Totesin taas aamulla rakastavani itseäni aikalailla ja aion lisätä tätä rakkauden tunnetta joka hetki kaikissa tilanteissa. Olen todella itseäni rakastava ihminen, näin voin vaan nöyrästi todeta. Kun tunne on voimakkaimmillaan haluan auttaa kaikkia ympärillä olevia aina hiukan enemmän ja löytää uusia keinoja toteuttaa rakkaudellisuuttani. Monesti en saa ollenkaan hyvää palautetta ja silloin voin vain todeta tämän tapauksen elävän omaa tilannettaan. Ehkä vaikeaakin, eikä hänellä siinä hetkessä ollut energiaa ja asennetta enempään. Ehkä joskus toiste sitten.
Onneksi voin itselleni todeta olevani kovin vajavainen ja siksi aina hetkittäin palaan erottelemaan tuntemuksistani itserakkauden ja itsekkyyden välistä eroa. Sitä työtä teen hautaan asti muun itseni rakastamisen ohella. Kuolohan meitä kaikkia odottaa, huomenna, vuoden päästä tai 20 vuoden päästä. Olen kaiken lisäksi onnekas kun en vielä sitä tiedä.
-rakastamisiin

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.