ev.lut. kirkkoomme?
1600-luku, puhdasoppisuuden aika Suomen kirkossa, oli lujien otteiden aikaa. Kirkon suurtyö, kansan opettaminen kirjalle ja Vähä-Katekismuksen pänttääminen suomalaisiin kalloihin ei suinkaan sujunut pelkillä lempeillä kehotuksen sanoilla, sillä suomalaisten kallot ovat aina olleet kovat.
Tehtävän hoitaminen vaati kovaa kuria siinä koulussa, jonka muodosti koko maa, ja jonka ylimpinä koulumestareina toimivat piispat. Niinpä voidaankin sanoa, että Isak Rothavius palautti kirkkokurin, Juhana Gezelius vanhempi opetti kristinopin Vähä-Katekismuksen ulkoluvun kautta, ja Gezelius nuorempi sisälukutaidon.
Vähäisempien koulumestareiden - pappien - avulla koulu ulottui maan jokaiseen soppeen, sillä kinkerit olivat se koettelemus kaukaistenkin kyläkuntien asukkaille, josta he eivät päässeet yli eikä ympäri, sinne oli mentävä ja siellä taitonsa osoitettava.
Kuri oli muutenkin hyvin ankara. Mikko Juva luonnehtii tätä aikaa hyvin mielenkiintoisella tavalla todeten, että yhteisö - kyläyhteisö, samoin seurakuntayhteisö - oli tuohon aikaan hyvin kiinteä. "Tottelemattomuus Jumalaa kohtaan oli kauhistava ennen muuta sen takia, ettei sen tuottama turmio rajoittunut ainoastaan synnintekijään itseensä vaan ulotti vaikutuksensa laajalti ympäristöön.
Rankaisematon rikos vaati sovitusta ja veti näin Jumalan vihan sen kylän, pitäjän ja maakunnan yli, missä se oli suoritettu. Toisaalta jumalinen ja hyvä elämä toi mukanaan siunauksen koko maalle: suotuisat ilmat, hyvän vuodentulon ja maanrauhan. Näin saarnattiin kirkoissamme, näin opetettiin kinkereillä ja näin myös kansa uskoi".
Kirkossa tuli käydä joka sunnuntai ja ripillä 2-3 kertaa vuodessa. Ellei niin tehnyt, se oli synti, ja mikään synti ei ollut yksityisasia. Siitä johtui että yhteisön painostus synnintekijää ja jumalisuuden laiminlyöjää kohtaan saattoi olla erittäin ankara. Kun myös taikausko oli niitä suurimpia syntejä, joka piti juurittaa Suomen kansasta, saattaa tältä pohjalta käsittää miksi toimenpiteet taikauskoa vastaan - pahimpana muotona noitavainot - saattoivat muodostua niin ankariksi.
Tosin oikeudenkäynnit noidiksi epäiltyjä vastaan suoritettiin maallisen oikeuden puolella, mutta kirkonmiehet piispoja myöten antoivat niille tukensa.
Kun näin monet tehtävät järjestyksen ja oikean opin säilymiseksi sitoivat kirkonmiesten ajan ja huomion, saattaa ymmärtää, että toisella taholla koettiin puutetta. Kun pappi saarnassaan puhui Odysseuksen suuresta kärsivällisyydestä kristityille esikuvana, tai koetti lakitieteeseen vedoten todistaa oikeaksi luterilaista vanhurskauttamisoppia, saattoi monikin kuulija kokea saarnan puisevaksi.
Kun opin hallitseminen tuli pääasiaksi, jäi sydämen hartaus sivuseikaksi. Monet sielut tunsivat nälkää, ja tunnettiin tarvetta omakohtaisempaan uskonkokemukseen. Maaperä herätysliikkeitten syntymiselle alkoi olla valmis.
Onko sinulla sydämmessäsi hartaus vai onko se jäänyt tai jäämässä oppien ja oppiriitojen alle?
1600-luku, puhdasoppisuuden aika Suomen kirkossa, oli lujien otteiden aikaa. Kirkon suurtyö, kansan opettaminen kirjalle ja Vähä-Katekismuksen pänttääminen suomalaisiin kalloihin ei suinkaan sujunut pelkillä lempeillä kehotuksen sanoilla, sillä suomalaisten kallot ovat aina olleet kovat.
Tehtävän hoitaminen vaati kovaa kuria siinä koulussa, jonka muodosti koko maa, ja jonka ylimpinä koulumestareina toimivat piispat. Niinpä voidaankin sanoa, että Isak Rothavius palautti kirkkokurin, Juhana Gezelius vanhempi opetti kristinopin Vähä-Katekismuksen ulkoluvun kautta, ja Gezelius nuorempi sisälukutaidon.
Vähäisempien koulumestareiden - pappien - avulla koulu ulottui maan jokaiseen soppeen, sillä kinkerit olivat se koettelemus kaukaistenkin kyläkuntien asukkaille, josta he eivät päässeet yli eikä ympäri, sinne oli mentävä ja siellä taitonsa osoitettava.
Kuri oli muutenkin hyvin ankara. Mikko Juva luonnehtii tätä aikaa hyvin mielenkiintoisella tavalla todeten, että yhteisö - kyläyhteisö, samoin seurakuntayhteisö - oli tuohon aikaan hyvin kiinteä. "Tottelemattomuus Jumalaa kohtaan oli kauhistava ennen muuta sen takia, ettei sen tuottama turmio rajoittunut ainoastaan synnintekijään itseensä vaan ulotti vaikutuksensa laajalti ympäristöön.
Rankaisematon rikos vaati sovitusta ja veti näin Jumalan vihan sen kylän, pitäjän ja maakunnan yli, missä se oli suoritettu. Toisaalta jumalinen ja hyvä elämä toi mukanaan siunauksen koko maalle: suotuisat ilmat, hyvän vuodentulon ja maanrauhan. Näin saarnattiin kirkoissamme, näin opetettiin kinkereillä ja näin myös kansa uskoi".
Kirkossa tuli käydä joka sunnuntai ja ripillä 2-3 kertaa vuodessa. Ellei niin tehnyt, se oli synti, ja mikään synti ei ollut yksityisasia. Siitä johtui että yhteisön painostus synnintekijää ja jumalisuuden laiminlyöjää kohtaan saattoi olla erittäin ankara. Kun myös taikausko oli niitä suurimpia syntejä, joka piti juurittaa Suomen kansasta, saattaa tältä pohjalta käsittää miksi toimenpiteet taikauskoa vastaan - pahimpana muotona noitavainot - saattoivat muodostua niin ankariksi.
Tosin oikeudenkäynnit noidiksi epäiltyjä vastaan suoritettiin maallisen oikeuden puolella, mutta kirkonmiehet piispoja myöten antoivat niille tukensa.
Kun näin monet tehtävät järjestyksen ja oikean opin säilymiseksi sitoivat kirkonmiesten ajan ja huomion, saattaa ymmärtää, että toisella taholla koettiin puutetta. Kun pappi saarnassaan puhui Odysseuksen suuresta kärsivällisyydestä kristityille esikuvana, tai koetti lakitieteeseen vedoten todistaa oikeaksi luterilaista vanhurskauttamisoppia, saattoi monikin kuulija kokea saarnan puisevaksi.
Kun opin hallitseminen tuli pääasiaksi, jäi sydämen hartaus sivuseikaksi. Monet sielut tunsivat nälkää, ja tunnettiin tarvetta omakohtaisempaan uskonkokemukseen. Maaperä herätysliikkeitten syntymiselle alkoi olla valmis.
Onko sinulla sydämmessäsi hartaus vai onko se jäänyt tai jäämässä oppien ja oppiriitojen alle?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Tämä on todelista minää ja uskoani, näin saan rauhan sydämmeeni. Minun kirkkoni on yksi pieni kallio suurten vesien äärellä, siellä minä juttelen Jumalani kanssa ja siellä minä saan rauhan sielulleni. Minun seurakuntani on koko kristitty maailma ihmisineen, ei kirkkoineen. Luterilaiset, katoliset ja ortodoksiset ja kaikki maailman ihmiset ovat Jumalan silmien alla tasavertaisia, näin minä uskon.
Aina on ollut ihmisiä, jotka uskovat ankaruudella voitettavan ihmisiä omaan leiriin. Dostojevski on kuvannut saman näin: "Tulkaa ja kumartakaa meidän Jumalaamme tai me tulemme ja tapamme teidät."
Lauseen ironia on rankka, koska se puree suoraan opetuksen ytimeen - yrität opettaa jotain josta et itse pysty pitämään kiinni.
Myös tuo 1600-luvun yhteiskunta oli maailma, jossa esivallan kuri näytteli toista roolia kuin nykydemokratiassa. Ylipäätään väkivallan osuus arjessa, väkivaltakoneiston yhteiskunnan muodostumisessa, oli paljon nykyistä suoraviivaisempaa. Se oli auktoriteettien maailmaa niin kirkossa kuin kylissä. Ja esivallalle alisteinen kansa oli tietämätöntä ja siksi pelokasta.
Yhteistä omalle ja 1600-luvulle voidaan löytää vain siitä, että nykyajallakin kirkon tulee sopeutua yhteiskunnan elämisen tyyliin, mutta siten ettei se itse unohda opetuksensa ydintä. Pelottelu, syrjintä, sortaminen - niitä kirkossa ei saa olla, siinä joka opettaa ihmisen rakastamista.
Kirkon tulisi myös sovittaa kielenkäyttönsä niin, etteivät papit saarnatessaan joutuisi palaamaan yhteiskuntaan, jota kuulijat eivät ymmärrä ilman historiankirjan lukemista. Kirkon kielen kuvasto on usein vanhaa, mutta se joka on löytänyt evankeliumeista uskon puhtaan sanoman, osaa sovittaa sen myös oman aikamme kieleen.
Kieltäminen, vaatiminen, pakottaminen, käskeminen, kaikenlainen ehdottomuus tuhoaisi kirkon itsensä. Jos viesti on ole kanssamme tai kuole - niin se joka kuolee on kirkko.
Uuspietismiä on mm. Kansanlähetyksessä.
Mm. Hedberg edustaa evankelisuutta. Evankelisuus on kritisoinut voimakkaasti pietismiä. (Perinteinen) evankelisuus pitäytyy Raamatun sanaan. Luottaa siihen Jumalan sanana.
Kunhan vaan Raamatun paikkoja.
En tiedä liittyvätkö aiheeseen.
Ilm.
21:
// 7. Joka voittaa, on tämän perivä, ja minä olen oleva hänen Jumalansa, ja hän on oleva minun poikani.
8. Mutta pelkurien ja epäuskoisten ja saastaisten ja murhaajien ja huorintekijäin ja velhojen ja epäjumalanpalvelijain ja kaikkien valhettelijain osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa; tämä on toinen kuolema." //
Ilm. 22:
// 6. Ja hän sanoi minulle: "Nämä sanat ovat vakaat ja todet, ja Herra, profeettain henkien Jumala, on lähettänyt enkelinsä näyttämään palvelijoilleen, mitä pian tapahtuman pitää. //
// 18. Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan;
19. ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu. //
Ilm.1:
// 1. Jeesuksen Kristuksen ilmestys, jonka Jumala antoi hänelle, näyttääkseen palvelijoillensa, mitä pian tapahtuman pitää; ja sen hän lähettämänsä enkelin kautta antoi tiedoksi palvelijalleen Johannekselle,
2. joka tässä todistaa Jumalan sanan ja Jeesuksen Kristuksen todistuksen, kaiken sen, minkä hän on nähnyt.
3. Autuas se, joka lukee, ja autuaat ne, jotka kuulevat tämän profetian sanat ja ottavat vaarin siitä, mitä siihen kirjoitettu on; sillä aika on lähellä! //
// 5. ja Jeesukselta Kristukselta, uskolliselta todistajalta, häneltä, joka on kuolleitten esikoinen ja maan kuningasten hallitsija! Hänelle, joka meitä rakastaa ja on päästänyt meidät synneistämme verellänsä
6. ja tehnyt meidät kuningaskunnaksi, papeiksi Jumalalleen ja Isälleen, hänelle kunnia ja voima aina ja iankaikkisesti! Amen.
7. Katso, hän tulee pilvissä, ja kaikki silmät saavat nähdä hänet, niidenkin, jotka hänet lävistivät, ja kaikki maan sukukunnat vaikeroitsevat hänen tullessansa. Totisesti, amen.
8. "Minä olen A ja O", sanoo Herra Jumala, joka on ja joka oli ja joka tuleva on, Kaikkivaltias.
9. Minä, Johannes, teidän veljenne, joka teidän kanssanne olen osallinen ahdistukseen ja valtakuntaan ja kärsivällisyyteen Jeesuksessa, minä olin Jumalan sanan ja Jeesuksen todistuksen tähden saaressa, jonka nimi on Patmos.
10. Minä olin hengessä Herran päivänä, ja kuulin takaani suuren äänen, ikäänkuin pasunan äänen,
11. joka sanoi: "Kirjoita kirjaan, mitä näet, ja lähetä niille seitsemälle seurakunnalle, Efesoon ja Smyrnaan ja Pergamoon ja Tyatiraan ja Sardeeseen ja Filadelfiaan ja Laodikeaan".
12. Ja minä käännyin katsomaan, mikä ääni minulle puhui; ja kääntyessäni minä näin seitsemän kultaista lampunjalkaa,
13. ja lampunjalkain keskellä Ihmisen Pojan muotoisen, pitkäliepeiseen viittaan puetun ja rinnan kohdalta kultaisella vyöllä vyötetyn.
14. Ja hänen päänsä ja hiuksensa olivat valkoiset niinkuin valkoinen villa, niinkuin lumi, ja hänen silmänsä niinkuin tulen liekki;
15. hänen jalkansa olivat ahjossa hehkuvan, kiiltävän vasken kaltaiset, ja hänen äänensä oli niinkuin paljojen vetten pauhina.
16. Ja hänellä oli oikeassa kädessään seitsemän tähteä, ja hänen suustaan lähti kaksiteräinen, terävä miekka, ja hänen kasvonsa olivat niinkuin aurinko, kun se täydeltä terältä paistaa.
17. Ja kun minä hänet näin, kaaduin minä kuin kuolleena hänen jalkojensa juureen. Ja hän pani oikean kätensä minun päälleni sanoen: "Älä pelkää! Minä olen ensimmäinen ja viimeinen,
18. ja minä elän; ja minä olin kuollut, ja katso, minä elän aina ja iankaikkisesti, ja minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet.
19. Kirjoita siis, mitä olet nähnyt ja mikä nyt on ja mitä tämän jälkeen on tapahtuva. //
// Mm. Hedberg edustaa evankelisuutta. Evankelisuus on kritisoinut voimakkaasti pietismiä. (Perinteinen) evankelisuus pitäytyy Raamatun sanaan. Luottaa siihen Jumalan sanana. //
Sanottakoon vielä, ettei jää epäselväksi.
Pietismikin varmastikin sanoo pitäytyvänsä Raamatun sanaan. Sitä en tahdo sanoa edellisellä kirjoituksellani, etteivät sanoisi pitäytyvänsä Raamattuun.
Evankelisuudessa kritisoitiin pietismin suhteen lähinnä sitä, että kehitettiin kaikenlaisia ihmisen keksimiä "portaita" joita tuli kulkea, jotta pääsi osalliseksi pelastuksesta... yms..
Tämä on hyvä:
// Lopuksi. Paavin sortovallan nyt lakattua ihmiset eivät enää haluakaan käydä ehtoollisella, vaan väheksyvät sitä. Tässä on jälleen syytä kovisteluun. Sen on kuitenkin tapahduttava niin, ettei ketään pakoteta uskoon tai ehtoolliselle. Emme saa myöskään antaa mitään määräystä ajasta tai paikasta. Sen sijaan meidän on saarnattava niin, että he ilman määräyksiämme kokoontuvat ja suorastaan vaativat meitä pappeja antamaan sakramentin. Tähän päästään sanomalla heille näin: Joka ei hakeudu ehtoolliselle eikä kaipaa sitä vähintään kerran tai neljästi vuodessa, se on vaarassa halveksia sakramenttia ja lakata olemasta kristitty. Hän on yhtä vähän kristitty kuin se, joka ei usko eikä kuule evankeliumia. Kristus ei nimittäin sanonut: "jättäkää se tekemättä" tai "väheksykää sitä", vaan "niin usein kuin te juotte, tehkää se" jne. Hän tahtoo, että se otetaan täysin todesta ja ettei sitä yhtään laiminlyödä eikä halveksita. Hän sanoo: "tehkää se". //
Sitä pidän huonona, että 1700-luvulla (?) tms. vaadittiin /pakotettiin ihmisiä kuulumaan kirkkoon. Ja jos tahtoi päästä naimisiin, piti käydä ehtoollisella.
Käsittääkseni jopa islamilainen Turkki antoi enemmän vapautta ihmisille. Ilmeisesti mm. juutalaiset pakenivat (kritillisestä Espanjasta tai Portugalista ?? jos oikein muistan) islamilaiseen Turkkiin, koska heitä ei hyväksytty toisaalla (??).
Rippi on nykypäivänä jäämässä unohduksiin. Toivoisin, että jälleen löytäisimme sen.
Se on suuri Jumalan lahja meille. Saamme kuulla synninpäästön, johon voimme luottaa niinkuin Jumala / Kristus taivaassa julistaisi sen meille.
Se on suuri lahja!
Jatkoa Vähästä katekismuksesta,
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/vähäkatekismus.html
-> (edellisen lainauksen jälkeen)
// Sakramentin vähätteleminen taasen on merkki siitä, ettei asianomaisessa ole ollenkaan syntiä, lihaa, Perkelettä, maailmaa, kuolemaa, vaaraa eikä helvettiä - toisin sanoen hän ei usko mihinkään niistä, vaikka on hyvinkin korviaan myöten niihin vajonnut ja kaksinkertaisesti Perkeleen oma. Hän ei myöskään tarvitse lainkaan armoa, elämää, paratiisia, taivasten valtakuntaa, Kristusta, Jumalaa eikä mitään hyvää. Jos hän nimittäin uskoisi, että hänessä on noin paljon pahaa ja että hän tarvitsee noin paljon hyvää, hän ei tällä tavoin hylkäisi sakramenttia, joka auttaa hänet sellaisesta pahasta ja antaa hänelle niin paljon hyvää. Mitään lakia ei myöskään tarvittaisi hänen velvoittamisekseen käymään ehtoollisella, vaan itse hän sinne juoksisi ja kiiruhtaisi, itse pakottaisi itseään ja vaatimalla vaatisi sinua antamaan hänelle sakramentin. //
Pietismihän on kokemus kristillisyyttä. Ja kokemus kristillisyydelle näyttää tänä päivänä olevan selvästi kysyntää.
Pietismi on tosin perinteisesti askarrellut synnin ja evankeliumin kanssa. Välillä vielä sotkenut nämä kaksi lahjakkaasti keskenään.
Tarkoitan, että lain täyttämisestä on tullut evankeliumin ehto.
Nyky päivän kokemus kristillisyys ei ole perinteistä pietismiä. Enkä oikein tiedä, onko edes uuspietismiäkään, vaikka siellä näitä uusia tuulia puhalteleekin.
Nykypäivän kokemus kristillisyys on karismaattista.
Karismaattisuus on nyky päivänä IN.
Seurakunta saatetaan, jopa katsoa "kuolleeksi" ellei siellä ole karismaattisia ilmiöitä.
Tälläinen liikehdintä ei paljoa askartele lain ja evankeliumin kanssa.
Itse en oikein tälläistä "sydemen" hartautta ymmärrä, enkä sulata.
Itselleni veren evankeliumi on parasta kuultavaa. Syntinen kaipaa kuulla sellaista.
Mutta jos tälläistä ei jostain syystä kuule tai ei kaipaa kuulla, niin jollakinhan sydämen tyhjyys on paikattava.
Mutta enpä sano, että tämänpäivän kokemushakuisuus olisi oikeaa täytettä sydämen tyhjyyteen.
mieleen seuratessani eräiden kristillisten yhteisöjen äärimmäisiä toimenpiteitä oppiin vedoten toisiaan vastaan.
Saamme varmaankin olla kiitollisia historian pietismistä. Osaisimmeko muutoin edes lukea.
Jotenkin nykyinen meno vaan muistuttaa jonkinlaisista noitavainoista jossa varsinaisella kristillisellä rakkaudella ei juurikaan ole sijaa.
Kuinka kristillistä on taistella kasteen oikeasta rituaalisesta muodosta tai naisten pappeudesta ym. varsinaiseen uskoon vaikuttamattomasta asiasta.
Aikanaan opin hallitsemisen tultua pääasiaksi, jäi sydämen hartaus sivuseikaksi. Monet sielut tunsivat nälkää, ja tunnettiin tarvetta omakohtaisempaan uskonkokemukseen. Maaperä herätysliikkeitten syntymiselle alkoi olla valmis.
Taas näyttää kaikenlaiset karismaattiset liikkeet olevan pop. Henkilökohtaisesti minua epäilyttää, ettemme kykene viemään tai emme edes pitämään sanomaa mikäli jalkamme ovat kovasti irti maasta.
Tarvitsemme muutakin Raamatusta kuin ilmestyskirjaa.
Oikean opin vaaliminen ilman uskoa lienee aivan turhaa.
Mutta eikö oikean opin vaaliminen ole uskolle, kuin suojaava muuri eksymistä ja eksytystä vastaan.
Juuri tälläisen takia on minun ymmärrykseni mukaan mm. uskontunnustukset.
Ja mitä hienosyisemmäksi harhat/toisinajattelu on käynyt, sitä tarkemmaksi on jouduttu uskonntunnustuksetkin laatimaan.
Käsitykseni mukaan eivät apostolit ja kirkon ajattelijat ole turhaan näitä asioita vatvoneet.
Sillä vaikka tavalliset uskovaiset eivät välttämättä teologian hienouksista ja koukeroista välitä, niin se on kai tunnustettava, että oppi vaikuttaa käytäntöön.
Oppi vaikuttaa siis uskovan käytännön elämään.
Uskova oman Raamatun lukunsa lisäksi kuuntelee saarnaajaa ja vastaa siihen "aamen".
Ja ellei saarna mennyt kuuroille korville, niin kuulija panee Sanan käyttöönsä.
Ja vaikkei kuulija teologian kiemuroista ymmärräkkään, niin saarnaaja saattaa ymmärtää.
Ja taitava saarnaaja laittaa tietämyksensä ja taitonsa peliin ja tekee saarnasta kuulijoille ymmärrettävän.
Näin on palattu teologian monimutkaisista kiemuroista kuulijan tasolle ja tarkaavainen kuulija ei pidä lamppuaan vakan alla. Vaan se todennäköisesti vaikuttaa hänen elämäänsä ja ehkäpä muidenkin. Tosin saarna saattaa olla ympäripyöreä ja sisällyksetön. Se saattaa olla myös täynnä rakkaudettomuutta.
Siis saarnaaja ammentaa Sanan lähteestä ja jos on hapatetta, niin se saattaa hapattaa "sydämen hartaudenkin".
Ja sydämestä elämä lähtee. Sitä on varjeltava ja siitä on pidettävä huolta.
Ja jos joku on huolissaan tälläisen "sydämen hartauden" hoitamisen vuoksi, niin onko sellaisessa jotakin moitittavaa?
Jotkut tosin tulkitsevat huolen tälläisestäkin rakkaudettomuudeksi.
Sillä kaikenlaista pitäisi nykyään suvaita "rakkauden" nimissä.
// Jotenkin nykyinen meno vaan muistuttaa jonkinlaisista noitavainoista jossa varsinaisella kristillisellä rakkaudella ei juurikaan ole sijaa.
Kuinka kristillistä on taistella kasteen oikeasta rituaalisesta muodosta tai naisten pappeudesta ym. varsinaiseen uskoon vaikuttamattomasta asiasta. //
Innokkaimmille naispappeuden kannattajille tämä naispappeus-oppi on niin tärkeä, että kaikki vanhakantaiset tulisi saada ulos kirkosta. Miksei vanhakantaisia voi hyväksyä kirkkoon vaan heidät tahdotaan heittää ulos? Miksi tämä naispappeusasia on naispappeuden kannattajille NIIN tärkeä, että vanhakantaiset (ne jotka tahtovat elää vakaumuksensa mukaisesti) eivät saa olla edes kirkossa, heitä ei vihitä papeiksi (erillisvihkimykseen ei suostuta), eivätkä vanhakantaiset kovin paljoa saa järjestää jumalanpalveluksia Suomen ev.lut kirkon tiloissa (?).
Koko aiempi 2000-vuotinen kristillinen kirkko eli kaikki edelliset sukupolvet julistetaan harhaoppisiksi innokkaimpien naispappeuden kannattajien taholta. Vanhakantaiset tahdotaan ulos kirkosta.
Demokratialla päätetään, että mikä on Jumalan sanaa. Raamattu ei ole enää ainut "ilmoituksen lähde". Myös esim. homoliitot voidaan hyväksyä tällä samalla periaatteella.
Naispappeus on Jumalan käsky. Eivät esim. kymmenen käskyä muutu. Naispappeus ei ole ehdonvallan asioihin kuuluva asia, vaan se (miespappeus) on Jumalan määräämä asia.
(Kirja: "Herran käsky", toim. Anssi Simojoki)
Tässä on hiukan tekstiä rakkauden alaan ja uskon alaan jaottelusta.
En ole vielä löytänyt oikein kovin hyvää tekstiä tähän liittyen. Tässäkin tekstissä vain viitataan tuohon aihepiiriin.
Kirja: Turhentuuko uskonpuhdistus?
toim. Timo Laato ja Simo Kiviranta
Teksti voi olla hieman irrallinen, koska tästä pitäisi kirjoittaa vähän laajemmin. Enkä kaikkea näistä teksteistä täysin itsekään ymmärrä.
Joitakin ajatuksia kuitenkin, s 193-194:
// Pappisviran avaamista naisille Mannermaa pyrki uudessa tilanteessa perustelemaan lain ja evankeliumin erotuksella. Mahdollisimman lyhyesti ilmaistuna hänen esityksensä rakentui seruaavalle päättelylle: Laki kuuluu rakkauden alaan. Se on muuttuvaista. Evankeliumi taas kuuluu uskon alaan. Se on muuttumatonta. Paavalin virkaa koskevat käskyt ja kiellot (varsinkin 1.Kor.14:33b-38 ja 1.Tiim.2:11-15) eivät välitä evankeliumia. Siispä ne kuuluvat lain piiriin. Siten ne ovat edelleen muutettavissa, jos ja kun ne eivät (enää) palvele rakkauden periaatetta. Nykyiset olosuhteet huomioiden pappisviran avaaminen naisille vaikuttaa suorastaan välttämättömältä rakkauden periaatteen noudattamiseksi. //
Tuolla jaotteluperiaatteellahan voidaan hyväksyä myös homoliitot kirkossa (?). Sehän on täysin Jumalan sanan ja tahdon vastainen asia. Laki hyljätään.
Jatkoa kirjasta:
// Mannermaalle vastasi silloinen kirkkoherra ja kirkkotaistelija A. Simojoki. Voimatta tai edes tarvitsematta tässä yhteydessä puuttua kaikkiin yksityiskohtiin heidän pitkässä keskustelussaan nostan siitä esille kaksi mielestäni keskeisintä ajatusta. Etsiessään syitä entisen taistelutoverinsa rintamakarkuruuteen Simojoki päättyy vastineissaan varsin merkittäviin tuloksiin. Hän toteaa yhteiseksi nimittäjäksi ns. Ilkko I-seminaarissa hyväksytyn kannanoton kirkollisen viran jumalallisesta asetuksesta. Pappisviran avaaminen naisille merkitsisi ja merkitsee kuitenkin, että
1) viran säätämykseltä puuttuu "silloin sanassa oleva pelastushistoriallinen muoto"
2) viran oikeudellinen puoli syrjäytetään.
Tuntuu kerrassaan uskomattomalta! Kylmät väreet kulkevat pitkin selkää, kun muistaa, että tarkalleen samat puutteet nousivat esille Mannermaan vanhurskauttamisopissa. ... //
Aiemmin kirjassa viitattiin samantapaisiin asioihin kun Mannermaan vanhurskauttamisoppia selvitettiin. Jotenkin tähän tapaan:
1) Hän ei korosta favorin ("puolesta" tms.) ensisijaisuutta suhteessa donumiin ("lahja") eli hän sivuuttaa (lähes kokonaan) Kristuksen pelastushistoriallisen merkityksen vanhurskauttamisessa.
