Olitte oikeassa

Autovero poistuu!
Nyt ei kannata uutta ostaa, sillä autovero poistuu about 2022-2025 välisenä aikana.
"Muutama" vuosi enää, ja sitten se on totta.

Auotoilu ei tietenkään halpene, vaan kallistuu vuosi vuodelta, mutta mitä väliä - tavoite on saavutettu!
566
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Veikkan että jo 2015 aloitetaan kilometriverokokeilu ja siitä vuosi niin käytössä on.

Verotulot ovat laskussa ja aikaa ei enää odotteluun ole.

Äänestä

Katselin, että seuraavan autoni hinnasta lähtee 60000-80000€ pois.

Kyllä sillä kilometriverojakin hetken maksaa.

Äänestä

Autovero ei todellakaan poistu 2022-2025 välisenä aikana. Kuluu vielä useita kymmeniä vuosia, että kilometripohjainen verotus paikannuksineen ja maksuvyöhykkeineen saadaan toimivaksi. Katsotaan 30 vuoden päästä, onko mitään tapahtunut. Ennen toimivaa jörjestelmää valtio verottaa takuuvarmasti uusia autoja autoveron muodossa.

Äänestä

2030 ollaan oltu jo 10 vuotta Eu:n määräysvallassa. Rahat loppu ja autovero poistettu.

Kauaa ei ole aikaa odotella konkurssia.

Äänestä

No, nyt kannattaa vaikuttaa sen verran minkä tavan kansalainen pystyy - kannattaa nähdä tän eteen pikku vaiva, sillä pelkästään tänne palstoille kirjoittelu ei auta kovin tehokkaasti:

Tehdään kansalaisaloite eduskuntaan:
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/608

Allekirjoitetaan adressi:

http://www.adressit.com/ei_kilometriverolle

...ja kirjoitetaan suoraa palautetta eduskunnan liikennevaliokunnalle, jonka jäsenten nimet löytyvät tästä linkistä/osoitteesta
(sähköpostiin osoite muodossa [email protected])

http://web.eduskunta.fi/Resource.phx/valiokunnat/valiokunta-liv01/index.htx?subpage=jasenet

Äänestä

Kommentoi aloitusta


VoittoKotiin kirjoitti:

Autovero poistuu!
Nyt ei kannata uutta ostaa, sillä autovero poistuu about 2022-2025 välisenä aikana.
"Muutama" vuosi enää, ja sitten se on totta.

Auotoilu ei tietenkään halpene, vaan kallistuu vuosi vuodelta, mutta mitä väliä - tavoite on saavutettu!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu