Pelastetaan Suomi ja Eurooppa

Tavallinen ihminen voi tehdä asioiden eteen vielä paljonkin!

Voi toimia ns. kolmannen vaihtoehdon eteen, eli ajaa demokratiaa ja toimia sen eteen ilman oikeistolaista tai vasemmistolaista aatetta.

IPU - eli Itsenäisyyspuolue on kansanliikkeen omainen puolueryhmä, jossa on jäseniä kaikista perinteisistä ryhmittymistä, niin entisiä kokoomuksen kannattajia kuin entisiä vasureitakin. He ovat pureutuneet yhteiskunnan ongelmiin syvällisesti ja näkevät ettei ole paluuta entiseen vaan on mentävä eteenpäin ja kehitettävä demokratiaa uudelle tasolle. Osana toimivaa demokratiaa on itsenäinen päätäntävalta ja hajautetut pienet yksiköt, joissa päätösvalta on lähellä ihmistä.

EU on harvainvalta joka ajaa korporaatiovallan etua. Korporaatioiden etu on nykyinen hyperyhteiskunta, jossa yksittäinen ihminen on vain järjestelmän "tuotantoeläin" ja mitä paremmin ja pienemmin kuluin hän tuottaa, sen parempi korporaatioille ja suuryhtiöt omistavalle maailman talouseliitille.

Kreikassa pidettiin juuri taannoin mielenkiintoinen konferenssi josta ei paljon ole meillä uutisoitu. Aiheesta voi lukea täältä: http://ipu.fi/ateenassa-jarjstettiin-30-11-1-12-2013-kansainvalinen-konferenssi-velasta-kansallisesta-rahasta-ja-demokratiasta/
270
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=7&id=9331

Kilvenmaan yhteisö Kuoleman kylässä Alajärven liepeillä järjestää kolmen vuorokauden mittaiset ja varmasti unohtumattomat Uuden Vuoden Bileet Kotakankaan kauniissa talvisessa metsämaisemassa. Luvassa on mm. saunomista, chillailua ja tamppausta aina aamun saakka.


Kyllä Itsenäisyydelle -kansanliike
13. joulukuuta
Kilvenmaassa juhlitaan huolella vuodenvaihteessa - tervetuloa!

Äänestä

Mukana ollaan, siellä tavataan,

Äänestä

Kommentoi aloitusta


emme saa halvaantua kirjoitti:

Tavallinen ihminen voi tehdä asioiden eteen vielä paljonkin!

Voi toimia ns. kolmannen vaihtoehdon eteen, eli ajaa demokratiaa ja toimia sen eteen ilman oikeistolaista tai vasemmistolaista aatetta.

IPU - eli Itsenäisyyspuolue on kansanliikkeen omainen puolueryhmä, jossa on jäseniä kaikista perinteisistä ryhmittymistä, niin entisiä kokoomuksen kannattajia kuin entisiä vasureitakin. He ovat pureutuneet yhteiskunnan ongelmiin syvällisesti ja näkevät ettei ole paluuta entiseen vaan on mentävä eteenpäin ja kehitettävä demokratiaa uudelle tasolle. Osana toimivaa demokratiaa on itsenäinen päätäntävalta ja hajautetut pienet yksiköt, joissa päätösvalta on lähellä ihmistä.

EU on harvainvalta joka ajaa korporaatiovallan etua. Korporaatioiden etu on nykyinen hyperyhteiskunta, jossa yksittäinen ihminen on vain järjestelmän "tuotantoeläin" ja mitä paremmin ja pienemmin kuluin hän tuottaa, sen parempi korporaatioille ja suuryhtiöt omistavalle maailman talouseliitille.

Kreikassa pidettiin juuri taannoin mielenkiintoinen konferenssi josta ei paljon ole meillä uutisoitu. Aiheesta voi lukea täältä: http://ipu.fi/ateenassa-jarjstettiin-30-11-1-12-2013-kansainvalinen-konferenssi-velasta-kansallisesta-rahasta-ja-demokratiasta/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu