Maanpetturuudesta tulee yleensä isot tuomiot.
Meillä laitettiin demari nimet kassakaappiia,
" niitä ei saa katsoa " sanovat demarit.
Pohjois-Korea ilmoitti perjantaina teloittaneensa Pohjois-Korean toiseksi korkeimpana johtajana pidetyn Yang Song-thaekin. Jo aiemmin tällä viikolla kerrottiin, että hänet on erotettu tehtävistään.
Yang oli Pohjois-Koreaa hallitsevan Kim Jong-unin tädin mies. Hänen on katsottu auttaneen Kimiä tämän valtaannousussa sen jälkeen, kun Kimin isä ja edeltäjä Kim Jong-il kuoli joulukuussa 2011.
Pohjois-Korean virallinen uutistoimisto KCNA kertoi Yangin teloituksesta perjantaina. Sen mukaan hänet oli teloitettu torstaina.
Pohjois-Korea-analyytikoista harva odotti, että potkut saanut Yang teloitettaisiin. Hänet on aiemminkin erotettu tehtävistään kaksi kertaa, mutta hän on noussut takaisin.
Pohjoiskorealaiset viestimet kertoivat aiemmin, että Yangilta vietiin kaikki virat ja tittelit viime sunnuntaina hallitsevan puolueen johdon laajennetussa kokouksessa. Yangin kätyreineen väitettiin yrittäneen rakentaa oman ryhmittymän Pohjois-Koreaa hallitsevan puolueen sisälle.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Monet pitävät edelleen puolivaltiollisen yhtiön alueverkkoja kansallisomaisuutena, joka olisi pitänyt säilyttää suomalaisena.
"Fortumin kauppa hyvä uutinen
Mielipidepankki
13.12.2013 08:11
Fortum myi sähkövekkonsa hyvällä hinnalla ja yhtiön osingonmaksukyky parani olennaisesti. Luultavasti osa voitoista jaetaan suoraan osakkeenomistajille ja osa pannaan tuottavampiin investointeihin, mikä edelleen kasvattaa osingonmaksukykyä. Tästä hyötyy erityisesti Suomen valtio ja me veronmaksajat, koska valtio on Fortumin pääosakas. Se saa jo nykyisin puoli miljardia euroa vuodessa osinkotuloja Fortumista ja ny tehdyn kaupan jälkeen summa tulee suurella todennäköisyydellä nousemaan."
(Eka, Kansa, STS-Pankki jne) palveluksessa jossa osaamisen sijaan vaadittiin sopivaa jäsenkirjaa. No, punapääomalle kävi kuten kävi, joitain osia pelastettiin mm. KOP:n suojiin jottei demaripoliitikkojen pahimmat sumplimiset tulisi ilmi.
NYT TAAS SDP SUMPLAAMASSA HYVÄN OSAN YHTIÖSTÄ POIS
= sippi
Miksi taas nuo demarit päässeet asioita hoitamaan ?
valetelemalla
:::::::::::::::