Jorma Ollilan työryhmä ehdottaa: Auto- ja ajoneuvo korvattava ki

Kotimaa 16.12.2013 klo 10:15
Jorma Ollilan työryhmä ehdottaa: Auto- ja ajoneuvo korvattava kilometriverolla
Kilometrivero vaihtelisi sen mukaan, millä alueella auto liikkuu ja minkälaisia hiilidioksidipäästöjä aiheutetaan.

Liikenteen maksuja selvittänyt työryhmä ehdottaa, että auto- ja ajoneuvoverot korvattaisiin kilometriverolla, joka vaihtelisi sen mukaan, millä alueella auto liikkuu ja minkälaisia hiilidioksidipäästöjä aiheutetaan.

Polttoainevero jäisi ennalleen.

Kuorma-autoliikenne sekä joukkoliikenne jäisivät kilometriveron ulkopuolelle.

Käyttövoimavero muutettaisiin suoraan kilometriveroksi. Sitä maksaisivat ne autot, jotka eivät ole bensiiniveron piirissä.

Liikenne ja viestintäministeriön työryhmän puheenjohtaja Jorma Ollila esitteli työryhmän raporttia liikenneministeri Merja Kyllöselle (vas.) tänään maanantaina.

Ollilan mukaan työryhmä ei pohtinut ruuhkamaksuja, koska se ei kuulunut toimeksiantoon.

– Emme ottaneet minkäänlaista kantaa siihen, Ollila sanoo.

Ollila uskoo, että henkilöliikenne vähenisi uuden veron ansiosta noin 30 miljoonalla matkalla.

Ollila huomautti, että Suomi on jälkijunassa tiemaksujen suhteen. Euroopassa on Suomen lisäksi vain kaksi muuta maata, joissa ei ole käytössä tiemaksuja. Nämä maat ovat Kypros ja Viron ja Latvia

Annette Blencowe Yle Uutiset
1752062
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 175

Vanhimmat

EI HÄTÄÄ..ajan firman autolla ja firma maksaa.......

vero koskee vain teitä köyhiä ruppanoita jotka ajatte vanhalla corollalla

Äänestä
  • Autoliitto: Tievero kävisi nykysysteemiä kalliimmaksi

    Maanantai 16.12.2013

    Tiemaksujen kerääminen tulisi monta kertaa nykyjärjestelmää kalliimmaksi, sanoo Autoliitto.

    Jorma Ollilan työryhmä ehdotti tänään, että auto- ja ajoneuvovero muutettaisiin henkilöauton käyttöön perustuvaksi tieveroksi.

    Yksityisautoilijoiden etujärjestö Autoliitto varoittaa, että verojärjestelmä tulee paljon nykyistä kalliimmaksi.

    Työryhmän arvion mukaan alkuinvestoinnit tietojärjestelmään olisivat 130 miljoonaa euroa ja ajoneuvolaitteisiin noin 330 miljoonaa euroa eli yhteensä 460 miljoonaa euroa. Järjestelmän ylläpito maksaisi 130 miljoonaa euroa vuosittain.

    Auto- ja ajoneuvoveroilla kertyy nykyisin vuosittain 1,8 miljardia euroa.

    Valtiovarainministeriön mukaan verojen kantokustannukset ovat nykyisin 0,2 prosenttia yhteenlasketusta verotuotosta.

    Uuden järjestelmän 130 miljoonan vuotuinen kustannus olisi 7,3 prosenttia kerätystä, laskee Autoliitto.

    Autoliiton mukaan 1,8 miljardin euron keräämistä varten ei ole mielekästä rakentaa 460 miljoonaa euroa maksavaa järjestelmää.

    ”Vaikka verotaso säilyisi entisellään, järjestelmäkustannukset tulevat verojen päälle ja autoilijoiden maksettaviksi. Loppuraportissa jäi myös epäselväksi, mitkä kaikki kustannukset kokonaisuuteen on laskettu. Eli onko kyseessä vain valtiolle suoraan koituvat kustannukset ja tuleeko sen päälle vielä autoilijoille muita kustannuksia?”
    "Teknologiayrityksillä valtaa valmistelussa"

    Autoliitto korostaa myös, että teknologiayrityksillä on ollut merkittävä rooli työryhmän työssä.
    >>>>>>
    ”Liikenne- ja viestintäministeriön valmisteluvaltaa ja vastuuta ovat käyttäneet tahot, jotka kaavailevat itselleen hankkeen lopputuloksesta tuottoisaa liiketoimintaa."

    Äänestä

  • pink floyd kirjoitti:

    Autoliitto: Tievero kävisi nykysysteemiä kalliimmaksi

    Undessa esityksessä on lopulta hyvin vähän uutta
    Ei olla siirtymäsä älyaikaan vaikka älykkäitä välineitä veron määrittelyyn käytettäisiinkin
    Edelleenkin järjestellään samoja vanhoja palikoita uuteen järjestykseen
    Henkilöliikenteeseen käytettäviä ajoneuvoja halutaan käytää yhä kattavammin verojen perusteena

    Mielestäni esityksessä on iso virhe siinä ajattelussa, että yksityisautoilua tai yksityisliikennettä yritetään rajoittaa
    Se ei tule onnistumaan. Siitä pitävät auton valmistajat huolen kehittämällä yhä yksilöllisempiä ajoneuvoja
    Toisessa päässä polkupyörän valmistajat kehittävät yhä yksilöllisempiä ja modernimpia kulkuvälineitä
    Ihmiset tulevat liikkumaan tulevaisuudessa yhä enemmän liittyen vapaa-aikaan, vähemmän liittyen työhön
    Yhä nuoremmat ja yhä vanhemmat ihmist ovat mukana liikenteessä omalla ajoneuvolla

    Suomi on perässä liikenneväylien suunnittelussa ja toteutuksesa.
    Ei tarvitse mennä kauaksi opettelemaan miten liikeneväyliä rakennetan ja miten liikenne niillä järjestetään
    Menemällä Tanskaan voi oppia jo paljon

    Suomi niin kuin muutkin maat ovat seuraavan 20-30 vuoden kuluttua tilanteessa jossa pitää olla erilaisia liikenneväyliä erilaisille ajoneuvoille
    Tarvitaan moderneja kevyen liikenteen väyliä, omat väylät hitaille henkilöajoneuvoille, omat väylät nopealla henkilöliikenteelle ja omat väylät tai kaistat raskaalle liikenteelle. Sen lisäksi tarvitaan moderni joukkoliikenne joka integroituu ykstyisliikenteen osaksi ja tukee sitä
    Siis tulevaisuus on yksilöiden liikuttamisessa paikasta A paikkaan B nopeasti ja turvallisesti
    Kun katsotaan mitä tapahtuu Euroopassa ja USA:ssa jossa eniten olen autoilut, on nähtävissä yksityisautoilun lisääntyminen. liikennejärjestelyt on enenevässä määrin toteutettu siten, että ykstyisautoilijoilla on etuoikeus tien käyttöön. Raskaan liikenteen ohituskielto on yleistymässä kaksikastaisilla mootoritieosuuksila. Saksassa on moottoriteitä jonne raskaalla liikenteellä ei ole oikeutta mennä tiettyinä aikoina, esim. Sunnuntaisin.

    Kun tästä näkövinkkelistä uutta esitystä katselee, en voi nähdä että uuden verojärjestyksen tavoitteena olisi kehittää parempaa logistiikkaa van ainoastaan kerätä henkilöajoneuvoilta lisää rahaa kattaamaan valtion muita menoja.

    Äänestä

  • Entäs sitten kun tulee potku perseelle! Se parhaiten nauraa....Näin se suomipoika on solidaarinen ,

    Äänestä

  • On se mukavaa kun loistavaan ja älykkääseen keskusteluun jää aikaa rikkaallakin.

    Äänestä

  • Köyhä kirjoitti:

    On se mukavaa kun loistavaan ja älykkääseen keskusteluun jää aikaa rikkaallakin.

    Ihmiset eivät tunnu huomaavan, että kyse on paljon isommasta asiasta kuin verotuksesta. Tässä yritetään saada aikaan valvontajärjestelmä. Ajatus on vähintään perustuslain hengen jos ei jopa kirjaimen vastainen.

    EI!

    Ehdoton ei viranomaisvalvonnalle! Ei Orwellin maailmaa. Ei mitään stalin-ollilan totalitaarista valvontaytheiskuntaa!

    EI!

    100 000 miestä jäi rintamalla juurikin siksi, että yhteiskuntamme säilyisi vapaan eikä mitään neuvostoliittolaista viranomaishegemoniaa saa syntyä!

    Ollilan toiminta on mielestäni maanpetturuutta!

    Äänestä

  • lauhkealammas kirjoitti:

    Entäs sitten kun tulee potku perseelle! Se parhaiten nauraa....Näin se suomipoika on solidaarinen ,

    Satelliittipaikannusta on esitetty yhdeksi keinoksi auto- ja ajoneuvoverotuksen uudistamisessa. Verot ovat mahdollista kerätä ilman että luovuttaisimme pois vapauden liikkua ilman seurantaa.

    Ihmisten liikkumisen seuranta satelliittipaikannuksen avulla ei kuulu avoimeen yhteiskuntaan eikä oikeusvaltion periaatteisiin.

    Mahdollisuus liikkua vapaasti ilman seurantaa on oikeus, jota ei pidä luovuttaa pois autoverouudistuksen yhteydessä tai missään muussakaan yhteydessä.

    Kansalaisten mahdollisuus vapaaseen liikkumiseen ilman viranomaisseurantaa tulee säilyttää ja ihmisten liikkumisen seurantaan tarkoitettua järjestelmää ei saa rakentaa.

    ALLEKIRJOITTAKAA TÄRKEÄ asia!

    https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/608

    Äänestä

  • painuis vaan sinne luxemburgiin koko äijä, mitä täällä enää sählää suomen asiota persiilleen
    ällöttävä ukko

    painuis vaan sinne luxemburgiin koko äijä, eikö jo ole tarpeeks möhliny suomen asiota, pöyristyttävää, että tolla ois vielä jotain vaikutusvaltaa
    ahne pässi oikea yökötys

  • huolestunnnut kirjoitti:

    Satelliittipaikannusta on esitetty yhdeksi keinoksi auto- ja ajoneuvoverotuksen uudistamisessa. Verot ovat mahdollista kerätä ilman että luovuttaisimme pois vapauden liikkua ilman seurantaa.

    Ihmisten liikkumisen seuranta satelliittipaikannuksen avulla ei kuulu avoimeen yhteiskuntaan eikä oikeusvaltion periaatteisiin.

    Mahdollisuus liikkua vapaasti ilman seurantaa on oikeus, jota ei pidä luovuttaa pois autoverouudistuksen yhteydessä tai missään muussakaan yhteydessä.

    Kansalaisten mahdollisuus vapaaseen liikkumiseen ilman viranomaisseurantaa tulee säilyttää ja ihmisten liikkumisen seurantaan tarkoitettua järjestelmää ei saa rakentaa.

    ALLEKIRJOITTAKAA TÄRKEÄ asia!

    https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/608

    Välttääksesi valvonnan pitäisi myös matkapuhelin sammuttaa. Pitäisi olla aina selkä päin valvontakameraa. Jos olet rehellinen kansalainen niin mitä haittaa on valvonnasta.

    Äänestä

  • "vero koskee vain teitä köyhiä ruppanoita " ja sinäkö se olet sit rikas jolla ei ole edes varaa ostaa omaa autoa kun joutuu ajaa toisten autoilla...HAH HAH.

    Äänestä

  • Soenin Timppa
    21.12.2013 00:15
    3
    Shellin hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila työryhmineen haluaa suomalaisten liikkumisen kuriin ja kontrolliin.

    Perussuomalaiset eivät hyväksy kyttäyskilometrejä. Vapaa yhteiskunta ei kontrolloi kansalaistensa liikkumista, päinvastoin vapaa liikkuvuus on keskeinen osa kansanvaltaista demokratiaa.

    Ihmisten liikkumista ei pidä rajoittaa. Liikkuvuus lisää taloudellista toimeliaisuutta ja sitä kautta meidän kaikkien hyvinvointia. Tämä liikkuminen pitää toteuttaa mahdollisimman tehokkaasti sekä myös luontoa säästäen.

    Perussuomalaiset puolustavat Suomen kansan kaikinpuolista vapautta päättää itse omista asioistaan, mukaan lukien, missä liikumme, miten, kuinka paljon ja kenen seurassa. Kansalaispalaute Ollilan työryhmän esitysten johdosta on ollut runsasta ja puolueemme linja on saanut suurta tukea. Me pidämme linjamme. Perussuomalaisiin voit luottaa.

