Keskiluokka on täynnä idiootteja

Keskari

En tiedä onko oikea foorumi, mutta viime aikoina olen alkanut olla sitä mieltä että suomalainen ns. "keskiluokka" on täynnä munattomia hanurin nuolijoita. Itse en koe siihen porukkaan kuuluvani vaikka töissä käynkin kohtuullisella tulotasolla, minulla on perhe ja ok-talo.

Mutta jotenkin tuntuu siltä että jutut, joita muut ns. "keskiluokkaiset" laukovat ja miten heillä menee, ei liity minuun mitenkään. Omaa kehua, perusteettomia johtopäätöksiä sekä tyhmiä, oikein vtun tyhmiä juttuja joita sanotaan "vitseiksi". Tällaista pskaa se vain on, päivästä toiseen. Eikä ole asemalla väliä, linja on sama koko putken läpi.

On tosi kuluttavaa kuunnella jotain prkeleen jaaritusta kakaroiden sairauksista tai muista "ominaisuuksista", ja omasta kykenemättömyydestä ymmärtää ympäristön, ja siksi myös esim. lastensa oikeaa tilaa. Ja tämä kaikki sisältää laajan kirjon asioita aina verotuksesta päivähoitomaksuihin ja muihin mukamas "itsestään selvyyksiin" peruskouluineen ja homeineen. Ei tartte ihmetellä että tämä yhteiskunta SYRJÄYTTÄÄ omaa nuorisoaan jos vanhemmat ovat noin mitään sanomattomia ääliöitä.

Äänestäkää vaan niitä vtun "keskiluokkaisia" kokoomuslaisia seuraavaankin hallitukseen. Sittenhän saatte arvoisenne johdon, joka on esimerkiksi juuri J.Käteisen kaltaisia eunukkeja pullollaan. Juoskaa vaan sen rahan perässä ja yliarvostakaa kaikkea, sitähän se porukka juuri haluaa.

49

1221

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • just joo

      No, onko itsellesi selvää, että mitä oikeastaan haluat? Pärjäätkö hyvin ilman rahaa?
      Pitääkö muiden juosta sen perässä sinun puolesta? Kauanko he viitsivät elättää sinua?

      • töihin siitä

        No äläs nyt keskari tuo nimimerkkisikin kertoo että olet luuseri kaljan kittaaja töihin siitä vaikka palkkatukityöhön olis sinustakin jotain hyötyä ettei täällä tarttes katkerana purnata kun toisten menestyksen takia

      • sukuvika !

        Keskiluokka apinoi eliittiä ja uskoo, että kun inhoaa köyhyyttä, niin rikastuu !

        Ylempi keskiluokka halveksii alempiaan ja työväki on saastaa !

    • Keskari

      "No, onko itsellesi selvää, että mitä oikeastaan haluat?"
      On. Onko itsellesi? Miksi edes esittelet tuollaisia kysmyksiä? Oletko vähän keskinkertainen? Vttuttaako huominen duunipäivä keskiluokkaisten luusereitten joukossa?

      "Pärjäätkö hyvin ilman rahaa?" En, mutta kuinka paljon sitä pitäisi olla hamuamassa?

      "Pitääkö muiden juosta sen perässä sinun puolesta? Kauanko he viitsivät elättää sinua?"
      Nyt olen varma siitä ettei ymmärryksesi ole ainakaan vahvin osa-alueesi.

    • Keskari

      "No äläs nyt keskari tuo nimimerkkisikin kertoo että olet luuseri kaljan kittaaja töihin siitä vaikka palkkatukityöhön olis sinustakin jotain hyötyä ettei täällä tarttes katkerana purnata kun toisten menestyksen takia"

      Ja heti perään toinen, ilmeisesti aloitukseni kuvaukseen sopiva idiootti ilmoittautui paikalle. Oliko luetun ymmärtämisessä jotakin pielessä? Mitäköhän mahdoin siinä aloituksessa sanoa tulojeni hankkimisesta?

      Älkää tulko tänne tekemään selväksi sitä mikä on jo tiedossa, eli laittakaa sähköt päälle ennen sitä.

      • ylpeä keskiluokka

        Mitä ihmettä "keskari" angstaa? Onko väärin olla yhteikunnan hyväksi työtä tekevä, omillaan toimeentuleva normikansalainen? Eikö annettu osa kelpaa? Lyö oma elämä paskaks ja lyöttäydy syrjäytyjien seuraan niin huomaat että entinen elämä oli sittenkin ihan elämisen arvoista.

      • Keskari
        ylpeä keskiluokka kirjoitti:

        Tyypillinen typerä ja mitään sanomaton keskiluokkainen kommentti. Ei mitään sisältöä, ainoa vaihtoehto joka viestiin sisältyy on uhkailu. Lieneekö syynä kenties pelko siitä että joku sanoo oikeita totuuksia? Mitäs sitten tehdään kun tämä kaikki pska alkaakin koskea oikeasti minua ja minun kulissejani?

        Tästä huomaa eniten sen ettei olla tajuttu yhtään mitään:
        "Lyö oma elämä paskaks ja lyöttäydy syrjäytyjien seuraan niin huomaat että entinen elämä oli sittenkin ihan elämisen arvoista."

        Luuletko oikeasti, että tämä syrjäyttäminen on ollut niille, minua paljon nuoremmille ihmisille joku vtun oma valinta?

      • ylpeä keskiluokka
        Keskari kirjoitti:

        edelleenkin, miksi angstaat? Moni vaihtais oman osansa sinun osaasi, muka vittumaiseen eläämään, ku kaikki tuijottaa ja ympärillä ihmiset on sosiaalisia ja kun minä en osaa... nyyyyh. taidampa sitten alkaa vihaamaan ihmisiä. Kasva aikuiseksi.

      • Keskari
        ylpeä keskiluokka kirjoitti:

        edelleenkin, miksi angstaat? Moni vaihtais oman osansa sinun osaasi, muka vittumaiseen eläämään, ku kaikki tuijottaa ja ympärillä ihmiset on sosiaalisia ja kun minä en osaa... nyyyyh. taidampa sitten alkaa vihaamaan ihmisiä. Kasva aikuiseksi.

        Tiedätkö edes mitä se angsti tarkoittaa? Kannattaisi vähän tutkia ennen kuin alkaa tollasia kirjoittelemaan. Itsellesi iski angsti päälle heti kun tajusit että vttu toihan sopii kaikki juuri MINUUN!

      • ylpeä keskiluokka
        Keskari kirjoitti:

        Tiedätkö edes mitä se angsti tarkoittaa? Kannattaisi vähän tutkia ennen kuin alkaa tollasia kirjoittelemaan. Itsellesi iski angsti päälle heti kun tajusit että vttu toihan sopii kaikki juuri MINUUN!

        Sanakirjan mukaan angstin synonyymit: ahdistus, ahdistuneisuus, vastustus, valitus.. Määritelmät sopii hyvin sinuun. Vai onko sanakirjan tekijä kusipäinen keskiluokkaan kuuluva, turha mulkku joka ei tiedä mistään mitään toisin kuin sinä.

      • ylpeä keskiluokka
        ylpeä keskiluokka kirjoitti:

        Sanakirjan mukaan angstin synonyymit: ahdistus, ahdistuneisuus, vastustus, valitus.. Määritelmät sopii hyvin sinuun. Vai onko sanakirjan tekijä kusipäinen keskiluokkaan kuuluva, turha mulkku joka ei tiedä mistään mitään toisin kuin sinä.

        Eikä nuo sinun angstin aiheet todellakaan kolahda minun tunteisiin. Teen hyväpalkkaista kaivostyötä, on oma asunto, terveet ja hyväkäytöksiset lapset. Elämä on kaiken kaikkiaan mallillaan eikä vituta yhtään olla keskiluokkaa. Siksi en ymmärrä että mikä pitäis vituttaa jos kaikki on hyvin.

      • Keskari
        ylpeä keskiluokka kirjoitti:

        Eikä nuo sinun angstin aiheet todellakaan kolahda minun tunteisiin. Teen hyväpalkkaista kaivostyötä, on oma asunto, terveet ja hyväkäytöksiset lapset. Elämä on kaiken kaikkiaan mallillaan eikä vituta yhtään olla keskiluokkaa. Siksi en ymmärrä että mikä pitäis vituttaa jos kaikki on hyvin.

        No mitä sä siellä sitten iniset jos kerran "aiheet todellakaan kolahda minun tunteisiin"? Ja sitten luettelet sen yhä laajenevan keskiluokkaisen litanian siitä kuinka hyvin sinulla on. Ja siitä tässä ei oikeastaan edes kyse ole, vaan siitä että ymmärrättekö te vtun pököt ettei tämä kaikki ole mitenkään itsestään selvää? Sitä paitisi, jos tämä aihe ei kerran SINUA koske niin miksi edes viitsit kommentoida tänne? Mitä hlvettiä se tarkoittaa, hä? Voi vttu, onko se juuri sitä "ylpeää keskiluokkaisuutta"?

        Luuletko oikeasti että määrä korvaa laadun? Ongelmaksi alkaa juuri muodostua isolta osalta se, että yhä useampi on kokenut kuuluvansa tähän niin tavoiteltuun ja maan mainioon keskiluokkaan. Todellisuudessa se tavoittelu on romahduttanut koko luokan arvostuksen koska kaiken laista älyllistä ainesta kuuluu siihen. Olet jo itsekin osoittanut sen kommenteillasi, koska olet oppinut jostakin, mistä lie, että vain kehumalla itseään saa arvostuksen. Ja niinhän se on, keskiluokkaisissa piireissä. Kehutaan itseään ja nuollaan hanurit.

        Eli voiko asian kiteyttää näin: "Olen keskiuokkainen prseennuolija ja ylpeä siitä!"

      • Työtön Asentaja

        "Olet jo itsekin osoittanut sen kommenteillasi, koska olet oppinut jostakin, mistä lie, että vain kehumalla itseään saa arvostuksen."

        Mikäs täällä olisi tärkeämpää?

        Olen rakentanut muutaman talon, laivan, en tietenkään kokonaan yksin, mutta omalta osaltani. Nämä kuitenkin ovat saavutuksia, jotka unohtuvat kovin nopeasti. Heti kun ne on saatu valmiiksi ne muuttuvat itsestään selvyyksiksi, joita ei enää tarvitse edes muistaa.

        Jos saavutuksista ja tekemisestä oman elämän ja terveyden peliin laittamisesta (metallimiehen hommat eivät ole sieltä turvallisimmasta päästä) saisi täällä arvostusta, niin ihmiset häpeäisivät sitä niin paljon, että tästä maasta löytyy kaltaisiani työttömiä, että lahjoittaisivat omaisuutensa minulle. Wahlroosit ja muut tulisivat anteeksipyydelleen ja itkien jakamaan rahojaan minulle eikä vain minulle vaan myös muille kaltaisilleni.

        Jos laittaisin tähän kaikki työn takia saamani vammat ja sairaudet ainoastaan täydellinen narsisti tai psykopaatti voisi olla välittämättä asiasta. Raskaista töistä saamani vammat ja sairaudet eivät ole saavutuksia vaan uhrauksia, jolla on mahdollistettu talojen ja laivojen rakentuminen valmiiksi. Ne ovat uhrauksia, jotta muut saisivat valittaa mitättämistä asioista ilman, että heidän tarvitsisi tehdä mitään saadakseen pitää elintasonsa.

        Olen joskus miettinyt, että maailma olisi parempi paikka jos jokainen luettelisi työhakemukseen kaikki työntakia saamansa vammat ja sairaudet ja se kuka on ottanut eniten iskua töiden takia valittaisiin aina parhaimpaan hommaan. Todellisuudessa se menee kuitenkin niin, että omia sairauksia ja vammoja on peiteltävä ja piiloteltava, jotta saisi edes mahdollisuuden saada töitä. Ne kenen terveys on uhrattu töissä loppuun hylätään ensimmäisinä.

        Jos katsoo sukuni saavutuksia, niin muutama mannerheimristin ritari jo kuollut löytyy suvustani. Ehkä se menee niin, että arvomme ymmärretään vasta sitten kun meitä ei enää ole. Enkä tarkoita itse kehusta syntynyttä arvoa vaan arvoa siitä mitä kaikkea olen tehnyt ja mitä kaikkea voisin tehdä jos se sallittaisiin. Jokaisen työntakia saamani arven, palovammat, katkenneen jänteen ja nivelten kuluman arvoa.

        Aina tämän maan keskiluokka voi sulkea silmänsä ja mennä sinne Wahlroossien tarjoaman arvon puoleen ja toivoa, että riittää kun kehuu itseään se elättää meidät kaikki ja pitää kaiken elinkelpoisessa kunnossa.

    • Työtön Asentaja

      "En tiedä onko oikea foorumi, mutta viime aikoina olen alkanut olla sitä mieltä että suomalainen ns. "keskiluokka" on täynnä munattomia hanurin nuolijoita. Itse en koe siihen porukkaan kuuluvani vaikka töissä käynkin kohtuullisella tulotasolla, minulla on perhe ja ok-talo."

      Vitsi onkin siinä, että kun on täysin köyhä on pakko alkaa käyttää älykkyyttään. Ei ole varaa viisastella "ansaittujen" rahojen (huomaa lainausmerkit) varassa. Kun on täysin kusessa ei ole enää varaa olla munaton nuoleskelija.

      "Ei tartte ihmetellä että tämä yhteiskunta SYRJÄYTTÄÄ omaa nuorisoaan jos vanhemmat ovat noin mitään sanomattomia ääliöitä."

      Ei nuorille tarvitsisi antaa muuta kun pala maata ja työkalut ja sanoa rakentakaa maatila tai mikä tahansa suoja ennenkuin pakkanen iskee niin he alkaisivat pärjätä. Jos talo ei valmistu ajoissa niin sitten asuvat vaikka puolijoukkue teltassa sen talven. Toki aluksi voisi tulla sutta ja sekundaa, mutta vain harvat ovat niin typeriä, että tuottavat sekundaa ikuisesti ja ei kukaan montaa talvea rupea teltassa asumaan ennen pitkää se talo alkaa pysyä pystyssä ja muitakin rakennuksia nousemaan pystyyn.

      Se, että kaikkien on pakko jaaritella yhdentekeviä kaikki päivät, eikä mitään riskejä ja vastuuta saa ottaa syrjäyttää. On oikeastaan ihme, että entistä useammilla ei polla sekoa jaaritellessa 20 vuotta teoriaa jonka jälkeen ehkä saa töitä kunhan ei harhaudu kännissä tai muuten tekemään yhtäkään virhettä.

      Samapa se minulle miten täällä asioita tehdään, mutta tämä on työttömän asentajan mielipide.

      • Keskari

        "Ei nuorille tarvitsisi antaa muuta kun pala maata ja työkalut ja sanoa rakentakaa maatila tai mikä tahansa suoja ennenkuin pakkanen iskee niin he alkaisivat pärjätä. "

        Muuten ihan jees idea, ja juuri sellainen mitä aloituksellani hain, mutta, sitten se iso mutta:
        Mistä tuo "pala maata" tulisi? Kuka sen antaisi? Ei näin pahasti loukkuun joutuneesta porukasta löydy kovinkaan montaa jotka tuon lahjoituksen edes voisi tehdä. Ei ainakaan niin isoa että sillä laajempaa merkitystä olisi. Nyt puhutaan kuitenkin joukosta jossa on kymmeniä tuhansia ihmisiä. Kohta varmaan satoja tuhansia, koska kyseessä ei tule olemaan mikään ohi menevä ilmiö jollei asialle tehdä oikeasti jotain. Enkä todellakaan väitä että tiedän oikean toimenpiteen.

        Maa on kallista eikä sellaista ole syrjäytettyjen urbaaneilla vanhemmilla, eikä edes suvulla. Siinä olen samaa mieltä että pakkanen opettaa ja sen tämä kansa on unohtanut jo ajat sitten.

    • vierestä seuraaja...

      Eikö se Kauko Röyhkäkin laulanut vihaavansa keskiluokkaa?
      Onhan ne sellaisia keskinkertaisuuksia, ilman mitään mielipiteitä/omia ajatuksia. Pennutkin pilalle passattuja, pelikoneiden ja cheekin kasvattamia pullomössöjä.
      Itsekin olen tiilitalon kanssa naimisissa ja toivoisin pääseväni v...tuun keskinkertaisista naapureista.

    • Keskari

      No löytyhän sieltä pari sellaistakin jotka edes yrittävät tajuta mistä tässä kyse on. Tuo "työttömän asentajan" kommentointi on juuri se mitä tarkoitan, eli lähes koko keskiluokka luulee olevansa sen arvoinen, ja enemmänkin, kuin mitä tilipussissa lukee. Oikeasti tässä maassa on suuri joukko ko. kastiin kuuluvia joiden merkitystä ja tarvetta koko järjestelmälle on vaikea perustella. Ääliö sakki menee duunipaikoilleen siksi että "nehän sen palkan maksaa", vaikkei mitään oikeasti tuottavaa edes tehdä. Hyvin suuri osa ei edes tajua palkan maksuun liittyviä periaatteita. Yksikään firma ei palkkaa ketään vain sen vuoksi että pääsevät palkkoja makselemaan. Ja kohta niin ei tee enää edes julkinen sektori. Uusia tekijöitä sinne ei ole enää palkattu aikoihin.

      Voi olla että siksi se nuoriso juuri syrjäytetäänkin, koska kukaan ei tiedä miksi se mitään taitamaton porukka on olemassa. Tässä se kokonaisuus sitten alkaa näkyä täydessä karmeudessaan, eli tarvetta isoille massoille ei enää ole. Ja loput vain luulevat, että tarvetta muka on, vaikka eivät edes tiedä mihin. Tavallinen keskiluokkainen ääliö luulee nykypäivänä kuuluvansa johonkin vtun "eliittiin", vaikka todellisuudessa työttömyys ja mitättömyys on lähempänä heitä kuin koskaan.

      • keskari on narsisti

        Onneksi noin ajattelevia ei ole enempää. On sun vaimolla varmaan kestämistä jos joka päivä kyttäät naapureita ikkunasta ja manaat että perkele ku tuo naapuriki käy joka päivä töissä. Ihme käsitys sinulla työnteosta ja sen merkityksestä. Ei kaikki voi olla palomiehiä, poliiseja, lääkäreitä tai sairaanhoitajia jotka on sankareita töissään joka päivä. Kyllä harmaita konttorirottia sun muita, sun mielestä turhantyön tekijöitäkin tarvitaan... älä kuvittelekkaan olevasi mikään yli-ihminen jonka työn tärkeys on jotenkin enemmmän ku muiden.

      • dfse w4et4324
        keskari on narsisti kirjoitti:

        tyypillinen keskiluokkainen kateinen kyylääjä

        Mikä kohta kirjoituksessani paljasti minut narsistiksi? Mielestäni sellainen joka ei näitä asioita tunnista on enemmän narsisiti itse. Turhan työn tekijöitä ei tarvitse muuten kukaan eikä mikään, että se siitä. Tämän tosiasian toteaminen ei tee kenestäkään narsistia, se on varma.

        Mistä sait muuten päähäsi että "kyttään naapureita"? Ja että asiat olisivat niin pahasti että vaimollakin olisi kestämistä?

        Tämä alkaa vaikuttamaan koko ajan enemmän siltä että aloitus taisi osua aika kivuliaasti joihinkin.

        Näissä sun kirjoituksissa käy selvästi ilmi se että pidät itseäsi selvästi parempana ihmisenä kuin muut. Ja mikä sinä olet arvioimaan mikä on turhaa työtä? Jo onko se sinulta pois jos joku työnantaja palkkaakin jonkun ihmisen teroittamaan vaikka lyijykyniä 5000 euron kuukausipalkalla? Kehottaisin sinua menemään terapeutille puhumaan näistä vihantunteista.

      • Työtön Asentaja

        Keskiluokan tehtävä on ilmentää laumasieluisuutta täydellisimmillään. Ei keskiluokkaan liian fiksuja valita vaan mahdollisimman kaavamaisia ja yksinkertaisia ihmisiä.

        Ainutlaatuisten asioiden ja kulttuurin luominen jää marginaalissa eläville, koska eliitti vaikka yleensä keskimääräistä fiksumpaa onkin on vain kiinnostunut oman asemansa ja valtansa säilyttämisestä. Keskiluokan tehtävä on toimia puskurina marginaaliin jätettyjen ja eliitin välillä.

        Jos joku keskiluokasta alkaa ajatella liikaa hänestä on helppo päästä eroon, koska palkkatyöasema ei ole kovinkaan pysyvä.

        Mistä sä olet saanut päähäsi että luulen ITSESTÄNI jotain ylimääräistä? Tämä kommenttisi kertoo vain enemmän ja enemmän siitä että olet aivan pihalla. Kuulut siis oikeasti vähintään keskiluokkaan. No, jos kaivostyöläinen kuuluu nykyään jonnekin "ylemmäs" niin sittenhän meillä alkaa jo tosi huonosti menemään.

        Olen vain havainnut sen että ns. keskiluokka on domivoivassa asemassa, ja se ei todellakaan ole yhtä kuin jees laajemmasta näkökulmasta katsottuna. Juuri siitä syystä meillä istuu pääministerinä Järki Käteinen. Onneksi PS tulee ja vähän rikkoo rintamaa, mutta keskiluokkaisin keinoin sekin.

        Ja sitten pikku vinkki: Kukaan työnantaja ei oikeasti palkkaa ketään ylihinnoin kyniä teroittelemaan. Yksikään työpaikka ei synny tähän maahan vain sen vuoksi että keskiluokkaa hamuileva yksityinen ihminen haluaa liksaa. Niin se ei ole, ainakaan reaalielämässä. Jos työnantajat palkkaisivat ns. turhaan laajemminkin, niin se varmasti olisi joltakulta pois. Palkkaneuvotteluissa nähdään se ettei tätäkään ole tajuttu, ei edes keskiluokkaisia täynnä olevalla liittotasolla.

      • Keskari
        Työtön Asentaja kirjoitti:

        Keskiluokan tehtävä on ilmentää laumasieluisuutta täydellisimmillään. Ei keskiluokkaan liian fiksuja valita vaan mahdollisimman kaavamaisia ja yksinkertaisia ihmisiä.

        Ainutlaatuisten asioiden ja kulttuurin luominen jää marginaalissa eläville, koska eliitti vaikka yleensä keskimääräistä fiksumpaa onkin on vain kiinnostunut oman asemansa ja valtansa säilyttämisestä. Keskiluokan tehtävä on toimia puskurina marginaaliin jätettyjen ja eliitin välillä.

        Jos joku keskiluokasta alkaa ajatella liikaa hänestä on helppo päästä eroon, koska palkkatyöasema ei ole kovinkaan pysyvä.

        Koko palstan paras ja osuvin komentti, onnea työn hakuun!

    • under_dog

      Keskiluokka ja keskiluokan kuolleet maneerit ovat kyllä perseestä. Itselle oli shokki josta en vieläkään ole selvinnyt 7 vuoden jälkeen miten pystyynkuolleita normi rivitalo/pientalo -alueilla ollaan. Olin asunut pitkään yliopiston vieressä ja oikeasti vieläkin oksettaa miten tyhmiä ja jämähtäneitä keskiluokka tai normi työläistyössä käyvät ovat. Yliopistoalueella jotenkin huomasi että täällä asuu älykkäämpää porukkaa. Keskiluokka ja työläiset ovat idiootteja, "mitä äiä", "lomat lusittu", "mies viihtyy", "täytyy kysyä hallitukselta" - fraaseja toistelevia ruumiita ja omatekoiseen vankilaansa jämähtäneitä paskoja!

      • alber e

        Yliopiston alueella asuu vain autisteja, jotka eivät näe ympärilleen.

    • Keskari

      "Onneksi noin ajattelevia ei ole enempää."

      Äläs ole niin varma. Tuskin kaikki samaan tapaan hiukankin funtsivat kirjoittavat ajatuksensa tänne. Ja sehän johtuu vain siitä että he pelkäävät, keskiluokkaiseen tapaansa, että joku ei olekaan tehnyt samaa havaintoa kuin he itse. Väärinymmärretyksi tuleminen on iso riski. Niinhän minullekin kävi, ja tiesin mahdollisuuden kyllä.

      Kunnon keskiluokkaisuuteenhan kuuluu munattomuus ja perässä juokseminen. Älä hlvetissä ole mistään asiasta omaa mieltäsi! Älä ainakaan kirjota sitä minnekään tai muutenkaan kerro siitä. Silloinhan muutut lopullisesti hylkiöksi ja ties miksikä muuksi olioksi jota ei oikeasti ole. Suomalaisen itsetunto ei yksinkertaisesti vain riitä sellaiseen.

      Eli ajattelevia on, mutta ilmaisijoita ei. Johan sen kertoi Himasen raporttikin: "Henkinen kestävyysvaje". Se on siinä, kahdessa sanassa kiteytettynä koko juttu.

    • Keskari (oikea)

      Voi kun pääsisikin keskiluokkaan, mutta olen vain tyhmä alaluokan edustaja.
      Täällä vähän provoilen vahvistaakseni uskoa anarkiaan.

      • tunne itsesi

        Kyllä keskari on siinä mielessä oikeassa että omasta kokemuksestani tiedän kun olin ennen mielistelijä ja perässähiihtäjä jouduin tai sanotaanko elämä johdatti oman henkisen pahoinvoinnin seurauksena itsetuntemuksen tielle ei ollu helppoa nähdä oma raadollisuutensa ja varjominänsä vei monta vuotta synnyin kuin uudesti.enkä nyt tarkoita uskoon tuloa vaan kun suomut putosi silmiltä niin huomasin olevani vapaa.tänään en usko kuin omiin ajatuksiini minulla ei ole auktoriteetteja.toki kuuntelen erilaisia ihmisiä erilaisia arvomaailmoja jos niissä on hyvää minulle sopivaa voin ottaa sen käyttöön.minulle totuus on voi olla muuttuva inhoan fundamentlistista ajattelua asioissa on monta näkökulmaa.emme myös ihmisenä ajattele samoin ongelma onkin siinä että oman historiamme kautta arvotamme asioita jo vanhat filosofit aikoinaan joku sanoi tunne itsesi ei olisi mainontaakaan olemassa jos tuntisimme todella itsemme kokonaisvaltaisesti koska ei sellainen ihminen ole aivopestävissä vaan seisoo sanojensa takana ja kantaa niistä vastuun

      • tunne itsesi
        tunne itsesi kirjoitti:

        Edelliseen vielä lisätäkseni poliitikot taitaa retoriikan.ja ovat taitavia vaikuttamaan kansaan katainen on oikea manipuloinnin mestari käyttää sanoja kaikki työ on arvokasta väärin.ei ole se näkyisi esim siivojan palkassa palkka on suoraan verrannollinen työn arvoon. siivojan työ on tosi arvokasta mielestäni .sitten vedotaan lähimmäisen rakkauteen.sanomalla ei kaikki työ aina rahaa tarvitse maksaa ajatuksena on säästää esim omaishoidosta toki auttaa voi ilmaiseksi vaan se ei saa olla itsetarkoitus.ja kyllä nämä kaiken maailman keräykset kertoo että kansa ei tartte mitään viedään loputkin. pää asia että eu eliitti pysyy pystyssä .eli kataisen ja kokoomuksen suuresti ihannoima isänmaallisuus on todellisuudessa isänmaan vastaisuutta .isänmaa olemme me ei etelä eurooppa kokoomuksen periaatteet on kiillottaa suomikuvaa muille kansankustannuksella.meidän jokaisen olisi syytä kysyä itseltään olenko todella porvari vai leikinkö sitä siksi että naapurikin leikkii .ihminen kun haluaa seistä "voittajien"joukossa niin kuka se voittaja on?

        "isänmaa olemme me ei etelä eurooppa kokoomuksen periaatteet on kiillottaa suomikuvaa muille kansankustannuksella."

        Tosin Suomi hävisi EU pelin jo sillä, että hommasi itsensä riidan osapuoleksi Etelä-euroopan velka kriisiin vaikka Suomi ei ollut antamassa eikä ottamassa lainoja Etelä-Euroopan maksamatta jääneitä lainoja.

        Nyt Suomi on asemassa missä antoi Suomi rahaa tai ei antanut Suomea vihataan kaikista epäonnistumisista.

        Ne maat ketkä eniten hyötyivät Kreikan pelastuspaketeista esim. Britannia, USA, Sveitsi ja Japani junailivat asiat niin, että eivät päätyneet edes riidan osapuoliksi vaikka näillä kaikilla valtiolla oli tuhansia kertoja enemmän rahaa kiinni Kreikan maksamattomissa lainoissa kuin Suomalaisilla pankeilla tai vakuutusyhtiöillä yhteensäkään.

        Jokainen pystyy veronmaksajan piikkiin käymään keskustelemassa EU kokouksissa ja sitten tulemaan kehumaan Suomeen takas miten taaskin ajoi Suomen etua, mutta vain fiksut pystyvät junailemaan asiat niin, että eivät päädy riitelemään tai syyllisiksi alunperinkään.

        Halusitte tai ette Suomea käytettiin hyväksi.

    • Täysosuma

      Harmi kun tämä keskustelu todella hyvästä aiheesta on tyrehtynyt. Keskiluokkahan on TÄYNNÄ ääliöitä, se on aivan totta eikä muuksi muutu.

    • But, , ,

      , , ,Who cares?

      • Keskari

        Niinpä, who cares, koska kaikki tänne kirjoittavat kuuluvat kyseiseen punaniskakastiin.

      • Kohta 6-kymppinen
        Keskari kirjoitti:

        Niinpä, who cares, koska kaikki tänne kirjoittavat kuuluvat kyseiseen punaniskakastiin.

        En tiedä mihin "kastiin" kuulun, eikä se tottapuhuen juurikaan edes kiinnosta. Kouluja aikoinaan tuli sopivassa määrin käytyä, ettei työurani aikana ansiotöissä vastuu rasittanut liiaksi, enkä toisaalta joutunut liiemmälti fyysisesti itseäni rasittamaan. Muiden aatokset, elämästäni ja elämäntyylistäni ja valinnoista, ovat heidän asiansa.

      • Keskari
        Kohta 6-kymppinen kirjoitti:

        No todennäköisesti olet kuulunut siihen laajaan punaniskojen porukkaan jota "keskiluokaksi" kutsutaan. Olet tehnyt mukulat, ja maksanut tunnollisesti asuntolainasi. Ja nyt odotat, tai olet jo, "hyvin ansaitulla" eläkkeellä. Sellasta rallatusta se tässä on ihan itse kullakin joo.

        Kuulun itsekin tähän maan mainioon massaporukkaan, tosin sen aivan pohjimmaiseen alakastiin, joka joutuu jopa hiukan päätäänkin käyttämään. Siihen ei kaikilla tarvetta tunnu olevan. Pelkkä perässä paahtaminen ja itsensä paremmaksi luokittelu riittää vallan mainiosti.

        Onnekseni en koe tarvetta tuntea itseäni muita paremmaksi.
        Kun pysähtyy jutulle kanssaihmisten pariin, ei kyllä voi kuin ihmetellä, kuinka paljon energiaa käytetään todistelemiseen omasta paremmuudesta. Minulle sellainen tapa elää on rasittava.
        Itselleni riittää kun olen omaan elämääni tyytyväinen, eikä kodissani muillakaan ole liiemmälti oloistaan ja elämistään valittamista.

      • Provoko?

        Hienoa kuulla. Tuollaisia ihmisiä pitäisi olla enemmän. Koska olet huomannut sen että kaikki juoksevat vain samojen asioiden (lue: turhakkeiden) perässä? Itse olen tämän havainnon tehnyt n. 10 vuotta sitten, mutta vasta nyt on alkanut oikein kunnolla ottamaan pattiin koko homma. Onneksi, ehkä jopa jopa jonkun luojan kiitos, etten ole hypännyt täysillä koko hommaan mukaan.

      • Kohta 6-kymppinen
        Provoko? kirjoitti:

        Hienoa kuulla. Tuollaisia ihmisiä pitäisi olla enemmän. Koska olet huomannut sen että kaikki juoksevat vain samojen asioiden (lue: turhakkeiden) perässä? Itse olen tämän havainnon tehnyt n. 10 vuotta sitten, mutta vasta nyt on alkanut oikein kunnolla ottamaan pattiin koko homma. Onneksi, ehkä jopa jopa jonkun luojan kiitos, etten ole hypännyt täysillä koko hommaan mukaan.

        Niin, tottahan itsekin nuorena miehenä yritin "pullistella" monin tavoinkin, mutta havahduin sen turhuuteen varsin pian, sillä sanojasi lainatakseni "alkoi ottamaan pattiin", kun huomasin, että saatuani jonkin asian (ainakin näyttämään), itsessäni paremmalta, siitä saatu hyöty oli oikeastaan ymmyrkäinen nolla!
        Onnekseni tuo siis tapahtui varsin varhaisessa elämäni vaiheessa ja esim perheen perustamisessa, kodin hankinnassa jne. valintoihin ja toimiine ei vaikuttaneet se, olivatko ne "parempia" kuin muilla, vaan sopivatko ne minulle, tietysti perheen perustamisen jälkeen yhtäläisesti sopivatko ne puolisolle ja perheelleni.
        Toisaalta totean, että joidenkin mielestä tuo "paremmuuden" tavoittelu voi olla antoisaa, ja heille tuon ajatusmallin omasta puolestani suon kaikin mokomin.

    • Keskari
      • Pilsneri

        Jaa, jaa, sää vaan jaksat jatkaa täällä yksinjutusteluasi eri nimimerkkiesi kanssa ?
        Hupaisaa.

      • Herran Terttu

        Suomessakin rommaa sillä vauhdillä, että pian keskiluokka katoaa täältäkin. Viimeistään se katoaa sitten kun Suomelta loppuu rahat ja on vain pakko jättää virkamiesten palkat maksamatta. Siihen saakka voi viisastella ja päteä.

        Sen jälkeen alkavat virkamiehet, ahtaajat ja muut erityisryhmät polvillaan rukoilla voi voi kun olisin ollut mukavampi sille useita vuosia sitten työttömäksi ja ulosottoon joutuneelle naapurille kun heitä on jo toista miljoonaa, mutta kun olin niin ahne.

        http://www.talouselama.fi/uutiset/vilkaisepa naita 9 nordean grafiikkaa jotka kertovat suomen olevan lamassa/a2251473

        Eivät raukat vieläkään tajua, että niillä köyhien saamilla muutaman miljardin ruokarahoilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että koko Suomi menee konkurssiin kun samaan aikaan kun köyhä saa muutaman miljardin ottavat virkamiehet ja ahtaajat sata miljardia.

        Mikä ihme Suomen erityisryhmillä on kun ei järki päätä pakota? Luuleeko noi sama porukka, että kun Venäjän tankit vyöryy Suomeen parimiljoonaa köyhää jolle on vain vittultu puolustaa tätä maata vain sen takia, että virkamiehet ja ahtaajat saavat pitää etunsa?

        Onneksi sitten kun Suomen rahat loppuvat joutuvat virkamiehet ja muut erityisryhmät näkemään miten arvoikkaita ovat.

      • Keskari
        Pilsneri kirjoitti:

        Jaa, jaa, sää vaan jaksat jatkaa täällä yksinjutusteluasi eri nimimerkkiesi kanssa ?
        Hupaisaa.

        Ja yksi laajaan idioottilaumaan kuuluva ilmoittautui taas. Otitko paljonkin Virosta raamattua halpispilsua ennen kuin sait edes jotakin sanottua? Vaikka olisi tuon voinut jättää sanomattakin, mutta sehän kuuluu lajin syvimpiin ominaisuuksiin.

    • öh?

      Mikäli keskiluokka katoaa, olemme suurten ongelmien edessä. Todella suurten. Keskiluokka nimittäin maksaa Suomessa kaiken. Osa ko. luokasta ei vielä tätä tajua. Luullaan, että voidaan nousta vielä ylöspäin, vaikka keskiluokka kurjistuu koko ajan. Ja rikkaimmat rikastuvat. Siihen joukkoon ei pääse omaamalla samat makumieltymykset. Kaikkien muotiryhmien, kuten mamut, vammaiset ym. toimeentulon rahoittaa keskiluokka. Sama luokka, joka elättää myös pahimmat kriitikkonsa eli eliittiin samaistuvat tutkijat ym. "ajattelijat". Ilman keskiluokan verotuloja yhteiskuntatieteellinen ja humanistinen tutkimus loppuisi Suomesta aika äkkiä. Kuten muutamat muutkin jutut. Jos halutaan yhteiskuntarauhaa, pitää olla olemassa myös keskiluokka. Luokan ongelma tällä hetkellä on munattomuus ja heikko itsetunto. Luullaan, että erotutaan kovastikin duunareista ja peesataan eliittiä minkä ehditään. Pelataan koko ajan omaan maaliin. Tämä on se pahin ongelma.

      • Keskari

        Mihin se keskiluokka muka katoaisi? Nykymuotoinen ääliöporukka joutaakin hävitä. Mutta niin EI tule käymään, koska idiotismi on ainoa oikeasti ehtymätön luonnonvara.

    • hiiri1

      Yksi keskiluokkainen idioottiääliö ilmoittautuu. Juttelen toimistotyöpaikallani paljon eri-ikäisten lasteni sairauksista, koulutapahtumista, luonne-eroista, oppimistasojen eroista jne. Tulee juteltua myös vanhustemme omaishoidosta ym.
      Vitsejäkin väännä. Huonoja. Myönnän! Sori.

      Äly ja viisaus eivät ole koskaan mahtuneet päähäni. Seiskan oppilas. Tyhmä. Erilaisia huonoja ratkaisuja olen tehnyt valinnoissani ja jotain niistä ehkä olen oppinut, vaikka välillä tuntuu, etten.

      Kokoomustakin olen äänestänyt, vaikka en olekaan puoluesidonnainen. Vaikea tietää, ketä äänestää, koska kaikki on kompromissia, ainakin loppupeleissä. Eri ryhmät ja puolueet ajavat eri ihmisten etuja. Kaikkien ihmisten edut ovat tärkeitä. Ei ole kiva, jos jotkut kärsivät. Hirveän hankala asia minulle. Tyhmälle.

      Ikävää, että ärsytän joitain ihmisiä. Luulin olevani mitätön ja harmaa hiirulainen kaikkine ääliöominaisuuksineni, enkä häiritsisi ketään. Pyrinkin olemaan paljon metsässä, siellä en ainakaan häiritse, sinuakaan.

      Mitä tulee omien lapsieni tilan tunnistamiseen, olen siinä mielestäni herkkä. En usko kuitenkaan, että mitään erityistä tahoa äänestämällä tilanne muuttuu.

      Maailma on ikävä paikka.

    • Luokaton

      Ylä- keski- ja alaluokka? Eipä oo ajattelu mihinkään kehittynyt. Ääliö on ääliö luokasta riippumatta, eikä muuta.

      Aina tulee olemaan keskituloisia se nyt vaan on fakta. jos ei halua elää oravanpyörässä, niin mikä estää tekemästä muuta. Vittumaista se on vitutuksessakin elää.

      Eli yritän tässä sanoa sitä, että muiden haukkuminen ei ole kovinkaan rakentavaa, koska oikeastaan se on se koko "keskiluolaisuuden" ydin. Jos tuntee itsensä muita "paremmaksi", niin ei oikeastaan ole tajunnut mitään.

      Sitä kun ei nyt voi vaikuttaa, kuin omaan elämäänsä, niin turha sitä on muiden tekemisiä murehtia, vaan tehdä sillein kuin itsestään tuntuu parhaalta.

      Maailmanparantajia on ollut aina ja yleensä moinen vitutus johtaa vain isompiin tai pienempiin konflikteihin.

      Ei muita voi opettaa siinä miten elää. Jos ei itse omaa etuaan tajua niin turha siitä on muidenkaan saarnata.

      • Seliseli

        Mitä sä yrität selittää?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      302
      6907
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2079
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1807
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1297
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1166
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1076
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1041
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      982
    Aihe