"Nyt lapsiperheet saavat isän kädestä"
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini otti tänään kantaa valtion rakenneuudistukseen. Soinin mielestä Suomi tarvitsee ennen kaikkea uudistuksia, eikä pitkiä leikkauslistoja.
”Hallitus on menettänyt uskonsa Suomeen ja suomalaiseen työhön. Kun nyt olisi pitänyt keksiä keinoja, joilla saadaan talous käännettyä kasvuun, hallitus keskittyy leikkauslistoihin ja julkisen sektorin alasajoon”, Soini pauhasi.
Soinin mukaan rakenneuudistussuunnitelmassa ei ole edellytyksiä talouskasvulle ja hän kritisoi rankasti muun muassa kotihoidontuen leikkauksia.
”Hallitus myy sitä kestävyysvajeen umpeenkuromisena, mutta kun ministeriön taustamuistiota lukee, selviää, että kotihoidontuen leikkaus lisää kustannuksia yli 100 miljoonalla! Pisteenä iin päälle olette nyt päättäneet korottaa päivähoitomaksuja. Lapsiperheet saavat kuritusta oikein isän kädestä”, Soini jyrähti.
”Lisäksi hallitus aikoo säästää 300 miljoonaa euroa leikkaamalla vanhusten pitkäaikaisten hoitopaikkojen määrää. Vanhainkotien ja terveyskeskusten vuodeosastojen vähentäminen ei kuitenkaan ratkaise mitään, jos kokonaisuutta ei osata ottaa huomioon”, Soini kommentoi.
Lisäksi Soini syytti puheenvuorollaan hallitusta yrittäjien unohtamisesta.
”Teidän rakennepaketissanne ei mainita yrittäjyyttä lainkaan, lukuun ottamatta vanhoja virsiä yritysrahoituksesta. Miten tämä on mahdollista? Meillä on yrittäjäpuolueen puheenjohtaja pääministerinä eikä sanaakaan yrittäjyydestä? Lähdette kiertueelle kuuntelemaan yrittäjiä nyt kun kaikki päätökset on tehty. Kuinka te kehtaatte? Ja kyllähän te kehtaatte!”

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.