tk:ssa

Tk:ssa lähes kaikki vastaantulleet h-lääkärit ovat olleet nimestä päätelleen venäläisiä/virolaisia/itä-eurooppalaisia ja minulla ei ole heistä mitään negatiivista sanottavaa. Kielitaito ei ole paras mahdollinen, mutta minun osuuteni onkin hammaslääkärissä avata suu ja antaa lääkärin ottaa hampaista selvää.
373
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jos haluaa suomalaisen pitää mennä yksityiselle.

Äänestä

Millähän paikkakunnalla olet käynyt kunnallisella? Viime käynnillä kunnallisella (pk-seutu) osui moneen vuoteen syntyään ulkolainen hammaslääkäri, enemmistö on ollut suomalaisia. Ulkolaisetkin ovat puhuneet hyvää suomenkieltä ja työn laadussa ei ole ollut moitittavaa.

Yksityiselläkin voi olla ulkomainen lääkäri, ellei itse tee valintaa lääkärin koko nimen perusteella. Sittenkin voi lipsahtaa jos esimerkiksi naislääkärin etunimi on yleismaailmallinen ja mennyt suomalaisen miehen kanssa naimisiin.

Äänestä

Pääkaupunkiseutu. Useammin ollut kantasuomalainen, ja yhden kerran vain aavistuksen aksentilla puhuva, eli ehkä jotain suomensukuista kansaa, nimikään ei ollut tavattoman outo. Vanhempi ja mukava naishammaslääkäri oli.

Useammin tk:ssa sattunut yleislääketieteen puolella vierasperäinen lääkäri. Yleensä asiani ovat sen verran hankalia (ja olen sen verran hankala), että haluan silloin kielen ja kulttuurin olevan yhteinen.

Joissain syrjäseudun tk:issa voi olla vaikeaa saada lääkäreitä, siellä tilanne voi olla monenkirjavaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tk:ssaaaa kirjoitti:

Tk:ssa lähes kaikki vastaantulleet h-lääkärit ovat olleet nimestä päätelleen venäläisiä/virolaisia/itä-eurooppalaisia ja minulla ei ole heistä mitään negatiivista sanottavaa. Kielitaito ei ole paras mahdollinen, mutta minun osuuteni onkin hammaslääkärissä avata suu ja antaa lääkärin ottaa hampaista selvää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu