Näin kuolleen pari viikkoa sitten yllättäen pk-seudulla. Odotin että paikallislehdessä olisi ollut jotain siitä, mitä oli tapahtunut. Mutta ei. Mietin muutaman päivän, mitä oli tapahtunut. Näky oli aika karmea ja se kummitteli mielessäni. Se ahdisti.
Nyt mietin vähemmän, mutta kyllä se jäi vaivaamaan. Ymmärrän ettei kaikkia 'onnettomuuksia' uutisoida lehdissä, mutta kaameaan näkyyn kaipaisi järjellistä tietoa. Nyt se jäi vain vaivaamaan ja ahdistamaan.
Nyt mietin vähemmän, mutta kyllä se jäi vaivaamaan. Ymmärrän ettei kaikkia 'onnettomuuksia' uutisoida lehdissä, mutta kaameaan näkyyn kaipaisi järjellistä tietoa. Nyt se jäi vain vaivaamaan ja ahdistamaan.
Vastaukset 5
Vanhimmat
En tiedä tapausta,mutta mene keskustelemaan näkemästäsi johonkin,tod.näk,se jää mieleesi pitkäksi aikaa.Voi jopa pahentua sekä ilmestyä kovin erilaisissa tilanteissa,mielentiloissa eteesi,mieleesi,uniisi.Toki sinun ei tarvitse tietää mitä on tapahtunut,vaan haet apua omaan näkemiseesi.
Olen minäkin nähnyt kuolleen ihmisen, mutta se on ihan eri asia mennä hyvästelemään lähiomainen ja vaikka se kuva tuleekin joskus silmien eteen, niin sehän on vain kaunis muisto.
Mutta sinun tapauksessa menisin juttelemaan jonkin ammattiauttajan kanssa, he kyllä tietävät!
MInäkin satuin kerran yhdelle onnettomuuspaikalle, jossa oli mies ihan verissään ja kuollut. Se "näky" kesti mulla pitkään, mutta siihen tarttee sitten vain hakea apua niin tietää miten asiaan suhtautua ja mitä ajatella, kun ja jos näkee edm. tapahtuman.
Voimia sinulle!
Kadun varmasti loppuelämäni että menin vuosi sitten vapaaehtoisesti katsomaan ystäväni kuollutta vastasyntynyttä. Luulin että olen vahva ja kestän sen näyn, mutta mitään hirveämpää ei ole kuin nähdä vasta pari päivää sitten elossa tuhissut terve pikkuprinsessa, arkussa makaamassa omaan potkupukuunsa puettuna. Vieläkin itkettää joka kerta kun se tulee mieleen. Toisaalta en tiedä oliko nmäyssä järkyttävämpää kaunis enkelivauva vai pohjatonta tuskaa huutava äiti ja isosisko...elämä on joskus niin, niin julmaa...Tuli tilanteen jälkeen sellainen olo, että minun ei olisi pitänyt olla siellä. Ystäväni ei tarvinnut tukeani, eikä kukaan muukaan. Miksi siis menin paikalle? Halusinko nähdä jotain ainutlaatuista? Oksettaa ajatus siitä että saatoin olla ajattelematon. Tuli sinne muitakin hautajaisvieraita. Tuli mieleen todellakin, että mitä hemmettiä me täällä tehdään?!? Halutaanko saada joku extreme-kokemus, aito kauhukabinetti tai jotain. En ole puhunut aiemmin tuntemuksestani kenellekään, koska se on toisarvoista tragedian rinnalla. SE lapsi oli niin epätodellisen näköinen, kuin porsliininukke...:(
Siskon tyttö kuoli-siitä on jo aikaa- oli reilun vuoden... En ehtinyt nähdä montaakaan kertaa; asuttiin eri paikoissa. Jo alun pitäen oli selvää että kuolema tulisi..tyttö ei ollut terve.. Jäi vaivaamaan ikuisesti kun en mennyt tapaamaan tyttöä kun sisko pyysi - sitten en enää ehtinyt..
Hautajaiset, pieni valkea arkku ja siskon maailma palasina... En ymmärtänyt sitä ennen kuin tänä syksynä sain pojan. Nyt tiedän miten valtava on menettämisen pelko... Suru ei häviä mutta sen kanssa oppii elämään.
Joten ala sitten ainakaan surffaile liikaa webissa...parillakin saitilla on todella inhottavan nakoisia kuolleita....
Myos minua vaivaavat nyt nuo puoliksi madantyneet ihmisraadot...