Lieksalaisten herjaamiselle tultava loppu

Täällä aivan yleisesti nykyään haukutaan lieksalaisia, minusta tähän asiaan on nyt puututtava aivan yhtä tarmolla kuin itse rasismiinkin, kaupunkilaisten yleinen herjaaminen ei ole suotavaa ja sille on tultava loppu.

Lieksalaisia rasisteiksi ja muutoinkin lieksalaisia herjaavat ovat käyttäneet perusteluina poliisijohtaja Markkulan taannoista lausuntoa, jossa hän esittää huolestumisensa Lieksan tilanteesta ja antaa ymmärtää jotta rasismia Lieksassa esiintyy kaikissa sosiaalisissa ryhmissä, lausunnossa ei kuitenkaan sanota jotta lieksalaiset sinänsä olisivat rasisteja, niinkuin jotkut tahot tämän lausunnon sisällön ovat värittyneessä mielessään halunneet ymmärtää. Ja tuskinpa Markkulakaan sitä haluaa, jotta hänen lausuntoaan käytetään yleisenä lyömäaseena lieksalaisia kohtaan.

Suomessa niinkuin varmaankin kaikissa muissakin kansoissa esiintyy rasismia jossakin määrin eri sosiaalisissa ryhmissä, mutta se ei anna oikeutta leimata kaikkia kansalaisia rasisteiksi.

Lieksan kaupunki, kaikki puolueet, monet yritykset ja järjestöt, ym. tahot ovat jopa julkisesti irtisanoutunut rasismista, kaupungissa on järjestetty erinäisiä rasismin vastaisia tilaisuuksia ja asiasta on puhuttu täällä paljon, joten töitä on tehty asian eteen. joten yleinen leimaaminen on perusteetonta.

Lieksassa asuu kunniallisia ihmisiä, ansioituneita vanhuksia, maatamme puolustaneita veteraaneja, ahkeria lapsia ja nuoria, vastuullisia vanhempia, monissa tehtävissä toimivia ja vastuunsa tuntevia kansalaisia, ovatko lieksalaisia yleisesti herjaavat ottaneet heidät ja heidän tunteensa huomioon?

Yleistämällä lieksalaiset rasisteiksi ei voiteta rasismia, päinvastoin siinä tehdään suurta hallaa rasismin vastaiselle työlle, joka on enemmänkin sitä että autetaan ihmisiä ymmärtämään mikä rasismissa on väärin ja miksi sitä on syytä vastustaa. Leimaamalla tietyn alueen ihmiset syyllistytään käytännössä samaan virheeseen kuin mitä rasismikin edustaa.

Kuka tahansa 12332 lieksalaisesta joka on kokenut tulleensa herjatuksi lieksalaisena ja havainnut sen tuottaneen vahinkoa, voisi varmaankin perustellusti halutessaan nostaa kanteen herjaajia vastaan, joten rajansa kaikella, lieksalaisten herjaamisesta on tultava loppu, myös palvelun ylläpidon syytä kiinnittää tähän asiaan myös huomiota.
47393
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 47

Vanhimmat

On muuten ihme kun nämä herjat säilyy palstalla, vaikka jos keskustellaan maahanmuuttajista niin sensorin sormi toimii.

Kuka on herjaamisen takana?

Äänestä

Haluaisin nähdä sellaisen tilaston lieksalaisesta rasismista missä erotellaan rasistiset rikokset, tekijänä kanta suomalainen ja rasistiset rikokset jossa vastapuolina on somali ja karvakäsi, sillä nämäkin lasketaan tilastoihin mukaan vaikka niihin ei liity lieksalaiset millään lailla. Kukkahatut ja kaupungin pölkkypäät, sekä paikallinen media voisi vilkaista peiliin, mitä saivat aikaan haalimalla tänne erilaisia muslimiryhmiä. Kivan maineen saitte kaupungille.

Äänestä

Herjaavista viesteistä ilmoitusta ylläpidolle perustelujen kanssa, ja jos ei lähde niin eipä olla tasa-arvoisia mamujen kanssa. Sehän meinaa sitä että lieksalaista saa vapaasti mollata, mutta mamusta ei saa edes keskustella.

Äänestä

No niin, tulihan se lieksalaisten herjaamiselle loppu.

Äänestä

toivottavasti

Äänestä

Itsetuntoa kannattaa kehittää ottamaan vastaan palautetta. Palautteen prosessointi kehittää toimintoja. Ongelmien kieltäminen "ei meillä ole rasismia" on itselleen valehtelua ja pysäyttää kehityksen. Poliisipäällikkö Markkulan, Ajankohtaisen kakkosen ja sanomalehti Karjalaisen toimittaja Huotarin rasismin vastaiset kannanotot Lieksan tilanteesta pysäyttivät somalien ajojahdin. Tämän jälkeen jatkui kirjoittelu ja Lieksan rasismin vastustaminen TV:n ja kaikkien kaikkien valtamedian sanomalehtien toimesta. Tämän jälkeen alkoi Lieksassa uusi aikakausi. Rasismi oli saanut itselleen veroisensa vastustajan eli median.

Äänestä
  • Keskenään ne tappeli ja hajoitti niitä autojaan. Tuon tietää kaikki, jotka asuu noissa lähiöissä.
    Mitään rasismia ei ole ollutkaan, kuhan joku taho Lieksassa sitä markkinoi virheellisesti, ja omaa etuaan ajaen.
    Tähän miinaan meni sitten nuo toisetkin, kun eivät vaivautuneet selvää ottamaan asian oikeellisuudesta.

    Äänestä

  • Nimim. Herjaaja1

    Täällä palstalla rakutettiin kaikkien lieksalaisten olevan rasisteja ja oli oikein rakutuskampanja lieksalaisia vastaan. Kirjoitettiin aivan täyttä pas.kaa. Olen ilmoittanut ketjuja ja kirjoituksia poistoon.

    Olen myös ollut yhteydessä ylläpitoon ja kehottanut seuraamaan sivustoa ja aion ilmoitella vastakin lieksalaisiin kohdistuvasta mollaamisesta.

    Äänestä

  • on tosi tämä kirjoitti:

    Keskenään ne tappeli ja hajoitti niitä autojaan. Tuon tietää kaikki, jotka asuu noissa lähiöissä.
    Mitään rasismia ei ole ollutkaan, kuhan joku taho Lieksassa sitä markkinoi virheellisesti, ja omaa etuaan ajaen.
    Tähän miinaan meni sitten nuo toisetkin, kun eivät vaivautuneet selvää ottamaan asian oikeellisuudesta.

    Elikkä taas selitystä, ei "meidän Petteri" vaan ne muut. Mihinkäs se koira karvoistaan pääsee. No jokatapauksessa tilanne on siinä pisteessä, että mamuilla on nyt elämisen rauha ja hyvä näin.

    Äänestä

  • Kirves meni kiveen kirjoitti:

    Elikkä taas selitystä, ei "meidän Petteri" vaan ne muut. Mihinkäs se koira karvoistaan pääsee. No jokatapauksessa tilanne on siinä pisteessä, että mamuilla on nyt elämisen rauha ja hyvä näin.

    Kirves meni kiveen
    Jalkaudu ja käy kysy asian oikeellisuus Partalanmäeltä ja Mähköltä.
    Eli kysy siellä asuvilta. Osasta löytyy varmennetun tiedon mukaan jopa youtubeen laitettavaa aineistoa "petterit" painii ja kylkipellit paukkuu.
    Mamuilla on ollut koko ajan mainitsemasi asiat kunnossa kantaväestön suhteen, mutta keskinäisissä väleissä on ja tulee olemaan rajujakin yhteenottoja.

    Äänestä

  • nissan men kirjoitti:

    Kaikki tietää miten asiat oli. Ei ole enää. Ei onnistunutkaan sama kun mustalaisten kanssa.

    Äänestä

  • Valitseparemmin uhri kirjoitti:

    Kaikki tietää miten asiat oli. Ei ole enää. Ei onnistunutkaan sama kun mustalaisten kanssa.

    Nytkö se alkaa se kunniamainintojen hakeminen olemattomista onnistuneista kotouttamisasiosta. Kotouttaminen on epäonnistunut täydellisesti ja se näkyy esimerkiksi asuinalueilla selvinä havaintoina slummiutumisena.
    Ensimmäiset merkit slummikortteleissa ovat. Jäteastiat ja niiden yleisilme. Muuttunut kahteen vuoteen todella törkyiseksi ja arvatkaas kuka on näissä onnistunut.
    Jätteet kuten sohvat yms. isommat jätteet varastoidaan talojen nurkille. Viskotaan pihoille jne jne ovat siellä paraikaa.
    Eletään kuin siat pellossa. Ja tämä näkyy nyt, mutta ketään se ei kiinnosta. Paitsi näitä jotka joutuu maksamaan vuokrienkorotukset itse.
    Sekä kaikki muut merkit joita on todetu muualla Suomessa.
    Eli hyvin on onnistunut kotouttaminen, on. Joten oisko aihetta lopettaa kuvittelu ja vaikka vaihtaa muutama henkilö sinne Kototoimistoon. Sellainen vaikka, joka näkee ja kuulee muutakin, kuin oman kuvitellun onnistumisen kehumisen.

    Äänestä

  • et näin se on kirjoitti:

    Puhut asian vierestä. Kotouttaminen voi jopa onnistua nykytilanteessa.

    Äänestä

  • Oikeat nimet kirjoitti:

    Kotouttamisen onnistumisen ja arvioimiseksi tulisi olla avoin vuoropuhelu kaikkien kanssa. Nyt tästä avoimesta vuoropuhelusta puuttuu kokonaan kotouttamisesta vastaava taho, joka on linnoittaunut mielikuvien maailmaan. Ensin luotiin kuva rasistisesta Lieksasta, joka oli vailla totuudenpohjaa ja nyt paukutellaan henkseleitä onnistuneesta rasisminvastaisen työn onnistumisesta. Syyt touhuiluun varmaan selviää jossakin vaiheessa, miksi näin on toimittu. Asukkaille se ei ole vielä auennut, arvailtu kyllä on.
    Todellisuus on kuitenkin nähtävissä asuinalueilla, ja eipä tuosta tarvitse tehdä muuta kuin kysyä asian oikea onnistuminen vaikka tuolta vuokrataloyhtiön työntekijöiltä.

    Äänestä

  • 11 ?? kirjoitti:

    MENE ja sano, äläkä ole Simo Hurtan liinassa! Jos sinä lässytät keskenään elä odota tuloksia!!!

    Äänestä

  • Hurtanpentu kirjoitti:

    MENE ja sano, äläkä ole Simo Hurtan liinassa! Jos sinä lässytät keskenään elä odota tuloksia!!!

    On se kumma, ettei hyysäreillä ole käytöstapoja. Häviää väittelyn, niin alkaa simo hurtta-jutut.

    Äänestä

  • Oikeat nimet kirjoitti:

    Puhut asian vierestä. Kotouttaminen voi jopa onnistua nykytilanteessa.

    Onnistuuhan se kotouttaminen jos laitetaan lentokoneeseen,ei mitenkään muuten.

    Äänestä

Markkulalla ja Huotarilla on omat mielipiteet ja meillä omat! Ne on kaksi eri asiaa! Medialla on tietysti valta lytätä kenet vaan kuka on erimieltä, nehän rahastaa sillä toimintaansa!

Äänestä
  • Ei ne ole pelkästään Markkulan ja Huotarin mielipiteitä...

    Äänestä

Kyllä on hyvä asia jos ilmoittaja saa hieman kuria sivustoon täällä yhdessäkin aloittamassani ketjussa oli hyvin asiatonta kuvaliitettä ja kyllä ne on ilmoitettava myös ylläpitoon.
Todella sitten vääristellään nimeäni myös ja myös toisten henkilöiden nimimerkkiä otetaan käyttöön joten rekistöröikää nimimerkkinne.Minä toimin omalla nimelläni

Äänestä

Nimimerkki. Lieksalaisten herjaamiselle tultava loppu"!"!
Kirjoitit asiaa. Kun kunnassa on työttöminä 20% ihmisistä ja töitä ei ole tiedossa, niin miksi ihmeessä tänne tungetaan ihmisjoukkoa lisää? Eihän kukaan paikkakuntalaine voi ymmärtää sitä, että en minä, voi työllistäytyä, kun edun saajina on joukko, jota emme tunne, mutta joka tuntuu olevan etusijalla,, Lieksan tulevaisuutta ajatellen.

Mitä meille on luvattu jotta nämä tänne tulleet ovat etusijalla, ennen meitä? Miksi puhumme Lieksalaisesta rasismista, jos siihen ei ole aihetta?
Onko valtiovalta kaikessa älyttömyydessään mennyt liian pitkälle? Kun Lieksalainen työntää rullaattoria niin mamu ajelee autolla. Kuitenkin sosiaalitoimiston mukaan, he eivät saa yhtään sen enempää, kuin nuori työtön Lieksassa.

Eikö kukaan tajua tätä systeemiä. Miksi kuntiin, joiden talous on kuralla, halutaan lisää velvoitteita? Nyt patistellaan kuntia ottamaan Syyrian pakolais -lapsia riesakseen? Kun verokiertäjien n. 4 mrd summalla voitaisiin rakentaa monta lasten sairaalaa Suomeen, ei tämä mene kaaliin. On ihan turha kuvitella Liekalasien taviksen ymmärtämystä asiaan kun vaaditaan ymmärrystä ja uhrautumista näiden esille tulleiden asioiden vuoksi.
Katsokaa Etelä. Suomen rikkaita kuntia, heidän veroprosenttinsa ,on luokkaa 18-16,5%. miksi? heillähän olisi mahdollisuus tähän laupeuden työhön, sillä heillä on rahaa. Miksi ihmeessä tänne erämaan rauhaliseen ympäristöön heitä työnnetään.

Pitäisikö pistää aisat suomessa tärkeys järjestykseen?

Äänestä

Mamulla on millä ostaa se auto. Lieksalainen käyttää muihin tarkoituksiin rahansa. Mamun autoko se kismittää? Hevosellako ne vauvanruuat sitten pitäisi kustata?

Äänestä
  • Taas alkaa tuo lieksalaisten herjaaminen?

    Äänestä

  • Herjaamiselle loppu kirjoitti:

    Taas alkaa tuo lieksalaisten herjaaminen?

    No nyt tulee kysymys.
    Loppuiko se herjaaminen?

    Äänestä

  • Voi, voi... kirjoitti:

    No nyt tulee kysymys.
    Loppuiko se herjaaminen?

    Miksi hyysäri herjaa?

    Äänestä

  • Voi, voi... kirjoitti:

    No nyt tulee kysymys.
    Loppuiko se herjaaminen?

    Pikkusen herkkää porukkaa. Ensin vikistään mamun autosta, sitten kun antaa vastauksen, niin heti on rakuttamista. Mitenkäs tämä asia pitäisi muotoilla?
    Arvon lieksalaiset, maahanmuuttajilla syntyy jälkikasvua noin viisi kertaa enemmän kuin paikallisilla, joten heidän tarpeisiinsa on välttämätöntä käyttää bensiinillä kulkevaa automobiilia vauvanruuan kuljetuksiin, sekä aikuisen väestön ruokkimiseksi. Hevonen, reki ja rattaat eivät sovellu nykyisen tiehuollon ja raskaamman liikenteen vuoksi hevoselle tai aasille. Paikalliset sääolosuhteet asettavat myös tiettyjä rajoitteita. Nykyaikana ei ole myytävänä aasi tai hevoskantaa joka soveltuisi käytettäväksi ympärivuotisesti. Hevosen pitäminen kerrostaloasunto olosuhteissa on terveystarkastuksen näkökohdasta myös kestämätöntä nykylainsäädännön puitteissa. Ystävällisimmin pyydän lieksalaisia ymmärtämään koneinsinöörien autolla liikkumisen.

    Kaikkein parhaimmin terveisin teidän

    Kukkahattu

    Äänestä

  • Kukkis kirjoitti:

    Arvon kukkahattu.
    Aivan tuosta vierestä seuranneena voinen hivenen avata tuota auto- ja autoilukulttuuriaa.
    Vain yksi kymmenestä käyttää autoa tuohon tarkoitukseen, mitä mainitsit.
    Lopuilla naisväki kävelee, ja hakee ne ruuat kävellen. Sillä aikaa herrapuoli ajelee paikallistaksia, kyyditsee kavereitaan ja nuorempaa naisväkeä koko päivän.
    Väliin mahtuu sitten kiistaa noista naisystävistä toisten kanssa ja myöskään lupareviirikiistat ei ole harvinaisia. Näissä yleensä pellit ja perävalot potkitaan.
    Näin se vaan menee ja olen todella pahoillani, jos tämän totuuden myötä maailmankuvasi nyt järkkyy.
    Katsoppas kun ne, jotka asuu alueella missä maahanmuuttajia asuu, tietää asioiden oikean kulun noissa mielikuvitelmissasi. Valitettavasti kotoutuspuolen työntekijöitä ei noilla alueilla ole näkynyt, tekemässä sitä ihan oikeaa kotoutustyötään.

    Äänestä

  • jokutie jossakin kirjoitti:

    Ei hullumpi pölötyspohja. Somalit pölöttelee, se kertoo ihmisten sulautuvuudesta. Nyt ei enää koneinssien ikkunat hajoa. Miten olisi pölöttäjien kanssa juttelu?

    Tuo ei ollut mikään vastaus että mamulla on varaa ostaa auto ja vielä vauvan ruokaa varten.
    Yhteiskunnan tukien varassa olevalle mamulle ei kuulu ajokortti ja auto. Jos ei jaksa Muskotista Reunatielle ruokia kantaa, silloin ei pidä lisääntyä!

    Äänestä

  • kukkis kirjoitti:

    Ei hullumpi pölötyspohja. Somalit pölöttelee, se kertoo ihmisten sulautuvuudesta. Nyt ei enää koneinssien ikkunat hajoa. Miten olisi pölöttäjien kanssa juttelu?

    Ei kiitos!

    Äänestä

  • jokutie jossakin kirjoitti:

    Arvon kukkahattu.
    Aivan tuosta vierestä seuranneena voinen hivenen avata tuota auto- ja autoilukulttuuriaa.
    Vain yksi kymmenestä käyttää autoa tuohon tarkoitukseen, mitä mainitsit.
    Lopuilla naisväki kävelee, ja hakee ne ruuat kävellen. Sillä aikaa herrapuoli ajelee paikallistaksia, kyyditsee kavereitaan ja nuorempaa naisväkeä koko päivän.
    Väliin mahtuu sitten kiistaa noista naisystävistä toisten kanssa ja myöskään lupareviirikiistat ei ole harvinaisia. Näissä yleensä pellit ja perävalot potkitaan.
    Näin se vaan menee ja olen todella pahoillani, jos tämän totuuden myötä maailmankuvasi nyt järkkyy.
    Katsoppas kun ne, jotka asuu alueella missä maahanmuuttajia asuu, tietää asioiden oikean kulun noissa mielikuvitelmissasi. Valitettavasti kotoutuspuolen työntekijöitä ei noilla alueilla ole näkynyt, tekemässä sitä ihan oikeaa kotoutustyötään.

    Mihinkäs se peräkammarinpoika sitä vanhaa bemaria käyttää? Koff laatikon kuskaukseen ja pilluralliin.

    Äänestä

  • Kukkis kirjoitti:

    Mihinkäs se peräkammarinpoika sitä vanhaa bemaria käyttää? Koff laatikon kuskaukseen ja pilluralliin.

    Siis suvaitsevaiset herjaavat taas köyhiä lieksalaisia. Kivat joulut sullekin!

    Äänestä

  • Yh-äiti työtön kirjoitti:

    Siis suvaitsevaiset herjaavat taas köyhiä lieksalaisia. Kivat joulut sullekin!

    Ylempänä oli kirjoitettu somaleiden auton käytöstä. Vastasin siihen ottamalla esille peräkammarinpojan auton käyttämisen.

    Äänestä

  • Kukkis kirjoitti:

    Mihinkäs se peräkammarinpoika sitä vanhaa bemaria käyttää? Koff laatikon kuskaukseen ja pilluralliin.

    Eropa löytyykin siitä, että peräkammarinpoika maksaa autonsa ja ylläpidon itse.
    Mamun taksin ylläpito hoidetaan verovaroista ja kaikkki tulo tulee puhtaana käteen. Ja luuletko taksikuskin ilman ajavan, ehei, kyytiläiset maksaa edelleen kyydit suomalaisten verovaroin.
    Kukkis on keksinyt ikiliikkujan, tosin käyttövoimana on suomalaisten veroeurot.

    Valtio maksaa työttömän peräkammarinpojan kaikki kulut vanhaa bemaria myöten.
    Lieneekö kiellettyä auttaa tuttua antamalla sille autokyytiä kaupoilla käyntiä varten. Kyllähän se somalin auto syö bensaa siinä missä peräkammarinpojankin.

    Äänestä

HOME P E R S E E T L I E K S A RY.

Äänestä

Aijaa, taas hermostuit. Ainahan se on nähtävissä.

Äänestä

Ennen kun alettiin sekoittaa lieksalaisia ja somaleita,rasismi ongelmaa ei ollut.
Miksi pitää sekoittaa kaiken maailman ihmiset sekaisin ???
Mitäpä siitä muuta syntyy kun rasismia.Olikohan tuo jonkinlainen yllätys lieksalaisille politikopille?

Äänestä

Lieksalaisten on hyväksyttävä. Muuten rasismi.

Äänestä

Hyysärit seurustelkoot.

Äänestä

Miksi valitat? Teillähän on tenttiä vaille teknikot, gradua vaille maisterit, todistusta vailla olevat koneinsinöörit, reppananurmiset, epäpätevinä suhmuroiden valitut kaupungin virkamiehet, omia lakejaan noudattavat sossut ja valtakunnan epäpätevin toimituskunta Suomen surkeimmassa paikallislehdessä.
Kyllähän tuolla kurjuudella kannattaa rinta tuuheena röyhistellä. Toisaalta en ihmettelisi, vaikka jokinen, jolla vähänkin virtaa liikkuu vasemman ja oikean korvan välissä, lähtisi Ruotsiin ja viimeinen sammuttaisi valot. Ne, jotka jäävät, eivät edes huomaisi, että pimeys tuli.

Äänestä
  • Niin ja sitten on vielä peräkammarinpojat, homoyhteisö.

    Äänestä

  • riiviölle kirjoitti:

    Niin ja sitten on vielä peräkammarinpojat, homoyhteisö.

    Joo, ei Lieksalaisia tarvi herjata eikä muutenkkaa haukkuu, siellä on viisasta ja fiksua väkkee. On ollu ja tulloo olemmaan. Kyllä kai sitä nyt immeinen suapi omia mielipitteittään juluki huastella ja vaikka kirjuttoo. Siitä tarvii kenenkkää hernettä eikä muutakkaa nennääsä vettee.
    Ylipäätään lieksalainen mies aenahi on ylleisesti ottaen mualiman viissain ja taetavin kaekessa mitä tekköö. Osovvaa salavvoo hirsirustingin ja kissannii. Siihen sitä ei poijat puoletkkaa tuolla muuvalla mualimassa kykene. Ameriikkoo myöten pitännä käyvä näyttämässä mallii, mitenkä se hirsmökki tehhään.

    Äänestä

Hyysäreilläpä on ruskea kieli!

Äänestä

Sanokaahan kuitenkin kun olen ollut jonkun henkilön hampaissa jo vuosikausia joka viikonloppu nyt jälleen useita.
Olisiko tuossa asiassa jo näytettävä joitakin toimia mistä johtuu? MK

Äänestä
  • Musikkiketjussa oli mutta poistettiin jälleen yksikin sunnuntai ylläpito poisti seitsemän kertaa kohtaani tulleen asiattomuuden.
    Äsken myös poistui kirjoitus aloitus joka juuri oli ettei henkilöitä vedettäisi ja heidän lapsia vielä, että edes jouluna saisimme olla rauhassa mutta ketjuun tuli heti asiatonta ja se poistettiin kokonaan

    Äänestä

Jossi Hyvä hyvä
Maalaispoikana olen nähnyt kyllä mitenkä salvataan porsas mutta rakentamisessa olen umpelo, kuitenkin osaan rakennuksillakin jotain tehdä siitä on jotakin kokemusta kun poikaasena olin aulavaa rakentamassa niin kirvesmiehet oli tehneet ne betoni pilarien aihiot valmiiksi mutta eivät huomannett raudoitusta niin minun piti mennä yläkautta sutjakkaana tekemään raudoitus ja ukot nosti sitten siitä pöntöstä yläkautta pois ja lava on paikallaan vielä.
Mutta todella täällä esiintyy joidenkin henkilöiden persoonaa koskevia herjauksia joten se olisi yksi kasvimaa jossa tarvittaisiin kitkemistä

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

lieksalaiset kirjoitti:

Täällä aivan yleisesti nykyään haukutaan lieksalaisia, minusta tähän asiaan on nyt puututtava aivan yhtä tarmolla kuin itse rasismiinkin, kaupunkilaisten yleinen herjaaminen ei ole suotavaa ja sille on tultava loppu.

Lieksalaisia rasisteiksi ja muutoinkin lieksalaisia herjaavat ovat käyttäneet perusteluina poliisijohtaja Markkulan taannoista lausuntoa, jossa hän esittää huolestumisensa Lieksan tilanteesta ja antaa ymmärtää jotta rasismia Lieksassa esiintyy kaikissa sosiaalisissa ryhmissä, lausunnossa ei kuitenkaan sanota jotta lieksalaiset sinänsä olisivat rasisteja, niinkuin jotkut tahot tämän lausunnon sisällön ovat värittyneessä mielessään halunneet ymmärtää. Ja tuskinpa Markkulakaan sitä haluaa, jotta hänen lausuntoaan käytetään yleisenä lyömäaseena lieksalaisia kohtaan.

Suomessa niinkuin varmaankin kaikissa muissakin kansoissa esiintyy rasismia jossakin määrin eri sosiaalisissa ryhmissä, mutta se ei anna oikeutta leimata kaikkia kansalaisia rasisteiksi.

Lieksan kaupunki, kaikki puolueet, monet yritykset ja järjestöt, ym. tahot ovat jopa julkisesti irtisanoutunut rasismista, kaupungissa on järjestetty erinäisiä rasismin vastaisia tilaisuuksia ja asiasta on puhuttu täällä paljon, joten töitä on tehty asian eteen. joten yleinen leimaaminen on perusteetonta.

Lieksassa asuu kunniallisia ihmisiä, ansioituneita vanhuksia, maatamme puolustaneita veteraaneja, ahkeria lapsia ja nuoria, vastuullisia vanhempia, monissa tehtävissä toimivia ja vastuunsa tuntevia kansalaisia, ovatko lieksalaisia yleisesti herjaavat ottaneet heidät ja heidän tunteensa huomioon?

Yleistämällä lieksalaiset rasisteiksi ei voiteta rasismia, päinvastoin siinä tehdään suurta hallaa rasismin vastaiselle työlle, joka on enemmänkin sitä että autetaan ihmisiä ymmärtämään mikä rasismissa on väärin ja miksi sitä on syytä vastustaa. Leimaamalla tietyn alueen ihmiset syyllistytään käytännössä samaan virheeseen kuin mitä rasismikin edustaa.

Kuka tahansa 12332 lieksalaisesta joka on kokenut tulleensa herjatuksi lieksalaisena ja havainnut sen tuottaneen vahinkoa, voisi varmaankin perustellusti halutessaan nostaa kanteen herjaajia vastaan, joten rajansa kaikella, lieksalaisten herjaamisesta on tultava loppu, myös palvelun ylläpidon syytä kiinnittää tähän asiaan myös huomiota.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu