Toisaalta mormonikirkoista eräällä toisella on mm. Mormonin kirjan tekijänoikeudet. "
Viiteet kiitos.
Ollakseen kristillinen kirkko on kirkon uskottava Jeesukseen Kristukseen vapahtajanaan. Mormonit tekevät näin. Jos vedetään lahkolaisuus kuten teet, niin sillon on Katolilaisuus ym "kristilliset" uskonnot alkukirkon lahkoja! MAP kirkon juuret ovat syvällä alkukirkossa, eikä katolisissa kirkoissa.
On irvokasta olla kutsumatta Jeesuksen Kristuksen kirkkoa Kristuksen kirkoksi!
Mikäli kolminaisuus on että kolmen persoonalla on yksi olemus niin se viittaa skitsofreniaan. Vain mikäli näillä kolmella on kullakin oma olemuksensa se kuvaa oikein sekä "kristittyjen" kolminaisuutta että mormonien jumaluutta. Tällöin myös väitteesi monijumaluudesta osuu omaan nikkaasi. Mikis häpeät tunnustaa että "kristityiden " kolmiyhteys on kolmen Jumalan liitto? Kuten mormonien jumaluus. Varmaankin siksi että luulet ensimmäisen käskyn lieltävän muiden kuin yhden Jumalan olemassaolon. Mikis Jumala kieltäisi jotakin jota on mahdotonta tehdä; eli palvella useitaq Jumalai akun vain yksi on olemassa? Jumalallasi taitaa olla persoonallisuus kriisi!
Tutkisit hieman alkukirkon kristillisyys käsitettä. Sitäpaitsi emme hauku kenekään kristillisyysmättömuutta... hmm... vaan me avaamme ovet kaikille kristityille, jotka ottavat Jeesuksen Kristuksen pelastustyön vastaan. Meillä on erilaisia ajatauksia, mutta ei se sulje ketään pois Kristuksen armosta. Kristus on luvannut että kaikki jotka uskovat häneen pelastuvat ja tämä tapahtuu mielestäni uskonnon nimestä riippumatta.
Kolminaisuus oppi on ihmisen oppi ei Jumalan. Persoonilla on eri ruumiit, muuten on skitsofreninen "olento", massa, kaasu,...
Sinä et nähtävästi tiedä enempää kuin omat pienet ympyräsi joisssa joku mormoni ehkä on sanonut jotakin joka sinua on loukannut siitä kuka on kristitty. Tai olet ärsyttänyt vastaajaa niin että tämä on lopulta pamauttanut vaihteeksi sinua vastoin kasvoja. Et varmaankaan tiedä Vanhin Oaksin saamasta palkinnosta tai hänen lausunnoistaa, joita suurin osa kirkon jäseniä seuraa.
Suositlen hieman tarkempaa MAP kirkon opiskelua etenkin kirkon omilta sivuilta!
Muilta sivuilta saa helposti vääriä mileikuvi totuudsta, mutta onhan se niin että siotä mitä sydän halajaa sitä menee lukemaan ja koska et halaja totuutta vaan MAPkirkon katoamista luet ainoastaan negatiivista sekä ajattelet ainoastaan negatiivista, löytämättä totuutta.
http://www.lds.org/church/news/elder-oaks-recognized-for-championing-religious-liberty?lang=eng&query=Elder Oaks
Uskotko sinä että Kristus oli kirjaimellisesti Jumalan Poika?
Esitäppä virheitä joita kaivamme?
Väitteiden heitto ilman viitteitä on ainoastaan oman pahan olon ilmaisua ja omia mielipiteitä ilman todisteita. Se on juoruilua jolla toivoo säikyttävänsä ne joita mormonismi kiinnostaa... totuus voi olla täysin päinvastainen.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Koska uskontonne uskoo eri jumalaan Jeesuksen isänä kuin Jeesus itse ja Raamattu, ette voi olla kristillinen uskonto. Elohim (ja rouva) c/o Kolob on aivan uusi jumala joka on vain teillä. Jeesus ei voi olla sen paremmin Ganeshin, Zeuksen kuin teidän elohimin poika, jos häntä uskotaan JHWH:n lähettämäksi messiaaksi. Voitte uskoa ja tehdä vaikka minkälaisen uuden uskonnon, se on oma asianne ja joka uskoo siihen uskoo, mutta jo olemassa oleviin vanhoihin uskontoihin ette voi vaihtaa uutta jumalaa, ja jos vaihdatte, ette enää voi vedota niiden kirjoituksiin.
Olet kompastunut sanojen erilaiseen käyttöön, vaikka asia on sama. Olet juuttunut siihen, että JHWH on ainoa oikea nimitys Jumalalle. Sitä nimeä käyttävät vain juutalaiset ja Jehovan todistajat ääntäen sen Jehovaksi ja luullen sitä taivaallisen Isämme nimeksi, vaikka sillä tarkoitetaan Kristusta.
Elohim -nimeä mormonit käyttävät enimmäkseen vain temppelissä. Muuten puhuttelemme Häntä taivaallisena Isänämme. Emme aina erottele Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä vaan puhumme Jumalasta tarkoittaessamme Isää.
(Taas toimii normaali vastaaminen)
En ole kompastunut,, onhan monoteismin ja polyteismin välinen ero selkeä, se on numeraalinen, ei verbaalinen, ja on eri asia onko Jeesuksen isä JHWH - kuten heprealaisen Raamatun mukaan on kaikkien ihmisten - vai joku elohim, jonka vain sinun uskontosi tuntee ja jonka historia ei ulotu Joseph Smithiä kauemmas.
Raamattu ei tunne mormonismin "taivaallista isää". JHWH on ainoa jumala ja se joka VT:n mukaan valitsee jonkun Daavidin sukuisen (muinainen suursuku) miehen jossain historian vaiheessa toimimaan niin, että maailmaan tulee rauha ja sen mukana Israelin kansa saa elää turvassa niin henkisesti kuin fyysisesti.
On mahdollista että tässä on, koska uskonnollisesta ajatuksesta on kyse -vain pienen kansan turvallisuuden kaipuun luoma toiveajatus joka syntyi erittäin traumallisten tapahtumien jälkeen jolloin oli menetetty sekä oma maa että oman uskonnon kulttikeskus - oli miten oli, VT tekee selväksi että JHWH valitsee "voitelee" tämän toimijan joka siis on ihminen muinaisen ihannekuninkaan jälkeläinen.
Kristinuskossa monoteismin ja polyteismin ero on uskon asia.
Puhutaan yhdestä Jumalasta mutta silti on kolme ilmentymää jotka ovat kuitenkin yksi = Pelkästään polyteismin selittelyä monoteismiseksi...
Joten turha väittä Kristinuskoa monoteismiseksi uskonnoksi. Itse asiassa jako monoteisimisiin ja polyteisimisiin uskontoihin on typerää... Sekin tulee vain siitä että Kristinuskovat ovat halunneet erottua polyteisimisistä uskonnoista...
Ei jako monoteistisiin ja polyteistisiin uskontoihin ole typerä, vaan yksi uskontojen luonteen kuvaamisen perusasioista, aivan samoin kuin vaikka niiden jako universaalisiin ja etnisiin. Ei jako myöskään johdu mistään kristinuskoisten halusta erottua.
Matteus 6:9
Mormonit eivät väitä että nimityksiä JHWH= Herra (mormnoneille =Jumalan Poika) tai Elohim (mormoneille=Isä Jumala) on aina käytetty kuten ilmoitus on heille kertonut (OL110:1-4) vaan että heidän on annettu tietää että näin on. Raamatussa ym teksteissä saattaa täten olla poikkeavuuksia nimien suhteen. Tapauskohtaisia eroja saattaa ilmetä. Vasta 1900 luvulla näiden nimien käyttö mormonien parissa on kuten sen tulee olla. Esimerkiksi Raamattua ei voi lukea vain tuo mielessään, koska se on vanhempi kirja kuin 1900.
Elohimin ja JHWEn käyttö muinaisissa teksteissä EI ole niin selvää kuin kriitikot antavat uskoa. Hebrean kielessä käytettiin samaa sanaa niin Jumalasta, kuin epäjumalista sekä johtajista (ihmisistä)
Siinä riittää kaikille opiskelemista.
Kyllä se vaan selvä on, elohim ei ole erisnimi, vaan se tarkoittaa jumalaa. JHWH ei ole kenenkään poika, vaan ainoa jumala VT:n ilmoituksen mukaan. Ei tätä asiaa voi jälkikäteen muuttaa. Totta kai elohim nimeä käytetttiin myös epäjumalista, mutta nimeä JHWH ei käytetty.
"Vasta 1900-luvulla näiden nimien käyttö mormonien parissa on kuten sen tulee olla. Esimerkiksi Raamattua ei voi lukea vain tuo mielessään, koska se on vanhempi kirja kuin 1900"
2500 vuotta vanha juutalaisuus ei siis kykene tietämään onko sillä yksi tai useampi jumala ja mikä on tuon jumalan nimi, koska tästä on saatu selvyys vasta 1900 (?) luvulla mormonien toimesta . Jaha. Olikohan muinaisen Israelin pääkaupunki Jerusalem vai Salt Lake City ? Jään odottamaan ilmoitusta Utahista, ei sitä muuten voi tietää.
Jumala Kaikkivaltias Isämme ja Jeesuksen Isä oli olemassa jo ennen kuin Jumala loi Ainosyntyisen Poikansa. Pyhän Hengen (Gabriel) Jumala loi vasta Jeesuksen Luomisen jälkeen. Moni sekoittaa Jumalan luomisvoiman Pyhän Hengen ja persoonallisen Pyhän Hengen (Gabriel) toisiinsa tai eivät usko että on olemassa myös persoona Pyhä Henki (Gabriel).
Mistä olet saanut nimen Gabriel Pyhälle Hengelle ja miksi luulet, että Pyhä Henki luotiin vasta Jeesuksen luomisen jälkeen? - Pyhä Henki lähetettiin sen jälkeen, kun Jeesus oli astunut taivaaseen, mutta Hänen alkuaan ei ole ilmoitettu.
Olet oikeassa siinä, että Isä oli ennen Poikaa. Se on itsestään selvää, vaikka kolminaisuusopissa toisin sanotaankin: "Tässä kolminaisuudessa ei ole yksikään persoona ollut ennen eikä jälkeen toistaan, eikä yksikään ole toistaan suurempi eikä vähempi."
Oletko "Näkijä 1" sama kirjoittaja kuin nimimerkki "Pyhä Henki"?
.