Levottomassa maailmassa tarkkaavainen katsoja voi
havaita itkun ja naurun keskellä myös
yliluonnollisia riemuviestejä.
Ilta-Sanomat kertoi eilen,16.11.2001,miten
talibanien vankeudessa kolme kuukautta kärsineet
kahdeksan länsimaista avustustyöntekijää
vapautuivat. Talibanit syyttivät heitä
kristinuskon levittämisestä.
”On kuin ihme olisi tapahtunut kun pääsimme
pakoon naarmuitta, ”iloitsi saksalainen
vapautunut mies .
Kristityt kaikkialla maailmassa olivat rukoilleet
heidän puolestaan.
Raamattu ilmoittaa myös käsittämättömistä
vapautumisihmeistä. Eräs sairauden
orjuuttama ,halvaantunut mies, yritettiin kantaa
talon sisälle Jeesuksen eteen.
Väentungoksen takia kantajien piti nousta
katolle ja purkaa tiilikattoa voidakseen laskea
halvaantuneen vuoteineen Jeesuksen eteen.
Nähdessään heidän uskonsa Jeesus sanoi:”
Ihminen ,sinun syntisi ovat sinulle anteeksi
annetut”.
Paikalla olevat fariseukset ja kirjanoppineet
eivät uskoneet Jeesuksen olevan Jumala ,joka voi
antaa synnit anteeksi. Tehdäkseen tämän asian
ihmisille selväksi - myös sinulle ja minulle -
,Jeesus sanoi halvaantuneelle
miehelle:” ..nouse ,ota vuoteesi ja mene
kotiisi.” Ja pian halvaantunut nousi heidän
nähtensä, otti vuoteen, jolla oli maannut, ja
lähti kotiinsa ylistäen Jumalaa.
Kiitos elävä Herra Jeesus, sinä väkevä
Jumala ,joka vapautat ihmisiä orjuuden ikeestä!!!
Mikko Lahti
saarnaaja
http://www.nettilinja.fi/~mlahti2
Vapauttiko Jumala talibanien vangit?
5
346
Vastaukset 5
- Pukama
Olet näemmä taasen saapunut keskuuteemme.
Kyllä vangit vapautti Pohjoisten joukot.
Elikkä,opposition soltut.Usa:n avustuksella.
Liekö nuo Ameriikkalaiset sitten jumalan soti-
laita/valittuja? Ainakin jumalallista meninkiä
he siellä taivaalla pitävät.- Mikko
... minä tahdon tutkiskella."Ps. 145:5.
Jumala nosti sortotalebanit valtaan kuten hän
aikoinaan nosti ja myöhemmin laski Assurin
suurvaltakuninkaan Sanheribin,ks. Jes.37. Tai
kuten Hän aikanaan nosti ja laski Venäjän
keisarit Suomen valtaistuimelle ja
valtaistuimelta.Nyt Herra käyttää Amerikan
sotakonetta vapauttaakseen kurjistetun
Afganistanin ihmiset,erityisesti naiset.
Sota ei ole vielä ohi. Joku saa vapauden ,toinen
laskeutuu haudan hiljaisuuteen.
Tiedäthän Pukama,että Kaikkivaltiaasta Jumalasta
ilmoitetaan :”Herra antaa kuoleman ja antaa
elämän, hän vie alas tuonelaan ja tuo ylös
jälleen”.
Kuten lapsettomuudesta kärsinyt Hanna ylistää
1Sam. 2:6 Hän sai lopulta ainakin kuusi lasta
Herran siunaamana.Ja yhdestä kasvoi profeetta
Samuel. - tutkimattomat ovat...
...jos terroristit eivät olisi iskeneet Nykkiin,
eivät amerikkalaiset sotakoneistoineen olisi
vaivaantuneet Pohjoisen liiton avuksi
"vapauttamaan" Mikon mainitsemia kristittyjä
vankeja saati afgaaneja. Saattoipa siis hyvinkin
olla, että yläkerta laittoi palvelijansa Osaman
ja kumppanit asialla käynnistääkseen
tapahtumasarjan. - Mikko
tutkimattomat ovat... kirjoitti:
...jos terroristit eivät olisi iskeneet Nykkiin,
eivät amerikkalaiset sotakoneistoineen olisi
vaivaantuneet Pohjoisen liiton avuksi
"vapauttamaan" Mikon mainitsemia kristittyjä
vankeja saati afgaaneja. Saattoipa siis hyvinkin
olla, että yläkerta laittoi palvelijansa Osaman
ja kumppanit asialla käynnistääkseen
tapahtumasarjan.Järkeenkäypä päätelmä.
Tutkimattomat ovat Herran tiet,kuten sanoit.
Varmasti Jumala voi kääntää pahan palvelemaan
omaa,hyvää tarkoitustaan.Toivokaamme että Herra
säilyttäisi Suomenkin itsenäisenä, vaikka olemme
niin paljon syntiä tehneet. Ja suurta Jumalan
pilkkaa jatkuvasti päättäjienkin taholta.
Ajatellaanpa vaikkapa kauppojen
sunnuntaiaukioloa,homolakia, tai kaikkea
mammonan kumartamista ,vähäosaisten sortoa ja
vääryyttä.Tai television tuottamaa väkivalta -ja
pornosaastetta,johon kukaan vastuuhenkilö ei
välitä puuttua.
Säilyttääkö Herra kuinka kauan itsenäisenä tämän
synnissä elävän kansan ?
- "rukous"
olen itsekkin seurannut ja miettinyt samaa....
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 51881
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍92848Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust15756Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,3710Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.1584- 61553
- 56551
Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it184549- 70533
- 59527