2)Hän vierastaa Yksimielisyyden ohjeen forenssista aspektia eli hän ei (täysin) käsitä vanhurskauttamisen oikeudellista luonnetta.
Jatkoa Turhentuuko uskonpuhdistus -kirjasta:
// ... Kylmät väreet kulkevat pitkin selkää, kun muistaa, että tarkalleen samat puutteet nousivat esille Mannermaan vanhurskauttamisopissa. Hän sivuuttaa Kristuksen pelastushistoriallisen merkityksen ja vierastaa vanhurskauttamisen oikeudellista luonnetta. Niin tosi kurjalta lääkkeeltä kuin jälkiviisaus yleensä maistuu, täytynee silti rehellisesti myöntää, että Mannermaan hiljainen "kypsyminen" kohti naispappeutta alkoi hänen vanhurskauttamisoppinsa kohtalokkaaksi koituneesta linjauksesta. Vielä tuolloin hän kuului Paavalin synodin eturivin teologeihin! Mutta ilmeisesti dos. E. Martikainen onnistui vihdoin ja viimein viettelemään Mannermaan mukaansa naispappeuden puolelle käyttäen hämmästyttävän taitavasti hyväkseen hänen heikkoutensa yhtymällä hänen vanhurskauttamisoppinsa tulkintaan ja johdattamalla sitten hänen mielensä aatokset perinteisen vakaumuksen kaidalta tieltä joustavien periaatteiden kiehtovaan maailmaan. (kirjaviite, E.Martikainen, Lain ja evankeliumin erottaminen luterilaisen ...). Siinä vaiheessa ei enää ollut mitään tehtävissä. Waterloo oli jo käyty. Tappion suuruudesta kertovat jotain ne epätoivoiset ja tuhoon tuomitut yritykset puolustaa omaa asemaa, jotka ajoittain todella vajosivat alas pohjamutiin.//
(Alaviitteessä kaksi esimerkkiä, joita en kirjoita tähän. Kirjasta voitte lukea...)
// Tavallista enemmän tragiikkaa keskustelussa pappisviran avaamisesta naisille riitti ihan loppuun saakka. Sehän päättyi Mannermaan ylistykseen hänen tutkimuksensa In ipsa fide Christus adest johdosta. Syvimmiltään kuitenkin juuri tuo kirja sinetöin kirkkomme epäapostolisen virkaratkaisun.
Näin olemme ajautuneet oikeastaan jonkin verran sivuun varsinaisesta aiheesta, jotta ymmärtäisimme, kuinka vanhurskauttamisoppiin "sisältyvät kaikki muut uskonoppimme kohdat". Päätökseksi toteiaisin: Chemnitzin tehtävänä 1500-luvulla oli yhdistää eripuraiset luterilaiset yhteisen tunnustuksen taakse. Olkoon hänellä sama tehtävä tänään! Silloin Mannermaan Luther-koulukunta uudistuu Yksimielisyyden ohjeen mukaisesti. Muussa tapauksessa se kokonaan lakkaa olemasta yhtä vähän Lutherin kuin luterilaisuudenkaan perikunta.//
Lain muuttumattomuudesta
(tunnustuskirjojen "lain kolmas käyttö"-kohdasta)
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/yo/t6.html
Lain muuttumattomuudesta:
// Oikea kristillinen oppi //
...
//6. Laki on siis yhä vielä yksi ja sama laki niin katuville kuin paatuneillekin, niin uudestisyntyneille kuin uudestisyntymättömillekin, sillä se on Jumalan muuttumaton tahto. //
Yleisesti pohdintaa yleisemmin lain kolmannesta käytöstä:
// Ero on kuuliaisuudessa eli pelkästään ihmisissä. Uudestisyntymätön tottelee lakia pakosta, vastahakoisena - ja niin täyttää lain vaatimuksia vielä uudestisyntynytkin, sikäli kuin hän on lihaa. Mutta uskova, sikäli kuin on uudestisyntynyt, tekee alttiisti ja vailla pakkoa sellaista, mitä ei mikään lain uhkaus ikinä saisi häntä tekemään. //
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/yo/6.html
Lain muuttumattomuudesta:
// Meidän on vältettävä jokaista virhetulkintaa, mikäli mahdollista, ja opetuksessa säilytettävä selvä ero lain tekojen ja Hengen vaikutusten välillä. Siksi on varsin tarkasti pidettävä mielessä, että aina puhuttaessa Jumalan lain mukaisista hyvistä teoista - nehän yksin ovat hyviä - "laki" merkitsee nimenomaan Jumalan muuttumatonta tahtoa, jonka mukaan ihmisten on elettävä. //
Yleisesti lain kolmanteen käyttöön liittyen:
// Siitä huolimatta on eroa teoilla ja teoilla, koska on olemassa eroa niitten ihmisten kesken, jotka koettavat noudattaa lakia ja Jumalan tahtoa. Uudestisyntymättömänä ihminen noudattaa lakia ja tekee tekoja käskystä, rangaistuksen pelosta tai palkan toivossa. Sellainen ihminen on yhä "lain alla"; pyhä Paavali käyttää hänen teoistaan nimitystä "lain teot", sillä hän on orjan tavoin lain pakkovallassa. Sellaiset ovat Kainin kaltaisia pyhimyksiä.
Mutta kun Jumalan Henki synnyttää ihmisen uudesti ja vapauttaa hänet laista, kun ihminen pääsee vapaaksi piiskurista ja Jumalan Hengen johdettavaksi, (Room. 8:14 silloin hän elää lakiin kirjatun Jumalan tahdon mukaisesti ja tekee kaiken alttiisti ja iloisesti, sikäli kuin hän on uudestisyntynyt. Niitä tekoja ei ole oikein sanoa lain teoiksi, vaan ne ovat Hengen tekoja eli hedelmiä; niissä vaikuttaa se mistä pyhä Paavali käyttää nimityksiä "mielen laki" (Room. 7:23 1 Kor. 9:21 Room. 6:14) ja "Kristuksen laki". Sellaiset ihmiset eivät Paavalin sanan mukaan ole enää lain vaan armon alla (Room. 8:2). //
Laista vielä.
// Laki tosin sanoo Jumalan tahtovan ja käskevän, että "meidän pitää uudessa elämässä vaeltaman". (Room. 6:4) Mutta laki ei anna voimaa eikä kykyä aloittaa eikä jatkaa sitä vaellusta. Sydämen uudistaa Pyhä Henki, joka annetaan ja vastaanotetaan evankeliumia saarnattaessa, ei lakia julistettaessa (Gal. 3:2, 14). Mutta Pyhä Henki käyttää sitten lakia uudestisyntyneiden opettamiseen. Kymmenestä käskystä hän näyttää heille, "mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista" (Room. 12:2) ja missä Jumalan edeltäpäin valmistamissa hyvissä teoissa heidän tulee vaeltaa (Ef. 2:10). Pyhä Henki kehottaa heitä siihen; ja kun he lihan tähden ovat laiskoja, velttoja ja vastahakoisia, hän nuhtelee heitä lain sanalla. Hänellä on samalla kertaa (1 Sam. 2:10) kaksi virkaa: hän surmaa ja tekee eläväksi, vie helvettiin ja tuo sieltä jälleen pois. Hänen tehtävänään ei ole van lohduttaminen vaan myös syyttäminen, niin kuin on kirjoitettu: (Joh. 16:8) "Kun Pyhä Henki tulee, niin hän näyttää maailmalle (johon vanha Aadam kuuluu) todeksi synnin, vanhurskauden ja tuomion." Syntiä on kaikki mikä rikkoo Jumalan lakia. Pyhä Paavalikin sanoo:(2 Tim. 3:16) "Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi"; nuhteleminen on lain varsinainen tehtävä. Niin usein kun uskovat kompastelevat, Pyhä Henki käyttää lakia nuhtelemaan heitä, mutta sama Henki käyttää sitten pyhän evankeliumin saarnaa rohkaisemaan ja lohduttamaan heitä. //
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/yo/5.html
Laki ja evankeliumi
Muuttumattomuudesta
// Me uskomme opetamme ja tunnustamme yksimielisesti, että laki on varsinaisesti se oppi, joka ilmoittaa Jumalan vanhurskaan ja muuttumattoman ihmisluontoa, ihmisen ajatuksia, sanoja, ja tekoja koskevan tahdon. //
Muuta
// Laki osoittaa, millainen ihmisen tulisi olla kelvatakseen Jumalalle ja ollakseen hänelle mieluinen. Jumalan tahdon rikkojia se uhkaa Jumalan vihalla sekä ajallisilla ja iankaikkisilla rangaistuksilla. Oikein sanoo Luther lainhylkääjiä vastustaessaan: 55 "Kaikki mikä nuhtelee synnistä on lakia, jonka virkana on nuhdella synnistä ja opettaa tuntemaan syntiä" (Room. 3:20, Room. 7:7). Koska epäusko on kaikkein nuhdetta ansaitsevien syntien juuri ja lähde, lain tehtävänä on syyttää myös epäuskosta. //
Näiden piispojen toiminta tosin ei ollut pietististä, vaan ortodoksista. Luterilaisella ortodoksialla tarkoitetaan 1600-luvun aikakautta, jolloin oikea oppi ja sen painaminen kansan mieliin olivat kirkon tärkeimmät toimintapyrkimykset.
Pietismi taas edusti subjektiivisempaa, hengellisiä kokemuksia ja sydämen kristillisyyttä painottavaa, vähemmän opillista kristillisyyttä. 1600-luvun piispojen toimesta pietistit yritettiinkin pitää poissa Suomesta seurakuntarauhaa häiritsemästä.