    Opiksi otettavaa

    Kirjoitin viime palstallani puolueen piirien ja osastojen syyskokouksista. Suurelle osalle puolueväkeä viesti meni hyvin perille ja on toimittu oikein. Valinnoissa hävinneet ovat ryhtyneet lukemaan sääntökirjaa.

    Politiikassa ratkaisevat omien kannatus ja kansan tuki. Jos en tänään menestynyt, on syytä ajatella miksi? Mikä minun omassa toiminnassani on ollut vikana? Miten saan paremman kannatuksen? Lisää työtä! Eikä niin, että vainoharhaisesti rupeaa etsimään syitä mitä mielikuvituksellisimmista suunnista.

    Sanoin silloin ja sanon nyt, että puolueen puheenjohtaja ei lähde mihinkään paikalliskiistaan osapuoleksi. Jos apua tarvitaan, puoluesihteeri järjestösihteereineen on sitä varten. Itse asiassa he ovat puolueen eteenpäinviemistä varten, ei jonninjoutavia kinoja varten.

    Jotta ei synny väärää käsitystä, olen kentän toimintaan ryytyväinen ja kiitän jatkuvasta tuestanne. Tulen lähitulevaisuudessa tiedottamaan omista ratkaisuistani tuleviin vaaleihin. Perussuomalaiset on Suomen paras puolue. Kasvava ja kehittyvä. Siksi meidän pitää keskittyä oikeisiin asioihin.

    Hyvää Joulua!

    Joulu on Kristuksen syntymäjuhla. Kristinusko on suomalaisen ja eurooppalaisen kulttuurin vankka perusta. Siitä pidämme kiinni.

    Toivotan kaikille jäsenillemme, kannattajillemme ja lehtemme lukijoille:

    Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!

    Kirjoitus on julkaistu Perussuomalainen 16/2013 -lehdessä.

    Äänestä

  • vaari vaan kirjoitti:

    Välttääksesi valvonnan pitäisi myös matkapuhelin sammuttaa. Pitäisi olla aina selkä päin valvontakameraa. Jos olet rehellinen kansalainen niin mitä haittaa on valvonnasta.

    Jos sinulla ei ole mitään salattavaa, sallinet että luotaan anuksesi.

    Äänestä

Tonni vuodessa

Autoliiton syyskuussa tekemien laskelmien mukaan satelliittipohjainen tievero toisi keskimääräiselle autoilijalle runsaan 1 000 euron vuosikulut.

Taajaan asutuilla alueilla perittäisiin 6,8 sentin kilometrivero. Harvaan asutuilla alueilla vero olisi puolet tästä eli 3,4 senttiä kilometriltä. Harvaan asutuilla alueilla asuu arviolta 3–5 prosenttia väestöstä.

Jos ihminen ajaisi korkeamman hintaluokan vyöhykkeellä 10 000 kilometriä vuodessa, maksu olisi 680 euroa. Henkilöautolla ajetaan keskimäärin 16 000 kilometriä vuodessa, jolloin maksu olisi 1 088 euroa. 30 000 ajokilometriä vuodessa toisi autoilijalle yli 2 000 euron laskun.

Autoliiton mukaan kilometriperusteinen tasavero tarkoittaisi sitä, että vanhalla autolla paljon ajavat häviäisivät. Uudella ja kalliilla autolla vähän ajavat sen sijaan voittaisivat.

Äänestä
  • noilla arvoilla pikkuauton vero moninkertaistuu

    Äänestä

  • Porvarit ja firmojen autoilla ajavat voittavat, ei maksa mitään, mutta me yksityishenkilöt jotka tarvitsemme autoa pakosta, ollaan maksajia. Voi tätä valtiota, myykää Ruotsille koko pas....a. kuten muutkin tuotantolaitokset kauko itään. Suomi pois kartalta.Herrat ottaa osinkoja ja rikastuu, muu kansa köyhtyy ja elää velassa koko ikänsä. Pois muutan tästä maasta, uskokaa pois.

    Äänestä

  • Eikö ehdotus ole se, että kilometripohjaisella verolla korvataan autovero.

    Eli uudet autot halpenevat merkittävästi?

    Toisekseen kilometripohjainen vero on vaihtoehto polttoaineen hinnan korotukselle. Jos oletetaan, että polttoaineen hintaa korotetaan roimasti nykyisestä, kyllä nimenomaan se käy suhteellisesti kalliimaksi vanhalla autolla paljon ajavalle. Vanhat autot kuluttavat keskimäärin enempi, sähköautot ja hybridit tulevat yleistymään merkittävästi lähi vuosikymmeninä.

    Eli ei tämä välttämättä ole ollenkaan pöllömpi tapa.

    Äänestä

  • juuhuu... kirjoitti:

    Eikö ehdotus ole se, että kilometripohjaisella verolla korvataan autovero.

    Älä unta näe, että tällä uudistuksella jotakin etuja saavutetaan, ei varsinkaan pitkää työmatkaa ajavat.

    Äänestä

  • juuhuu... kirjoitti:

    Eikö ehdotus ole se, että kilometripohjaisella verolla korvataan autovero.

    Eli uudet autot halpenevat merkittävästi?

    Toisekseen kilometripohjainen vero on vaihtoehto polttoaineen hinnan korotukselle. Jos oletetaan, että polttoaineen hintaa korotetaan roimasti nykyisestä, kyllä nimenomaan se käy suhteellisesti kalliimaksi vanhalla autolla paljon ajavalle. Vanhat autot kuluttavat keskimäärin enempi, sähköautot ja hybridit tulevat yleistymään merkittävästi lähi vuosikymmeninä.

    Eli ei tämä välttämättä ole ollenkaan pöllömpi tapa.

    Ei kannata ostaa uutta autoa nyt, kohta poistuu vero.
    Sitähän ei kuitenkaan hyvitetä, eiku rupea vaan maksamaan vielä kilometreistä.
    Varmaan eivät ilmoita milloin tämä Nollilan ja liikenne tantan vero tulee voimaan.
    Saattapi autokauppa hiljentyä ihan oikeasti joksikin aikaa.

    Äänestä

  • Eli Köyhille vanhalla autolla ajaville ruoskaa ja rikkaille autonhankinta ja loppukulut halvemmiksi.

    Äänestä

  • juuhuu... kirjoitti:

    Eikö ehdotus ole se, että kilometripohjaisella verolla korvataan autovero.

    Eli uudet autot halpenevat merkittävästi?

    Toisekseen kilometripohjainen vero on vaihtoehto polttoaineen hinnan korotukselle. Jos oletetaan, että polttoaineen hintaa korotetaan roimasti nykyisestä, kyllä nimenomaan se käy suhteellisesti kalliimaksi vanhalla autolla paljon ajavalle. Vanhat autot kuluttavat keskimäärin enempi, sähköautot ja hybridit tulevat yleistymään merkittävästi lähi vuosikymmeninä.

    Eli ei tämä välttämättä ole ollenkaan pöllömpi tapa.

    ootko pölö

    Siis nimenomaan pitäisi voida myös olettaa, että näistä vanhoista autoista ei tarvitse maksaa tuota kilometriveroa, kun niistähän on jo maksettu autovero. Uusi vero tulisi siis koskemaan vain autoja, jotka ostetaan uutena uudistuksen voimaantulon jälkeen. Tällöin niiden hinta halpenee oleellisesti ja ajaminen kallistuu oleellisesti.

    Näin se olisi jollain tavoin kohtuullista. Käytännössä kuitenkin kun autostani aika jättää (mikäli tämä ehdotus menee läpi), niin joko minä lopetan työssäkäynnin tai sitten pitää saada talo myytyä ja muutettua lähemmäksi työpaikkoja. En tosin kauheasti usko talon myymisen onnistuvan, kun kuka hullu täältä maalta enää taloja ostelee sen jälkeen. Yhteiskunnan elätiksi siis. Julkisia kulkuvälineitä ei ole ja muutenkin tarvitsen autoa työssäni, joten julkisilla kulkeminen ei senkään puoleen ole mahdollista. Työmatkaa kertyy noin 50 km yhteen suuntaan, eli polkupyöräily ei ole vaihtoehto.

    Luuletko oikeasti, että vaikka saat uuden auton halvalla, niin sinun maksusi ovat sitten pienet? Ei, kyllä kansaa taas kusetetaan ja oiken kovalla kädellä. Tämä on valtiovallalta niin suuri puhallus, ettei sitä kukaan vielä hoksaakkaan. Jos joku onneton luulee, että minulla halpenee auton pito, niin keskustellaan asiasta sitten lisää.

    Äänestä

  • KALLE KELLO kirjoitti:

    Pikkuautoilla ajaminen muuttuu paljon nykyistä kalliimmaksi.

    Kalliit erikoisautot ovat asia erikseen.

    Äänestä

  • ----------- kirjoitti:

    Siis nimenomaan pitäisi voida myös olettaa, että näistä vanhoista autoista ei tarvitse maksaa tuota kilometriveroa, kun niistähän on jo maksettu autovero. Uusi vero tulisi siis koskemaan vain autoja, jotka ostetaan uutena uudistuksen voimaantulon jälkeen. Tällöin niiden hinta halpenee oleellisesti ja ajaminen kallistuu oleellisesti.

    Näin se olisi jollain tavoin kohtuullista. Käytännössä kuitenkin kun autostani aika jättää (mikäli tämä ehdotus menee läpi), niin joko minä lopetan työssäkäynnin tai sitten pitää saada talo myytyä ja muutettua lähemmäksi työpaikkoja. En tosin kauheasti usko talon myymisen onnistuvan, kun kuka hullu täältä maalta enää taloja ostelee sen jälkeen. Yhteiskunnan elätiksi siis. Julkisia kulkuvälineitä ei ole ja muutenkin tarvitsen autoa työssäni, joten julkisilla kulkeminen ei senkään puoleen ole mahdollista. Työmatkaa kertyy noin 50 km yhteen suuntaan, eli polkupyöräily ei ole vaihtoehto.

    Mallissa katoaa autoveron lisäksi myös ajoneuvovero.

    Jos verotettaisiin vain uusia autoja koko hanke olisi 5 - 10 vuotta tapiollinen, kun veropohjaa tulisi vain 150 000 - 200 000 ajoneuvoa vuodessa. Lisäksi säilyisi kaikkien vanhojen veromuotojen (autovero ja ajoneuvovero) keräsinfra työ. Tämä malli olisi niin kaistapäinen että ei tullut työryhmälle edes mieleen.

    Suolella on edelleen kaksi nykyisen autoverotuksen EU-lainsäädännön vastaisuutta hoitamatta. Toinen on KHOn harkinnassa (=panttaa päätöstä otetaanko käsittelyyn) ja toisesta on jo EYT:in tuomio keväältä 2012, joten kohta uhkaa päiväsakko jos muutoksia ei tehdä.

    Tasaisia tuulia tiedossa siis. Kandee maksaa autoverot pikaisesti jotta vielä kerkiää.

    Sääliksi käy niitä jotka

    Äänestä

  • itseppä taas laskin, että omalla kohdalla tulee vähemmän maksettavaa vuodessa, kuin nyt. Että on tässä hyviäkin puolia.

    Ja ihmiset ei taida osata ajatella niinkuin bisnesmies tekee, tämä taitaa olla vasta alkua jollekkin isommalle ja ihmisiä järkyttäviä päätöksiä on tulossa lisää!

    Tällä pedataan tietä kyllä jollekkin isommalle asialle, sanokaa mun sanoneen.

    Äänestä

Täällä sitä osataan kehitellä veroja veron päälle, oli firman auto tai ei niin jos määrättäs syömään hatullinen p..kaa vuoden aikana niin kukaan tuskin edes kakistelis jos vielä alle 20 000 e tienaavat joutus syömään kaksi hatullista, niin senkun syöpi vaan ... paskoo. Vaikka ajat on kovat niin ei kait sitä hulluksi noiden verojen kanssa heittäytyä kun meillä on tämä työvoimapulakin.

Äänestä
  • Jotenkin nurinkurista, että satojen miljoonien omaisuuden haltija, Jorma Ollila, rakentelee tämmöistäkin kiusaa kansalle. Omaa lompsaa se ei juuri kirpaise, sillä eiköhän se Jore siirrä paperinsa vaikka Monacoon. Ja ties minkälaiset palkkiot tästäkin puheenjohtajuudesta kuittaa. Ei muuta kuin tehdään miehestä samantien pressa. Paitsi että pressan liksa on aivan liian pieni, ei kukaan hengellä elä. Ainakaan tuo Suomen suurmies. Joutais jo eläkkeelle. ;)

    Äänestä

  • Meitä koetellaan kirjoitti:

    Jotenkin nurinkurista, että satojen miljoonien omaisuuden haltija, Jorma Ollila, rakentelee tämmöistäkin kiusaa kansalle. Omaa lompsaa se ei juuri kirpaise, sillä eiköhän se Jore siirrä paperinsa vaikka Monacoon. Ja ties minkälaiset palkkiot tästäkin puheenjohtajuudesta kuittaa. Ei muuta kuin tehdään miehestä samantien pressa. Paitsi että pressan liksa on aivan liian pieni, ei kukaan hengellä elä. Ainakaan tuo Suomen suurmies. Joutais jo eläkkeelle. ;)

    Tätä verotusta on katsottu puusilmillä. Ei ole ihme jos saadaan suomesta firmat hävitettyä jos tälläistä ajatusten tonavaa käytetään muissakin päätöksissä.

    Äänestä

  • Kilometriveron sijaan pitäisi ottaa käyttöön naimavero. Se onnistuisi siten, että jokaiselle suomalaiselle asennetaan takalistoon liiketunnistimella varustettu paikannin. Kun kaksi tällaista tunnistinta liikkuisi samaan tahtiin alle puolen metrin etäisyydellä toisistaan, niin valtion kirstuun kilahtaisi aina euroja. Tässä olisi vielä etuna se, että veronmaksajat mieluummin hakeutuisivat veronmaksajiksi kuin välttelisivät veroja. Näiden verotustietojen avulla avautuisi verottajalle loistava mahdollisuus verovilppien selvittelyyn. Mm. parisuhteet ja asuinpaikat selviäisivät, kun olisi tiedossa keiden anturit heiluvat samassa tahdissa ja paikassa. Maksajiksi joutuisivat myös takapenkillä matkustavat yritysjohtajat ja ministerit, jos heillä anturit vielä heiluisi. Lehdistökin saisi lisäuutisointia, kun julkaisisivat näitä verotietoja.

    Äänestä

  • puusilmät.... kirjoitti:

    Tätä verotusta on katsottu puusilmillä. Ei ole ihme jos saadaan suomesta firmat hävitettyä jos tälläistä ajatusten tonavaa käytetään muissakin päätöksissä.

    Persesilmäänsä se Ollila on käyttänyt, ja sitäkin huonosti.

    Äänestä

Ihan oikein että autoilijat maksaa, vaihtoehtoja on jos ette halua maksaa. Itse käytän julkisia kulkuneuvoja, kuukausilippu ei kauheasti maksa ja metro on nopeampikin kuin oma auto.

Äänestä
  • Pitäisikö mopoilijoita, moottoripyöräilijöitä, mönkijäkuskeja, veneilijöitä ja helikopterilentäjiäkin verottaa kilometrimallin mukaan?

    Äänestä

  • Jaska Lööf kirjoitti:

    Pitäisikö mopoilijoita, moottoripyöräilijöitä, mönkijäkuskeja, veneilijöitä ja helikopterilentäjiäkin verottaa kilometrimallin mukaan?

    askelmittarit on jo keksitty joten askelvero

    Äänestä

  • Sinulle kysymys..entäs jos sitä julkista ei ole käytettävissä?Viranomaiset vaativat ottamaan jonkun pienipalkkaisen työn 150km päästä uusien normien mukaan!Mistä näitä järjen välähdyksiä poliitikoille tulee?Iso tuloisia ei satuta pienet verot tms.Jatkaakseni vielä noista kilometri veroista.Kyllä jokainen sen uuden vähäpäästöisen auton toki ostaisi vaan kun on asuntovelat,työttömyyttä,pätkätöitä jne.Elämän todellisuus iskee vastoin kasvoja meille joiden pitäisi pelastaa tämä köyhtyvä maa.Katainen kokoomuslaisine kumppaneineen myy suomen ulkomaille pala palalta..ei todellakaan isänmaallista ajattelua.

    Äänestä

  • Toi metro ja julkinen kulkuneuvo on city ihmisten kulkuväline. Kuukausilippuja ei välttämällä saa sivukylistä. Maaseudulla sijaitsevat kauppakeskukset saavat lisäasiakkaita, kun kaupungissa tulee kalliita kilometrejä.

    Onnea Shellin Ollilalle ja nyky hallitukselle, olette oikealla tiellä, saatte köyhät kyykkyyn!

    Äänestä

  • perse auki kirjoitti:

    Sinulle kysymys..entäs jos sitä julkista ei ole käytettävissä?Viranomaiset vaativat ottamaan jonkun pienipalkkaisen työn 150km päästä uusien normien mukaan!Mistä näitä järjen välähdyksiä poliitikoille tulee?Iso tuloisia ei satuta pienet verot tms.Jatkaakseni vielä noista kilometri veroista.Kyllä jokainen sen uuden vähäpäästöisen auton toki ostaisi vaan kun on asuntovelat,työttömyyttä,pätkätöitä jne.Elämän todellisuus iskee vastoin kasvoja meille joiden pitäisi pelastaa tämä köyhtyvä maa.Katainen kokoomuslaisine kumppaneineen myy suomen ulkomaille pala palalta..ei todellakaan isänmaallista ajattelua.

    Sitä varten työnantaja maksaa kilometrikorvauksia.

    Äänestä

  • plaplaplap kirjoitti:

    Sitä varten työnantaja maksaa kilometrikorvauksia.

    "Sitä varten työnantaja maksaa kilometrikorvauksia. "

    > Sinäpä vasta kuutamolla olet.

    Äänestä

  • Jaska Lööf kirjoitti:

    "Sitä varten työnantaja maksaa kilometrikorvauksia. "

    > Sinäpä vasta kuutamolla olet.

    Haluatko selittää että millä tavalla?

    Äänestä

  • Jaska Lööf kirjoitti:

    "Sitä varten työnantaja maksaa kilometrikorvauksia. "

    > Sinäpä vasta kuutamolla olet.

    "Kilometrikorvaukset 2013

    Kilometrikorvaus on työnantajan maksama veroton korvaus työntekijälle, joka kulkee työmatkat omalla kulkuvälineellään. Verohallinto määrittelee vuosittain korvauksen enimmäismäärän kilometriä kohden.
    Kilometrikorvaukset oman auton käytöstä

    Vuonna 2013 palkansaaja voi saada 45 senttiä verovapaata korvausta kutakin kilometriä kohden, jonka hän matkustaa omalla kulkuneuvollaan työpaikan ja kodin välillä."

    Äänestä

  • Julkisen liikenteen taksat täytyy nostaa kustannuksia vastaaviksi eli paikasta ja ajasta riippuen vähintään 3-5 kertaisiksi nykyisistä ja kannattamattomat yhteydet kokonaan lopettaa. Miksi pitää teitä sosiaalipummeja ja muita persaukisia kuskata lähes ilmaiseksi.

    Äänestä

  • mopo karkas käsistä kirjoitti:

    Toi metro ja julkinen kulkuneuvo on city ihmisten kulkuväline. Kuukausilippuja ei välttämällä saa sivukylistä. Maaseudulla sijaitsevat kauppakeskukset saavat lisäasiakkaita, kun kaupungissa tulee kalliita kilometrejä.

    Onnea Shellin Ollilalle ja nyky hallitukselle, olette oikealla tiellä, saatte köyhät kyykkyyn!

    kilometrivero vähemmän ajaville.saataisiin nekin pois liikennettä tukkimasta.siirtykööt yleiseen liikenteeseen.

    Äänestä

  • Read and weep kirjoitti:

    "Kilometrikorvaukset 2013

    Kilometrikorvaus on työnantajan maksama veroton korvaus työntekijälle, joka kulkee työmatkat omalla kulkuvälineellään. Verohallinto määrittelee vuosittain korvauksen enimmäismäärän kilometriä kohden.
    Kilometrikorvaukset oman auton käytöstä

    Vuonna 2013 palkansaaja voi saada 45 senttiä verovapaata korvausta kutakin kilometriä kohden, jonka hän matkustaa omalla kulkuneuvollaan työpaikan ja kodin välillä."

    höpöhöpö

    Oman asunnon ja työpaikan välisestä matkasta sanotaan verohallinnon sivuilla seuraavaa:

    "Asunnon ja työpaikan välinen matka ei ole verotuksessa työmatka
    Verotuksessa työmatkalla tarkoitetaan tilapäistä matkaa, jonka teet työhön liittyvien työtehtävien takia. Asunnon ja työpaikan välinen matka ei ole verotuksessa työmatka. Asunnon ja työpaikan väliset matkakulut saat vähentää omassa verotuksessasi halvimman (yleensä julkisen) kulkuneuvon mukaan. "

    Eli että ei tästä mitään 45 s/km korvausta voi verottomana maksaa. Eri asia on jos on kyse matkasta muuhun työkohteeseen kuin työpaikalle.

    Äänestä

  • Itse teen samoin mikäli kyseinen vero tuodaan iloksemme, vaikka eihän se mukavaa tule olemaan. Tällä hetkellä maksan työmatkoistani veroa n. 150 euroa kuussa ja muutoksen jälkeen työmatkakustannukseni jää alle 100 euroon. Joukkoliikenteen veroprosentti taitaa olla vain 10% luokkaa, joten maksamani verot työmatkoista tippuvat alle kymmenesosaan nykyisestä.

    Autosta en aio luopua, sillä tarvitsen sitä myös matkustamiseen, eikä ulkomailla ajosta kaiketi tarvitse maksaa veroa. Auton vaihtotarve pienentynee tulevaisuudessa, sillä kilometrien vähentyessä käyttöikä vähintään tuplaantuu. Valtio jää nuolemaan näppejään, sillä autojenvaihtojen yhteydessä olen maksanut myös alv. veroa, joka on ollut suunnilleen 2000 euroa per vuosi.

    Tällä ratkaisulla tulen maksamaan kolmisen tonnia vähemmän veroja pelkästään työmatkojen osalta vuodessa. Tämä tarkoittaa sitä, että muut maksavat enemmän.

    Äänestä

  • Read and weep kirjoitti:

    "Kilometrikorvaukset 2013

    Kilometrikorvaus on työnantajan maksama veroton korvaus työntekijälle, joka kulkee työmatkat omalla kulkuvälineellään. Verohallinto määrittelee vuosittain korvauksen enimmäismäärän kilometriä kohden.
    Kilometrikorvaukset oman auton käytöstä

    Vuonna 2013 palkansaaja voi saada 45 senttiä verovapaata korvausta kutakin kilometriä kohden, jonka hän matkustaa omalla kulkuneuvollaan työpaikan ja kodin välillä."

    Aina vaan jotkut sekoittaa työajojen km-korvaukset ja verotuksen työmatkakulu-vähennyksen...

    Äänestä

  • Jaska Lööf kirjoitti:

    Pitäisikö mopoilijoita, moottoripyöräilijöitä, mönkijäkuskeja, veneilijöitä ja helikopterilentäjiäkin verottaa kilometrimallin mukaan?

    Kuinkas Virolaiset ja Rys***t, jotka täällä kuluttavat teitä ja ajavat omilla saastuttavilla polttoaineilla? Verovapaita tietysti..

    Äänestä

  • Olen keskiviikkona lähdössä loppuviikoksi Kotkaan, Kouvolaan, Savonlinnaan ja Mikkelin kautta takaisin Espooseen. Mikä Metrolinja kulkee tuon reitin?

    Äänestä

  • Jaska Lööf kirjoitti:

    Pitäisikö mopoilijoita, moottoripyöräilijöitä, mönkijäkuskeja, veneilijöitä ja helikopterilentäjiäkin verottaa kilometrimallin mukaan?

    Kilometriveron seuraava kehittyneempi versio on pelkkä kilovero. Nythän ei vielä punnita tai edes tutkita kyydissä olevaa kuormaa. Henkilöthän ovat eri painoisia.

    Esitys tuon kehitysportaan valmistelijoille. Ottakaa mukaan myös lentoliikenne. Siellä me lihavat matkustamme esim kiinalaisten kustannuksella alle puoleen hintaan.

    Äänestä

  • mitään ei saa jäädä kirjoitti:

    askelmittarit on jo keksitty joten askelvero

    Askelvero ...jeees! Ja sitä varten rakennetaan virasto, jossa taitava ja riittävä henkilöstö perii näitä uusia veroja.
    Luonteva sijainti Mikkelissä Kenkäveron alueella.

    Äänestä

  • K. Ilometrit kirjoitti:

    Kilometriveron seuraava kehittyneempi versio on pelkkä kilovero. Nythän ei vielä punnita tai edes tutkita kyydissä olevaa kuormaa. Henkilöthän ovat eri painoisia.

    Esitys tuon kehitysportaan valmistelijoille. Ottakaa mukaan myös lentoliikenne. Siellä me lihavat matkustamme esim kiinalaisten kustannuksella alle puoleen hintaan.

    Jos valtiontalous kehittyy epäsuotuisasti, niin kilometrivero voidaan korvata metriverolla.

    Äänestä

  • Tuuppa näättämmää missee tiälä Tuupovuarassa se metro männee. Oes mukavata kokkeilla sitteehi menopelijä.

    Äänestä

  • Mistähän se metro tänne saadaan?

    Äänestä

  • korvessahan ne metrot kulkee

    Äänestä

Näin tämä ketju menee, kun yksi joutuu kärsimään valtion hölmöistä päätöksistä, niin hän ehdottaa itse lisäveroja. Parempi olisi pysyä asiassa. Uusi vero on todellakin tulonsiirto rikkaille ja sellaisille, joilla on varaa hankkia uusi ja kallis auto parin vuoden välein. Sellaisella golf-luokan autoilla ei hinta laske yhtään ja tulee vuodessa uutta maksettavaa tonnin verran. Mutta kannattaa muistaa, että päätös on poliittinen päätös ja senb tekevät kansanedustajat. Sellaiset, joita olemme sinne äänestäneet.

Äänestä
  • Mikähän tässä tulevassa kansan kurjuudessa sitten kiehtoo vasemmistoministeri Kyllöstä!!? Se että kansa joutuu jalkapatikkaan P-Korean tyyliin? Ei taida tuo Kyllönen kummoisempi autoilija olla, mutta liikennettä kyllä ministeröi. Voi meitä onnettomia, voi Suomen kansan kärsimystä.

    Äänestä

Vastustuskyky auto kuumetta vastaan paranee entisestään. No, himan ja duunin väliset matkat mä jatkossakin suihkun sukkelasti cyklorossarilla. Pitää vaan investoida uudet lukkopolkimet.

Äänestä

Onneksi en asu Suomessa vaan Saksassa.

Mitähän tiemaksuja Ollila kuvittelee henkilöautoilijan esim. täällä Saksassa maksavan? Ei mitään. Ensi vuonna tullee tiemaksut, mutta samanlainen summa lähtee käyttöveromaksusta pois, joten /-0. Toki ulkolaiset henkilöautoilijat maksun joutuu maksamaan.

Äänestä
  • näin saadaan valtiollinen media kustannettua vuosittain ja ko media hehkuttaa kuinka hieno vero se kilometrivero on

    Äänestä

Keski-Euroopassa raskas liikenne maksaa käyttömaksuja, Suomessa ne saavat vapautuksen. Ei ole vaikea nähdä kenen etua työryhmä palkattiin ajamaan.
Ja kansa maksaa!

Äänestä
  • Tiedätkö mitä ruoka maksaisi jos verot tulisi raskaalle liikenteelle.No ne nousisi täsmälleen niin paljon kuin kustannuksetkin eli 40%+kaupan lisäkate 10%+ siitä alvi päälle.Suomi ei ole saksa se pitää muistaa ja kumipyörillä liikkuu 90% suomen rahdeista niin postitkin ja koskisihan se julkista liikennettä myös silloin eli bussiliput 5-10€ lisää.

    Äänestä

kilometriverolla pystytään tehokkaasti estämään sähköautojen yleistyminen ja öljy"yhtiöt voivat hyvin jatkossakin

Äänestä

Mistä näitä viisaita oikein putkahtelee? Toivottavasti tää ää on kaikki unta.

Äänestä

vain näin voimme taata EUn eteläisten osavaltioiden pohjattoman rahatarpeen toteutuvaksi

Äänestä
  • tyhjänpäiväisiä tuollaiset adressit

    Pitää tehdä jotain mikä tuntuu - ostaa kaiken mahdollisen ulkomailta. Tänä vuonnakin jäi monta tuhatta euroa suomen veroja maksamatta
    - lomailemalla ulkomailla Suomen sijaan
    - pienentämällä lämmityskustannuksia 30%
    - ostamalla alkoholit ulkomailta
    - ostamalla lähes kaikki vaatteet ulkomailta.
    - autoa en osta enää ikina Suomesta.

    Äänestä

  • Turhaa itkua, sillä uusi järjestelmä olisi hyvä, sillä ei ole mitään järkeä verottaa autoa, vaan autolla ajamista. Jos on pa eikä pysty maksamaan veroa ajamistaa kilometreistä, niin fillari käyttöön, tai julkiset välineet.

    Äänestä

  • Jaska Lööf kirjoitti:

    tyhjänpäiväisiä tuollaiset adressit

    Pitää tehdä jotain mikä tuntuu - ostaa kaiken mahdollisen ulkomailta. Tänä vuonnakin jäi monta tuhatta euroa suomen veroja maksamatta
    - lomailemalla ulkomailla Suomen sijaan
    - pienentämällä lämmityskustannuksia 30%
    - ostamalla alkoholit ulkomailta
    - ostamalla lähes kaikki vaatteet ulkomailta.
    - autoa en osta enää ikina Suomesta.

    Lisäys listaan:

    - kannattaa uuden sijasta suosia käytettyä tavaraa, josta on ALV jo maksettu = vähemmän ALV-tuloja valtiolle

    Äänestä

  • Verotus

    Verotuksesta vastaa Vero- ja tullivirasto EMTA (Eesti Maksu- ja tolliamet, emta.ee).

    Ansio- ja pääomatuloja verotetaan vuonna 2013 21% tasaveromallin mukaisesti (jossa on verovapaa alaraja). Hallituksen pyrkimys palata verojen lasku-uralle on kirjattu nykyiseen lakiin jonka mukaan molemmat tuloverot lasketaan 20 prosenttiin vuonna 2015.Ennen EU:n talouskriisiä, hallituksen tavoitteena oli laskea tulovero 12 prosenttiin.

    Kunnallisveroa ei kerätä. Kunnat saavat osansa valtion keräämistä tuloveroista.

    Arvonlisävero vuonna 2013 on 20%

    Autoverotus ja sen kaltaiset maksut ovat lyhykäisyydessään seuraavat:

    hankinnasta maksetaan arvonlisävero.
    hankintaveroa ei ole
    vuosittaista käyttömaksua ei ole.
    vuosittaista käyttövoimamaksua/dieselveroa ei ole (ei dieselille, hybridille, sähkö- tai muille voimille).
    ulkomailta tuodun auton rekisteröintimaksu on noin 100 euroa.
    polttoaineverot ovat matalammat kuin suomessa ja litrahinnoissa on kymmenien senttien ero Suomeen.
    dieseliä verotetaan kuten bensiiniä ja siten niiden hintaero on pieni.

    Verosopimus Suomen ja Viron välillä käsittelee mm verotettavan yksityishenkilön verotuksen perusteena olevaa kotipaikkaa, ansio- pääomatulojen ja varallisuuden verotusta, kaksinkertaisen verotuksen poistamista ja valtioiden välistä tietojen vaihtamista.

    Sopimusvaltiossa asuva henkilö tarkoittaa henkilöä, joka tämän valtion lainsäädännön mukaan on siellä verovelvollinen.

    henkilön katsotaan asuvan siinä valtiossa, jossa hänen käytettävänään on vakinainen asunto.
    jos asuntoja on molemmissa valtioissa, katsotaan hänen asuvan siinä valtiossa, johon henkilökohtaiset ja taloudelliset suhteensa ovat kiinteämmät.
    jos käytettävissä ei ole vakinaista asuntoa kummassakaan valtiossa, katsotaan hänen asuvan siinä valtiossa, jossa oleskelee pysyvästi.
    jos hän oleskelee pysyvästi molemmissa valtioissa tai ei oleskele pysyvästi kummassakaan niistä, katsotaan hänen asuvan siinä valtiossa, jonka kansalainen hän on.

    Sopimusvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten on vaihdettava keskenään sellaisia tietoja, jotka ovat välttämättömiä sopimuksen tai sopimusvaltioiden sopimuksen piiriin kuuluvia veroja koskevan sisäisen lainsäädännön määräysten soveltamiseksi (verojen kerääminen). Tämän ei katsota velvoittavan sopimusvaltiota ryhtymään hallintotoimiin (tietojen luovutukseen), jotka poikkeavat tämän sopimusvaltion tai toisen sopimusvaltion lainsäädännöstä (poikkeavasta verotuksesta) ja hallintokäytännöstä.

    Suomesta lähtevän kannattaa huomioida Suomen verotus ja sen vaikutus kokonaisuuteen.

    Äänestä

  • VEROTUS VIROSSA kirjoitti:

    Verotus

    Entäs se Viron sosiaaliturva, onko se miten hyvällä mallilla?

    Äänestä

  • muutan sinne! kirjoitti:

    Entäs se Viron sosiaaliturva, onko se miten hyvällä mallilla?

    TYÖLLINEN EI TARVITSE HYYSÄÄMISTÄ....

    Äänestä

Hienoa nyt ostetaan autot Ruotsin tai Viron rekisteriin tai vuokrataan ne vaihtoehtoisesti sieltä. Ajavathan nämä virolaiset työläiset jo nykyäänkin ilman Suomalaisia veroja Suomessa. Kyllä sitä saa Suomalainen rasvakäsi duunari jo nytkin ihmetellä, kun tekee yrityksen vaativimpia töitä ja ajaa itse 90-luvun Corollaa ja yrityksen Virolainen siivoja kurvaa pihaan uudella A6 Audilla. Suomalaisen työntekijän hintaa jälleen ollaan korottamassa näiden suomalaisia koskevien maksujen avulla.

Äänestä

Allekirjoitettu tuo adressi , onko nuo "herrat" vai oliko se narrit noin erkautuneet rahvaasta jotta ei muuta parempaa tekemistä kun tutkia tuommosia , kyllä tullaan menee pohjiamutia myöten tuollasten päättäjien kanssa ja alkaa täälläkin levottomuudet lisääntymään sitämyötä, ei kyllä ihmetytä yhtään.Olisiko Ollilalla omalehmä ojassa.

Äänestä

kait käyttöön perustuva verotus on periaatteessa ok. Mutta - sitten tuleekin iso MUTTA - uskooko joku, että auton oston yhteydessä maksettava vero häviäisi pois. Se voi ehkä alentua, jollain mitättömällä summalla - mutta lopputulos on pomminvarmasti autoilun kokonaisverorasituksen kasvu.

Äänestä

Paljonko Finnair maksaa polttoaineen veroa? Paljonko Finnair maksaa kilometriveroa? Paljonko Vr maksaa kilometriveroa ja paljonko Vr:n käyttämässä dieselpolttoaineessa on veron osuus. Onko junien ja lentokoneiden moottoreissa tehokkaat katalysaattorit ja hiukkasloukut?

Onko lentokeneiden päästöluokka jo euro6 vai onko edes euro5. Entä dieselvetureissa?

Paljonko on lentokonevero? Ehtä verurivero? Entä lentoneuvovero? Entä verurineuvovero?

Äänestä

Suomalaiset on sen verran itsepäistä kansaa että tuskin se yksityisautoilu tälläkään vähenee. Kaveripiirissä oli moniakin jotka suurin piirtein käsi raamatulla vannoivat että autoilu loppuu sillä hetkellä kun bensan hinta nousee yli 1,50€/l, mutta samaan tahtiinhan nuo edelleen ajelee.

Tässäkin kaupungissa jos menee tuohon valtaväylälle joka yhdistää läntisen ja keskusta-alueen katsomaan ruuhka-aikaan autoissa istuvien määrää niin aika tarkkaan 1/9 autossa on enemmän kuin se yksi henkilö. Tästä voi melko hyvin päätellä että suurin osa autoilijoista on sitä mieltä että autoilun kustannukset on vielä ihan siedettävällä tasolla. Jos vanhat merkit paikkansa pitää niin tämäkin uudistus aiheuttaa vain keskustelupalstoilla ja baarin pöydässä pientä pärinää mutta niin vain seuraavanakin työpäivänä se matka ajetaan yksin omalla autolla.

Äänestä
  • Minä en aja autolla, enkä aja jatkossakaan. Ostin viime talvena uuden CC:n, jonka varustelin talveksi nastarenkailla ja lisäsin lokasuojat. Polkupyörällä ajelen ympäri vuoden ja käytännössä ilmaiseksi.

    Jatkossa pyrin muuttamaan ulkomaille ja lopettamaan myös tuloveron maksamisen Suomeen täysin, eli tämä yhteiskunta ei saa minulta enää yhtään mitään.

    Äänestä

Sinne Ollilan Toivonojan kartanolle Nastolaan vähän keskustelemaan ja saunomaan.

Äänestä
  • Mennäänkö isoilla maastureilla ja tien vierestä, säästyy tie ja vältytään tiemaksulta.

    Äänestä

Kaikki ei aja omalla autolla, vielä.Tämä olisin hyvä uudistus,koska KAIKKIEN pitäisi OMISTAA AUTO ja se lisäisi uusien autojen kysyntää.

Äänestä

...entäs sitten kun korjaavat vielä autojen päästöjen mittaamistavan?? Yllättäen Focus 1.0 ecoboost viekin 30 % enemmän... Taas valuu lompakosta lisää euroja johonkin. Nythän päästöt mitataan labrassa ja yllättäen ilmoitetut kulutukset eivät aina ole edes suuntaa-antavia.

Äänestä

maksumiehenä Ollilan työryhmän selvityksessä?? Toivottavasti ei veronmaksajat. Enemmän uskon Joulupukkiin, kuin satusetä Ollilaan.

Äänestä
  • On ihan oikeasti mielenkiintoinen kysymys että mitä tuo Ollilan selvitys tuli maksamaan kaikkine konsulttikuluineen päivineen. Liikenneministeriöllä on muutoinkin taipumusta teettää kaikki osaamista vaativa työ konsulteilla.

    Kuka viitsisi penkoa?

    Äänestä

pitää muistaa että yksityisautoilu tuottaa 700000 tuhatta työpaikkaa suomeen . suoraan ja välillisesti. eli se on suorastaan elinehto suomen pyörimiselle.

Äänestä
  • Suomessa asuu reilut viisi miljoonaa ihmistä joten tuskin autoilulla 700 000 000 työpaikkaa järjestää.. :-D
    Nyt kun pilkunviilaus -osio on suoritettu, voidaan siirtyä ihan asiaan.

    Valtion elinehdon voi kiteyttää yhteen lasueeseen:
    Maahan pitää tulla viennin ansiosta enemmän rahaa kuin tuonnin takia lähettää sitä rahaa ulkomaille. Toisin sanoen jos tuontia on rahamäärällisesti enemmän kuin vientiä, valtiosta lähtee koko ajan rahaa pois kierrosta enemmän kuin mitä sinne tulee. Tästä seuraa se, että esim. valtio joutuu velkaa ottamalla paikkaamaan talouttaan.

    Yksityisautoilun tuomat työpaikat eivät siis varsinaisesti tuota rahaa kiertoon (eivät tuo sitä ulkomailta), vaan ne pyörittää pelkästään sitä sisäistä rahapottia.
    Jos suomesta poistettaisiin yksityisautoilu lähes kokonaan, valtiolta jäisi tietysti saamatta huimat verotulot joita se rahanpyörittäminen sille tuottaa (alv. yms.), mutta ne voisivat muunlaisilla verojärjestelyillä ottaa ne samat rahat jotain muuta kautta.

    Äänestä

  • no ei nyt ihan noin kirjoitti:

    Suomessa asuu reilut viisi miljoonaa ihmistä joten tuskin autoilulla 700 000 000 työpaikkaa järjestää.. :-D
    Nyt kun pilkunviilaus -osio on suoritettu, voidaan siirtyä ihan asiaan.

    Valtion elinehdon voi kiteyttää yhteen lasueeseen:
    Maahan pitää tulla viennin ansiosta enemmän rahaa kuin tuonnin takia lähettää sitä rahaa ulkomaille. Toisin sanoen jos tuontia on rahamäärällisesti enemmän kuin vientiä, valtiosta lähtee koko ajan rahaa pois kierrosta enemmän kuin mitä sinne tulee. Tästä seuraa se, että esim. valtio joutuu velkaa ottamalla paikkaamaan talouttaan.

    Yksityisautoilun tuomat työpaikat eivät siis varsinaisesti tuota rahaa kiertoon (eivät tuo sitä ulkomailta), vaan ne pyörittää pelkästään sitä sisäistä rahapottia.
    Jos suomesta poistettaisiin yksityisautoilu lähes kokonaan, valtiolta jäisi tietysti saamatta huimat verotulot joita se rahanpyörittäminen sille tuottaa (alv. yms.), mutta ne voisivat muunlaisilla verojärjestelyillä ottaa ne samat rahat jotain muuta kautta.

    Jos suomesta poistettaisiin yksityisautoilu lähes kokonaan, valtiolta jäisi tietysti saamatta huimat verotulot joita se rahanpyörittäminen sille tuottaa (alv. yms.), mutta ne voisivat muunlaisilla verojärjestelyillä ottaa ne samat rahat jotain muuta kautta.

    Tuossa on ajatusvirhe. Ei sitä veroa tarvitsisi enää kerätä jos yksityisautoilu poistetaan.
    Mietippä mitä valtio säästää.
    - Tieverkosto voidaan valtaosin purkaa
    - Tievalaistuksesta valtava energiansäästö
    - Liikenneonnettomuudet ja sairaalakulut * alla lista josta selviää koko tilanne
    - Tieliikennepoliisin lakkautus
    - Oikeudenkäyntikulut
    - Tiepölyn aiheuttamat kuolemantapaukset
    - Dieselpakokaasujen aiheuttamat keuhkosyövät poistuisivat tai vähenesivät
    - Ylipainoisten määrä romahtaisi jos paikallisliikennettä korvattaisi kävelyllä ja polkupyörillä (=merkittävät terveyssäästöt)
    Terveydenhoitoalaan vaikutus olisi joka toisen sairaalan lakkauttaminen.

    Kyllä yksityisautoilun lopettaminen olisi suomelle kultakaivos.
    Lisäksi täältä virtaa jatkuvasti rahaa öljyvaltioihin. Viimeksi kun tarkistin ei täältä ole vieläkään löytynyt öljylähteitä.

    * Liikenne onnettomuus
    - Ensiapu ja hoito
    - Sairaankuljetus
    - Sairaalahoito
    - Kuntoutus
    - Apuvälineet
    - Uudelleenkoulutus
    - Poliisi, pelastustoimi
    - Ajoneuvo
    - Odotettujen elinvuosin menetys
    - Työntekijän tuotantopanoksen menetys
    - Työntekijän korvaaminen
    - Korvauksen työkyvyttömyydestä

    Kokonaissumma on yli 10 miljardia pelkästään liikenneonnettomuuksista.

    Yksityisautoilun lopettaminen toisi arviolta yli 40 miljardin säästöt valtiolle. Eli yli puolet valtion budjetista. Kuten huomataan on yksityisautoilu suurin valtion kulueristä.

    http://alk.tiehallinto.fi/julkaisut/pdf/3201030-v-liikenneonnett_kustan_mu.pdf

    Äänestä

Ensin Ollila tuhosi Nokian, sitten on vuorossa loput maastamme.

Öljy-yhtiön hallituksen puheenjohtaja suunnittelemassa Suomen autoverotusta. Jo on paksua.

Äänestä
  • JA MITÄ TÄSTÄ LOPUKSI OPIMME ?

    SEN ETTÄ SUOMI ON MARKKINAKOMMUNISTINEN MAA !!!

    Äänestä

  • Miten J Ollilaa pidetään lähes jumalana? Ensin tuhosi Nokian, yritti fuusioida Neste Oilin Shellille (onneksi epäonnistui) ja nyt on tuhoamassa Suomalaista yhteiskuntaa kilometriverolla yhdessä vasureiden kanssa.
    Onneksi ehti netota muutaman miljoonan veronmaksajien rahoja tuostakin konsultaatiosta?

    Äänestä

  • Jormaton kirjoitti:

    Miten J Ollilaa pidetään lähes jumalana? Ensin tuhosi Nokian, yritti fuusioida Neste Oilin Shellille (onneksi epäonnistui) ja nyt on tuhoamassa Suomalaista yhteiskuntaa kilometriverolla yhdessä vasureiden kanssa.
    Onneksi ehti netota muutaman miljoonan veronmaksajien rahoja tuostakin konsultaatiosta?

    Te ootte vaan tyhmiä, te ette tajuu miten älykäs Jorma on.

    Äänestä

Onkohan työryhmä ottanut huomioon sitä, että veronkiertohaluinen kansa valitsee tämän jälkeen tarkkaan missä ajaa. Saattaa aiheuttaa mielenkiintoisia ongelmia liikennesuunnitteluun.

Nähdäänköhän torniojokilaaksossa sellainen ilmiö, että Rv 99:n suosio kasvaa yllättäen ja VT21:llä ajelee vain ruotsalaisia...

Äänestä
  • Minä jään eläkkeelle jo parin vuoden päästä ja häivyn tästä Euroopan Pohjois-Koreasta. Jos käyn vielä Helsingissä, ajan aina pummilla ja jätän sekin sakot maksamatta.

    Äänestä

  • ja missä asuu kirjoitti:

    Minä jään eläkkeelle jo parin vuoden päästä ja häivyn tästä Euroopan Pohjois-Koreasta. Jos käyn vielä Helsingissä, ajan aina pummilla ja jätän sekin sakot maksamatta.

    Aloittelija. Itse en ole vielä eläkeiässä, mutta muutan täältä hölmölästä Viroon ja elätän itseni tekemällä rikoksia Suomessa. Suomessa kun rikoksista ei saa mitään rangaistuksia.

    Äänestä

Satelliittipaikannuksen veropohjaa on ehdottomati laajennettava purjeveneisiin ;)

Äänestä

Ollila jäävi asiassa....?
Eiköhän tuolla Ollilalla ole myös kytköksiä teknologiayrityksiin joten ymmärtään tuon kiinnostuksen sateliittitekniikkaa kohtaan. Verotusta tulisi mielestäni suunnitelma jonkun riippumattoman tahon eikä tekno teollisuuden lobbarin!

Äänestä

Kyllä tämmöset uudistukset on suoraan PER...stä! Ollila täysin jäävi tämmösiä suunnittelemaan Shellin pamppuna ja satelliittipaikannuksen päällepäsmärinä,eikä miljoonissaan kieriskellessä ymmärrä että suomessa on pienituloisia jotka TARVII oman auton ,,,eikö ahneudella ole mitään rajaa?! ...no ei ainakaan armaassa Suomenmaassa...ulkomaillemuutto edessä jos tämä menee läpi! Näin on marjat per..le!

Äänestä

Joo ei ole kyse pelkästään verosta vaan siitä että saadaan kaikki seurantaan. Tulevaisuudessa järjestelmä nyhdetään poliisin käyttöön.

Täällä on jo aivan sairaan kovat polttoaineverot ja jos se ei riitä niin jo on kumma, kenelle ne rahat menee? Tämän pitäisi olla meidän kaikkien yhteiskunta, ei pelkästään korkeakoulutettujen rikkaiden leikkikenttä.

Mikä se on että ihmisiä hyväksikäytetään niin kauan että raja tulee vastaan ja nyt se raja tosiaan tulee vastaan.

Mitään seurantalaitteita ei laiteta minun autoon, piste. Ei millään perusteella. Jos joudun rakkaimmasta asiasta luopumaan tän takia niin voi saatana.
Te rikkaat voitte kehitellä ihan omaa yhteiskuntaanne. Luulenpa et monella normaali ihmisellä loppuu nyt huumori teidän päättäjä kroisosten kanssa.

Äänestä
  • Poliisille annetaan ilman muuta mahdollisuus tarkkakailla mm. ylinopeuksia ja näin peltipoliisitkin olisivat turhia. Siitä olisi suuri säästö poliisihallinnolle.

    Äänestä

  • FaktaaM. kirjoitti:

    Poliisille annetaan ilman muuta mahdollisuus tarkkakailla mm. ylinopeuksia ja näin peltipoliisitkin olisivat turhia. Siitä olisi suuri säästö poliisihallinnolle.

    Veroja maksetaan sen verran että poliisi voi toimia normaalisti, ei ole tarvetta säästää. Ja kukaan tuskin haluaa että poliisien määrää vähennetään, siihen se johtaisi.

    Olispa karmeaa jos olis jatkuva seuranta päällä, niinku rikollisilla ja eläimillä.

    Nyt näyttää että mediaa alettiin vaientaa tämän aiheen tiimoilta, saa nähdä hyssytelläänkö se unohduksiin ja sit vaan ilmoitetaan et huomenna kaikki ilman gepsiä on rikollisia..

    Äänestä

Ollilan puhe on sen verran sekavaa A-Studiossa parhaillaan, että olisi korkea aika painua neurologille tarkistamaan, että olisiko edes jotain toivoa saada osa himmenevästä valosta jäämään jäljelle.

Varsin pahasti rönsyilee ja takkuilee sanat ja lauseiden sisällöt.

Ei ole ihme, että Nokia vietiin Suomesta pilkkahinnalla, kun mitä ilmeisin neurologinen syy löytyy Ollilan korvien välistä.

Seuraavaksi Suomesta viedään Neste ja pilkkahinnalla sekin, jos kukaan ei saa tuota tönköttäjää pois vallankahvasta....

Äänestä

On niitä maaseudullakin kuukausilippuja bussiin, ostaa lipun niin kuukauteen ei näy bussia.

Äänestä

Missä määrin autoveronpoisto vaikuttaa autojen hinnanlaskuun. Tuleeko poisto täysimääräisenä kuluttajalle vai nostavatko valmistajat vastaavasti hintoja.

Ruvetaanko myös vakuutusmaksua perimään samalla periaatteella.

Äänestä
  • Autojen hinnat pysyisivät tietysti entisellään; jos autovero poistuisi, autonmyyjät saisivat paremmat voitot. Vanhojen autojen hinnat ehkä laskisivat, koska niiden käyttö kallistuisi entisestään: suuremman polttoainekulutuksen ja korjauskulujen lisäksi tulisi lisävero, koska auton "hiilipäästöt" ovat korkeammat. Ihan kuin ihmisen toiminta muka tosiaan lämmittäisi ilmastoa! Viikinkien aikaan Grönlannissa oli lämmintä. Lapissa kasvoi korkeita honkia. Ilmastonmuutosta tosiaan: elämme nyt viileämpää aikaa.

    Äänestä

Meinaako Ollila nielaista nyt yksitysautoilun johan se nielaisi suomenlippulaivan Nokian

Äänestä

kyllä nyt olisi aika nousta barrikaadeille ja laittaa loppu tälle hullulle hommalle.
Mutta taidammeko tässäkään asiassa tehdä mitään?
Jos saisit 5000e alenusta autoverosta ja käy vuoden autolla töissä n.20000km n.1300e veroa vuodessa. 3 vuotta niin alennus on syöty.
Ei Ollilalla ole kaikki ruuvit kohdallaan kun ei tiedä että nytkin ne jotka ajaa enemmän myös maksaa enemmän. TEki mieli soittaa sille kesken lähetyksen...
Muualla euroopassa duunarit tukkii rekoilla motarit ym....mutta suomessa kettuillaan netissä ja maksetaan lasku.
Toivottavasti nyt ei käy näin.=(

Äänestä

  • ASIALLISESTI kirjoitti:

    PALAUTETTA KANSANEDUSTAJILLE...

    [email protected]

    Joo niitä paljon kiinnostaa kun ovat kansalaisten asialla, HAHAHAH :)

    Eikö se ymmärrä ja sitä sun tätä. Siis ne todellakin tietää mitä ne tekee ja te olette niillee pelkkiä orjia joita voi potkia ja kohdella miten vaan. Kaikki korkeammassa asemassa olevat on samaa sakkia, kuntapomoista yritysjohtajiin ja eduskuntaan. Ne pitää teitä pelleinä, sirkuspelleinä!

    Äänestä

  • ASIALLISESTI kirjoitti:

    PALAUTETTA KANSANEDUSTAJILLE...

    [email protected]

    Soenin Timppa
    21.12.2013 00:15
    3
    Shellin hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila työryhmineen haluaa suomalaisten liikkumisen kuriin ja kontrolliin.

    Perussuomalaiset eivät hyväksy kyttäyskilometrejä. Vapaa yhteiskunta ei kontrolloi kansalaistensa liikkumista, päinvastoin vapaa liikkuvuus on keskeinen osa kansanvaltaista demokratiaa.

    Ihmisten liikkumista ei pidä rajoittaa. Liikkuvuus lisää taloudellista toimeliaisuutta ja sitä kautta meidän kaikkien hyvinvointia. Tämä liikkuminen pitää toteuttaa mahdollisimman tehokkaasti sekä myös luontoa säästäen.

    Perussuomalaiset puolustavat Suomen kansan kaikinpuolista vapautta päättää itse omista asioistaan, mukaan lukien, missä liikumme, miten, kuinka paljon ja kenen seurassa. Kansalaispalaute Ollilan työryhmän esitysten johdosta on ollut runsasta ja puolueemme linja on saanut suurta tukea. Me pidämme linjamme. Perussuomalaisiin voit luottaa.

    Opiksi otettavaa

    Kirjoitin viime palstallani puolueen piirien ja osastojen syyskokouksista. Suurelle osalle puolueväkeä viesti meni hyvin perille ja on toimittu oikein. Valinnoissa hävinneet ovat ryhtyneet lukemaan sääntökirjaa.

    Politiikassa ratkaisevat omien kannatus ja kansan tuki. Jos en tänään menestynyt, on syytä ajatella miksi? Mikä minun omassa toiminnassani on ollut vikana? Miten saan paremman kannatuksen? Lisää työtä! Eikä niin, että vainoharhaisesti rupeaa etsimään syitä mitä mielikuvituksellisimmista suunnista.

    Sanoin silloin ja sanon nyt, että puolueen puheenjohtaja ei lähde mihinkään paikalliskiistaan osapuoleksi. Jos apua tarvitaan, puoluesihteeri järjestösihteereineen on sitä varten. Itse asiassa he ovat puolueen eteenpäinviemistä varten, ei jonninjoutavia kinoja varten.

    Jotta ei synny väärää käsitystä, olen kentän toimintaan ryytyväinen ja kiitän jatkuvasta tuestanne. Tulen lähitulevaisuudessa tiedottamaan omista ratkaisuistani tuleviin vaaleihin. Perussuomalaiset on Suomen paras puolue. Kasvava ja kehittyvä. Siksi meidän pitää keskittyä oikeisiin asioihin.

    Hyvää Joulua!

    Joulu on Kristuksen syntymäjuhla. Kristinusko on suomalaisen ja eurooppalaisen kulttuurin vankka perusta. Siitä pidämme kiinni.

    Toivotan kaikille jäsenillemme, kannattajillemme ja lehtemme lukijoille:

    Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!

    Kirjoitus on julkaistu Perussuomalainen 16/2013 -lehdessä.

    Äänestä

Autoverotuksen muuttamishalujen taustalta löytyy pelko verotulojen riittävyydestä.
Liikenne- ja viestintäministeriön tuore dokumentti summaa nykyisen auto- ja liikenneverotusjärjestelmän mahdollisia tulevaisuudenongelmia näin, kohdan "nykyjärjestelmän ongelmat" alla:

Viime vuosina henkilöautojen polttoainetehokkuus on parantunut merkittävästi. Tämän vuoksi liikenteen kasvu ei tulevaisuudessa takaa nykyisen suuruisia polttoaineveroja.

Kulutusaleneman ohella ministeriötä huolettaa myös tulevaisuudessa häämöttävä massojen sähköautoilu.

Toinen merkittävä muutos polttoaineverokertymään on autojen sähköistyminen. Sähkön verotusta ei ole mahdollista korottaa liikenteen verokertymän pienenemisen vuoksi, koska se vaikuttaisi myös kotitalouksien ja teollisuuden sähkön hintaan.

Lääkkeeksi verokertymän alenemisuhkaan ministeriön asettama, niin sanottu Ollilan työryhmä ehdottaa kilometriveroa. Sen hyötyvaikutuksiin kuuluu työryhmän mukaan muun muassa nykyisen tasoisen verokertymän ylläpito tulevaisuudessa.

Liikenneministeri Merja Kyllönen ei tilaisuudessa puhunut verotulojen mahdollisesta hiipumisesta ja kilometriveron yhteydestä lainkaan. Kyllönen nosti sen sijaan esiin sen, että liikenteen päästötavoitteisiin on tulossa isoja muutoksia ja niihin on pystyttävä reagoimaan (lue lisää tästä).

Ovatko liikenne- ja viestintäministeriön esittämät perustelut nykyjärjestelmän ongelmista järkeviä?

Äänestä

No, nyt kannattaa vaikuttaa sen verran minkä tavan kansalainen pystyy - kannattaa nähdä tän eteen pikku vaiva, sillä pelkästään tänne palstoille kirjoittelu ei auta kovin tehokkaasti:

Allekirjoitetaan adressi:

http://www.adressit.com/ei_kilometriverolle^

...ja kirjoitetaan suoraa palautetta eduskunnan liikennevaliokunnalle, jonka jäsenten nimet löytyvät tästä linkistä/osoitteesta (sähköpostiin osoite muodossa [email protected]

http://web.eduskunta.fi/Resource.phx/valiokunnat/valiokunta-liv01/index.htx?subpage=jasenet

Äänestä

Tyypillistä pienen piirin kähmintää. Mikä pirun asiantuntija Ollila tässä on. Sanoisin että täysin jäävi koska edustaa teknologiaa ja on varmaankin omistuksia alalle joka tästä hyötyisi. Tuon tekniikan käyttöönotto ja käyttö maksaisi mahdottomia summia.
Johan Ollila otti kantaa myös siihen että missä maksut olisivat suurempia ja missä pienempiä. Kuka hänen kantaansa on pyytänyt?
TM lehti ilmaisi jo aikoja sitten että tämä kilometreihin perustuva verotus on jo keksitty. Sehän on POLTTOAINEVERO!! Mitä enemmän ajaa, sitä enemmän maksaa veroa. Onko liian yksinkertaista? Jääkö joku taho hyötymättä? Kysyn vaan? Jos ruuhka-aluetta halutaan erikseen verottaa, ottakaa oppia taas Ruotsista. Siellä on sisääntulovaylillä kamerat jotka nappaa kuvan ja laksu lähtee, noin suurinpiirtein...
Miten se Kyllönenkin näin halpaan menee? Entä virkamiehet?

Äänestä
  • Unohtakaa tuo adressit.com, sillä vain tuo Oikeusministeriön sivustolla oleva kansalaisaloite https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/608
    on sellainen, joka eduskunnan on pakko ottaa käsittelyyn jos se saa vähintään 50 000 kannattajaa.

    Niin: ja laittakaa sana aloitteesta kiertämään.

    Äänestä

hyva idea!

mutten tieda miksi odottaa 10 vuotta asiaa? ja miksi tehda noin kalliisti tuo?

jos autoja kaytettaisiin joka vuosi katsastus asemalla. uudemmissa vain mittariluku antamassa konttorille. noin pysyis aina tiedossa tuo paljon autolla on ajettu vuodessa. ja tuon mukaan tulisi maksut. toki tienkaytosta tiehallinto voisi ottaa maksun. nasta ja kitkarenkaille oma maksu luokka ja kesarenkaille oma. pitaisi olla myos tuo millaisilla renkailla autoilijat ajaa. eli katsastus henkilon pitaisi ottaa renkaat huomioon. samoin poliisi voisi katsoa aina renkaat kun tekee puhallutuksia tien paella.

ja katsastus konttorihan tietaa millapaikkakunnalla henkilo asuu, kun osoite nakyy rekisteriotteessa.

Äänestä
  • tien paalla*

    Äänestä

  • Ihan hyvä idea, mut ei tollasia voi ehdottaa. Se pitää olla 33,5 henkinen työryhmä huippupalkoilla avustajineen pyörittelemässä asiaa muutama vuosi..

    Mut jälleen palataan siihen että käyttömaksut on jo siellä polttoaineessa ja nehän koskee kaikkia moottorikäyttöisiä laitteita. On se kyllä melkoinen läjä rahaa mitä valtio siitä saa, pyörittäis varmaan montaa muuta valtiota ihan erillailla tollaset verotulot mut täällä ne katoaa omituisesti..

    Joku asiantuntija vois tuoda julki selkeästi ne tulot ja menot valtiolle autoilusta. Jos sitten näyttäis oikeasti siltä että rahat ei riitä niin ok..

    Mut eihän jäniksen tarvi tietää miksi sitä ammutaan.

    Äänestä

Ollila ja se firma tarttee rahaa, jota se konsultoi ja lobbaa, kun kännypisnes kuseksi... Raha kiertämään...

Äänestä

Ollilan harkintakyky petti taas. Jälki on aina kauheaa. Ensin Nokialla ja nyt tässä. Mieheltä pitäisi otta vehkeet pois.

Äänestä

Tässä ehdotuksessa ei ole muita kuin häviäjiä, paitsi ne Ollilan kaverit, jotka toimittavat tuon järjestelmän "hyvään hintaan". Älkää unta nähkö että autot halpenisivat yhtään. Autoveron poistuessa autoliikkeet vetää vaan enemmän välistä niin kuin aina. Eihän ruuan hintakaan halventunut vaikka ALV tippui. Tämä on maan tapa.

Nykyisten kolmen veron lisäksi valtio haluaa siis neljännen veron, jolla saadaan eliitille hyvät edut turvattua. Ehdotuksessa ei puhutta myöskään mitään vanhoista autoista. On melko kohtuutonta jos vanhoihin autoihin (joilla 90% suomalaisista ajaa) pitää asennella jotain kalliita laitteita ja maksaa ryöstöhintaa pakollisista kauppa- ja harrastusmatkoista.

Muistakaa ihmiset äänestää vaaleissa oikein. On se vaan jännä, että "vasemmistolainen" ministeri ehdottaa tällaista kuritusta köyhille, työssäkäyville ihmisille. No saihan tämä ministeri jo ajokortin hinnan korotettua mukavasti köyhien tavoittamattomiin. Aivan uskomatonta toimintaa. Ihan vihaksi pistää.

Äänestä
  • kyllä näitä vilosohveja näköjään riittää ,ollila toinen himanen.

    Äänestä

  • äly hoe elä jätä. kirjoitti:

    kyllä näitä vilosohveja näköjään riittää ,ollila toinen himanen.

    Kyllä siellä ehdotuksessa on selvästi todettu, että ehdotettu verotus koskee aivan kaikkia henkilöautoja. Siis myös vanhoja autoja, joista on aikoinaan maksettu hankinnan yhteydessä autoverot. Perusteluna tälle on ns. porsaanreikien ja veronkiertomahdollisuuksien poistaminen esim. vanhoja autoja Suomeen tuomalla.
    Esitys on verhottu kaikkeen hyvään ja sanahelinään mutta raaka totuus on se, että valtio haluaa kerätä vähintäänkin nykyisen suuruisen veromäärän autoilijoilta (6 - 7 mrd euroa ) vaikka polttoaineen kulutukset on uusien autojen myötä pudonneet. Ja sähköautot ja erilaiset hybridit yms. jatkavat tuota pelottavaa kehitystä valtion kannalta. Valtio on siis säikähtänyt tulevaisuuden verotulojen vähenemisestä ja alkaa jo muokata kansan mielipiteitä. Samalla tällä mallilla halutaan myös vähentää henkilöautojen käyttöä noin 10-15 % maksuja korottamalla. Eli ne joilla on varaa tulevaisuudessa ajaa omalla autollaan maksavat siitä entistä selvästi enemmän. Köyhät ja vähävaraiset saavat kulkea julkisilla kulkuvälineillä mikäli niitä nyt joka paikassa kulkee.

    Äänestä

  • oikeasti näin se on kirjoitti:

    Koko homman "porkkanana" kansalle on uusien autojen hinnan lasku. Katselkaapa ja verratkaa uusien tavallisten autojen vaikkapa VW Golfin hintaa nykyisin Suomessa ja Saksassa. Yllätytte miten pieni hinnan ero on nykyään: vain 2-3 vuoden suunnitellun veron verran jos vähänkin enemmän vuodessa autolla ajaa. Sen jälkeen valtio voittaa veroissa joka vuosi uudella veromallilla. Ovelaa: kansa saa autoja vähän halvemmalla kun sitä hinnan alennusta on vuosikausia himoinnut ja maksaa sen jälkeen korkojen kanssa veroja valtiolle joka vuosi. Sitä paitsi luuletteko, että autotehtaat antavat jatkossa Suomessa myytäville uusille autoille enää autoveroista johtuvaa erikoisalennusta kun ei enää ole autoveroa? Eiväthän nekään tyhmiä ole.

    Äänestä

No nyt laki äkkiä pöytään ilman sönkkäälyä sillä haluaisin kans ajella uudella autolla.Nu vanhat on jo nähty ..Ajattelin jotain corfettea tai porchea ja ajelen nätisti 5000km vuodessa....Ihanaa Se autovero joka nyt lätkäistään autoon sillä maksaa 50vuotta km veroa. hi hi hopi hopi lakiin kuka hullu vastustaa kun olisi tilaisuus naattia kerrankin oikeuden mukaisesti ,,,eli maksat siitä mitä ajat oon aina näin ajattelut jo viimeiset 20 vuotta mut nyt joku muukin huomasi asian ,mut toki tekniikan takia ...hyvä sekin Noksu nousuun....

Äänestä

helppoja jonkun eräjorman on ehrootella tollaasta...Jormaha ottaa taksin ja ajelee töihin ja kotio meirän piikkiin. Sen takia töihin mennää et saatais Ollila töihin päättämään meille vähä lisä verotusta...kohta joutuu maksamaan hengittämisestäki.

Äänestä

Voi sianpää, katsatuksessa merkitään ajettu kilometrimäärä. Rekisteröitäessä
omistajanvaiohdostapauksissa osataan myös kilometrit merkitä. Myös omistajan
asuinpaikka on tiedossa. Ai että vielä sateliitit valvomaan ja sitten jättikustannukset,johtajia ja johtajan johtajia,huh. Ai niin unohtui että
ei riitä että amerikkalaiset salakuuntelevat ja urkkivat puhelut ja sähköpostit
hidän pitää tietää myös missä ajelet.

Äänestä
  • niimpa! ja suomi pitaisi jakaa viiteen osaan tuon veroituksen tullessa. koska pohjoisessa voi olla viela kesakuussakin jaisia teita. ja liikennetta juuri ollenkaan. keskisuomikin erilainen itaisesta suomesta lantiseen suomeen.

    Äänestä

Ruotsissa on aikoja sitten oltu oikealla linjalla, eli autoja ei veroteta, vaan autolla ajoa. Autoilun ykkösmaassa Saksassa on sama tilanne. Suomeen ängetään nyt liian vaikeaa mallia ja ei ihme, sillä Ollila ryhmineen ei tajua tästä asiasta mitään. Onko kovikin vaikeaa ottaa suora malli Ruotsista ja lopettaa älytön kikkailu aivan selvän asian puitteissa.

Äänestä

Autoveron rinnalle voisi, painetta helpottamaan tuoda venemoottoriveron. Suomessa
on rekisteritietojen mukaan n. 750 000 moottorivenettä. josta isommat veneet kuluttavat n. 2lt/merimaili dieseliä. Pienemmät moottorit kuluttavat esim. 0.8-1.2 lt/merimaili. Jos Helsinki-Hanko väli on n. 80 mailia ja edestakaisin ajettuna n. 160 mailia niin laskennan tuloksena kuluu paljon polttoainetta. Tälle polttoainekulutuksen aiheuttamille päästöille voisi asettaa myös veron. Venemoottoreista ei yleensä ilmoiteta päästöarvoja niin kuin auton moottoreista. Laskekaapa joillain keskiarvoilla kulutuksia ja päästöjä. Ajomatka veneellä kesällä vaikka esim. 150 merimailia x 750 000 = isoja lukuja.

On oma vene

Äänestä

Ajan käytetyllä autolla, josta on maksettu aurtovero. Nyt kun tulee tämä uusi verotus systeemi käytöön niin olettaisin, että saan ainakin osan maksetusta autoverosta takaisin. En haluaisi maksaa autoveroa toiseen kertaan.

Äänestä
  • Et saa takaisin. Tiedotustilaisuudessahan erikseen otettiin kantaa siihen, että GLONASS-mokkulat tulee myös vanhoihin autoihin.

    Äänestä

Kyllähän se verouudistus tulee, varmaa kuin tauti, ja meillähän ei sitten jahkailla kun uusia veroja/maksuja luodaan, että tuskin tarvitsee montaa vuotta odotella kun maksetaan kilometriperusteisia maksuja. Kuvio toistaa itseään kerta toisensa jälkeen, eli luvataan etukäteen maat ja taivaat esim joukkoliikenteen kehittämisestä tai jopa jonkin veron/maksun alenemisesta mutta höpön löpön, mikään ei alene eikä kehity. Tievero ?????? tiemaksu ????? eikös nekin tietkin ole kertaalleen tehty meidän verorahoilla, miksi ne pitäis "ostaa" uudelleen. Jos jossain toisessa maassa peritään jokin maksu, niin ei kait täällä pidä apinoida joka elettä .... ai niin, kohta täytyy rakentaa uutta tullia venäjän matkailun kehittämiseksi.

Äänestä

tämä rajoittaavain huonoosasten ajoa,mitentämä varmistetaan että jokaaamu on töpseli paikoillaan,kun lähdet ajoon

Äänestä
  • Tiedäthän, että nykyisin on kaikissa autoissa vikadiagnoosi talletettuna. Samanlainen tulee olemaan myös seurantalaitteessa. Kaikki häirintäyritykset ja virtakatkot löytyvät sitten sieltä kun menet seuraavan kerran katsastukseen. Tervetuloa vaan kamarille kuulusteluun. Eikä siihen mitään töpseleitä käyttäjälle jätetä. Kiinteä asennus. Turha yrittää mitään häiriölähettimiä tai folioita antennin ympärille.

    Äänestä

suurinpana ongelmana tässä pidän sitä että ulkomaiset rahtaajat saavat kilometriverosta kilpailuedun koska eivät sitä maksa ja suomalaiset maksaa. taas suomalaista kuljetusyrittäjää kyykytetään.

Äänestä
  • ammatikseen ajavilla pitaisi olla joku muu vero tai jokin vuosi maksu. esim jotka ajaa 100 000 km. 150 000 km. 250 000 km. 300 000 jne.

    Äänestä

Ollilan ehdotus ptiää tyrmätä selvästi. Me emme halua Orwellin totalitaarista valvontaytheiskuntaa.

Ollilan pitäisi hävetä!

Äänestä

vasemmisto osaa kyykyttää pienituloisia,ovatmukana päättämässä,miten köyhän autoilusaadaan loppuun,ettei olla audinedessä,kun vasemmisto porskuttaa hallituksessa

Äänestä

Onneksi ei tarvitse enää omistaa autoa. Steissille dallaa 10 min, siitä Stadiin pääsää stogella 30 min jos tarve vaatii.

Äänestä

Hämmästyttää tuo vasemmiston suhtautuminen köyhiin ja vähävaraisiin kansalaisiin. Ketkä ovat kaikkein eniten olleet äänessä kun on tullut puhetta köyhien ja vähävaraisten ihmisten pärjäämisestä. No sosialistit tietysti ja erityisesti vasemmisto. Vuosi kymmenet ovat he vappumarsseillaan heiluttaen punalippujansa uhonneet kostoa lahtareille ja oikeutta köyhälistölle. ja että he vain voivat palauttaa köyhälistön kunnian. Mitä tekee vasemmistolainen Ministeri Merja Kyllönen. Heti kun raharikas Ollila esittää hänelle rahankeräys automaattia joka tuo valtiolle lisää verotuloja niin tuo Merja puolustaa Ollilan systeemiä vaikka hänellä ei ole hajuakaan kuinka paljon se rokottaa epäoikeuden mukaisesti köyhiä ja vähävaraisia kansalaisia. Kovin ovat vasemmistolaiset höveleitä lähtemään raharikkaiden kelkkaan. Minulla on aina ollut käsitys että vasemmisto hyväksyy minkä ehdotuksen vain kunhan se saa olla hallituksessa.

Äänestä

Minulla on sellainen härpäke jolla saan rukattua kilometrejä tietysti alaspäin.

Äänestä

Eipä ihme, että Nokia teki lähes vararikon. Tässä näemme kuinka tyhmiä ehdotuksia Jorma tuottaa.
Polttoaineverot ovat noin 70% polttoaineen mittarihinnasta ja ne kohdistuvat autoilijoihin sen mukaan kuinka paljon kuluttaa.
Mihin tämä lammaslauma on menossa, kun pikkuhullut johtavat.

Äänestä

KERRANKIN

KOKOOMUS

KUSEE

NÄKYVÄSTI

NENÄSTÄVEDETTYJEN KENGILLE !!
*keisarilla ei ole vaatteita*

Tuo sisäsiittoinen säätytalon hyvä-veli-sisäpiiri jättää itselleen
sekä optio-kavereilleen riittävät takaportit autki maksujen kiertämiseen.

Eräänlaista verosuunnittelua tuokin.

HEI, MEHÄN TIENATAAN TÄLLÄ, EIKÄ TÄMÄ KOSKE MEITÄ !!
*Taxi etu, autoetu, ei GPS jalkapantaa politikolle ja 2 kauden jälkeen 4K.eur sopeuttamis eläke 65v. asti. MEILLÄ MENEE HYVIN TÄÄLLÄ, KUINKAS SIELLÄ TEIDÄN LÄHIÖKORTTELISSA AURINKO PAISTAA NYT ?

-stubbelo, tuo äkkiä malja ko. kuningasidealle. Merja lupasi auttaa asiaa käskytettynä alaisena.
Jokainen autoilija maksaa ainakin 1500/ vuosi jopa syrjäseudulla.
esikaupungissa 2000/v. ja PKS 2800/vuosi extraa kaiken päälle.

Äänestä

Tämä kilometrivero selkokielellä tarkoittaa sitä, että yksityisautoilijoiden pussista rahoitettaisiin julkistaliikennettä,busseja,takseja,junia. Julkinenliikenne ei ottaisi osaa päästötalkoisiin. Onko tyhmempää ehdotusta kuultu? Yksityisautoilija tietty maksaisi itse kyseisen sateelliittipaikantimen ja verot päälle. Noin 20 000 km vuodessa ajava maksaisi n.1200 euroa vuodessa veroa,plus polttoaineveron. Tämä vero alentaisi uusien autojen hintaa,niinpä niin,entä ne autot joista ostaessa on jo maksettu vero? Entä ne autoilijat, jotka eivät pääse julkisilla kulkuvälineillä,kun niitä ei edes kulje. Pitäisi nyt Ollilan ja Merja Kyllösen hetken miettiä, mitä ehdottavat ja kenen pussille aikovat mennä....

Äänestä
  • En kannata Orwellilaista Isoveli-järjestelmää. Mutta jos verotuksen painopiste siirtyy auton omistamisesta enemmän ajamiseen, auton omistajalla on vähemmän painetta ajaa autolla vain tuplamaksujen välttämiseksi. Itselläni talous sallii ekoilun, ja ylläpidän yhden hengen taloudessa autoa kaupungin keskustan maksullisessa parkkihallissa, samalla kun reissaan pari kertaa kuussa junalla yhteensä muutaman sadan euron edestä. Tosin sitten arkena säästyy rahaa, kun vain yhtenä viikonpäivänä on ollut pakko mennä autolla töihin, ja pyörä kuluttaa vain läskiä. Tosin työmatkani on pisimmilläänkin vain noin 14 km, jonka pystyy pyöräilemään. Minulla oli mahdollisuus kieltäytyä työstä 50 km päässä, juurikin autoilun takia.

    Äänestä

Mä oon tosi köyhä,tartten autoo jokapäiväiseen elämään(terveyskeskus,apteekki,kauppa jne,) Terveys reistailee.....

Äänestä

Jaahas, en muista, kulkeeko Savonlinnaan junaa. Kaikkiin muihin mainitsemiisi kaupunkeihin kulkee. nimimerkki: Vaasa-Seinäjoki-Tampere-Pieksämäki-Varkaus-Joensuu viime viikonloppuna...

Äänestä
  • Je kerran olen käynyt junalla samana viikonloppuna Rovaniemellä ja Helsingissä.

    Äänestä

Tuo kilometriverohan on minun mielestä typerä, jos töissä pitää käydä, kaupassa yms yms kilometrivero nostaa hinnan kylla samaan kuin nyt on ja monessa tapauksessa satasen kaks suuremmaks, mikäli ajaisin 7000 km vuosi saattaisin säästää.
vaan jos ihmiset alkavat säästämään, ei valtio saakkaan bensasta niin paljoa rahaa kassaan(veron osuus litrasta aika kiva) joten bensan hinta tod nak nousee lisää. Ja mihin kaikkeen tuon menoveden hinnan nouseminen oikeesti voisikaan vaikuttaa? ruokaasi ja sähköösi? bensa asemien määrään ja hinta kilpailuun ?

Äänestä

jos tulee uusia maksuja , ne halutaan vaan tarkemmin henkilöautojen niskaan kaataa, ja uskokaa pois ei vanha verokaan poistu, sitä vain näennäisesti pienennetään. Ollilan ehdotus joutaa vessasta alas. Yrittää tehdä markkinoita entisille kavereille.

Äänestä

uusi vero tulee voimaan 2020
nyt ei enää kannata uusia autoja ostaa.
ostaa sit 2019 laki koskee, vain 2020
jälkeen ostettuja autoja,vero on laiton, jos se
ulotetaan vanhemmille autoille, josta on jo vero maksettu.
Eihän nytkään makseta vuoden 2012 käyttömaksua uudestaan.
eikä 2013 seuraava maksu on 2014 vero.
ELI UUSIEN OSTO LOPETETAAN TÄLLÄ PÄIVÄMÄÄRÄLLÄ.

Äänestä

Kannattaisi lukea noita laki pykäliä taitaapi olla vastoin nykyistä ja uutta vuodenvaihteessa voimaan tulevaa lakia. Ei muutta kuin moottoritie maksut sillä saataisiin kerättyä vastaavat verorahat. tällöin ne maksaa jotka tietä käyttää ja minne suurin osa tienkunnostus rahat tarvitaan.......näin ainakin toimitaan muualla EU:ssa. Tosin suomalaiset on niin saatanan tyhmiä että maksaa itse. Venäläisten matkalijoiden määrän osotetaan viisinkertaistuvan viisumivapauden myötä kyllä niillekin voi tienkäytöstä jonkinlaisen käyttömaksun laittaa. Joudummehan mekin maksamaan kun ajamme Euroopassa.

Äänestä

köyhät kärsii ja maksaa rikkaitten verot
Mercedes-Benz CLS 63 AMG S Shooting Brake 4Matic
Kokonaishinta: 236917 € http://www.mercedes-benz.fi
Autoveroton hinta 140300 €
Autovero 96617 €

Äänestä

Esitettävä näytelmä menee jotakuinkin seuraavalla tavalla.

1 näytös
Hallitus joutuu miettimään rahoituksen vajeeseen ratkaisua, jonka ohessa tulonsiirto köyhiltä rikkaille tulisi mahdolliseksi. Autoissa suuret premiumit ovat raskaasti verotettuja, joka harmittaa suuresti montaa tahoa. Poistamalla autoveron harvojen rikkaiden käyttämistä autoista, maksaisivat halvemmat autot suurempana lukumääränä syntyneen verotetun erotuksen.

Suurilla kalliilla autoillahan ajetaan todella vähän kuten Ferrareilla kesäisin. Näin on kohtuutonta maksaa näistä ajoneuvoista suurta veroa. Iloahan nämä tuovat kesäiseen katukuvaan ja vaurauden vaikutuksen maastamme.

2 näytös
Jotkut pelkäävät kimppakyydityksistä saatavan hyödyn menettämistä, kun ei tiedetä varmuudella, mitä kaikkea veroviranomaiset saavat selville tarvittaessa. Samoin muita epämääräisiä polkuja kulkevat ovat epävarmoja niiden paljastumisesta mahdollisen seurannan mahdollisuuden seurauksena.

3 näytös
Tuleva järjestelmä on pelastava Sampo, kun Väinämöis-Katainen järjestää taitavan sepän (Jorma Ollilan) takomaan Sammon. Tämän ihmeellisen rikkauksia tekevän myllyn, josta vastineeksi seppä saa tilaisuuden uuteen tekniikkaan, jonka kustannukset Sampo kattaa. Saavutetut edut ovat eittämättömät. Rikas järjesti rikkaille edullisen liikkumisen verottamatta ja laitekytköksessä oleva lobbasi laitteelle mahdollisuuden.

4 näytös
Aino (Urpilainen) luvataan Väinämöiselle sosiaalidemokratian arvojen polkemisesta. Kansa suuttuu tämän havaittuaan, kostaen julmasti Väinämöiselle, joka pakenee haavoittuneena Brysseliin.

Joustaminen:
Sysksyllä ilmoitettu km-vero puolitetaan joulun alla (eli laskelmat olivat päin mäntyä ennen tätä). Tämä vaimentaa keskustelua, hallituksen vetäytyessä ansaitsemalleen joulutauolle.

Lehdet sotkevat keskustelun myydäkseen enemmän painoksia.

Missä on Laskelma Ferrarin 3000 km:n ajosuoritteesta tänä päivänä ja myöhemmin ajettuna ilman ajoneuvoveroa? Tässä juju karrikoiden uudessa systeemissä.

Äänestä
  • Ferrarin ajosuoritteen hintaa mielenkiintoisempi on se, mita kaavaillun uudistuksen jälkeen maksaisi kilometri 15 vuotta vanhalla Hondalla päiväkotihoitajan kiirehtiessä aamulla töihinsä.

    Äänestä

  • Veroton aatelisto kirjoitti:

    Ferrarin ajosuoritteen hintaa mielenkiintoisempi on se, mita kaavaillun uudistuksen jälkeen maksaisi kilometri 15 vuotta vanhalla Hondalla päiväkotihoitajan kiirehtiessä aamulla töihinsä.

    Ja jos joku ei tajunnut kupletin jonta, niin se on:

    Päiväkodinhoitajat ja kerrossiivoajat saavat maksaa sen Ferrarin autoveron kilometrimaksuillaan, että miljardin aukko autoveron poistuessa saadaan katettua.

    Äänestä

"ollila huomautti, että Suomi on jälkijunassa tiemaksujen suhteen. Euroopassa on Suomen lisäksi vain kaksi muuta maata, joissa ei ole käytössä tiemaksuja. Nämä maat ovat Kypros ja Viron ja Latvia"

Lähtökohtana verolle ovat virheelliset tiedot, joiden perusteella kansalle annetaan ymmärtää esimerkiksi Saksassa olevan moottoritiemaksut. Entäpä Norjassa käydessänne tai Ruotsin läpi ajettuanne. Entäpä muissa maissa? Siltamaksut Tanskassa vaikkapa Ruotsiin, on hieman eri asia. Eivät autolautat meilläkään ole ilmaisia.

Ollila antaa väärää tietoa eli valehtelee törkeästi näin väittäessään. On sentään muutaman kerran tullut muutamassa maassa ajettua.

Kiitos ollila, jos lähdet Suomesta.

Äänestä

Ei varmasti Ollilan ehdotus toteudu sellaisenaan. Auton verot eivät nimittäin laske karvan vertaa. Se on ainoa joka ei toteudu.

Kansahan maksaa sen Kyllöstenkin taksiajelun. Ja muiden työmatkojen omavastuuta sen kun nostetaan.

Äänestä

Onko tuo esitys mahdollista lukea jostain? -Vai onko kaikki saatavissa oleva tieto peräisin iltapäivälehdistä. Ärsyttää lukea pelkkää spekulointia, kun ei sitä alkuperäistä paperia, josta nyt puhutaan tunnu löytyvän mistään luettavaksi

Äänestä

Naurettavaa turhaa teknologiapelleilyä. Pitääkö Ollila meitä tyhmänä vai onko Ollila tyhmä.

Ollilan maine laskee.

Äänestä

Mielenkiintoista on, että jopa Vasemmistoliitto on lähtenyt tukemaan kansainvälisen öljykorporaation intressiä muuttaa polttoaineen verotusta kohti km perusteista veromallia. Tämähän poistaa öljy-yhtiöitä uhkaavan kehityksen kohti autojen sähköistämistä.

On hyvä muistaa, että sähköstä vain 1 % tuotetaan öljyllä, siis sähkö ei ole öljy-yhtiöille mikään business.

Äänestä

Viranomaiset ei kuulema käytä paikannustietoja hyväkseen. NSA ja kumppanit kiittää ja nauraa.

Äänestä

Ainoa positiivinen asia tässä on se että muutama rikas sai vähän lisätienistiä.
MUTTA EI VEROLLE, se on kantani.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

KÖYHÄT KYYKKYYN kirjoitti:

Kotimaa 16.12.2013 klo 10:15
Jorma Ollilan työryhmä ehdottaa: Auto- ja ajoneuvo korvattava kilometriverolla
Kilometrivero vaihtelisi sen mukaan, millä alueella auto liikkuu ja minkälaisia hiilidioksidipäästöjä aiheutetaan.

Liikenteen maksuja selvittänyt työryhmä ehdottaa, että auto- ja ajoneuvoverot korvattaisiin kilometriverolla, joka vaihtelisi sen mukaan, millä alueella auto liikkuu ja minkälaisia hiilidioksidipäästöjä aiheutetaan.

Polttoainevero jäisi ennalleen.

Kuorma-autoliikenne sekä joukkoliikenne jäisivät kilometriveron ulkopuolelle.

Käyttövoimavero muutettaisiin suoraan kilometriveroksi. Sitä maksaisivat ne autot, jotka eivät ole bensiiniveron piirissä.

Liikenne ja viestintäministeriön työryhmän puheenjohtaja Jorma Ollila esitteli työryhmän raporttia liikenneministeri Merja Kyllöselle (vas.) tänään maanantaina.

Ollilan mukaan työryhmä ei pohtinut ruuhkamaksuja, koska se ei kuulunut toimeksiantoon.

– Emme ottaneet minkäänlaista kantaa siihen, Ollila sanoo.

Ollila uskoo, että henkilöliikenne vähenisi uuden veron ansiosta noin 30 miljoonalla matkalla.

Ollila huomautti, että Suomi on jälkijunassa tiemaksujen suhteen. Euroopassa on Suomen lisäksi vain kaksi muuta maata, joissa ei ole käytössä tiemaksuja. Nämä maat ovat Kypros ja Viron ja Latvia

Annette Blencowe Yle Uutiset

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu