Nop.rajoitusten kirjaimellinen noudattaminen

Kerronpa kuinka se ihmismieli reagoi tilanteeseen, jolloin mulla oli kahdet sakot vetämässä, ei siis ollut varaa kolmansiin.
Päätin ruveta noudattamaan nopeusrajoituksia KIRJAIMELLISESTI. Mitä se siis tarkoitti, missäänhän ei sanota, että nopeudet on säädettävä hitaasti esim 100'sta 80'iin. Niinpä siis juuri merkin kohdalla tein nopeudenmuutoksen nopealla jarrutuksella. Lisäksi tsekkasin nopeusmittarini ja ajoin täsmälleen todellisen nopeuden mukaan.
Mitä tästä seurasi? Siitä seurasi ensinnäkin se, että perääni kertyi jatkuvasti pitkä letka, mitä ei ollut tapahtunut juurikaan aikaisemmin, olin hyvin usein siis letkan vetäjä. Lisäksi nopeudenmuutokseni aiheuttivat ymmärrettävästi melkoista hämminkiä takana ajavissa autoissa. Muutaman kerran meinasin saada naapurin takaluukusta sisään.
Mitä opimme tästä, v..tuuntunut ihminen liikenteessä on arvaamaton. Järkeväkin ihminen alkaa toimia primitiivireaktioilla, kun sitä tarpeeksi härnätään.
6903
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

sen, että suurin osa ihmisistä on tyhmiä.
Vaik'eivät noudattaisi nopeusrajoituksia, niin älykäs ihminen osaa pitää turvavälin.

Olen tullut pitkän elämäni siihen tulokseen, että alle 120 ÄO:n omaavat ihmiset tulisi lopettaa, tai lähettää vankileirille Ahvenanmaalle.

Terv. Mensan jäsen

Äänestä
  • Kahden sakon maksaneena noudatan orjallisesti oikeata nopeutta ja niin huomaan että sinne taakse kasvaa jono.Mitä sitten ajakoot myös ne oikeata nopeutta.Kyllä siihen tottuu että liikennemerkkejä tulee katsottua paremmin ja nopeus osuu oikeaan useammin.Mihin helvettiin tää viesti joutuu kun ei mene oikeaan osoitteeseen vastaan noudatan oikeata nopeutta liikenne palstalle

    Äänestä

  • Näköjään palomuurini toimii niin hyvin että karsii omat viestitkin hunnin vit......uuun

    Äänestä

Oikeassa olet: vittuuntunut kuljettaja on liikentessä arvaamaton. Minä hiljennän vauhdin rauhallisesti, ei jarrua, kiiihdytän rivakasti, ja aina ja vain merkin kohdalla. Taitaa v-tuttaa joitakin.

Äänestä

>Mitä opimme tästä, v..tuuntunut ihminen liikenteessä on arvaamaton.

Lisäksi sen että sinulla on edelleen asenneongelma. Jos joku lankeaa houkuttelemaasi perämälliin ja tilanne riistäytyy käsistäsi, tulee ehkä pari uhria, niin tunnetko olevasi voittaja? Äkkijarrutus on tarpeeton koska voit löysätä kaasupoljinta hyvissä ajoin. Nopeusrajoitus ei ole ainoa sääntö mitä täytyy noudattaa.

Äänestä
  • aai mikä se toinen on...kerro kun mä ei tietä %

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lasse kirjoitti:

Kerronpa kuinka se ihmismieli reagoi tilanteeseen, jolloin mulla oli kahdet sakot vetämässä, ei siis ollut varaa kolmansiin.
Päätin ruveta noudattamaan nopeusrajoituksia KIRJAIMELLISESTI. Mitä se siis tarkoitti, missäänhän ei sanota, että nopeudet on säädettävä hitaasti esim 100'sta 80'iin. Niinpä siis juuri merkin kohdalla tein nopeudenmuutoksen nopealla jarrutuksella. Lisäksi tsekkasin nopeusmittarini ja ajoin täsmälleen todellisen nopeuden mukaan.
Mitä tästä seurasi? Siitä seurasi ensinnäkin se, että perääni kertyi jatkuvasti pitkä letka, mitä ei ollut tapahtunut juurikaan aikaisemmin, olin hyvin usein siis letkan vetäjä. Lisäksi nopeudenmuutokseni aiheuttivat ymmärrettävästi melkoista hämminkiä takana ajavissa autoissa. Muutaman kerran meinasin saada naapurin takaluukusta sisään.
Mitä opimme tästä, v..tuuntunut ihminen liikenteessä on arvaamaton. Järkeväkin ihminen alkaa toimia primitiivireaktioilla, kun sitä tarpeeksi härnätään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu