TÄTÄ ON PELÄTTY, RAHASTUS MAAKUNNISTA

Paljon puhutulla kuntauudistuksella luodaan työkalut maakuntien rahastukseen keskusten hyväksi. Jotain linjanvedon luontoistakin uusi kriteeristö on tuonut: kaikki kolme pääkaupunkiseudun suurta kuntaa saavat reippaasti lisää, jos uudistus toteutuu. Myös Jyväskylä ja Oulu voittaisivat, Turulta taas lähtisi 31 miljoonaa ja Tampereeltakin 11 miljoonaa.
Häviäjiä olisivat monet sellaiset kunnat, joille valtionosuudet ovat erityisen tärkeitä. Sellaisia olisivat esimerkiksi Pelkosenniemi, Kinnula ja Merikarvia. Samoin menettäjiä olisivat myös Kemi, Keminmaa ja Kemijärvi.
Kun kuvaan kuuluu ministeri Virkkusenkin taas uhkaama valtionosuuksien yleinen leikkaus, voi uudistushankkeesta odottaa tulikivenkatkuista keskustelua. Syytä onkin, sillä laskelmat eivät tunnu toteuttavan aina kohtuullistakaan oikeudenmukaisuutta.
278
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ehdi enää, tulee vaalit väliin

Äänestä
  • kulkea vain yhteen suuntaa, Helsinkiin, sieltä se voidaan sitten sijoitta vaikka Venäjän sähköverkkoihin tai jätevesipuhdistamoihin..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ALKAA ! kirjoitti:

Paljon puhutulla kuntauudistuksella luodaan työkalut maakuntien rahastukseen keskusten hyväksi. Jotain linjanvedon luontoistakin uusi kriteeristö on tuonut: kaikki kolme pääkaupunkiseudun suurta kuntaa saavat reippaasti lisää, jos uudistus toteutuu. Myös Jyväskylä ja Oulu voittaisivat, Turulta taas lähtisi 31 miljoonaa ja Tampereeltakin 11 miljoonaa.
Häviäjiä olisivat monet sellaiset kunnat, joille valtionosuudet ovat erityisen tärkeitä. Sellaisia olisivat esimerkiksi Pelkosenniemi, Kinnula ja Merikarvia. Samoin menettäjiä olisivat myös Kemi, Keminmaa ja Kemijärvi.
Kun kuvaan kuuluu ministeri Virkkusenkin taas uhkaama valtionosuuksien yleinen leikkaus, voi uudistushankkeesta odottaa tulikivenkatkuista keskustelua. Syytä onkin, sillä laskelmat eivät tunnu toteuttavan aina kohtuullistakaan oikeudenmukaisuutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu