Kiviristin koulutuskeskus

Olipa hyvin perusteltu Lapuan Yrittäjien mielipidekirjoitus männä viikolla Lapuan Sanomissa lukion paikasta

Nuortemme kannalta on hyvää kunnallista palvelua se, että toisen asteen oppilaitokset ovat samalla kampusalueella. Se mahdollistaa kunkin parhaita puolia hyödyntävän monipuolisen opintosuunnitelman tekemisen.

Elinkeinoelämän ja siten myös kaupungin kannalta on todellista kehittämistä se, että koulutuskeskus on vetovoimainen ja kasvava, jolloin se voi tuottaa alueellemme osaavia yrittäjiä,työntekijöitä ja jatko-opiskelijoiden alkioita.

Kehoittaisin päättäjiämme laittamaan todelliset kehittämismyssyt päähän ja antautumaan avoimeen keskusteluun muutenkin kuin keskenään.
28424
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Toivotaan lapuallekin vuorovaikutteista keskustelua parhaan lopputuloksen saamiseksi. Yrittäjätaholta tuli varteenotettava keskustelun avaus. Asian päällä oleva sivistyskeskus on yleensä todettu omapäiseksi ja hankalaksi keskusteluosapuoleksi, joten ennuste muutosten läpimenolle on huono.

Äänestä

Eri osapuolten välillä on voi asioista näkemyseroja, nyt täytyy löytää paras ratkaisu,
joka on toimiva ja käyttökelpoinen pitkälle tulevaisuuteen. Sivistyskeskuksessa
on kuitenkin eniten kokonaisvaltaista näkemystä. En usko, että siellä omapäisyys ja
hankaluus olisivat ykkössijalla.

Äänestä
  • "Sivistyskeskuksessa on kuitenkin eniten kokonaisvaltaista näkemystä".
    Voi ollakin mutta näin kokonaisvaltaisena kuntalaisena olisi hyvä tietää, millä perusteilla sivistyskeskus on tyrmännyt elinkeinotoimen ja yrittäjien näkemykset tässä asiassa.

    Onhan sivistyskeskus, eikö niin, kuitenkin sen kokonaisvaltaisen näkemyksensä luomiseksi keskustellut näiden kaikkien kokonaisvaltaisuuteen vaikuttavien tahojen kanssa. Eikös ?

    Äänestä

  • Nimenomaan tulevaisuutta varten lukio rakennetaan ja on virkamiesmäinen ajattelutapa , ettei toisen asteen koulutusta tarkastella kokonaisuutena vaan saatetaan perustella hajottamista sillä, ettei tähän mennessä kaksoistutkintoja ole suoritettu kuin muutama.

    Äänestä

Tarkoittaako tuo sitä, että jos yrittäjät tahtoo jotain, niin pitää olla sitä mieltä tai muuten on omapäinen ja hankala...

Äänestä
  • Eihän täällä kukaan väitäkkään, että tarttee olla samaa just samaa mieltä yrittäjien näkemyksen kanssa, mutta muista asioista tiedetään että siinä konttorissa on kovakalloista virkaväkeä, osaavat ohittaa kiemuroillaan lautakunnankin tahdon jos se on erilainen kuin oma näkemys. Siis varsinaisia hyvän hallinnon irvikuvia. Eli jos he ovat jotain jo päättäneet, helposti sitä ei muuteta.

    Äänestä

  • nähty on kirjoitti:

    Eihän täällä kukaan väitäkkään, että tarttee olla samaa just samaa mieltä yrittäjien näkemyksen kanssa, mutta muista asioista tiedetään että siinä konttorissa on kovakalloista virkaväkeä, osaavat ohittaa kiemuroillaan lautakunnankin tahdon jos se on erilainen kuin oma näkemys. Siis varsinaisia hyvän hallinnon irvikuvia. Eli jos he ovat jotain jo päättäneet, helposti sitä ei muuteta.

    Mun miälestä tätä lukioasiaakin on jo jauhettu ainakin erellisenkin vaalikauden aijan. Nyt on tehtävä päätös, eikä sitä pualla mikään nykyiselle alueelle. Jos kaksoostutkintoja on vuares yhyrestä viitehen korkeintaa, niin ei se kesää tee. Asialla alakaa olla kiirus. Ei kerkiä enää jaakaamahan turuhia.

    Äänestä

  • Joillakin on sellainen asenne, että virkamiehen mielipide täytyy aina lyödä
    matalaksi

    Äänestä

  • Kassu kirjoitti:

    Joillakin on sellainen asenne, että virkamiehen mielipide täytyy aina lyödä
    matalaksi

    Kassulle tiedoksi, ettei ole itsetarkoitus lyntätä virkamiehiä, mutta kokemus on osoittanut Lapualla olevan muutamia päättävässä asmassa olevia virkaukkoja joiden jäljet haisevat.
    Toiminta ei aina kestä kriittistä tarkastelua, kaupungin tai kaupunkilaisten edusta ja tasapuolisesta kohtelusta.
    Siis ei ole mikään ihme, että esityksiä kyseenalaistetaan.

    Äänestä

Miksi on koettu, että Lapualla on hankalaa suorittaa kaksoistutkinto. Olisi hyvä saada siihen muutos, yrittäjäesityksessä on ideaa. Onko kysytty Lapualaisilta oppilailta, miksi he tekevät kaksoistutkintoa Seinäjoella. Jokin syy tähän täytyy olla. Miksi oppilaat urhaavat tunteja vapaa-ajasta linja-autossaistumiseen välille Lapua - Sjoki -Lapua.

Äänestä
  • Eiköhän tätä kouluasiaa ole veivattu jo kyllästymiseen saakka. Nyt pitää tulla jo päätöksiä. Ei ole aikaa enää vedättää päätöstä jonkun epäkypsän idean vuoksi. Lukiopäätöstä joku haluaa vain siirtää ilkeyksissään. Pitää saada nimi historiaan kiusantekijänä.

    Äänestä

  • nimi historiaan kirjoitti:

    Eiköhän tätä kouluasiaa ole veivattu jo kyllästymiseen saakka. Nyt pitää tulla jo päätöksiä. Ei ole aikaa enää vedättää päätöstä jonkun epäkypsän idean vuoksi. Lukiopäätöstä joku haluaa vain siirtää ilkeyksissään. Pitää saada nimi historiaan kiusantekijänä.

    Joka Alangon lukiohölmöyden saa estetyksi, muistetaan hänet varmasti historiassa

    Äänestä

Voi typyperyyden typeryys!

Ottakaa nyt järki käteen, siirtää nyt lukio ja muu koulutus teollisuusalueelle!
Kait toi matkakeskuskin sinne, kyllä nyt ollaan sivuraiteella enempi ku VR!

Äänestä
  • Tää on sitä lapualaista kaupukisuunnittelua. Ajatus puuttuu.

    Äänestä

  • toholoa kirjoitti:

    Tää on sitä lapualaista kaupukisuunnittelua. Ajatus puuttuu.

    Siis opettajien viihtyvyys on tärkein.

    Äänestä

  • luokalle jäänyt kirjoitti:

    Siis opettajien viihtyvyys on tärkein.

    Kyllä näin on ikävä kyllä pahasti oma lehmäojas? Minusta olisi ilmanmuuta pitänyt kaikki opettajat ajaa äänestyksen ajaksi pihalle, koska kysymyksessä on oma etu ?? Mutta ei tietenkään Lapualla, koska ne ovat täällä kaikista "viisaampia" ainakin omasta mielestään????

    Äänestä

  • Oma lehmäojas kirjoitti:

    Kyllä näin on ikävä kyllä pahasti oma lehmäojas? Minusta olisi ilmanmuuta pitänyt kaikki opettajat ajaa äänestyksen ajaksi pihalle, koska kysymyksessä on oma etu ?? Mutta ei tietenkään Lapualla, koska ne ovat täällä kaikista "viisaampia" ainakin omasta mielestään????

    Ovatko opettajatkin osallistuneet asian äänestykseen, ei niin voi olla.

    Äänestä

  • Jäävinä painetaan kirjoitti:

    Ovatko opettajatkin osallistuneet asian äänestykseen, ei niin voi olla.

    Äänestyslistan mukaan kaikki ovat äänestäneet, ei ole jäävejä diskattu

    Äänestä

Mitäs pahaa siinä jos opettajia kuullaan. Ei nämä maallikot ainakaan pysty ajattelemaan kaupungin parasta. Kauppis ja lukio ovat lähes yhtä vanhoja. Ei kauppiksen varaan voida laskea mitään. Jos ja kun kauppis on poissa pelistä, meillä on lukio jossa ei ole rukalaa ei liikuntasalia. Mitäs sitten tehdään, uusi kouluko?Uuden lukion tulee kuitenkin palvella ainakin 50-vuotta ja ylikin.

Äänestä
  • Voi hyvänenaika kaupungin parasta, kyllä se on kaukana? Rahasta nämä viisaat eivät ymmärrä tuan taivaallista??? Kyllä tämän ymmärtää, koska he ovat pyörineet lasten kanssa kokoikänsä?

    Äänestä

  • Näin se vaan on kirjoitti:

    Voi hyvänenaika kaupungin parasta, kyllä se on kaukana? Rahasta nämä viisaat eivät ymmärrä tuan taivaallista??? Kyllä tämän ymmärtää, koska he ovat pyörineet lasten kanssa kokoikänsä?

    Sekö on kaupungin parasta, että lukio rakennettais pari miljoonaa kalliimmalla vanhan kauppiksen viereen. Kenelläköhän se taloudellisuusnäkemys on kateissa?
    .

    Äänestä

  • haloo äly kirjoitti:

    Sekö on kaupungin parasta, että lukio rakennettais pari miljoonaa kalliimmalla vanhan kauppiksen viereen. Kenelläköhän se taloudellisuusnäkemys on kateissa?
    .

    Käyttämättömäksi jäävät koulurakennukset ilmeisesti puretaan. Eikä aivan halpaa sekään. Taitaa olla komeille tonteille jo tyrkyllä rakentajia.
    Vai katoaako niistäkin home kuhan saadaan tyhjäsi, kuten kävi virastotalolla. Nähtäväksi jää.

    Kaikenkaikkiaan kalliiksi on tullut koulujen talokohtaisten talonmiesten ulkoistamien tontilta. Väärin säästetty.

    Äänestä

  • niin lapualaista ett kirjoitti:

    Käyttämättömäksi jäävät koulurakennukset ilmeisesti puretaan. Eikä aivan halpaa sekään. Taitaa olla komeille tonteille jo tyrkyllä rakentajia.
    Vai katoaako niistäkin home kuhan saadaan tyhjäsi, kuten kävi virastotalolla. Nähtäväksi jää.

    Kaikenkaikkiaan kalliiksi on tullut koulujen talokohtaisten talonmiesten ulkoistamien tontilta. Väärin säästetty.

    Jos koulu on todella homeessa, niin eihän se kelpaisi muuhunkaan käyttöön.
    Ei muuta kun dynamiittiä alle, ja uusi koulu samalle hyvälle tontille.
    Vai onko tontti jo varattu?

    Äänestä

  • PRY kirjoitti:

    Jos koulu on todella homeessa, niin eihän se kelpaisi muuhunkaan käyttöön.
    Ei muuta kun dynamiittiä alle, ja uusi koulu samalle hyvälle tontille.
    Vai onko tontti jo varattu?

    Onhan meillä rivitalon rakentajia, jos niille vain myirähän paikka tontiksi.

    Äänestä

kiviristin alueella tyhjää kerrostaloa pilvin pimein---tehkää yhdestä väliaikainen koulurakennus---lukio maan tasalle ja uusi samalle paikalle---siinä on väliaikaisesti keittolat ja muut tilat lähekkäin

Äänestä
  • Lähes tyhjänä oleva Virastotalo oivallinen paikka väliaikaiselle lukiolle. Hometta ei ole löytynyt, ainoastaan pintamateriaalissa "ärsyttäviä" ongelmia. Tietääkseni omistajat korjaavat uudet pintamateriaalit. Siinä lukiolle KESKUSTASSA oleva tilapäinen opinahjo. Eikä minnekkään teollisuusalueelle, vaan keskustaan uusi lukio, vaikka vähän kaliimpi. Se on Lapuan kehittämistä.Elinvoimainen keskusta

    Äänestä

  • Ytimen kehittäjä kirjoitti:

    Lähes tyhjänä oleva Virastotalo oivallinen paikka väliaikaiselle lukiolle. Hometta ei ole löytynyt, ainoastaan pintamateriaalissa "ärsyttäviä" ongelmia. Tietääkseni omistajat korjaavat uudet pintamateriaalit. Siinä lukiolle KESKUSTASSA oleva tilapäinen opinahjo. Eikä minnekkään teollisuusalueelle, vaan keskustaan uusi lukio, vaikka vähän kaliimpi. Se on Lapuan kehittämistä.Elinvoimainen keskusta

    Kenenkäs puolesta sinä nyt puhut. Lukioko vuokralle kalliisti virastotaloon. Ettei vaan olis oma lehmä ojas.

    Äänestä

Nykyinen lukio voi toimia siihen saakka, kun uusi valmistuu, tontista riippumatta näin käy. Miksi lukio ei keskustalaisille käy keskustassa, onko se nyt sitä desentralismia?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Positiivi kirjoitti:

Olipa hyvin perusteltu Lapuan Yrittäjien mielipidekirjoitus männä viikolla Lapuan Sanomissa lukion paikasta

Nuortemme kannalta on hyvää kunnallista palvelua se, että toisen asteen oppilaitokset ovat samalla kampusalueella. Se mahdollistaa kunkin parhaita puolia hyödyntävän monipuolisen opintosuunnitelman tekemisen.

Elinkeinoelämän ja siten myös kaupungin kannalta on todellista kehittämistä se, että koulutuskeskus on vetovoimainen ja kasvava, jolloin se voi tuottaa alueellemme osaavia yrittäjiä,työntekijöitä ja jatko-opiskelijoiden alkioita.

Kehoittaisin päättäjiämme laittamaan todelliset kehittämismyssyt päähän ja antautumaan avoimeen keskusteluun muutenkin kuin keskenään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu