Jos on näin ettei jossittelua hyväksytä niin
pitääkö sitten ajatella tulevaa? Jos tulevaisuus
pelottaa syystä tai toisesta niin entäpä sitten?
Entä jos nykyisyyskin on vaakalaudalla? Olen
todella masentunut kaikista niistä pienistä
ongelmista joita minulla on ja ystäväni neuvoi
minua olemaan vähemmän empaattinen. Hyvä neuvo,
sanoo allekirjoittanut joka on ollut aina
antamassa enemmän tai vähemmän hyviä neuvoja.
Kuinka moni sitä paitsi todella luottaa siihen
että autettuaan ystävää tämä voi paremmin? Minä
en ainakaan vähään aikaan, siihen on omat syynsä.
Onko ystävä olemisessa enää mitään järkeä kun
jokainen elää miltei täydellistä privaatti-elämää
eikä kukaan enää tunnusta voivansa huonosti? Tämä
kirjoitus on täynnä vastausta vaille olevia
kysymyksiä, se joka parhaiten kykenee ne
ratkaisemaan olkoon onnellinen olemassa olostaan.
pitääkö sitten ajatella tulevaa? Jos tulevaisuus
pelottaa syystä tai toisesta niin entäpä sitten?
Entä jos nykyisyyskin on vaakalaudalla? Olen
todella masentunut kaikista niistä pienistä
ongelmista joita minulla on ja ystäväni neuvoi
minua olemaan vähemmän empaattinen. Hyvä neuvo,
sanoo allekirjoittanut joka on ollut aina
antamassa enemmän tai vähemmän hyviä neuvoja.
Kuinka moni sitä paitsi todella luottaa siihen
että autettuaan ystävää tämä voi paremmin? Minä
en ainakaan vähään aikaan, siihen on omat syynsä.
Onko ystävä olemisessa enää mitään järkeä kun
jokainen elää miltei täydellistä privaatti-elämää
eikä kukaan enää tunnusta voivansa huonosti? Tämä
kirjoitus on täynnä vastausta vaille olevia
kysymyksiä, se joka parhaiten kykenee ne
ratkaisemaan olkoon onnellinen olemassa olostaan.
Vastaukset 3
Vanhimmat
ei niin privaattia pidä elää
Itsensä hyväksyminen ja parhaansa tekeminen
omassa elämässään johtaa tyytyväisyyteen.Niillä
korteilla mitä on sattunut saamaan,niin täytyy
tehdä PARHAANSA.Ei verrata itseään muihin.
Toista ihmistä ei pakolla voi auttaa. Ainut
todellinen apu on tarvittaessa olla läsnä ja
kuunnella.
No hei revolnic. En tiedä mistä masennuksesi
johtuu - usein kuitenkin kai siitä, että
keskittyy sellaisiin asioihin joille vaan ei voi
mitään. Mulla on kaksi lasta ja mä olen
yksinhuoltaja - ollut muuten tosi pitkään.
Uraakin rakentelen siinä sivussa ja aina on
helvetilliset aikataulut, laskuja on vino pino ja
välillä tuntuu et ei vaan jaksa. Pyykit
silittämättä, lapsille pikaruokaa, lattiat
pesemättä - koska vaan ei ehdi eikä jaksa. Ja sit
mä pysähdyn. Istun. Katson. Otan lasin viiniä. Ja
sanon itselleni, Mitä tällä sotkulla on 20 vuoden
kuluttua merkitysta? ja näin mä löydän itseni
tekemästä pääosin niitä asioita, joilla todella
on merkitystä!
KOkeilepa samaa niihin muiden murheisiin.
Perkele. JOs et voi auttaa, et voi. JOs voit,
LOISTAVAA! Ja sitten taas eteenpäin!
Ja jos tuntuu liian helpolta, mene vaikka
Afganistaniin vapaaehtoistyöhön jahka sota
saadaan lopetettua. Alkaa meinaan vaikeutua. Tai
pietarilaiseen orpokotiin...