosi paskamaistaporukkaa.

    "Kumma vaan että kaksi sosialistia, Hitler ja Stalin aloittivat maailmansodan jaettuaan ensin Euroopan omiin piireihinsä..."

    Kummallakaan diktaattorilla ei ollut aikomus aloittaa maailmansotaa, vaikka Stalin kyllä arveli Hitlerin aloittaman sodan sellaiseksi muodostuvan. Hitler taas toivoi viimeiseen saakka länsivaltojen perääntyvän kuten Münchenissä vuotta aikaisemmin. Puolan selkkaus laajeni maailmansodaksi, kun Englanti ja Ranska julistivat Saksalle sodan. Stalin miehitti Puolan ukrainalaiset, valkovenäläiset ja liettualaiset osat vähän sen jälkeen ja hankki etumaastoa Neuvostoliitolle.

    Myytti "kahden sosialistimaan" taikka "kahden diktatuurivaltion" aloittamasta maailmansodasta viattomia demokratioita (oliko muuten autoritaarisesti hallittu Puola muka demokratia v. 1939, Baltian maista puhumattakaan?) vastaan on vain viime vuosina atlanttistisessa Euroopassa kiveen hakattu narratiivi, joka palvelee russofobisia poliittisia tarkoitusperiä.

    Äänestä

  • II maailmansota oli kahden uuden aatteen/uskonnon taistelua maailman herruudesta. Onneksi se tyssäsi lännen voimakkaaseen panokseen ja toiveet jäivät toteutumatta joskin toinen eli kommunismi sattuman oikusta sai hieman jatkoaikaa mutta typertyi omaan mahdottomuuteensa.

    Oli ihan sama kumpi sosialismi mitäkin teki koska lopputulos oli sama kummallakin puolella ja vain lippujen väri sekä rodun määritelmät hieman erkanivat toisistaan.

    Olkaamme onnellisia eri sosialismien kukistumisesta ja vapaasta maailmasta jossa jokainen voi luoda tulevaisuuttaan jos niin haluaa.

    Äänestä

"Kumma vaan että kaksi sosialistia, Hitler ja Stalin......."

Olen sitä mieltä että 1937 Suomen porvarit eivät liittoutuneet sosialisti Hitlerin kanssa. He liittoutuivat antisosialisti Hitlerin edustaman Saksan finanssipääoman kanssa sotaan Neuvostoliiton paloittelemiseksi pääasiassa Saksan siirtomaaksi. Luultavasti oli luvattu Suomelle alueita Itä-Karjalasta.

Äänestä
  • Mitä muka tapahtui suomalais-saksalaisissa suhteissa v. 1937? Suomi liittoutui Natsi-Saksan kanssa vasta v. 1941. Suomen ulkoministerinä toimi v. 1937 natsi- ja saksalaisvastainen liberaali Rudolf Holsti, joka jopa totesi julkisesti Hitleristä, että tämä oli "hullu koira, joka pitäisi ampua".

    Äänestä

Joosefillakin tuli helevetillinen hoppu noudataa aadolfin kanssa tekemäänsä sopimusta ja äkkiä piti saada sota pystyyn Suomen kanssa. Ja kun ei muuten saatu niin piti ampua itseään jalkaan ja syyttää siitä suomalaisia....

Äänestä
  • "Joosefillakin tuli helevetillinen hoppu noudataa aadolfin kanssa tekemäänsä sopimusta ja äkkiä piti saada sota pystyyn Suomen kanssa."

    Stalin ei tahtonut sotaa Suomen kanssa, vaan eräitä aluevaihtoja Suomen kanssa ja pientä tukikohtaa Suomenlahden pohjoispuolelta Leningradin turvallisuuden varmistamiseksi. Stalin tuli Moskovan neuvotteluissa suomalaisia vastaan tavalla, joka osoitti, ettei Suomi ollut Kremlin katsannossa samassa asemassa kuin Baltian tasavallat. Suomen hallitus toimi typerästi omaksumalla uhmamielisen ja taipumattoman asenteen Neuvostoliittoon nähden huolimatta Mannerheimin ja Paasikiven varoituksista ja neuvoista. Hallituksen paha henki oli tietysti länsimielinen ulkoministeri Eljas Erkko. Heikko ja vanhuudenhöperö presidentti Kallio oli asioista sivussa, samoin vielä heikompi pääministeri Cajander. Se kostautui Suomelle. Erkko sai sotansa.

    Stalin muuten ei todennäköisesti aikonut sovjetisoida edes Baltian maita ennen kuin Saksan hämmästyttävän nopea voitto lännessä touko-kesäkuussa 1940 sai neuvostojohdon paniikkiin. Tuli kiire varmistaa Neuvostoliiton läntinen etumaasto.

    Äänestä

  • Koroljov kirjoitti:

    "Joosefillakin tuli helevetillinen hoppu noudataa aadolfin kanssa tekemäänsä sopimusta ja äkkiä piti saada sota pystyyn Suomen kanssa."

    Stalin ei tahtonut sotaa Suomen kanssa, vaan eräitä aluevaihtoja Suomen kanssa ja pientä tukikohtaa Suomenlahden pohjoispuolelta Leningradin turvallisuuden varmistamiseksi. Stalin tuli Moskovan neuvotteluissa suomalaisia vastaan tavalla, joka osoitti, ettei Suomi ollut Kremlin katsannossa samassa asemassa kuin Baltian tasavallat. Suomen hallitus toimi typerästi omaksumalla uhmamielisen ja taipumattoman asenteen Neuvostoliittoon nähden huolimatta Mannerheimin ja Paasikiven varoituksista ja neuvoista. Hallituksen paha henki oli tietysti länsimielinen ulkoministeri Eljas Erkko. Heikko ja vanhuudenhöperö presidentti Kallio oli asioista sivussa, samoin vielä heikompi pääministeri Cajander. Se kostautui Suomelle. Erkko sai sotansa.

    Stalin muuten ei todennäköisesti aikonut sovjetisoida edes Baltian maita ennen kuin Saksan hämmästyttävän nopea voitto lännessä touko-kesäkuussa 1940 sai neuvostojohdon paniikkiin. Tuli kiire varmistaa Neuvostoliiton läntinen etumaasto.

    "Stalin ei tahtonut sotaa Suomen kanssa, vaan eräitä aluevaihtoja Suomen kanssa ja pientä tukikohtaa Suomenlahden pohjoispuolelta Leningradin turvallisuuden varmistamiseksi"

    Niin, oikeuttiko neuvottelujen katkaisu kommunistien aloittaman hyökkäyssodan?

    ..................

    Äänestä

  • Koroljov kirjoitti:

    "Joosefillakin tuli helevetillinen hoppu noudataa aadolfin kanssa tekemäänsä sopimusta ja äkkiä piti saada sota pystyyn Suomen kanssa."

    Stalin ei tahtonut sotaa Suomen kanssa, vaan eräitä aluevaihtoja Suomen kanssa ja pientä tukikohtaa Suomenlahden pohjoispuolelta Leningradin turvallisuuden varmistamiseksi. Stalin tuli Moskovan neuvotteluissa suomalaisia vastaan tavalla, joka osoitti, ettei Suomi ollut Kremlin katsannossa samassa asemassa kuin Baltian tasavallat. Suomen hallitus toimi typerästi omaksumalla uhmamielisen ja taipumattoman asenteen Neuvostoliittoon nähden huolimatta Mannerheimin ja Paasikiven varoituksista ja neuvoista. Hallituksen paha henki oli tietysti länsimielinen ulkoministeri Eljas Erkko. Heikko ja vanhuudenhöperö presidentti Kallio oli asioista sivussa, samoin vielä heikompi pääministeri Cajander. Se kostautui Suomelle. Erkko sai sotansa.

    Stalin muuten ei todennäköisesti aikonut sovjetisoida edes Baltian maita ennen kuin Saksan hämmästyttävän nopea voitto lännessä touko-kesäkuussa 1940 sai neuvostojohdon paniikkiin. Tuli kiire varmistaa Neuvostoliiton läntinen etumaasto.

    Suomi oli valmis merkittäviin myönnytyksiin. Niiden myönnytysten johdosta Neuvostoliitto olisi voinut tuntea Leningradin turvatuksi, kun ei suurvalta muutoin olisi kyennyt Leningradin puolustusta rakentamaan. Kaikkeen ei kuitenkaan voitu myöntyä. Hangosta ei voitu luopua. Hanko lähisaarineen kun oli oman puolustuksemme kannalta elintärkeitä.
    Myöhemminhän, 1990-luvulla, Boris Jeltsin myönsi, että Talvisodan syttymisen syynä oli todellisuudessa Stalinin hyökkäyspolitiikka, josta olivat Hitlerin kanssa sopineet niin sanotussa Rippentrop-sopimuksessa.

    Äänestä

Todennäköisesti tätikin olisi setä, jos sillä olisi munat. Tuo vainoharhainen jooseppi lahtasi porukkaansa täysin mielivaltaisesti. Miten sellaisen aivoituksista selvän ottaa? Nyt jälkeenpäin on tietenki hyvä jeesustella ja esittää viisasta tietäjää.

Äänestä

Stalinilla ei ollut mitään tekemistä II maailmansodan syttymisen syiden kanssa.
Sodan juuret olivat kapitalismin kriisissä ja suoraa jatkoa I maailmansodan tulosten mitätöimiseksi. Saksa oli lyöty maanrakoon, viety siltä siirtomaat ja markkinat.
Lisäksi maailmassa vaikutti uusi tekijä - sosialismi. Se oli kaikkien maiden porvarien päävihollinen.
Länsi aseisti Saksaa toiveella sen hyökkäävän tai olevan hyökkäysjoukkojen päävoima NL vastaan. Toisaalta Hitler julisti jo 1920 luvulla idän olevan Saksan uusien siirtomaiden kohde. Hitleriä ja länttä yhdisti yhteinen päämäärä työväenvaltion tuhomisesta. Natsi-Saksan diplomatia työskenteli vielä 1945 keväällä rauhaa lännen kanssa ja aseiden suuntaamista Neuvostoliittoon.
Suomen porvaristo ja valitettavasti demari Tanner heräsivät henkiin Hitlerin mukana "Josko nyt vihdoin saadaan Suomen rajojen sisälle Kuola, Itä-Karjala ja Inkerinmaa".

Oli aivan sama kuka NL.ssa oli johtava politiikko, maa joutui katsomaan tilanteita oman olemassaolonsa kannalta.
Porvarien mielestä oli tietysti väärin, että NL asettui vastarintaan fasismia vastaan ja ampui vastaan.

Äänestä

II maailmansota alkoi Stalinin ja Hitlerin Euroopan jaosta etupiireihin joita sitten alettiin yhdistää noihin kahteen sosialistiseen maahan Saksaan ja Neuvostoliittoon. Paremmin tuo sopimus tunnettaneen noiden isojen pomojen edustajien Molotovin ja Rippendropin nimellä.

Ensin Saksa hyökkäsi Puolaan ja NL perässä muutama päivä kuluttua ja niin oli Puola jaettu kahden sosialistin kesken.

Siitä alkoi ensin Baltianmaiden vähittäinen sosialististaminen sekä Suomen joka onneksi epäonnistui ja saimme pitää vapaan yhteiskunnan.

Siinä olivat alkuun sekä sosialistinen Neuvostoliitto että kansallissosialistinen Saksa yhdessä muita vastaan. NL ei asettunut silloin fasismia vastaan vaan juoni sen kanssa yhdessä.

Suurin virhe II maailmansodassa oli jättää se toinen sosialismi henkiin vaikka toinen tuhottiin aika perusteellisesti. Olisi päästy paljon vähemmällä jos kommunismi olisi samalla tuhottu.

Äänestä

"Suurin virhe II maailmansodassa oli jättää se toinen sosialismi henkiin vaikka toinen tuhottiin aika perusteellisesti. Olisi päästy paljon vähemmällä jos kommunismi olisi samalla tuhottu. "

Voi...voi...sentään sitä natsiaikojen kaihoisaa kaipuuta. Kuinka ihanaa olisi, jos Marx ja ammattiyhdistysliike olisi edelleen kielletty Suomessa! Vaan eipä ole. Neuvostoliiton ja liittoutuneiden voitto murskasi äärioikeiston ja maailma sai vapauden. Suomen porvarien tuki natseille hautaan kymmeniä tuhansia nuoria poikia.
70 vuotta rauhan aikaa. Mikäli natsit liittolaisineen olisivat voittaneet, Suomi voisi olla Suur-Suomi Neuvostoliitosta miehitetyiltä alueilta ja venäläisväestö apartheidin mukaisesti "rotusuomalaisten" orjatyövoimavarasto.

Demokraattinen maailma voitti ja natsihenkiset hävetkööt.

Äänestä
  • No, ei se Suomelta kesällä 1944 turpiin ottanut sosialismi sitten kuitenkjaan ollut enään elinvoimainen vaan kuoli saamiinsa haavoihin 90-luvun alussa.
    Niin, siitäkin on jo yli 20 vuotta ja Venäjällä alkaa varttumaan uusi sukupolvi, jolla ei ole mitään omia muistikuvia elämisestä kommunistien ikeen alla.

    .................

    Äänestä

  • "Demokraattinen maailma voitti ja natsihenkiset hävetkööt. "

    Niin, valitettavasti voittajien joukkoon pääsi myös yksi kansandemokraatti. Se maksoikin sitten suunnattoman määrän ihmishenkiä monissa punakapinoissa, joissa yritettiiin tämän voittajien puolella olleen kansandemokratian avulla saavuttaa kommunistivetoisia helvettejä vähän joka puolella maailmaa.

    No, onneksi tämä kansandemokraattinen voittaja kuoli haavoihinsa 90-luvun alussa ja jo sen kuolinkamppailun aikana monet sen orjuuttamista valtioista suuntasivat katseensa länteen ja piereskelivät itään.

    ...................

    Äänestä

Onneksi demokratia voitti II maailmansodassa. Suomi sai turpiinsa Neuvostoliitolta ja pulinat pois. Aluevalloitushaaveet jäivät sikseen. Onneksi.
Onneksi armeijamme soti syksystä 1944 kevääseen 1945 fasismia vastaan. Se on itsenäisyytemme parhaita hetkiä. Kunnia sotilaille.

Äänestä
  • Pahin este demokratian leviämiselle II maailmansodan jälkeen oli kommunistinen itäblokki joka vihasi demokratiaa kaikin voimin ja pyrki sen lopulliseen lopettamiseen monin keinoin.

    Meilläkin se rahoitti demokratianvastaisia voimia kuten kommunisteja. Komuthan eivät demokratiaa kestä, siinä kun voi vapaasti ajatella ja voi saada vääriä ajatuksia päähänsä kun pääkonttori ei ohjaa ajattelua.

    Äänestä

II maailmansotaan liittyy Japanin militarismi. Japani loi myös elintiltateorian ja japanilaisista herrakansana ja siten oikeutti itsensä alistamaan muita kansoja orjatyövoimaksi. Liki sitä mikä Italian ja Saksan fasimin opissa ja jäytännössä oli.
Japani yhtyi Saksan antikomintern sopimukseen Suomen silloisen porvarieliitin tavoin.
Oli aivan sama, mikä NL:n ykkösmiehen nimi oli mikä talousjärjestelmä Venäjällä vallitsi, Saksan fasismi olisi sieltä orjatyövoimaa hakenut ja Suomen taantumusporvari olisi kuolannut perässä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Hyvä kysymys. kirjoitti:

potkittu pois pappisseminaarista ja Hitler olisi päässyt opiskelemaan taideaineita?

Hyvin paljon mahdollista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu